Seuraa 
Viestejä8971

Otetaan alustukseksi 2005 Tekniikan Maailmalle kirjoittamani laaja juttu aiheesta. Kysymyksessä oli oikeastaan "jatkokertomus", olin aikaisemmin kirjoittanut yhtä laajan jutun uhista ihmiskunnalle, nyt en jostain syystä saa imageschack-pdf -tiedostani auki siitä.

http://img576.imageshack.us/img576/8879/pakoavaruuteen.pdf

Jutussa käsitellään siis tunnetun tieteen valossa mahdollisia menetelmiä, ei hairahduta mihinkään "avaruuskiihdyttimiin" tai "poimuajoihin", scifiin tai satuihin.

Omassa aurinkokunnassahan me pystyisimme matkustamaan kaikkien planeettojen välillä ilman raketteja (mitä nyt vähän ohjailuun ja hienosäätöön) avaruushissillä, joka on ihan soliidia tiedettä, vain teknologinen ongelma enää. Avaruushissistä ym. minulla on toinen laaja TM-artikkeli, mutta sitäkään en juuri nyt saa auki, harmillista.

Mutta aurinkokunnasta paon väline ja nopeudet joilla ihmisiässä päästäisiin edes lähimpiin toisiin aurinkokuntiin, puuttuvat. Spekuloidaan fotoniraketista, mutta tulee muistaa, että ainoa tuntemamme keino liikkua avaruudessa on wanha kunnon Newton, jotain täytyy heittää pois, jotta saamme vastakkaisuunnan re-aktion ja vaikka meillä olisi rajaton energianlähde, tulee ajoaineen loppuminen aina pääongelmaksi. Yksi ainoa teoriassa mahdollinen ratkaisu olisi Bussardin "patopaine"-moottori, joka haalisi polttoaineen/ajoaineen matkalta. 

Valopurje, jolla päästäisiin ulos aurinkokunnasta vaatisi maapallon halkaisijan kokoisen purjeen ja voimanlähteeksi laserin, joka käyttäisi maailman kaikkien voimalaitosten yhteisen tehon. Ei hyvä.

Siitä vaan sitten ideoita tiskiin!

Sivut

Kommentit (52)

jussipussi
Seuraa 
Viestejä55462
homer

Jäätä sisältävän asteroidin kaappaaminen aluksi kuun kiertoradalle, loput pystyy arvaamaan?

Arvataan, mukaan pajon wiskyä ja hyvää seuraa? Ja paetessa kunnon naurut perään kun on maapalloon sotkut jätetty muiden siivottavaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7845

Aloituksessa kielsit scifin, joten on mahdoton vastata, että painovoima tarvitaan ja se edellyttäisi alukselta joko pyörivää kärrynpyörä- tai tynnyrimuotoa, joka on juuri sitä kiellettyä tieteiskuvitelmaa, kuten muuten avaruushissikin. Tietääkseni.

- Ubi bene, ibi patria -

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
jussipussi
homer

Jäätä sisältävän asteroidin kaappaaminen aluksi kuun kiertoradalle, loput pystyy arvaamaan?

 

Arvataan, mukaan pajon wiskyä ja hyvää seuraa? Ja paetessa kunnon naurut perään kun on maapalloon sotkut jätetty muiden siivottavaksi.

Jos koko ihmiskunta pakenisi niin eikai sillä sitten niin väliä vaikka Maapallo jäisi vähän sotkuiseksi. Ei ole ketään kauhistelemassa..

くそっ!

homer
Seuraa 
Viestejä391
Hannu Tanskanen

Eikä asteroidin lähes nollapainovoimassa kasvanut seuraava sukupolvi enää maan gravitaatiossa pystyisi elämäänkään.

Sattuisiko mieleen tulemaan jotain järkevääkin?

Asteroidin sisään tarvitsee kaivaa luola säteilyn ja monen muun syyn takia ja siksikin ettei kukaan poistu avaruuteen asteroidin pyöriessä, jolla saa aikaan keinotekoisen gravitaation.

homer

, loput pystyy arvaamaan?

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5583

Tähtien väliseen matkailuun ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin yli sukupolvien kestävät matka-ajat. Jos alus ja henkilökunta on täydellisesti itsensä korjaamiseen kykenevä, niin ei tietenkään ole mikään ongelma varata tuhannen vuoden matka-aikaa Alpha Centauriin. 

Avaruushissi on turhuutta, koska SpaceX:n uudelleenkäytettävän Falcon 9 -raketin käyttökustannukset ovat jo nyt paljon edullisempia kuin avaruushissin teoreettiset käyttökustannukset (jos oletetaan että avaruushissin KAIKKI teknologiset ongelmat ollaan ratkaistu joskus tulevaisuudessa). Uudelleenkäytettävän Falcon ysin laukaisukustannukset ovat noin 7 miljoonaa dollaria ja tällä saa siis Dragon aluksen matalalle kiertoradalle.

Ja jos tämä ei riitä, niin SpaceX kehittää superhalpaa metaanikäyttöistä uudelleenkäytettävää rakettia, joka kykenee nostamaan noin 300 tonnia matalalle kiertoradalle ja kuljettamaan siirtolaisia Marsiin noin $500 000 hintaan per matkustaja (hinta sisältää paluulipun, jos joku nyt haluaa Marsista tänne palata). SpaceX:n Mars-siirtokunta-transportterin olisi tarkoitus tehdä ensilento joskus 2020-luvun alkupuoliskolla ja reittilentoja 2020-luvun loppupuoliskolla. 

Elon Musk itse on uhonnut muuttavansa Marsiin vuoteen 2030 mennessä. 

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Ohman
Seuraa 
Viestejä1637

Kuka ihme haluaisi todella muuttaa avaruuteen, pysyvälle avaruusasemalle tai vaikkapa kuuhun?

Hyvin suuri osa aikaa kuluisi olosuhteista johtuviin välttämättömiin toimiin. Puhumattakaan siitä, että jää paitsi maapallon maisemista, metsistä, järvistä, meristä jne. Kuka haluaisi asua jossain karussa avaruusparakissa? Eihän siinä ole mitään järkeä!

Myös nuo "sukupolvimatkat" muiden tähtien planeetoille, jos nekään nyt edes ovat mahdollisia, olisivat äärimmäisen tylsiä. Luulenpa, että jos tilaisuutta t o d e l l a  tarjottaisiin, vapaaehtoisia ei löytyisi kuin joitain ajattelemattomia höyrypäitä. Sellaisiako haluttaisiin lähettää tuolle matkalle?

Tietenkin, jos ihmiskunnan rippeet jonkin katastrofin uhan alla pitäisi pelastaa tällä tavalla, niin kai pakkotilanteessa jopa kilpailtaisiin mukaan pääsystä. Mutta tuskinpa normaalitilanteessa kukaan täysipäinen haluaisi viettää suurta osaa elämästään tai ehkä koko elämäänsä tuollaisessa "vankilassa".

Lyhyet tutkimusmatkat kuuhun, Marsiin ja ehkä asteroideille ovat tietenkin erikseen.Joitain tiedemiehiä varmaan kiinnostaa.Mutta höyrypäät on näiltä matkoilta karsittava pois, siis pelkästä seikkailunhalusta johtuen kiinnostuneet.

Ohman 

Socrates
Seuraa 
Viestejä8971

Pyörivä avaruualus ei scifiä ole, miksi olisi?

Avaruushissi on vielä scifiä, mutta teoreettisesti toteutettavaa teknologiaa, myös materiaalien osalta.

Imageschack-pdf -tiedostoistani vain osa aukeaa, syytä en tiedä. Minulla on iPad´issa kolme selainta, chrome, safari ja mercury. Chromella ei aukea yksikään, kahdella muulla vaihtelevasti kolmannes.

Asteroidin pyöriminen keinotekoisen gravitaation aikaansaamiseksi voi olla hankalaa. Normaali pyörimisliike ei riitä, vaatisi valtavasti voimaa kiihdyttää pyörimistä ja useimpien asteroidien rakenne ei kestäisi voimia hajoamatta.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Puuhevonen

 

Ja jos tämä ei riitä, niin SpaceX kehittää superhalpaa metaanikäyttöistä uudelleenkäytettävää rakettia, joka kykenee nostamaan noin 300 tonnia matalalle kiertoradalle ja kuljettamaan siirtolaisia Marsiin noin $500 000 hintaan per matkustaja (hinta sisältää paluulipun, jos joku nyt haluaa Marsista tänne palata).

Puolella miljoonalla taalalla Marsiin?

Kusetat rajusti tai sitten olet täysin pihalla asioista.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Hannu Tanskanen

Ei varmaankaan kukaan haluaisi oikeasti lopullisesti jättää Maata muuta kuin pakon edessä ja siitähän nyt olikin kysymys.

 

Jos vaihtoehtona olisi päästä asuttamaan jotain uutta planeettaa,niin hetkeäkään empimättä jättäisin tämän ylikansoitetun paskapallon.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7845
Hannu Tanskanen

Ei varmaankaan kukaan haluaisi oikeasti lopullisesti jättää Maata muuta kuin pakon edessä ja siitähän nyt olikin kysymys.

Sukupolvialus tulisi olla pienoismaailma. Arizonan kokeet eivät ole olleet rohkaisevia. Luulen kuitenkin, että niissä yritettiin tehdä yksinkertaista asiaa liian vaikealla ja mutkikkaalla tavalla.

Jos painovoima on 1 ja käytössä miellyttävä pienoismaailma joka jäljittelee ihmisen luontaista ympäristöä, ei pitäisi olla ylipääsemätöntä vaikeutta, ellei sitten ihminen lajityypillisesti klikkiydy ja ala "sotia". Ihminen kun on laji joka ei pysty sovussa hallinnoimaan ryhmänä edes kilometrin tienpätkää.

- Ubi bene, ibi patria -

Socrates
Seuraa 
Viestejä8971

Siinäpä se, sukupolven mittaisella matkalla miehistö olisi tuhonnut sekä itsensä että aluksensa sodilla. Ihminen on vain vaatetettu apina apinan vaistoineen. Oikeastaan ihmetyttää, että joku on kestänyt vuoden kv-avaruuasemalla.

Socrates
Seuraa 
Viestejä8971

Ajatellaan hyt näitä Maan päällä tavoiteltuja utiopioita. Uskonlahkot (Jim Jones) tuhoavat itsensä vuosissa. Kommunismi kesti 70 vuotta ja jälki oli hirvittävää. Tämä tullee suurimmaksi ongelmaksi, ei niinkään teknologia.

Kontra
Seuraa 
Viestejä981
Ohman

Kuka ihme haluaisi todella muuttaa avaruuteen, pysyvälle avaruusasemalle tai vaikkapa kuuhun?

Hyvin suuri osa aikaa kuluisi olosuhteista johtuviin välttämättömiin toimiin. Puhumattakaan siitä, että jää paitsi maapallon maisemista, metsistä, järvistä, meristä jne. Kuka haluaisi asua jossain karussa avaruusparakissa? Eihän siinä ole mitään järkeä!

Myös nuo "sukupolvimatkat" muiden tähtien planeetoille, jos nekään nyt edes ovat mahdollisia, olisivat äärimmäisen tylsiä. Luulenpa, että jos tilaisuutta t o d e l l a  tarjottaisiin, vapaaehtoisia ei löytyisi kuin joitain ajattelemattomia höyrypäitä. Sellaisiako haluttaisiin lähettää tuolle matkalle?

Tietenkin, jos ihmiskunnan rippeet jonkin katastrofin uhan alla pitäisi pelastaa tällä tavalla, niin kai pakkotilanteessa jopa kilpailtaisiin mukaan pääsystä. Mutta tuskinpa normaalitilanteessa kukaan täysipäinen haluaisi viettää suurta osaa elämästään tai ehkä koko elämäänsä tuollaisessa "vankilassa".

Lyhyet tutkimusmatkat kuuhun, Marsiin ja ehkä asteroideille ovat tietenkin erikseen.Joitain tiedemiehiä varmaan kiinnostaa.Mutta höyrypäät on näiltä matkoilta karsittava pois, siis pelkästä seikkailunhalusta johtuen kiinnostuneet.

Ohman 

Tätä samaa olen minä ihmetellyt. Ja kyllä maan kamaralle pystyttäisiin tekemään jo nykytekniikalla turvallisempia pieniä hermeettisiä siirtokuntia ja mitättömillä kustannuksilla verrattuna niiden perustamiseen avaruuteen.

Päiväntasaajan läheisyydessä esimerkiksi on automaata vaikka kuinka paljon, että energiasta ei olisi pulaa. Kelluvana maanalaiseen järveen, niin asteroidien tömähdyksiltä oltaisiin turvassa.  

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat