Lähti kuin kuppa Töölöstä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Näin väitetään, mutta... mistä se sinne ilmestyi?

Kerrotaan, että Kolumbus toi syphiliksen Amerikoista.
Amerikoissa puolestaan väitetään Kolumbuksen tuoneen kupan Euroopasta.

Egyptiläinen historioitsija, Manetho, kertoo saastaisista Avariksen (myöh. Ramses) kaupungissa asuvista kaivosorjista Exodukseen liittyen, joihin toki nähtävästi kuuluivat spitaalin lailla kuppaiset. Muuan faarao keksi siihen oivan lääkkeen – lyijyvaipat ympärille ja mereen.

Siis kuppaa oli jossakin ennen Manethoa ja Kolumbusta, joka ei edes ensimmäisenä Espanjan lipun alla olevassa laivastossa löytänyt Amerikan mannerta.

Julkista kuppaa nääs oli, mutta missä se kuppa lopultakin syntyi?

Sivut

Kommentit (55)

Vierailija
Johan

Julkista kuppaa nääs oli, mutta missä se kuppa lopultakin syntyi?

Afrikassa. Edellyttäen että ihminen on alun alkaen sieltä lähtöisin.

Vierailija
Vatkain
Lähti kuin kuppa töölöstä! Lisäksi muistelen, että Töölössä oli osaksi em. syistä kuppasairaala. Tietääkö joku stadilainen paremmin? Mummo vaikka?

Töölössä oli kyllä aikoinaan kuppasairaala, mutta siitä en tiedä oliko se minkään ilolintujen vuoksi sinne perustettu. Tuo sanonta viittaa käsittääkseni kuitenkin nimenomaan tuohon sairaalaan (jossa se kuppa lähti), eikä tuohon "punaisten lyhtyjen alueeseen".

Vierailija
ZiPA
Johan

Julkista kuppaa nääs oli, mutta missä se kuppa lopultakin syntyi?

Afrikassa. Edellyttäen että ihminen on alun alkaen sieltä lähtöisin.

Jaa, että Afrikassa. Satuin katselemaan erään perulaisen muumion tutkimista, missä nuori mies oli menehtynyt kuppaan jo satoja vuosia eaa. Oudointa tapauksessa oli balsamointiyrtit, joiden alkuperä jäljitettiin Meksikoon ja Australian koillispuolen saaristoon. Siis kuppaa oli uudella mantereella jo ennen Golgataa, mutta kuka sen toi ja mistä ja milloin.

Eräs ikivanha kiinalainen lääketieteellinen kirjoitus mainitsee tuohon liittyvän taudin esiintyneen joskus (en muista nyt) ennen ajanlaskun alkua.
Samaan hengenvetoon kuitenkin väitetään sen syntyneen arabimaiden kosteissa oloissa.

Taitaa sittenkin Kolumbuksen miehistö tuoneen kupan Amerikasta, jonne joku oli tuonut vanhalta mantereelta sen tuhansia vuosia ennen.
Soutamista ja huopaamista – nyt esitetään taas sen syntyneen Amerikassa

On se ollut vanhalla mantereella ennenkin, mutta mahdollisesti välillä kadonnut. Eikä sekään ole aivan varmaa. Kuppabasilli on mutaatio vaarattomammista pöpöistä, jotka antavat immuneteetin myös kuppaa vastaan. Sitä en tiedä, perustuiko intiaanienimmuniteetti noille suojapöpöille vai geeneille. Suojapöpöt pitivät antiikissa kuppaa kurissa, mutta kun hygienia parani suurkaupungeissakin, nekin harvinaistivat, ja taas olla tie auki kupan levitä ja iskeä.

Vierailija

Kuppa on bakteerin aiheuttama tauti. Lopullinen läpimurto kupan hoidossa saavutettiin 1940-luvun alussa, kun Fleming työryhmänsä kanssa kehitti penissilliinin. Silloin se kuppa Töölöstä lähti - ja monesta muustakin paikasta.

Vierailija

Kuppa oli karmea tauti ennen antibiotteja. Myöhäisvaiheessa se pesiytyi aivoihin, niin että sairastuneet viettivät loppuelämänsä valvotuissa oloissa mielisairaalassa.

Helsingissä oli nykyisen Kivelän sairaalan tienoilla Töölössä Kammion mielisairaala, jossa hoidettiin myös aivokuppapotilaita. Tässä sairaalassa oli tosin kaikkenlaisia muitakin hermo- ja mielitautipotilaita. Viettipä Nobelkirjailija Sillanpääkin siellä maksankunnostusviikkoja.

Muuten, tiesittekö, että vielä vähän aikaa sitten iho- ja sukupuolitaudit niputettiin saman erikoislääkärialan alle?

Lisää: Arno Forsius: Kuppataudin historiaa
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/syfilis.html

Kammion sairaalasta Wikissä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kammion_sairaala

Vierailija

Tuossa edellä Mummo antoi kaksi linkkiä, joista ensimmäisestä löytyi kupan hoitoon liittyvä historiallinen taitekohta:

"Vuonna 1943 todettiin, että penisilliini tehoaa riittävän pitkinä hoitojaksoina hyvin kuppataudin kaikkiin vaiheisiin. Penisilliinin käyttö kuppataudin hoitoon yleistyi pian toisen maailmansodan päätyttyä. Suomessa penisilliini saatiin kuppataudin hoitoon 1950-luvun alussa. Vasta nyt pystyttiin riittävän tehokkaasti hoitamaan myös uudet tapaukset ja katkaisemaan tartuntaketju tarpeeksi aikaisin. Yhdessä terveydenhuollon säädösten ja valvonnan avulla saatiin kuppataudin esiintyminen lopulta kuriin. Sen jälkeen kuppataudin kolmatta vaihetta todettiin vain satunnaisesti."

Alexander Fleming sai penissilliinin keksimisestä lääketieteen Nobelin v. 1945.

Sepi
Seuraa 
Viestejä3262
Liittynyt16.3.2005

Helsingin kaupunginkirjaston iGS Web-sivulta: (25.02.2009) Mistä tulee sanonta "Lähti kuin kuppa Töölöstä".
...
”Sanontaa "lähti kuin kuppa Töölööstä" on käytetty jo 1910-luvulta alkaen. Joidenkin lähteiden mukaan sanonta viittaa sukupuolitautisairaalan siirtoon Töölöstä Kumpulaan. Kun potilaita siirrettiin, joku töölöläinen kertoman mukaan lausui tämän klassisisen repliikin. Sanontahan tarkoittaa tilannetta, jossa joku/jokin lähtee nopeasti tai häviää kokonaan.
(Paunonen, Heikki: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii : Stadin slangin suursanakirja. WSOY, 2000)

1905 Kumpulaan perustettiin valtion sukupuolitautien sairaala, "Kuppala". Se sijaitsi Kumtähden kartanon vanhassa päärakennuksessa ja toimi 1950-luvulle asti.

Walter de Camp selittää sanontaa City-lehdessä näin:

"Sanonta juontaa juurensa ajalta, jolloin Töölöön avattiin sukupuolitautien sairaala. Irstailleet miehet istuivat täydellisen hiljaisuuden vallitessa odottelemassa lääkärille pääsyä kaulukset pystyssä ja muna turvoksissa. Sairaalan ansiosta kuppatapaukset vähenivät. Sanonta on ironinen, koska hienoston Töölössä kuppa oli ollut melko harvinainen. Joten jos joku hyvin vähäinen, esim. turha toivo, katoaa, voidaan sanoa, että se lähti kuin kuppa Töölöstä."
http://www.city.fi/artikkeli/Sis%E4piiri/1166/

http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymyk...rd=Fraasit

Muitakin sanontojen selityksiä IGS:stä voi löytää hakusanalla: fraasit.
Copyright © Helsingin kaupunginkirjasto

Vierailija
Mummo
Kuppa oli karmea tauti ennen antibiotteja. Myöhäisvaiheessa se pesiytyi aivoihin, niin että sairastuneet viettivät loppuelämänsä valvotuissa oloissa mielisairaalassa.

Helsingissä oli nykyisen Kivelän sairaalan tienoilla Töölössä Kammion mielisairaala, jossa hoidettiin myös aivokuppapotilaita. Tässä sairaalassa oli tosin kaikkenlaisia muitakin hermo- ja mielitautipotilaita. Viettipä Nobelkirjailija Sillanpääkin siellä maksankunnostusviikkoja.

Muuten, tiesittekö, että vielä vähän aikaa sitten iho- ja sukupuolitaudit niputettiin saman erikoislääkärialan alle?

Lisää: Arno Forsius: Kuppataudin historiaa
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/syfilis.html

Kammion sairaalasta Wikissä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kammion_sairaala

Kiitos Mummo erinomaisista linkeistä. Tunnen syphiliksen varsin huonosti, koska ei ole vielä osunut omaan tankooni.

Kuitenkin tuo kommentti - Myöhäisvaiheessa se pesiytyi aivoihin... - on nähtävästi kohdallaan, koska ainakin muumioilla se näkyy selvästi 3D-läpivalaisussa nimenomaan otsaluun takana.

Ajan salliessa vilkaisen tarkemmin Egyptin Manethoa, missä selvästi hänen mukaansa lepran joukossa oli eristettyjä rupisia kaivosorjia. Vilpitön tarkoitukseni todellakin on selvittää kupan syntyseudut, mutta kaikki viittaa toistaiseksi vain arabimaihin ja Kiinaan.
Kain tuo ikivanha kiinalainenkin lääketieteellinen kirjoitus mahdollisesta kupasta löytyy ajan myötä.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
Kuitenkin tuo kommentti - Myöhäisvaiheessa se pesiytyi aivoihin... - on nähtävästi kohdallaan, koska ainakin muumioilla se näkyy selvästi 3D-läpivalaisussa nimenomaan otsaluun takana.

No jos se iskee vasta muumiovaiheessa, niin tuskin on haitannu elämistä ennenkään.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija
sigfrid
Kuitenkin tuo kommentti - Myöhäisvaiheessa se pesiytyi aivoihin... - on nähtävästi kohdallaan, koska ainakin muumioilla se näkyy selvästi 3D-läpivalaisussa nimenomaan otsaluun takana.

No jos se iskee vasta muumiovaiheessa, niin tuskin on haitannu elämistä ennenkään.

Heheh..ja Sigrid heittää huumoriaan - tuon hieman yli 20-vuotiaan Perun inkkarin kuolinsyy oli nimenomaan kuppa.

Keskity nyt hyvä Sigfrid tuohon toisaalla esitettyyn ongelmaan alkuperäisen(?) kuppa-alueen liepeillä lojuvaan "kaksikerroksiseen" M73-R1b1b1:een.

Jos ei sinullekaan ole vielä iskenyt henkilökohtaisen aseen liikkuviin osiin, ei kai se enää tulekaan...vai onko meillä HLA-immuniteetti?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat