Seuraa 
Viestejä124
Liittynyt6.8.2013

Paljonko tarvitsee ja voiko meren suolapitoisuus laskea jäätiköidensulamisen takia, että kroktiililajikkeet voivat levitä Pohjanlahteen.

Kommentit (1)

Vaihdokas
Seuraa 
Viestejä2332
Liittynyt13.9.2013
malierk

Paljonko tarvitsee ja voiko meren suolapitoisuus laskea jäätiköidensulamisen takia, että kroktiililajikkeet voivat levitä Pohjanlahteen.

Huolesi taitaa olla aiheeton. Missään Pohjanlahden lähistöllä ei elä luonnonvaraisia krokotiilejä. Esimerkiksi niilinkrokotiilihan joutuisi ensin siirtymään Välimerelle, sieltä uimaan Gibraltarin kautta Altantille (jonka suolapitoisuuden siis myös tulisi olla sopiva) ja sieltä sitten pohjoiseen joko Britteinsaaret kiertäen tai Englannin kanaalin läpi uiden. Ja siitä sitten Juutinraumasta Itämerelle ja lopulta Pohjanlahdelle.

Toinen vaihtoehto olisi tietenkin, että päättäisivät marssia läpi Euroopan, mutta epäilen, etteivät siihen lähde, ainakaan ellei kukaan niille kerro, että Pohjanlahden suolapitoisuus on laskenut. 

Uskoisin siis, että mikäli jäätiköt sulavat ja merien suolapitoisuus laskee, eivät krokotiilit Pohjanlahdella ole ensimmäinen kohtaamamme ongelma. Tämä toki on vain valistumattoman maallikon arvailua.

(Sellainen pieni vinkki vielä, että mikäli irrallisia pikkukysymyksiä ja ajatelmia on runsaasti, niitä voi vallan hyvin koota vaikkapa yhteen ja samaan ketjuun esimerkiksi Vapaa sana -osioon. Se olisi varmaan suositeltavampaa kuin monien uusien ketjujen perustaminen.)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat