Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Tuli nyt jääkiekosta mieleen. Onko mielestänne oikeutettua riemuita esimerkiksi jostain sellaisesta että kuulee Suomen voittaneen jonkun random kivenheiton maailmanmestaruuden, jota ei ole seurannut saati tiennyt koko lajin olemassaolostakaan? Onko oikeutettua lähteä silloin juhlimaan kaupungille? Vai vaatiiko se juhlimisen "oikeus" sen että on tavallaan pistänyt itsensä likoon sillä tavalla että on seurannut kyseistä lajia, kannustanut tiettyä joukkuetta ja odottanut mahdollista voittoa ja samalla hyväksynyt sen että voi tulla pettymään tappion vuoksi? Muistan kun Suomi voitti viimeksi kultaa jääkiekossa muutama vuosi sitten. Koska oli Ruotsia vastaan se finaali niin en uskaltanut katsoa ja menin nukkumaan. Sitten avokki tuli jossain vaiheessa herättämään kun Suomi johti ja sitten menin katsomaan loppumatsin ja Suomi voitti. Olin siis ikään kuin pelkuri joka suostui katsomaan vasta siinä vaiheessa kun tilanne näytti hyvältä. Oliko oikein jos sitten riemuitsin voittoa? Vai olisiko pitänyt uhrata omaa itseä sen verran että olisi katsonut koko ottelun alusta alkaen kävi miten kävi? Entä pitääkö nuo tärkeät ottelut katsoa loppuun vaikka omajoukkue olisikin hirveästi tappiolla? Saako tappion kuitata olankohautuksella ja todeta että "ihan sama, ei edes kiinnosta koko homma, en katso enää ikinä", kun taas mahdollisesta voitosta lähtisi kaupungille rellestämään? Itselleni tämä on ongelma, entä muille?

くそっ!

Kommentit (5)

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Ronron

Onko mielestänne oikeutettua riemuita esimerkiksi jostain sellaisesta että kuulee Suomen voittaneen jonkun random kivenheiton maailmanmestaruuden, jota ei ole seurannut saati tiennyt koko lajin olemassaolostakaan?

On oikeutettua tunte kansallistunteita ja yhteenkuuluvuutta siihen kansakuntaan, jonka passin sattuu omistamaan. Tai jos on muuten vaan suhteita johonkin maahan. Minäkin olen mielissäni Slovakian pärjäämisestä ihan kaikissa lajeissa ja kisoissa, koska asuin maassa ja siellä on kavereita. Puhumattakaan Suomesta, jonka ylpeä kansalainen olen.

Ronron
Onko oikeutettua lähteä silloin juhlimaan kaupungille?

On oikeutettua.

Ronron
Vai vaatiiko se juhlimisen "oikeus" sen että on tavallaan pistänyt itsensä likoon sillä tavalla että on seurannut kyseistä lajia, kannustanut tiettyä joukkuetta ja odottanut mahdollista voittoa ja samalla hyväksynyt sen että voi tulla pettymään tappion vuoksi?

Ei tarvitse panna itseä likoon. Riittää että on tyytyväinen siitä että Suomi voitti ja iloinen muiden puolesta. Totta kai se nostaa myös omaa mielialaa kun muut ympärillä ovat iloisia.

Ronron
Muistan kun Suomi voitti viimeksi kultaa jääkiekossa muutama vuosi sitten. Koska oli Ruotsia vastaan se finaali niin en uskaltanut katsoa ja menin nukkumaan. Sitten avokki tuli jossain vaiheessa herättämään kun Suomi johti ja sitten menin katsomaan loppumatsin ja Suomi voitti. Olin siis ikään kuin pelkuri joka suostui katsomaan vasta siinä vaiheessa kun tilanne näytti hyvältä. Oliko oikein jos sitten riemuitsin voittoa?

Totta kai on. Riemuitsin minäkin kun veljeni tappoi hämähäkin ja palomies sammutti talon. Kumpaakaan en itse uskaltaisi tehdä.

Ronron
Vai olisiko pitänyt uhrata omaa itseä sen verran että olisi katsonut koko ottelun alusta alkaen kävi miten kävi?

Miksi olisi pitänyt? En minäkään katso liian jänniä kohtia elokuvista, mutta olen silti onnellinen lopussa kun sankari saa naisen.

Ronron
Entä pitääkö nuo tärkeät ottelut katsoa loppuun vaikka omajoukkue olisikin hirveästi tappiolla?

Aika moni jättää katsomisen kesken. Mitäpä sitä jännäämään kun ei ole mitä jännätä. Paraimmat jättää kesken koska nakkaavat töllön partsilta jos katsovat loppuun.

Ronron
Saako tappion kuitata olankohautuksella ja todeta että "ihan sama, ei edes kiinnosta koko homma, en katso enää ikinä", kun taas mahdollisesta voitosta lähtisi kaupungille rellestämään?

Saa. Se että musta aukko romahtaa itseensä juurikaan jälkiä jättämättä ei silti vähennä tapahtuman merkittävyyttä.

Ronron
Itselleni tämä on ongelma, entä muille?

Ei ole minulle ongelma.

Hämmentää.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Hehe. Justiinsa. On ehkä ongelma, kun ei ole rahaa, niin ei oikein voi baariin mennä katsomaan. täytyy keskenään vahtia mitä tapahtuu. Pelit katsotaan loppuun asti, vaikka olisi 10-0.

Riemuitseminen on ihan ok, vaikka se tapahtuisi peliä näkemättä.

Hyvin polkee.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Saattaa olla että oma katsomukseni on sitten jotenkin kieroutunut.

Kun nuo urheiluhullut työkaverit on sanonut että on ihan väärin iloita jostain voitosta kun ei ole edes seurannut koko lajia.. ja minä ymmärrän heitä, minustakin se tuntuu hölmöltä, jotenkin väärältä. Jotenkin siitä voiton riemusta pitäisi "maksaa" etukäteen, jonkinlainen uhraus itsestä. Siis että jos tulee häviö niin se tuntuu sitten pahalta. Jos voitto niin se tuntuu hyvältä. Vähän niin että se on se hinta. Ei voi tehdä niin että joko voitto riemuineen tai ei mitään (asian täydellinen kieltäminen tms).

くそっ!

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006
polle8

Niin että jos voitat Lotossa, et ole ansainnut voittoa jos et ole katsonut arvontaa paska jäykkänä?

Kyllä Lotossa sen voiton ansaitsee ihan jo sillä että on maksanut sen rivin.. :/

くそっ!

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat