Seuraa 
Viestejä565
Liittynyt10.10.2013

Aiemmin tutkin satunnaisia ympyröitä kuvassa http://www.tiede.fi/keskustelu/4001227/ketju/satunnaiset_ympyrat_kuvassa_tutkimus

Nyt alkoi kiinnostamaan sellainen seikka, että kuinka jokin annettu suorakaide tai kuva täytetään algoritmillisesti mahdollisimman suurilla ympyröillä. Ihmiselle tehtävä on melko helppo. Esim:

(Tosin tein tuon kuvan sitten ohjelmalla uudestaan kun olin ohjelman saanut valmiiksi ja sain samanlaisen kuvan kuin itse piirtämällä käsin)

Ympyröitä voidaan tietysti lisätä loputtomiin, mutta algoritmin voisi pysäyttää kun suurimman mahtuvan ympyrän säde on pienempi kuin jokin arvo tai kun ympyröitä on tietty lukumäärä. Ajattelin, että tällaisella algoritmilla voisi saada kivan näköistä modernia taidetta aikaiseksi :)

Voidaan olettaa, että ensimmäinen ts. kaikista suurin ympyrä (yo. kuvassa ympyrä nro 1) sijoitetaan "manuaalisesti". Se sijoitetaan siten, että ympyrän keskipiste on lyhkäsemmän sivun puolessa välissä ja pidemmän sivun jommassa kummassa päädyssä säteen etäisyydellä päädystä. Periaatteessa tämän jälkeen seuraavat ympyrät voitaisiin asettaa raa'alla laskuvoimalla siten, että käydään pixeli pixeliltä kuvaa läpi ja tarkastetaan kuinka suuri ympyrä voidaan asettaa kuhunkin pixeliin (se ympyrän keskipisteenä) ilman, että se ei mene minkään aikaisemman päälle eikä osu kuvan reunoihin. Sitten valitaan näin aikaansaaduista ympyröistä suurin. Kussakin pixelissä säteen alkuarvoksi asetetaan ensin suurin siihen mennessä jo saavutettu arvo (pienemmistä emme ole kiinnostuneet) ja kasvatetaan sitä kunnes ei enää mahdu.

Tuollaista tekotapaa noudattaen, sain ohjelmalla http://petke.info/suuret2.r aikaiseksi kuvan:

Siinä on 31 suurinta ympyrää.  

Eli tuopas olikin melko helppo tehtävä algoritmillisestikin, sittenkin - helpompi kuin luulin - ja melko nopeakin (kuvan tuottaminen kesti 3 min 31 sek), mutta ei tuosta nyt niin ehkä taidetta tullut :) ?

Bernard Shawn: ”Tiede on aina väärässä: se ei koskaan ratkaise ongelmaa luomatta kymmentä lisää.”

Kommentit (8)

Keckuli
Seuraa 
Viestejä565
Liittynyt10.10.2013

100 suurinta ympyrää suhteiltaan vähän toisenlaisessa kuvasssa:

Ei tämä taida olla tiedettä eikä taidetta, vaan kiva se on algometroida.

Bernard Shawn: ”Tiede on aina väärässä: se ei koskaan ratkaise ongelmaa luomatta kymmentä lisää.”

Keckuli
Seuraa 
Viestejä565
Liittynyt10.10.2013

Ja hauskaa kuluttaa yöaikaansa turhahkoon ohjelmointiin, mut nyt päivällä, kun ei oo työaikaa, niin vois mennä nukkumaan zzz....

Bernard Shawn: ”Tiede on aina väärässä: se ei koskaan ratkaise ongelmaa luomatta kymmentä lisää.”

JPI
Seuraa 
Viestejä24802
Liittynyt5.12.2012
Minäitä

100 suurinta ympyrää suhteiltaan vähän toisenlaisessa kuvasssa:

Ei tämä taida olla tiedettä eikä taidetta, vaan kiva se on algometroida.

 

Minusta tämä on aika taiteellien.

3³+4³+5³=6³

Titanic
Seuraa 
Viestejä930
Liittynyt10.5.2014

http://koti.mbnet.fi/tapiok1/tiede/palloleveys.jpg

Jos tuo yksi suuri ympyrä olisi liikkessä oikealle vaikkapa valon nopeudella, niin sen reitin piirtämä ala on suorakaide, vaikka se itse on muodoltaan ympyrä. Sen täyttäisi reitillään itse koko tuon suorakaiteen eikä muita ympyröitä mahtuisi tuon suorakaiteen sisälle ilman, että vauhti hidastuisi, aiheutuisi kitkaa tai yhteentörmäyksiä ja kimmokkeita.

Ympyrän, jonka säde r = 10 pituus ja korkeus ja syvyys on d = 20, mutta sellaisen ympyrän leveys onkin kehän pituuden puolikas eli 2 kertaa pii kertaa 10 jaettuna neljällä kertaa kaksi = 31,4

Eli tuo tyhjä ala, johon piirretään muut ympyrät on itse asiassa elimellinen osa tuota yhtä isoa ympyrää ainakin mikäli tuo iso ympyrä on liikkessä suoraviivaisessa.

 

 

 

 

 

 

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat