Seuraa 
Viestejä3346
Liittynyt7.1.2013

Poimin Wikipediasta totalitarismin tuntomerkkejä:

Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtionvalta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille.

Totalitaristiset valtiot ovat käyttäneet hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propagandaa.

Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (totalitarismin juuret). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen.[

Totalitaristinen taide on myös usein sama asia kuin propaganda.[2]

Toivon seuraavaaviin kysymyksiin vastauksia kaikilta, mutta erityisesti heiltä, jotka käyttävät totalitarismi -sanaa leimatakseen?

Missä on maa, jossa valtion valta ei ulotu yhteiskunnan kaikille aloille?

Mikä viime aikoina palstoilla keskusteluissa esillä ollut maa ei käytä hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propakandaa?

Missä maassa poliittiset laitokset eivät toimi todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina, eikä että aate ole vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen?

Mitä Valon tuoja teille ilmaisee?

Sivut

Kommentit (148)

ID10T
Seuraa 
Viestejä2053
Liittynyt3.10.2007

Tuon wikipedian listan mukaan Pohjois-Korea on tasavalta

Miksei listassa ole yhtään diktatuuria? Kim Jong-un -landian lisäksi siihen kategoriaan taitaisi löytyä muitakin maita.

offmind
Seuraa 
Viestejä15228
Liittynyt19.8.2008
pinklin1
Toivon seuraavaaviin kysymyksiin vastauksia kaikilta, mutta erityisesti heiltä, jotka käyttävät totalitarismi -sanaa leimatakseen?

Miten muuten sitä sanaa pitäisi käyttää?

Missä on maa, jossa valtion valta ei ulotu yhteiskunnan kaikille aloille?

Kyse on siitä missä määrin ihmisoikeuksiin kuuluvat vapaudet ja oikeudet toteutuvat. Jos yhteiskunta kehittyy niin, että vapauksien ja oikeuksien rajoitukset lisääntyvät, niin sen yhteiskunnan asiat ovat vakavasti menossa päin persettä. Ihan riippumatta missä ilmansuunnassa kyseinen yhteiskunta sijaitsee.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä27428
Liittynyt13.5.2005
pinklin1

Poimin Wikipediasta totalitarismin tuntomerkkejä:

Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtionvalta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille.

Totalitaristiset valtiot ovat käyttäneet hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propagandaa.

Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (totalitarismin juuret). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen.[

Totalitaristinen taide on myös usein sama asia kuin propaganda.[2]

Toivon seuraavaaviin kysymyksiin vastauksia kaikilta, mutta erityisesti heiltä, jotka käyttävät totalitarismi -sanaa leimatakseen?

Missä on maa, jossa valtion valta ei ulotu yhteiskunnan kaikille aloille?

Mikä viime aikoina palstoilla keskusteluissa esillä ollut maa ei käytä hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propakandaa?

Missä maassa poliittiset laitokset eivät toimi todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina, eikä että aate ole vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen?

Mitä Valon tuoja teille ilmaisee?

1. Niitä ovat esim Suomi?

2. Ukraina.

3. Helpompi olisi kysyä missä ei. Siis sillä miten se vaikuttaa ihmisiin

4. Onkohan lääkityksesi kohdallaan?

Riittoisampi keskustelukumppani.

Kaapelijehu
Seuraa 
Viestejä353
Liittynyt13.4.2009

Maailmassa ei ole yhtään valtiota, jossa valtiovalta (=maan lainsäädäntö ei ulottuisi kaikille elämänaloille), et voi murhata ketään jääkiekko-ottelussa tai vapaaottelussa vaikka kuinka olisit alan harrastaja, maan lait koskevat aina sinua.

Mutta on olemassa paljon valtioita, jotka eivät käytä terrorismia, vangitsemisia ja laajamittausta propagandaa vallan välineenä, tälläisiä maita on esim. Suomi, Ruotsi, Britannia, Saksa, Usa, Kanada... listaa voi jatkaa varsin pitkään. Mutta on myös maita jotka täyttävät totalitarismin tuntomerkit, tälläinen on etenkin Pohjois-Korea ja lisäksi mm. Afrikasta löytyy paljon maita joihin määrititelmä totalitarismi sopisi, Venäjä on valitettavasti vähän matkalla tähän suuntaan, sitä ei ehkä suoraan voi väittää totalitaariseksi, mutta esim. tiedotusvälineet on vähin äänin siirretty täysin hallituksen valvontaan ja oppositio on hiljennetty.

Väite, että poliittiset laitokset toimivat vain todellisten valtaapitävien lavasteina on tyypillinen salaliittoteoreetikkojen suosima väite, silti väite jossain määrin pitää paikkaansa. Suomessakin valta, kuuluu perustuslain mukaan kansalle, mutta silti kaikki kansalaiset eivät suinkaan ole tasa-arvoisessa asemassa, mitä vaikutusvaltaan tulee. Erityisasiantuntemus tuo aina valtaa, raha tuo sitä jne... Virkamiehet jotka usein ovat oman alansa erityisasiantuntijoita pääsevät vaikuttamaan lakien valmisteluun. Vaikka lain voimaantulosta päättää eduskunta, niin tavalliset kansanedustajat ovat yleensä maallikoita useimmissa asioissa ja siksi johdateltavissa.

Valontuoja?

Oletko ottanut lääkkeesi? Olen kuullut elämäni aikana suuren määrän erilaisia mystisiä määritelmiä: Pelastaja, Vapauttaja, Paholaisen asianajaja, Tulen varastaminen jumalilta jne... Itselleni valontuoja on tällä hetkellä se lamppu, jonka alla tätä kirjoitan ja aamulla aurinko taas tuo valon. 

Kaapelijehu

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3199
Liittynyt30.5.2010

Vaihtakaa avaukseen sanan "totalitarismi" paikalle "demokratia", ja katsokaa, muuttuuko mikään.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

pinklin1
Seuraa 
Viestejä3346
Liittynyt7.1.2013
offmind
pinklin1
Toivon seuraavaaviin kysymyksiin vastauksia kaikilta, mutta erityisesti heiltä, jotka käyttävät totalitarismi -sanaa leimatakseen?

Miten muuten sitä sanaa pitäisi käyttää?

Missä on maa, jossa valtion valta ei ulotu yhteiskunnan kaikille aloille?

Kyse on siitä missä määrin ihmisoikeuksiin kuuluvat vapaudet ja oikeudet toteutuvat. Jos yhteiskunta kehittyy niin, että vapauksien ja oikeuksien rajoitukset lisääntyvät, niin sen yhteiskunnan asiat ovat vakavasti menossa päin persettä. Ihan riippumatta missä ilmansuunnassa kyseinen yhteiskunta sijaitsee.

Olen ymmärtänyt, että totalitarismi -sanalla tarkoitetaan esimerkiksi valvontaa; salakatsellaan ja -kuunnellaan eli ihmisiltä otetaan yksityisyys. 

Vuonna 2010 pohjustettiin terroriteoille (vahingoitetaan salaa kohteita) laki, joka mahdollistaa isännöitsijöille ja isännöintifirmoille mielivallan. Mielivaltaan perustuvista rahankeruista kärsivät osakkeiden omistajat ja vuokralaiset. 

Vähäisistä tai olemattomista syistä vangitsemisista minulle ei juuri nyt tule mieleen tapauksia Suomesta, mutta USA:ssa on ihmisiä, jotka ovat olleet jo monta vuotta vangittuina, eikä vielä ole tutkittu sitä, ovatko he syyllistyneet johonkin vai eivät. Muutenkin vankilat ovat USA:ssa täynnä, sillä ne on yksityistetty ja vangit ovat ilmaista työvoimaa. 

Venäjän vankila sai kuuluisuutta vihreiden Sini Saarelan myötä. Venäjällä Pussy Riot joutui vankilaan asiasta käytöksestä, jollaista ei hyväksyttäisi missään, joskaan vahinko ei ollut suuren suuri. 

Propakandaa on demokratioissa esim. vaalien alla. Valtaa pitävien lavasteista sanoisin, että suuryrittäjät ja muutkin yrittäjät ovat vallanpitäjiä. Poliitikot ovat lavasteita puhuvat yritystoiminnasta ja sen tukemisesta. Suomen oikeuslaitos ja puolustus ovat lavasteita ja todellista valtaa käyttää RKP ja USA. 

pinklin1
Seuraa 
Viestejä3346
Liittynyt7.1.2013
-:)lauri
pinklin1

Poimin Wikipediasta totalitarismin tuntomerkkejä:

Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtionvalta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille.

Totalitaristiset valtiot ovat käyttäneet hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propagandaa.

Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (totalitarismin juuret). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen.[

Totalitaristinen taide on myös usein sama asia kuin propaganda.[2]

Toivon seuraavaaviin kysymyksiin vastauksia kaikilta, mutta erityisesti heiltä, jotka käyttävät totalitarismi -sanaa leimatakseen?

Missä on maa, jossa valtion valta ei ulotu yhteiskunnan kaikille aloille?

Mikä viime aikoina palstoilla keskusteluissa esillä ollut maa ei käytä hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propakandaa?

Missä maassa poliittiset laitokset eivät toimi todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina, eikä että aate ole vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen?

Mitä Valon tuoja teille ilmaisee?

1. Niitä ovat esim Suomi?

2. Ukraina.

3. Helpompi olisi kysyä missä ei. Siis sillä miten se vaikuttaa ihmisiin

4. Onkohan lääkityksesi kohdallaan?

1.Aika paljossa  valtiovalta ulottaa kyllä valtaansa Suomessakin.

2.  Ukrainassa  käyttää väkivaltaisesti kaappaamaansa  valtaa fasisti.

3. Vastasin jo edellisessä  viestissäni.

4. Niinpä juuri! Sitähän se kysyy :D.

pinklin1
Seuraa 
Viestejä3346
Liittynyt7.1.2013
Kaapelijehu

Valontuoja?

Oletko ottanut lääkkeesi? Olen kuullut elämäni aikana suuren määrän erilaisia mystisiä määritelmiä: Pelastaja, Vapauttaja, Paholaisen asianajaja, Tulen varastaminen jumalilta jne... Itselleni valontuoja on tällä hetkellä se lamppu, jonka alla tätä kirjoitan ja aamulla aurinko taas tuo valon. 

Valontuoja on taideteos, jolla sen suomalainen tekijä voitti 1. palkinnon. Teoksessa miehen hahmo on reikiä täynnä. Vastaavanlainen naishahmo on tehty Virossa jo aikaisemmin.

pinklin1
Seuraa 
Viestejä3346
Liittynyt7.1.2013
pinklin1

[quote author="Kaapelijehu" time="26.04.2014 klo 00:33"]

Valontuoja?

 Olen kuullut elämäni aikana suuren määrän erilaisia mystisiä määritelmiä: Pelastaja, Vapauttaja, Paholaisen asianajaja, Tulen varastaminen jumalilta jne... Itselleni valontuoja on tällä hetkellä se lamppu, jonka alla tätä kirjoitan ja aamulla aurinko taas tuo valon. 

Valontuoja on taideteos, jolla sen suomalainen tekijä voitti 1. palkinnon. Teoksessa miehen hahmo on täynnä reikiä. Vastaavanlainen naishahmo on tehty Virossa jo aikaisemmin.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/270130-talta-nayttaa-uusi-talvisodan-muistomerkki

 Tässä virolaispatsas:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288635889643.html

offmind
Seuraa 
Viestejä15228
Liittynyt19.8.2008
pinklin1
Olen ymmärtänyt, että totalitarismi -sanalla tarkoitetaan esimerkiksi valvontaa; salakatsellaan ja -kuunnellaan eli ihmisiltä otetaan yksityisyys.

Kyse on laajemmasta asiasta eli individualismin mahdollisuuden rajoittamisesta supistamalla kansalaisten oikeuksia ja vapauksia ja laajentamalla velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaa. Täydellisessä totalitaarisessa yhteiskunnassa kansalaisen on kuin osa valtion etua palvelevaa koneistoa ilman mahdollisuuksia muuhun.

Siinä vaiheessa kun valtio jo määrittelee moraalisesti hyväksyttävän olemuksen tai sen mikä on kansalaisen velvollisuus makuukamarin puolella, niin yleensä on jo liian myöhäistä. 

Venäjän vankila sai kuuluisuutta vihreiden Sini Saarelan myötä. Venäjällä Pussy Riot joutui vankilaan asiasta käytöksestä, jollaista ei hyväksyttäisi missään, joskaan vahinko ei ollut suuren suuri.

Eli mielestäsi ei ole suuren suuri vahinko, että Venäjällä on laitonta kritisoida ja pilkata instituutioita? Kysehän Pussy Riotin tuomiossa todellakaan ollut sitä, että ryhmän käytöstä ei olisi pidetty hyvän maun mukaisena missään muuallakaan.
Riippumatta mitä mieltä on taiteen laadukkuudesta, niin siitä ei pitäisi olla erimielisyyttä, että taitelijalla pitäisi olla oikeus taiteensa tekemiseen ja esittämiseen ilman vankilatuomion uhkaa.

Propakandaa on demokratioissa esim. vaalien alla.

Kaikki mainonta on propagandaa, oli se sitten poliittista tai kaupallista. Propagandan (=mainonnan) olemassaolo ei vielä tarkoita totalitaarista järjestelmää vaan se ratkaisee millainen viestintä on mahdollista sen lisäksi.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä27428
Liittynyt13.5.2005
pinklin1
-:)lauri
pinklin1

Poimin Wikipediasta totalitarismin tuntomerkkejä:

Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtionvalta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille.

Totalitaristiset valtiot ovat käyttäneet hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propagandaa.

Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (totalitarismin juuret). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen.[

Totalitaristinen taide on myös usein sama asia kuin propaganda.[2]

Toivon seuraavaaviin kysymyksiin vastauksia kaikilta, mutta erityisesti heiltä, jotka käyttävät totalitarismi -sanaa leimatakseen?

Missä on maa, jossa valtion valta ei ulotu yhteiskunnan kaikille aloille?

Mikä viime aikoina palstoilla keskusteluissa esillä ollut maa ei käytä hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propakandaa?

Missä maassa poliittiset laitokset eivät toimi todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina, eikä että aate ole vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen?

Mitä Valon tuoja teille ilmaisee?

1. Niitä ovat esim Suomi?

2. Ukraina.

3. Helpompi olisi kysyä missä ei. Siis sillä miten se vaikuttaa ihmisiin

4. Onkohan lääkityksesi kohdallaan?

1.Aika paljossa  valtiovalta ulottaa kyllä valtaansa Suomessakin.

2.  Ukrainassa  käyttää väkivaltaisesti kaappaamaansa  valtaa fasisti.

3. Vastasin jo edellisessä  viestissäni.

4. Niinpä juuri! Sitähän se kysyy :D.

1. Venäjällä ei ole hallitsijasta riippumatonta mediaa päinvastoin kuin on Suomessa.

2. Jos jossain valtiossa kansalaiset syrjäyttävät hallitsijan, joka on ryövännyt valtion omaisuutta 40 miljardin edestä, sitä on sinun sadistisessa mielessäsi varmasti syytä kutsua fasismiksi.

3. --

4. Houreilusi ovat todella sairasta luettavaa.

Riittoisampi keskustelukumppani.

routa
Seuraa 
Viestejä151
Liittynyt26.11.2011
pinklin1
Olen ymmärtänyt, että totalitarismi -sanalla tarkoitetaan esimerkiksi valvontaa; salakatsellaan ja -kuunnellaan eli ihmisiltä otetaan yksityisyys. 

Tuo ei ole totalitarismin määritelmä vaan yksi sen ilmenemismuodoista. Totalitarismi tarkoittaa valtion ylikorostunutta ja syvälle käyvää vallankäyttöä kansalaisten elämään. Valtaa toki käyttävät kaikki valtiot, mutta on eroja aina äärimmäisestä libertarismista synkimpään orwellilaiseen yhteiskuntaan.

Yksi totalitarismin määritelmä on Mussolinin puheessaan esittämä: ”Everything within the state, nothing outside the state, nothing against the state.”

Sen tunnusmerkkeihin kuuluvat dominoiva valtioideologia, yksi hallitseva puolue, vahva sisäinen turvallisuuskoneisto, tiedonvälityksen monopoli ja suunnitelmatalous.

Totalitaarisen hallinnon syvimpiä inhon kohteita on ns. kansalaisyhteiskunta. Kun Neuvostoliitto miehitti maailmansodan lopussa Itä-Euroopan, niin heti salaisen poliisin perustamisen jälkeen se ryhtyi tuhoamaan kaikkea ei-valtiollista toimintaa. Lukemattomat kansan syvistä riveistä versoneet yhdistykset, urheiluseurat, nuorisojärjestöt, kirkollinen toiminta ja lehdet nitistettiin ja korvattiin valtiojohtoisilla organisaatioilla. Esimerkiksi suosittu partioliike tukahdutettiin ja vaihdettiin neuvostotyyppiseen pioneeritoimintaan. Tätä kuvaa hyvin Anne Applebaum  kirjassaan ”Iron Curtain – The Crushing of Eastern Europe”.

Venäjä ei ole totalitaarinen valtio, mutta viimeaikaisessa kehityksessään se on seurannut edeltäjäänsä Neuvostoliittoa monin tavoin. Tästä ovat esimerkkejä tiedonvälityksen keskittäminen, opposition tukahduttaminen (esim. Aleksei Navalnyin vangitseminen), ei-valtiollisten kansalaisjärjestöjen vainoaminen (”ulkomaiset agentit”) ja henkilökultin rakentaminen (esim. Putin-nuoret).

pinklin1
Seuraa 
Viestejä3346
Liittynyt7.1.2013
-:)lauri
pinklin1
-:)lauri
pinklin1

Poimin Wikipediasta totalitarismin tuntomerkkejä:

Totalitarismi on poliittinen järjestelmä, jossa valtionvalta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille.

Totalitaristiset valtiot ovat käyttäneet hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propagandaa.

Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (totalitarismin juuret). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen.[

Totalitaristinen taide on myös usein sama asia kuin propaganda.[2]

Toivon seuraavaaviin kysymyksiin vastauksia kaikilta, mutta erityisesti heiltä, jotka käyttävät totalitarismi -sanaa leimatakseen?

Missä on maa, jossa valtion valta ei ulotu yhteiskunnan kaikille aloille?

Mikä viime aikoina palstoilla keskusteluissa esillä ollut maa ei käytä hallintakeinoinaan terroritekoja, vangitsemisia ja laajamittaista propakandaa?

Missä maassa poliittiset laitokset eivät toimi todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina, eikä että aate ole vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen?

Mitä Valon tuoja teille ilmaisee?

1. Niitä ovat esim Suomi?

2. Ukraina.

3. Helpompi olisi kysyä missä ei. Siis sillä miten se vaikuttaa ihmisiin

4. Onkohan lääkityksesi kohdallaan?

1.Aika paljossa  valtiovalta ulottaa kyllä valtaansa Suomessakin.

2.  Ukrainassa  käyttää väkivaltaisesti kaappaamaansa  valtaa fasisti.

3. Vastasin jo edellisessä  viestissäni.

4. Niinpä juuri! Sitähän se kysyy :D.

1. Venäjällä ei ole hallitsijasta riippumatonta mediaa päinvastoin kuin on Suomessa.

2. Jos jossain valtiossa kansalaiset syrjäyttävät hallitsijan, joka on ryövännyt valtion omaisuutta 40 miljardin edestä, sitä on sinun sadistisessa mielessäsi varmasti syytä kutsua fasismiksi.

3. --

4. Houreilusi ovat todella sairasta luettavaa.

1.Vaikka Suomen laki on alisteinen EU:n laille ja EU palvelee USA:n toiveita, niin kyllä se silti määrää Suomessa mitä saa julkaista ja mitä ei. Jos olet vielä eri mieltä, kerro mikä julkaisu menee Suomen lain yli.

2. Mikä olisi olennainen ero, jos täällä Suomessa joku pastori keräisi seurakuntalaisensa mellakoimaan presidentinlinnan edustalle kuukausiksi ja lopulta hyökkäisi yöllä linnaan ja ajaisi presidentin maanpakoon, jonka jälkeen asettuisi itse vallanpitäjäksi? Sillä eihän siihen muuta tarvittaisi kuin EU:n ja USA:n tuki propakandan muodossa, kun sellainen onnistuisi. Ainahan voi valehdella kavalletuista miljardeista ja toisen valtionvarojen kavaltamat miljardit unohtaa (kute Julia Timosenkon) tai valehdella ne peräti saaduiksi eikä kavalletuiksi. En edes kysy, pitäisitkö toimintaa laittomana ja uskoisitko kansan muistiin ja Wikipedian väitteet uuden vallanpidon olevan fasisisti.

(En puolusta Janukovitshia, koska hänkin oli kai kääntänyt valtion varoja omille tileilleen)

3.

4. Minkähän sairauden sinä olet näkevinäsi minun vastauksissa? Sinä olet ruskea leimasin.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä27428
Liittynyt13.5.2005

1. Yritä nyt edes alkeellisaesti todistaa väittämäsi jollain muulla kuin uskonnollisella paatoksellasi. Ennakkoluulosi eivät kertakaikkiaan ole tästä maailmasta.

2. Sinusta on siis täysin normalia ryöstää valtion kassasta 40 miljardia sillä jos joku tekisi asialle jotain on kyse fasismista. Järkeilysi on varsin sairaalla pohjalla

4. psykoosi? 

Riittoisampi keskustelukumppani.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat