Sivut

Kommentit (6097)

Toope
Seuraa 
Viestejä26019

Eikö Kenraalimoottoria huolestuta yhtään tuollainen, että media valtiovallan tuella vääristelee totuutta Chemnitzin tapahtumista, keksivät siis aiheettomia syytöksiä? Minusta tuollaisesta tulisi olla huolissaan, onhan samaa Suomessakin tapahtunut.

On hyvin mielenkiintoista, ettei mikään suomalainen valtamedia totea, että syyllistyttiin väärään todistukseen, kun Suomessakin uutisoitiin virheellisesti "äärioikeistolaisten ahdistelleen mamuja". Tuollaista ei tapahtunut, väite oli valhe.

Elina Grundström (väistyvä pj JSN:ssä) voisi asiaan puuttua, mutta ei niin tee tietenkään. Korppi ei korpin silmää noki....

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Toope
Seuraa 
Viestejä26019

En ole siis asenteeltani mediavastainen. Olen mediakriittinen, koska näen paljon tällaista median politisoitumista, valehteluakin ja vähintään asenteellista toimintaa. Monikulttuuri/siirtolaiskysymykset ovat asioita, joista esitetään paljon epämääräisiä tietoja, niin somen kuin valtamediankin kautta. Viimeinen esimerkkini kertoo valtamedian valehtelusta.

Sitä samaa juttua, kun kertovat pakolaisten olevan lapsia ja naisia (=80% miehiä), pakolaisten olevan koulutettuja (=monet eivät kykene allekirjoitukseenkaan omalla kielellään), monet pakenevat jotain (=somalit lomailevat kotimaassaan), jne... Ei tuo ole rehellistä uutisointia, siksi sitä tulee kritisoida.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asdf
Seuraa 
Viestejä12433

Toope kirjoitti:
Olen mediakriittinen.

Toopen mediakritiikki sisältää ainakin sen, että toopelaisia ajatuksia myötäileville vaihtoehtomedioille valehtelu on, jossei nyt ihan sallittua, niin ei se ainakaan paha juttu ole. Jos valtamedian edustaja jää kiinni valehtelusta tai edes väärästä informaatiosta, se tekee koko valtamediasta turhan, jopa haitallisen. Sananvapauteen kuuluu tappouhkausten lähettely, koska se on kritiikkiä.

Kenraalimoottori
Seuraa 
Viestejä217

Ei huolestuta yhtään. Keksin helposti useita, paino-arvoltaan noin satakertaisia huolen aiheita.

Toope
Seuraa 
Viestejä26019

asdf kirjoitti:

Syytätkö siis minunkaltaisiani valehtelusta, vaikka juuri osoiti valtamedian valehtelua Saksassa? Suomessakin Oulun seksuaalisen hyväksikäytön julkitulo johtui somesta, Junes Lokasta, koska valtamedia ei uskaltanut asiaan puuttua, tietenkin rasismisyytösten pelossa. Aivan sama ilmiö, kuin Rotherdamissa Britanniassa. Asiaa peiteltiin, kunnes ei enää kyetty. Satoja hyväksikäytettyjä nuoria by pakistanis... Ei uskallettu puuttua asiaan, koska rasismileima. Sama juttu Oulussa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Rotherham_child_sexual_exploitation_scandal

Tuollaista mediaako tulisi arvostaa? Ei toki. Tuollaista mediaa tulee kritisoida ja ruoskia oikein kunnolla!

Tappouhkauksia en ole itse koskaan puolustellut, joten miksi "asdf" asian tähän vetää?

Puhun vain siitä, että valtamedian toiminta ei ole sitä, mitä esittää. Se on joskus aivan yhtä valheellista, kuin somekin. Valtamedia ei voi esiintyä hyvänä ritarina asiassa, koska on eritoten mamukeskustelussa jäänyt niin monesti kiinni valheista (mediaväite: pakolaiset ovat lapsia= 80% on miehiä, osa ISIS:stä ja Saddamin ja Assadin joukoista). Tuollaista valtamedia on meille kertonut, miksi?

Sanon sitä, että sananvapauteemme kuuluu valtamedian kyseenalaistaminen. Tiedotusta ei pidä vastaanottaa annettuna, vaan sitä tulee kritisoida ja arvioida rationaalisella tasolla. En tuomitse kaikkea valtavirtamediaa, pidän vaan tietynasteista politisoitumista ja asenteellistumista ongelmana, joka hämärtää faktoja. En tässä puutu valtamedian Trump-uutisoinnin ala-arvoisuuteen, sitä käsittelee pari muuta ketjua.

Kenraalimoottori kirjoitti:

Keskity sinä niihin. Minä keskityn median vääristymisiin.

https://www.facebook.com/pertti.ronkko/posts/10156634075233542

Saksassa keskustelu jatkuu noista valeuutisista Chemnitzissä. Tiedustelupalvelun johtajahan savustettiin valtamedian ja jopa Merkelinkin esittämillä valheilla virastaan. Saa nähdä palaako virkaan?

Merkelistä yritetään muuten leipoa seuraavaa EU-johtajaa... Herranjumalasentään.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

asdf
Seuraa 
Viestejä12433

Toope kirjoitti:
asdf kirjoitti:
Toope kirjoitti:
Olen mediakriittinen.

Toopen mediakritiikki sisältää ainakin sen, että toopelaisia ajatuksia myötäileville vaihtoehtomedioille valehtelu on, jossei nyt ihan sallittua, niin ei se ainakaan paha juttu ole. Jos valtamedian edustaja jää kiinni valehtelusta tai edes väärästä informaatiosta, se tekee koko valtamediasta turhan, jopa haitallisen. Sananvapauteen kuuluu tappouhkausten lähettely, koska se on kritiikkiä.

Syytätkö siis minunkaltaisiani valehtelusta, vaikka juuri osoiti valtamedian valehtelua Saksassa? Suomessakin Oulun seksuaalisen hyväksikäytön julkitulo johtui somesta, Junes Lokasta, koska valtamedia ei uskaltanut asiaan puuttua, tietenkin rasismisyytösten pelossa. Aivan sama ilmiö, kuin Rotherdamissa Britanniassa. Asiaa peiteltiin, kunnes ei enää kyetty. Satoja hyväksikäytettyjä nuoria by pakistanis... Ei uskallettu puuttua asiaan, koska rasismileima. Sama juttu Oulussa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Rotherham_child_sexual_exploitation_scandal

Tuollaista mediaako tulisi arvostaa? Ei toki. Tuollaista mediaa tulee kritisoida ja ruoskia oikein kunnolla!

Tappouhkauksia en ole itse koskaan puolustellut, joten miksi "asdf" asian tähän vetää?

Puhun vain siitä, että valtamedian toiminta ei ole sitä, mitä esittää. Se on joskus aivan yhtä valheellista, kuin somekin. Valtamedia ei voi esiintyä hyvänä ritarina asiassa, koska on eritoten mamukeskustelussa jäänyt niin monesti kiinni valheista (mediaväite: pakolaiset ovat lapsia= 80% on miehiä, osa ISIS:stä ja Saddamin ja Assadin joukoista). Tuollaista valtamedia on meille kertonut, miksi?

Sanon sitä, että sananvapauteemme kuuluu valtamedian kyseenalaistaminen. Tiedotusta ei pidä vastaanottaa annettuna, vaan sitä tulee kritisoida ja arvioida rationaalisella tasolla. En tuomitse kaikkea valtavirtamediaa, pidän vaan tietynasteista politisoitumista ja asenteellistumista ongelmana, joka hämärtää faktoja. En tässä puutu valtamedian Trump-uutisoinnin ala-arvoisuuteen, sitä käsittelee pari muuta ketjua.

Pelle. Valehtelusta olet usein jäänyt kiinni, kuten tappouhkausten puolustamisestakin. Niitä pidit kritiikkinä toimittajaa kohtaan ja niihin puuttumista sananvapauden rajoittamisena.

Käyttäjä4369
Seuraa 
Viestejä1294

Harhaanjohdetut median edustajat tuovat koko ajan julki ”ilmaston muutoksen” aiheuttamia ääri-ilmiöitä.

Mitäpä ne muuta voisivatkaan.. Toimittajan tärkein, yli muiden käyvä ohje on.

Tee uutisia ääri-ilmiöistä, onnettomuuksista kaikesta, mikä kiinnittää ihmisten huomion.

Hyvä uutinen ei oli uutinen, se ei lisää lehtemme myyntiä

Tähän perustuu nykyinen CO2 pelotteluun ihannoiva uutisointi

Kuinka nopeasti toimittajat kääntävät takkinsa, kun rupeaa viilenemään todella.

”Emmehän me siihen oikein uskoneet, mutta kun ne toiset olivat niin vakuuttuneita tästä uskonnosta”

Älkää meitä syyttäkö, me teemme niin kuin meidän pitää. Lehtien myynti pitää saada kannattamaan, muuten tulee lopputili.

https://wattsupwiththat.com/2019/06/13/separating-truth-and-misinformati...

Separating Truth and Misinformation in U.S. Climate Data (Guest: Bob Tisdale)

Bob Tisdale, author of “Extremes and Averages in Contiguous U.S. Climate: Graphs of 100 Years of NOAA Contiguous U.S. Climate Data” joins Anthony Watts on the show. Tisdale talks about the politicization of the Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) and why the IPCC’s reports are rife with misinformation

Bob Tisdale points out how the media frequently reports about extreme, dire climate predictions, while the real-world data shows nothing of the sort. This combination of the politicization of the IPCC and misinformation from the media is swaying the public into an alarmist frenzy, and Bob Tisdale felt a need to fight back.

His book, “Extremes and Averages in Contiguous U.S. Climate: Graphs of 100 Years of NOAA Contiguous U.S. Climate Data” primarily lists facts instead of opinion. Reading this book will enlighten readers of what is actually happening in climate science.

esko

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä5428

Toope kirjoitti:
SamBody kirjoitti:
Jättipaljastus räjähdyksestä!!!

En voinut lukea tuota artikkelia, koska en ole HS:n jäsen, mutta kauhistelin jo aamulla journalismin tasoa.

Eihän ydinvoima tappanut ketään Fukushimassa, tsunami ja maanjäristys tappoivat. Kuten mm. Eija-Riitta Korhola kertoi, ydinvoimalat kestivät parhaiten tsunamia. Katastrofin jälkeiset säteilymittaukset osoittivat, että säteilytaso on Suomen tasoa (koska radon). Joten mitään ydinvoimaongelmaa ei tapahtunut!

http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268293-katosiko-nakokyky

https://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2019/01/20/kioton-paivak...

Minusta tuollainen johdatteleva ja järkytystarkoituksellinen otsikointi HS:lta on huonoa journalismia. Luodaan mielikuvia faktojen sijaan.

Saman päivän HS toki oli taas sitä taattua feministipropagandaa tulvillaan. Iso uutinen oli tehty siitä, että "nobody" on kirjoittanut kirjan, jossa käsitellään aasialaisia lesboja. Ainoa syy tällaiselle uutiselle on queer-ideologian syövyttämät aivot.

Miksikö HS ei enää kelpaa minunkaan lukemistoksi, kuten vielä 10-15 vuotta sitten? Lehden asennoituminen on muuttunut radikaalisti entisestä oikeistoliberaalista näkemyksestä vihervasemmistolaiseksi. Tyyli on muuttunut selvästi naistenlehtityyliksi, kun joka helvetin päivä esitellään joku nainen, joka muka urheasti taistelee patriarkaattia vastaan tms. v...n roskaa.

Kykenen nykyisin selaamaan HS:n uutisotsikot läpi haluamatta lukea ensimmäistäkään artikkelia. Kolumnistit ovat siis oikeasti Yrjö Raution, Riku Rantalan ja Rosa Meriläisten kaltaisia... Hyvä luoja!

Miten tuo lehti rappioitui tuolla tavoin? Ja Miksi?

Eija-Riitta Korhola oli siellä ihan opastetulla kierroksilla. Tsernobylissäkin voi käydä opastetuilla kierroksilla ilman että mittari värähtää, vaan ei se tarkoita että siellä kannattaisi käydä sienestämässä.

Kenraalimoottori
Seuraa 
Viestejä217

Toope kirjoitti:
Kenraalimoottori kirjoitti:
Toope kirjoitti:
Eikö Kenraalimoottoria huolestuta yhtään tuollainen, että media valtiovallan tuella vääristelee totuutta Chemnitzin tapahtumista, keksivät siis aiheettomia syytöksiä? Minusta tuollaisesta tulisi olla huolissaan, onhan samaa Suomessakin tapahtunut.

On hyvin mielenkiintoista, ettei mikään suomalainen valtamedia totea, että syyllistyttiin väärään todistukseen, kun Suomessakin uutisoitiin virheellisesti "äärioikeistolaisten ahdistelleen mamuja". Tuollaista ei tapahtunut, väite oli valhe.

Elina Grundström (väistyvä pj JSN:ssä) voisi asiaan puuttua, mutta ei niin tee tietenkään. Korppi ei korpin silmää noki....

Ei huolestuta yhtään. Keksin helposti useita, paino-arvoltaan noin satakertaisia huolen aiheita.

Keskity sinä niihin. Minä keskityn median vääristymisiin.

Haluaisitko rajoittaa sananvapauttani?

Mielestäni tässä asiassa vääristymät ovat 95% muualla kuin mediassa.

ing geolog
Seuraa 
Viestejä7263

Toope kirjoitti:
En ole siis asenteeltani mediavastainen. Olen mediakriittinen, koska näen paljon tällaista median politisoitumista, valehteluakin ja vähintään asenteellista toimintaa. Monikulttuuri/siirtolaiskysymykset ovat asioita, joista esitetään paljon epämääräisiä tietoja, niin somen kuin valtamediankin kautta. Viimeinen esimerkkini kertoo valtamedian valehtelusta.

Sitä samaa juttua, kun kertovat pakolaisten olevan lapsia ja naisia (=80% miehiä), pakolaisten olevan koulutettuja (=monet eivät kykene allekirjoitukseenkaan omalla kielellään), monet pakenevat jotain (=somalit lomailevat kotimaassaan), jne... Ei tuo ole rehellistä uutisointia, siksi sitä tulee kritisoida.

 Montako (satoja, kymmeniä) kertaa sinäkin olet tuon lihavoimani ottanut esille, vähänä kuulostaa olevan rakentavan kritiikin aiheet Toopella! Tosin, tuosta kotimaassa lomailun yleisyydestäkään, et ole mitään lukuja esitellyt, että voisi päätellä kuinka iso ongelma se on, jos se nyt ongelma onkaan. Tietysti jos juuri on saanut lähimenneisyydessä turvapaikan, eikä tilanne ole parantunut, voi tuosta kulmakarvoja nostaa.

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä5428

Tää on yhtä debiiliä kuin väittää ettei luonnossa ole punkkeja, sillä on liikkunut luonnossa koko ikänsä eikä ole koskaan saanut punkkeja. Vastaus on niinkin yksinkertainen että pururata ei ole teknisesti ottaen osa luontoa siinä missä porno ei ole teknisesti ottaen seksiä.

SamBody
Seuraa 
Viestejä6619

Ihmiset kannattavatkin taas kommunismia, koska ilmastonmuutos. Pakko olla, kun ihan Yle kertoo!

.

Lainaus:
ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on nostanut esiin myös liberaaleissa, itseään usein erityisen yksilöllisinä pitävissä ja vapaudesta nauttivissa ihmisissä ajatuksia, joissa samalla tavalla halutaan, että me muodostamme ylhäältä käsin annetun yhteisön, joka päättää rajoittaa siihen kuuluvien yksilöiden vapauksia yhteisen edun nimissä. Ilmastonmuutos uhkana on niin suuri, että vapaus ei tunnu enää relevantilta.
https://yle.fi/uutiset/3-10827336

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

Jos vaikka alkuun opettelet erottamaan uutisen kolumnista.

Toimittajien harhainen maailmankuva

.

https://yle.fi/uutiset/3-10827336: Kirjoittaja on toimittaja

Ok. Mikä Riku Siivosen kolumnissa oli tarkkaan ottaen harhaista? Ilmastonmuutos itsessään vai että se alkaa vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja asenteisiin?

Toope
Seuraa 
Viestejä26019

asdf kirjoitti:

Pelle. Valehtelusta olet usein jäänyt kiinni, kuten tappouhkausten puolustamisestakin. Niitä pidit kritiikkinä toimittajaa kohtaan ja niihin puuttumista sananvapauden rajoittamisena.

No niin, nyt "asdf" menee henkilökohtaisuuksiin. Missä olen puolustellut tappouhkauksia? Kerro muillekin!

Minä olen puolustellut sitä, että jokainen toimittaja saa/ansaitsee palautetta (juu, nimenomaan negatiivista) uutisistaan, jos aihetta on. Dzuurnalistit nykyään leimaavat tuota palautettaan "vainoksi" ja "maalittamiseksi", vaikka kyse on siitä, että journalisti ansaitsee palautetta työstään. Oletko eri mieltä?

Journalisteilla on nykyisin kasvanut typerää herkkänahkaisuutta, kun kaikki kritiikki koetaan vainoksi, vaikka kyse on vain siitä, että journalistieliitti elää kuplassaan, eivätkä heidän näkemyksensä vastaa kovinkaan hyvin niitä tavisten ajattelumalleja. Siksi kritiikki on kovaa. Mutta ei ole olemassa mitään syytä, miksei kritiikkiä voisi esittää toimittajille, jotka eivät ole mitenkään kritiikin yläpuolella, vaikka kuinka toivoisivat.

"asdf" sanoo nyt minun jääneen "usein kiinni valehtelusta" ja "tappouhkausten puolustelusta". Nyt on sitten "asdf":n paikka osoittaa sanomansa todeksi, ole hyvä!

Toisten keskustelijoiden kutsuminen "pelleksi" on muuten sitä asiatonta keskustelua, ellet jo aiemmin tiennyt, kun modena kai olet toiminut?

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Toope
Seuraa 
Viestejä26019

Kenraalimoottori kirjoitti:
Toope kirjoitti:
Kenraalimoottori kirjoitti:
Toope kirjoitti:
Eikö Kenraalimoottoria huolestuta yhtään tuollainen, että media valtiovallan tuella vääristelee totuutta Chemnitzin tapahtumista, keksivät siis aiheettomia syytöksiä? Minusta tuollaisesta tulisi olla huolissaan, onhan samaa Suomessakin tapahtunut.

On hyvin mielenkiintoista, ettei mikään suomalainen valtamedia totea, että syyllistyttiin väärään todistukseen, kun Suomessakin uutisoitiin virheellisesti "äärioikeistolaisten ahdistelleen mamuja". Tuollaista ei tapahtunut, väite oli valhe.

Elina Grundström (väistyvä pj JSN:ssä) voisi asiaan puuttua, mutta ei niin tee tietenkään. Korppi ei korpin silmää noki....

Ei huolestuta yhtään. Keksin helposti useita, paino-arvoltaan noin satakertaisia huolen aiheita.

Keskity sinä niihin. Minä keskityn median vääristymisiin.

Haluaisitko rajoittaa sananvapauttani?

Miksi kuvittelet minun sanoneen jotakin, joka rajoittaisi sinun sananvapauttasi? Minähän tässä julistan jopa vihreiden ja muiden kommarien sananvapautta.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

asdf
Seuraa 
Viestejä12433

Toope kirjoitti:
asdf kirjoitti:

Pelle. Valehtelusta olet usein jäänyt kiinni, kuten tappouhkausten puolustamisestakin. Niitä pidit kritiikkinä toimittajaa kohtaan ja niihin puuttumista sananvapauden rajoittamisena.

No niin, nyt "asdf" menee henkilökohtaisuuksiin. Missä olen puolustellut tappouhkauksia? Kerro muillekin!

Minä olen puolustellut sitä, että jokainen toimittaja saa/ansaitsee palautetta (juu, nimenomaan negatiivista) uutisistaan, jos aihetta on. Dzuurnalistit nykyään leimaavat tuota palautettaan "vainoksi" ja "maalittamiseksi", vaikka kyse on siitä, että journalisti ansaitsee palautetta työstään. Oletko eri mieltä?

Journalisteilla on nykyisin kasvanut typerää herkkänahkaisuutta, kun kaikki kritiikki koetaan vainoksi, vaikka kyse on vain siitä, että journalistieliitti elää kuplassaan, eivätkä heidän näkemyksensä vastaa kovinkaan hyvin niitä tavisten ajattelumalleja. Siksi kritiikki on kovaa. Mutta ei ole olemassa mitään syytä, miksei kritiikkiä voisi esittää toimittajille, jotka eivät ole mitenkään kritiikin yläpuolella, vaikka kuinka toivoisivat.

"asdf" sanoo nyt minun jääneen "usein kiinni valehtelusta" ja "tappouhkausten puolustelusta". Nyt on sitten "asdf":n paikka osoittaa sanomansa todeksi, ole hyvä!

Toisten keskustelijoiden kutsuminen "pelleksi" on muuten sitä asiatonta keskustelua, ellet jo aiemmin tiennyt, kun modena kai olet toiminut?

Tällä palstalla sinä olet noita tehnyt. Hakutoiminto ei toimi, uskoakseni moni muistaa nuo jutut. Jos ei, en ota stressiä.

Sinun valheidesi esiin tuominen on muuten täysin turhaa, koska väität että ettet ole valehdellut, vaikka valheet olisivat nähtävillä. Näin on käynytkin. Keskustelu meni muutama vuosi sitten tähän tapaan:

Toope: Missä olen valehdellut?

Pseudohippi: Tässä [viesissä lainaus Toopen yksiselitteisestä valehtelusta].

Toope: Missä muka olen valehdellut?

Sinä et ole enää vuosiin nähnyt mitään, mitä et halua nähdä, joten keskustelu kanssasi on turhaa.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat