Seuraa 
Viestejä443
Liittynyt16.3.2005

Nuoruudessani koin jotain outoa tunnetasolla (epämääräinen aavistus, pelon tunne, kauhunsekainen hetki ja sitten normaali elämä jatkui) joka jäi mieleeni pysyvästi... Kasvatti-isäni kertoi vaimollen juuri silloin siitä, että Oy Kaukas AB aikoo perustaa uuden sulffaattisellutehtaan sulffiittitehtaan viereen...
Olin samaisessa sellutehtaassa sitten lähes koko työssäoloajan... (Kirjoilla sellutehtaassa, mutta tein työkavereitteni kanssa hiomopuuta paperitehtaalle).

Myöhemmin ko. hetket ovat selkiytyneet ja olen saanut niistä jonkinlaisen otteen...
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aivan asuntomme - entisen - vieressä, pitkän kerrostalon lähellä koin hetkellisen pelko- ja kauhutilan. Muutama vuosi sen jälkeen asuin entisen asuntoni viereissä talossa kirjoittamassa tietsikalle ja myöhemmin nettiin opustani...

Ymmärrän nyt, että hetken sekavuustila, rajatilahäiriö tai vain voimakas aavistus On kurkottautumista kohti tulevaisuuden haasteita... Niistä pitäisi ottaa kaikki oppi, mutta vasta 'jälkeenpäin' useinkin tajuaa, mitä ko. hetki tarkoitti... Noissa hetkissä On Jumalaa... Ne ovat elämän käännekohtia jotka vaikuttavat alitajunnan tasolla ja myöhemmin todellisessa elämisessä...

Ei ihme, että 'Jumala On salattu', mutta aavistuksia silti kokee jostain jumalaisesta - ainakin itse niin olen kokenut..."

K.K.

Elämä on ainaista opiskelua kehdosta kuolemaan - ehkä kuoleman jälkeenkin on opiskelua - kuka sen tietää?

Kommentit (12)

rka1
Seuraa 
Viestejä39
Liittynyt29.4.2008

Kerran etsittiin uutta asuntoa ja käytiin katsomassa yhtä rivitaloa, joka oli kaksikerroksinen. Seisottiin toisen kerroksen parvekkeella ja totesin, että taitaa tämä olla vähän pieni meille. Katsoin vielä mitä parvekkeelta näkyi ja sanoin, että kylläpä on mukavan näköinen piha tuolla lähellä olevalla rivitalolla. Parin kuukauden päästä mentiin katsomaan erästä rivitaloa ja kun menin sen pihalle, niin totesin, että tämähän on se rivitalo, jota katsoin parvekkeelta pari kuukautta sitten. Ostimme asunnon ja nyt olemme asuneet tässä parikymmentä vuotta.

En tiedä onko uskonnolla tämän kanssa mitään tekemistä, mutta aika erikoinen tuo asunnon ostoon liittyvä kokemus oli.

Vierailija

Joo mäki on aina pölliestä kiinnijäädessäni tiennyt että joku on nyt vinossa. Opittuani kuuntelemaan intuitiotani, onnistuinkin välttämään vartijat muutamaan otteeseen. Se on sitä kun jännittyneessä tilanteessa kuvittelee olevansa maailman napa ja kaikki säröt ympäristön harmoniassa osoittaa itseensä. Kaipa sitä voi jumalanakin pitää, mutta tuskin Jesse diggais että pöllin stokkalta tavaraa. (tai siis pöllin skidinä)

On muuten hauskaa pujahdella vartijoiden keskeltä varastettu tavara mukanaan ovesta ulos. Kyllä siinä on voittajafiilis kun steve sivareissa seisoo sporassa vieressä voimatta tehdä yhtään mitään.

Ja kyllä sitä tuli pöllittyäkin. Ei taida duunarin vuosipalkka edes riittää. Sitä oli niin törkeä että kävi kysymässä myyjiltä lisää tavaraa jos oli jo ehtinyt tyhjentää hyllyt. 15-vuotiaana se kyllä sitten loppu, kun minusta tuli kriittinen vasemmistonuori.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Pari kertaa on ollut hetki yläasteella/lukiossa. Suihkuhuoneen ikkunasta katsoin vähän ulos ja mietin, että tämän hetken minä tulen muistamaan. Samalla ajattelin siinä tulevaisuutta, että miten mahtaa olla sitten kuin olen kolmekymmentä. Tuskainen pettymys ja lievä masentuneisuus oli keskeiset tunteet. Toivoin itselleni parempaa huomista.

Ison osan elämästäni olen ollut pettynyt itseeni ja siihen, että en ole kyennyt saamaan asioita itselleni paremmiksi. Sossu/työkkärisectori ovat sellaisia, mihin ajaudutaan. Myös varmasti ilolla on ottanut vastaan nämäkin korvaukset, koska ei ole tarvinnut tuskailla 12h työpäiviä autonkuljettajana. Työtä on aina mukava saada, mutta valitettavasti sitä tehdessä voimattomuus iskee pahasti ajoittain.

Unessa vietin tämänkin päivän, kun tuntuu "rinkeli savuavan". Koittanut miettiä iloisia asioita, että auttaisi lieventämään edes vähän tuskailua ja jaksaa tehdä arkirutiineja aavistuksen. Miten niin kipsissä välillä? Tämän mielestäni kuitenkin ennustin, että minusta ei tule yhtään mitään. Katujen idiootti ja elätti minusta valmistuikin. Onhan meitä muitakin ihme "pökkelöitä".

En siis mitään erityisasemaa ole hakemassa. Haluan hieman iloa ja jaksavuutta saavuttaa arkielämiseen. Tiukkalinjaisuus koittaa unohtaa eli tehdä edes auttavasti asioita. Aina lähden yleensä pyrkimään loppuun asti suoritukseen ja en anna periksi, jos aloitan. Lienee tuskaa tiskata edes yksi lautanen, kun koko homma pitää tiskipöytineen saada kuntoon.

Kunhan jaksaisi vähän enemmän eikä olisi turhan kypsänä. Näihin pitää panostaa tulevaisuudessa. Onhan minulla tietysti paska elämäkin eli koen tylsäksi tämän homman ja lisäksi miettii miksi täällä pitää olla ihmisten vaivana, vaikka en kenellekkään mitään edes juurikaan virko suuvärkin avustuksella, niin suotta minä jotain korvauksia otan.

Tilalleni voitaisiin hommata joku toimelias, älykäs ja mukava ihminen köyhistä maista? En kannata sitä, että suomesta turhia kakkapäitä, joihin itse lukeudun natsattaisiin roskapönttöihin, että tavallaan esitän omaa kannatustani vastustavan kateetin, mikä on tavallaan ristiriitaista näillä asioilla pohdittuna. Fiilikset kuitenkin hieman mitä vetalista tässä.

En hae mitään sääliä. Haluan ehkä ääneen pohdiskella asiaa vain jonkin asteisen yhteiskunnan kanssa ja olla sitten, vaikka hiljaakin. Mitä järkeä tänne kirjoittamisessakin sitten on? Ajanvietteeksi jorista. Sitähän tämä. On kait se mukavaa saada joskus vastausta ja oppia samalla. Päätyä uuteen ajattelumallinnukseen ja saada vaikka helpotuksen paskaan elämäänsä.

Itsemurha? Ehkäpä jos tuska ylittää tietyn kynnyksen, että ei ole enää mielekästä katsella ihmisten toimintaa ja arvuutella mitä kaikessa tulee käymään, halua enää nähdä miten kaikki mahdollisesti, vaikka entraantuu eli päättyy, moShaHtaa ja saavuttaa tulevaisuudessa päätöksensä.

Kaikki on välillä niin yksioikoista tuskauttavaa paskaa ja pääkin kypsänä, että et halua oikeastaan katsella sitä, vaan ampua ennokkolippu hautuumaan kupeeseen. Vielä jaksaa, vielä jaksaa kuitenkin. Lautahommiin pitää vielä päästä. Jäänyt vähän kokematta siltä puolelta ja koittaa oikeasti hoitaa tätä rupsahtanutta mieltään.

Rizois, iloa pönttöön ja jaksavuutta. 

Hyvin polkee.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Eksä aikoinaan, kun olimme kimpassa, kysyi yhdestä talosta että olisiko tuossa kiva asua. Vastasin että ei olisi, ja kuitenkin joitakin aikoja myöhemmin muutimme juuri siihen taloon. (Vaikka se oli aivan vilkkaan tien vieressä, oli kuitenkin lopulta yksi siedettävimmistä taloista alueella.)

Aikoinaan myös katselin netistä kuvia erään tietyn asuntoyhtiön alueesta ja tulin siihen tulokseen etten sinne halua, kun ei sinne talvella paljon päivä paista. Nyt asun siellä/täällä. Paistaa se jonkin verran ja asunto itsessään on yksi parhaista mitä minulla on ikinä ollut.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006
Rousseau

Eksä aikoinaan, kun olimme kimpassa, kysyi yhdestä talosta että olisiko tuossa kiva asua. Vastasin että ei olisi, ja kuitenkin joitakin aikoja myöhemmin muutimme juuri siihen taloon. (Vaikka se oli aivan vilkkaan tien vieressä, oli kuitenkin lopulta yksi siedettävimmistä taloista alueella.)

Aikoinaan myös katselin netistä kuvia erään tietyn asuntoyhtiön alueesta ja tulin siihen tulokseen etten sinne halua, kun ei sinne talvella paljon päivä paista. Nyt asun siellä/täällä. Paistaa se jonkin verran ja asunto itsessään on yksi parhaista mitä minulla on ikinä ollut.

No, olen tässä sekä yhdessä aiemmassa asunnossa(tai siis näissä asunnoissa eli en juuri kyseisessä, mutta raput ja alue tuttu.) käynyt työelämään tutustumisjaksolla tekemässä tarkistuksia. En olisi ajatellut, että kumpaankaan päätyisin. Tampereen Hipposkylä (kissanmaa) oli se missä aiemmin "asuin". (Välissä Hesa ja vuosi treellä.) Nukuin siellä peräti yhden yön. Niin ohkaset seinät, että ihan kaikki kuului läpi. Kuulet kuin joku nousee tuolista yms. Ei siinä olisi miteen ongelmaa ollut, jos naapurit olisivat olleet ok eli esim. opiskelijoita. Mutta huhhej. Ainoa hyvä asia oli melkoisen halpa vuokra ja sähkö vielä siinä hinnassa.

En viihtynyt alkuunkaan siinä Hippoksessa. Nykyinen on oikein mukava ja siedettävä. Mitä nyt ilmanottokanavien/ilmastointien äärellä tupakoidaan ja työntää hajua joskus wessaan, mikä nyt ei kauhean miellyttävää ole.

--

HKi muutto oli hieman sellainen kuin ulkomaille menisi. Kyl se siitä tasaantui. Työtä tuli tehtyä lähes koko se vajaa vuosi 14-22. Vähän meni wessasta alas sekin homma siinä mielessä, kun heilu vain töissä ja aamupäivän himassa.

Hyvin polkee.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007

Muistan hyvin hetken (< 10 v), jolloin ajattelin, että turha tässä on elää ja se maailmanloppukin tietysti on tulossa. Aika kulkee nopeasti ja ennekuin tajuatkaan, olet kuollut. Se oli aika mullistava hetki. Sitä ennen ajatellin kaiken olevan jotain simulaatiota, jossa kaikki on pelkkää harhaa ml. tulevaisuus.

Olin outo lapsi.

Käytännössä tunnen ajan jotenkin kelluvana, soljuvana käsitteenä. Minun on edelleen vaikea motivoida itseäni elämisen vuoksi. Koen oman päämäräni melko samantekevänä, koska pian sitä ollaan maatumassa. Näen tulevaisuuteni seuraavat askeleet selvänä [vaikka olen passiivinen] ja haarautan sitä eteenepäin päässäni ja simuloin tilanteita, josta kuitenkaan harvaa toteutan. Osaan hyvin ennakoida, miten etenee. Loppupiste on kuitenkin kaikilla sama.

Ajantajuni on OK. Tulevaisuus ei pelota, se masentaa, mutta toisaalta sitä on hauskempi simuloida eteenpäin.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006
idiotus

Käytännössä tunnen ajan jotenkin kelluvana, soljuvana käsitteenä. Minun on edelleen vaikea motivoida itseäni elämisen vuoksi. Koen oman päämäräni melko samantekevänä, koska pian sitä ollaan maatumassa. Näen tulevaisuuteni seuraavat askeleet selvänä [vaikka olen passiivinen] ja haarautan sitä eteenepäin päässäni ja simuloin tilanteita, josta kuitenkaan harvaa toteutan. Osaan hyvin ennakoida, miten etenee. Loppupiste on kuitenkin kaikilla sama.

Sitä on helposti sellainen etäinen tarkkailija, jos ei oikeasti tartu asioihin, tule sinuksi niiden kanssa ja aja itseään keskusteluun mukaan, huomaamattaan on toisen jutteloiden kanssa ihan unohtanut oman taustaseisomisensa.

Kyl, mie tiiän. Erakkona pusket touhua, niin se on juurikin enemmän tuota. En usko sen olevan mikään vakio olotila, että minä olen nyt tällainen etäinen haahu. Vaikuttaa ainakin ulosantisi perusteella, että pystyt vetämään myös tiukan linjan kasaan.

Ei se mitenkään pakollista ole. En minä sillä. Tavallaan joskus myös en halunnut ja olin kuutamokukkona luullen itseäni erikoiseksi. ;) (läpä.)

- En tunne sinua, että vaikea sanoa tarkempaa analyysia. Tuoskin tuo 20vee oppipoika tuntuu olevan, niin kuutamolla ja hukassa tiukasta linjasta. Välillä se tekee oikein, mutta saattaa unohtaa oikeintekemisensä ihan odoista syistä ja heittelee vaan, kattelee kaukaisuuteen. x

Hyvin polkee.

Vierailija

Miksi te ajattelette tulevaisuutta? Mulla on vain tulevaisuuden suunnitelmia jotka toteutan kun nyt (silloin) tuntuu siltä. Tosin mun suunnitelmat nyt ovatkin perin väkivaltaisia, joten niiden suhteen joutuu improvisoimaan sen verran paljon, ettei niitä oikeen edes auta suunnitella kauhean tarkasti.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
idiotus

Muistan hyvin hetken (< 10 v), jolloin ajattelin, että turha tässä on elää ja se maailmanloppukin tietysti on tulossa. Aika kulkee nopeasti ja ennekuin tajuatkaan, olet kuollut. Se oli aika mullistava hetki. Sitä ennen ajatellin kaiken olevan jotain simulaatiota, jossa kaikki on pelkkää harhaa ml. tulevaisuus.

Olin outo lapsi.

 

Käytännössä tunnen ajan jotenkin kelluvana, soljuvana käsitteenä. Minun on edelleen vaikea motivoida itseäni elämisen vuoksi. Koen oman päämäräni melko samantekevänä, koska pian sitä ollaan maatumassa. Näen tulevaisuuteni seuraavat askeleet selvänä [vaikka olen passiivinen] ja haarautan sitä eteenepäin päässäni ja simuloin tilanteita, josta kuitenkaan harvaa toteutan. Osaan hyvin ennakoida, miten etenee. Loppupiste on kuitenkin kaikilla sama.

 

Ajantajuni on OK. Tulevaisuus ei pelota, se masentaa, mutta toisaalta sitä on hauskempi simuloida eteenpäin.

Vähän samantapaisia fiiliksiä. Tosin se mikä minulla kelluu olen minä itse. Ja hyvin usein ajattelen että mitä hyödyttää se, se ja se kun kuitenkin ennenpitkää on kuollut. Jopa muiden ihmisten pyrkimykset ja intohimot tuntuvat välillä yhdentekeviltä, kun sillä millään ei ole lopulta mitään merkitystä koska kuolema.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007
jepajee

Miksi te ajattelette tulevaisuutta? Mulla on vain tulevaisuuden suunnitelmia jotka toteutan kun nyt (silloin) tuntuu siltä.

Itse sellaiseen prosessointiin suunnatonta vetoa verrattuna toimintaan. Näin minä ajelehdin  ja olen aina ollut sellainen. Aina mielessä miksi, miten ja millaiseksi kehittyy. Tuloksena sellainen oudokki, jolla on kuulemma hirveän kehittynyt tietosiiuuss itsestään, mutta ei ymmärrä  toimia. Kolikon kaksi puolta: pitkät reflektiosessiot vs. äksöniä ja vähän äkkiä?

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Kait sitä mietteinen osaa olla jasiltä väliltä. Mucava se on kuitenkin hommakin laittaa heilumaan ja ei ole niin mietteinen. Pelkästään liikunta aiheuttaa tällaisen tyhmentymisen. High school leffoissa myöskin ymmärrettävästi pidetään urheilojoita enemmän älyttöminä. :)

Hyvin polkee.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Ylikäyntiä tai liiallisen kirjoittamisen oireena pitäisin myös sellaista, että aivot ei pääse välillä sammumaan tästämietetilasta. No, turha kait kenenkään on väittää, että en tiedä millainen on pahempi mietetila, mitä ei sa edes poikki, kun siirtymällä muihin askareisiin. Jatkuva ns. jonnekin itsensäreferointi tila ei ehkä niin miellyttävä, mutta en lähtisi siitä vielä luettelemaan mitään specifiä mielen sairautta innosta puhkuen. ;)

Hyvin polkee.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat