Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Nuorempana kun tarkkailee vanhempia ihmisiä, ihmettelee usein mikseivät nämä käyttäydy "ikänsä mukaisesti". Ehkäpä jähmeimmille luonteille ikääntyminen ei tuo minkäänlaista viisautta. Mutta sitten kun itse ikääntyy, huomaa että vaikka miten lässähtäisi ulkoiselta olemukseltaan, niin mielessään ei välttämättä koe että olisi "jonkun tietyn ikäinen". Oma minäkuva ei välttämättä mene yksiyhteen kehon kanssa, ellei sitten satu olemaan jotenkin erityisen fyysinen ihminen?

Näyttäisi siltä että monet kokevat itsensä nuoremmiksi kuin ovatkaan, tai ainakin väittävät olevansa "nuorekkaita". Voihan se tietysti olla säälittävä yritys pysyä ajan hermolla vaikka kynsin hampain, kun nykyään jostain syystä vanheminen on synti. Mutta entä jos mieli ei vain kertakaikkiaan tiedosta mitään vanhenemista, koska eihän mieli ole näkyvä ja täten se ei muutu miksikään?

Hämärä mielikuva että asiasta on saattanut joku ketju joskus olla tällä palstalla, keskiössä oli muistaakseni juuri se että ihmiset kuvittelevat olevansa nuorekkaampia kuin ovat. Mutta koska sopivaa hakusanaa saa vain arvailla (nopea tutkimus ei tuottanut mitään tulosta), niin rohkenen tehdä tämä aloituksen.

Erityisesti itseäni on kyllä kiinnostanut sellainen ilmiö että omissa unissani useimmat ihmiset esiintyvät sellaisina kuin muistan heidät vuosien takaa, eivätkä sellaisina kuin he ovat nyt. Oma ikäni ja usein myös sukupuoleni tuntuvat olevan unissani merkityksettömiä, useimmiten kuitenkin olen varmaankin puolta nuorempi kuin oikeasti olen.

Kaikkein merkityksellisimmäksi se että tiedostaako alitajunta ajan kulumisen vai ei tulee traumoissa ja mielenterveysongelmissa. Mikäli mieli ei "tunnusta" aikaa, ei ole mikään ihme että mieli myös kiusaa itse itseään vuodesta toiseen ja kaikenlaisesta ikävästä on vaikea päästä eroon, koska mieli ei myönnä tai ymmärrä että tapahtumista on jo niin monta vuotta että niiden pitäisi olla jo takana ja ne ovat jo käytännössä merkityksettömiä kokemuksia.

Kommentit (6)

MooM
Seuraa 
Viestejä6905
Liittynyt29.6.2012
Rousseau

Nuorempana kun tarkkailee vanhempia ihmisiä, ihmettelee usein mikseivät nämä käyttäydy "ikänsä mukaisesti". Ehkäpä jähmeimmille luonteille ikääntyminen ei tuo minkäänlaista viisautta. Mutta sitten kun itse ikääntyy, huomaa että vaikka miten lässähtäisi ulkoiselta olemukseltaan, niin mielessään ei välttämättä koe että olisi "jonkun tietyn ikäinen". Oma minäkuva ei välttämättä mene yksiyhteen kehon kanssa, ellei sitten satu olemaan jotenkin erityisen fyysinen ihminen?

Näyttäisi siltä että monet kokevat itsensä nuoremmiksi kuin ovatkaan, tai ainakin väittävät olevansa "nuorekkaita". Voihan se tietysti olla säälittävä yritys pysyä ajan hermolla vaikka kynsin hampain, kun nykyään jostain syystä vanheminen on synti. Mutta entä jos mieli ei vain kertakaikkiaan tiedosta mitään vanhenemista, koska eihän mieli ole näkyvä ja täten se ei muutu miksikään?

Mikä se oikea ikä sitten on? Sekö, miltä näyttää vai se, millaiseksi itsensä tuntee. Ja miltä pitäisi tuntua olla vaikka 40-vuotias, miten pitäisi käyttäytyä verrattuna 25-vuotiaaseen tai 60-vuotiaaseen?

Tietysti on sellaisia selkeitä tapauksia, joissa näkyvästi ikääntyvä ihminen pukeutuu nuorisokuteisiin ja käyttäytyy/puhuu korostuneen nuorisomaisesti. Tai nuori ihminen on jo teininä hyvin keski-ikäinen tyyliltään ja asenteiltaan (puhun stereotypioista, keski-ikäisäkin on tietysti moneen menoon). Siinä ristiriita tyylin&käytöksen ja kehon välillä on selvä.

Mutta muuten kyse kai on enemmän persoonista. Ei ikääntyminen muokkaa persoonaa sinänsä, vaikka yleensä jonkinlaista hillitymmäksi hioutumista kai tapahtuukin.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Tuo mieli varmasti nostelee vaikeita asioita mieleen. Olin aikoinani kuuliainen ja kunnollinen uskovaispoika. Koululla olin sitten jonkinlaisena traktoriakin koskemaan pääseväni idioottuksena, MuTTa. Minulle annettiin sitten tehväksi hakea joulukuusi. Pyörin siellä luonnon metsässä pitkän aikaa ja sitten siellä oli tiheä rivi kuusia ja ajettelin siitä harventaa yhden. En niinkö käsitä, että miksi päädyin näin typerään ratkaisuun 15 kesäisenä. Eikö niinkuin leikannut, että ei nyt oikeasti istutettua.

Kuusi sitten oli hetken aikaa siellä ruokasalin nurkassa, mutta puutarhuri heti tajusi mistä se on ja puu vaihdettiin nopeasti pois. Sanoihan hän sitten, että olisi niitä pitänyt muutoinkin jo harventaa, kun olivat tiiviissä.

"Olen mielestäni järkevä", mutta justaan tämmösen prokkiksen takia olen hieman päätynyt siihen, että ei ehkä aina tule niitä ihan kirkkaan järjen ratkaisuja. Ei siis niinko viddu ikänä en ottaisi sitä puuta joulukuuseksi näillä aivoin, mutta olihan se siellä puskassa ja piti se kuusikin (hyvä) hommata, jäin sen asian kanssa sitten kaksin, kun ei siihen oikein osannut kysellä huonon kommunikoinnin vuoksi. Ehkä parempi kommunikaatio olisi johtanut tämän idiotismin laukeamiseen.

Harmittelin asiaa jälkeenpäin monta kertaa ja nyt ehkä lähinnä ajattelen, että kuinka olen voinut olla niin sokeutunut idiootti siinä vaiheessa, kun kuusi piti vain löytää. Ja varmasti tuossa aiemmin ajateltu kommunikaatio kyky olisi avannut tilanteen toisen ajatusten kautta kuntoon. Täytyy siis syyttää hikikomoriutta vähäsen.

---

Justaan olen myöhemmin saattanut olla ehkä välillä tässä vähäisen järjen juoksun katveessa ja palaunut siihen ylemmän mummon tilaan, mutta pienessä määrin onneksi tuota on ilmentynyt. Toisaalta moisesta saa aika karut moraalituskatkin, vaikka tajuaa, että jokin iso,iso,iso mummo oli nyt pikkaisen hiljempaa noinkin typerän teon aikana.

---

Toisaalta yksi kaveri oli hypännyt siellä oppilaitoksella liikuntasalin katolta alas. Ainakin 15m. Lentopallohalli kuitenkin. Selvisi elossa. Toki se kuka meni junan eteen ei ja se kolmas joka hirttäytyi. Ehkä nuoruuteen liittyy myös sekojaksoja. Muistan yhden kaverin, joka oli silmiltään melko sekava ja tulkitsin, että hän oli tietyssä kasvun vaiheessa. Niitähän on. Oli levoton ja sekainen. Myöhemmin ihan täysin kirkaskalloinen on ja ei mitään ongelmaa. Teinivaiheessa uskoisin olevan ihmisillä pientä ongelmaa, koska aivot kehittyvät myös. No, en ny väitä itse mikään absoluuttisesti terve olevani, mutta kohtuullisen järjellinen. x

Hyvin polkee.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

- En koe itseäni 34 vuotiaaksi. Puolen tunnin päästä lähden taas lautailemaan eli hyppymään ilmaan hyppyreistä. Aikuinen ei sellaista kauhiasti jaksa varmaan tehdä varsinkaan, jos vartalo on kovin taakissa rasvassa.

- Näin muuten viime käyntikerralla ihan hauskan kaverin 50-60v ja ihan karmeet juoppokamat/rynttyyt (likaisetkin) niskassa ja laski laudalla varovaisesti. Todella annan rispectiä, sillä itse ainakin saan yhdestä rinteen laskemisesta hyppyineen enemmän kuin karjapullosta juotuna(mallasliemineen ja lisäaineineen.)

- En jaksa lapsia. Se varmaan yksi aikuisettomuuden osa myös. Tämän vuoksi veikkaan mutsille ehkä vähän autismia ja aspergeriä. Voin olla heille iloinen setä ja hetken jutella, käydä uimahallissa, mutta se arki niiden kanssa ainakin justaan tottumattomuuden vuoksi yhtä helvettiä.

 - Hyperventtiilin saan auki ja innostun asioista erilailla kuin aikuinen yleistä tuskaansa voivotellessaan ja lepäillessään. Sellainen kuva ainakin jäi faijasta, kun se aina vaan makasi ja liikkui kerran päivässä kävelylenkin. Olihan hän toki 50vuotta minua vanhempi.

Hyvin polkee.

Piru Naiseksi
Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

Itse olen nuori ja nuorena pysyn. Olen säilönyt aivoni muuttumattomiksi. Kuvastimissankin näen useimmiten neidon, joka on vasta varttunut teini-ikäisyydestä. (Henkisesti en ole irtautunut edes teiniydestä!) Minua kummastuttaa galaktiaalisen suuresti se, jos esimerkiksi tanssittajani eläkeläisten päiväkarkeloissa kysyvät, olenko vielä työelämässä. Tietenkin minä olen! Miten ihmeessä muut eivät huomaa juttelevansa nuoren kanssa, vaikka asia on minulle selviö kuin hengittämäni, ilmaksi nimetty kaasuseos.

Tiedän, että harrastamani liikunta sopii kaikenikäisille. Silti minua riipii, jos lähiömummot yrittävät varoituksin vierottaa minua siitä. Tuntuu siltä, että he ajattelevat minulle sattuvan jotain ja he joutuvat sitten  veronmaksajina hoitoni kustantajiksi. Ehkä he kokevat kansalaisvelvollisuudekseen opastaa uhkarohkeaa pois vaarain tieltä. 

Inhottaa, jos katselen jotain vetävää rompposta kirpparilla ja myyjä vihjaa tavaran olevan "nuorten vaate". Tuntuu siltä, että moinen kauppalopo pihtaa kyseistä tuotetta jollekulle tuttavalleen. Miksi hän muuten ohjailisi valintaani! Muutaman kerran olen kiukkuspikaistuksissani ostanut tavaran, jota minulle ei ole ikäsopimattomuuteen vedoten haluttu myydä. Jotkin tavarat, vaatteet ja asusteet ovat toki niin teinileimoin merkittyjä, ettei aikuinen edes halua niihin sonnustautua tai niitä ominaan kantaa. Mutta tällaisia tuotteita on sittenkin vain pisaraksi tavarain meressä!

Ikä on vain numero. Mutta sen numeron minä supistan, esitän koodein, ilmoitan Pluton vuosina, salaan tai jos mikään muu näistä vaihtoehdoista ei tepsi, valehtelen.

 

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Mitähän se sitten on se aikuisuus... Varsinkin parikymppisenä koin että humalatilaan hakeutuvat vain teinit ja juopot. Kun minulle selvisi että keski-ikäisetkin harrastavat viinankittaamista ainakin pikkujouluissa (en sitä menoa katselemaan ikinä lähtenyt, mutta juttuja kuulin), jotenkin ihmetytti että aikuiset, tai oikeastaan ikivanhat (20-vuotiaan näkökulmasta) ihmiset käyttäytyvät kuin kakarat tai idiootit.

Jos olisin vanhempaa sukupolvea ja joutunut jostain syystä silloiseen Neuvostoliittoon ns. kulttuurinvaihdon merkeissä, olisin varmaan hävennyt ja myötähävennyt silmät päästäni sitä viinan virtaamista puolin ja toisin.

Monta kertaa nuorempana myös ihmettelin miksi johonkin kirjailijaan tai runoilijaan suhtauduttiin kuin puolijumalaan, vaikka hän oli ollut elossa ollessaan täysretku. Niin syvällä minussa on inho ja ylenkatse itsensä vartavasten syyntakeettomaan tilaan hankkiutuvia ihmisiä kohtaan - tietenkin sen takia että juova vanhempani aiheutti juomattomassa vanhemmassani halveksuntaa ja vihaa, ja imin ne tunteet itseeni.

Toisaalta lapsellisena pidin parikymppisenä myös varttuneempien romanttista haikailua vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan. Sekin tuntui nuorten jutulta. Pidän kyllä edelleen surullisena jos joku kuusikymppinen etsii "elämänsä rakkautta", mutta ilmeisesti rakkauden kaipuussa ei ole mitään ikärajoja. Eikä kai sitten "hauskanpidossakaan", sikäli kuin tolkuton juominen on hauskaa. Ehkä tolkullinen juominen on?

Nykyään koen että ihmisen oma persoona ja luonne tulee ensin, ja vasta toissijaisena, jos millään sijalla, hänen ikänsä. Sen vuoksi vanheneminen ei psyykkisesti tunnu välttämättä oikein yhtään miltään. Jos ei koe mitään erityistä tarvetta irtiotoille elämässään, ei ikävuosien karttuminen tarkoita oikein yhtään mitään. Tulee ikänäkö ja sitä sun tätä, tai sitten ei tule, mutta jos ei miellä olevansa yksinomaan ruumiinsa, niin on kauhean vaikea samaistua mihinkään ikävuosiin. Omalla kohdallani tämä jopa menee niin että kun kokeilin olla hypnotisoitavana ja hypnotisoija lopotti että nyt olet sen ja sen ikäinen, mitä koet, oli pakko sanoa että valitettavasti minulle ei tuo ikälukema sano yhtään mitään, kannattaa ennemmin sanoa että nyt on se ja se VUOSI niin ehkäpä hypnotisoidun muistamaan kyseisen vuoden tapahtumia.

 

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Okra, selvisi vaan tänään, että liikuntasalin katolta hypännyt oli onnistunut pari vuotta sitten. Ei kait tämä, niin viimeisen päälle hauskaa hommaa tämä eläminenkään ole, mutta täytyisi koittaa olla selvityjä luonne ja jaksaa. En tierä valintoja. 

Hyvin polkee.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat