Isoviha oli kansanmurha

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Helsingin Sanomien kuukausiliite, heinäkuu 2009.

[list:1gie6lkn]Rauhan ja vihan Suomi

Toimittaja Ilkka Malmberg etsi paikkakuntia, joissa ei ole koskaan sodittu. Hän löysi kaikkialta taisteluita, pommituksia ja aseellisia selkkauksia — ja kansanmurhan, josta on oltu hiljaa puoli vuosisataa.[/list:u:1gie6lkn]

Sivu 29:

[list:1gie6lkn]Palataan Hailuotoon, vanhan kalastajakylän rauhaan: Hiekka, majakka, horisontissa väreilevät merimerkit. Laiturissa köydet kalkattavat alumiinimastoihin. Tiira rääkyy.

Täällä murhattiin yön ja aamun aikana 800 ihmistä.

Vuonna 1714 Hailuotoon souti kaksisataa venäläistä kasakkaa. He tunkeutuivat taloihin, jotka olivat täynnä saarelle tulleita pakolaisia, ja löivät asukkaat kuoliaiksi kirveillä. Talot ryöstettiin ja poltettiin, ja lapsista hyväkuntoisimmat sullottiin veneisiin mutta suurin osa tapettiin.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Seuraavaksi venäläiset ryhtyivät toteuttamaan tsaari Pietari Suuren antamaa määräystä Pohjanmaan täydellisestä hävittämisestä. Maakunta piti tuhota kulkukelvottomaksi kymmenen peninkulman leveydeltä. Se ymmärrettiin määräykseksi, että koko väestö oli surmattava ja ryöstää ja raiskata sai mielin määrin.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Vielä pahempaa: Tsaarilta tuli käsky ryhtyä Pohjois-Pohjanmaalla kansanmurhaan. Koko maakunta Kemiä myöten tuli tehdä asumattomaksi: aikuiset oli tapettava ja lapset otettava orjiksi. Pohjois-Pohjanmaan piti jäädä mustalle mullalle.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Hailuodosta etsittiin pakolaisia, ja sinne iskettiin murhaperjantain jälkeen vielä kahdesti, niin että saarelle ei jäänyt mitään elävää.

Alkoi kidutusten aika.[/list:u:1gie6lkn]

Malmberg kirjoittaa artikkelissaan myös, että tuona aikana Venäjälle kaapattiin noin 20 000–30 000 suomalaista, pelkästään Pohjanmaalta noin 4600 ihmistä. Pohjois-Pohjanmaan kansanmurhassa kuoli enemmän kuin 6000 ihmistä. Vuonna 1726 tuli tieto, jonka mukaan 1000 suomalaista kaapattua oli Persian Isfahanissa orjina.

Loput voi lukea Kuukausiliitteen nettiversiosta. Hinta ei-tilaajalle on 1 euro. http://www.hs.fi/nakoislehti/KL/2009/07/04/

Sivut

Kommentit (108)

Vierailija

Venäjän valtausta seurannut venäläinen miehitysaika Suomessa 1741–21 tunnetaan isonavihana. Vaikka isovihan julmuuksia on jälkikäteen ”ryssävihan” aikana liioiteltukin, mihinkään ei päästä siitä, että aika oli pelottavaa poikkeusaikaa, jota leimasivat väkivalta, murhat, omaisuuden tuhot ja ryöstöt. Sotaväki paitsi otti maasta tarvitsemansa ylläpidon myös rankaisi vähäisimmästäkin tottelemattomuudesta, epäillystä epäluotettavuudesta ja vastarinnasta.[/list:u:2y11ztm0]

...

Venäläisten tulon herättämän kauhun tunnelmissa pakeni Suomesta kesästä 1713 lähtien ainakin 30 000 henkeä Ruotsiin, etupäässä aatelistoa, papistoa, virkamiehiä ja porvareita, mutta varakkaita talonpoikiakin.[/list:u:2y11ztm0]

...

Paljon väkeä pakeni piilopirtteihin. Väkivaltaa liittyi juuri pakolaisten paljastumiseen ja ruokavarojen ja omaisuuden kätkemiseen. Varovastikin arvioiden siviilejä tapettiin 5000 henkeä, mutta luku voi olla myös moninkertainen. Syynä vihollisen ankaruuteen oli usein myös väestön yhteydenpito sisseihin.[/list:u:2y11ztm0]

...

Venäläiset hävittivät ja ryöstivät erityisesti Pohjanmaata. He harjoittivat siellä lähes poltetun maan taktiikkaa pyrkien näin vaikeuttamaan pelkäämänsä Ruotsin hyökkäystä. Varsinkin maanteiden varsilla sijanneiden kylien talot poltettiin.[/list:u:2y11ztm0]

(Jouko Vahtola, Suomen Historia: Jääkaudesta Euroopan unioniin, 2003)

Lippa Luke
Seuraa 
Viestejä484
Liittynyt18.12.2005
fmiles
ZiPA
Notta entä sitten?

Oliko muuta asiaa?



Tollasta tapahtuu kun on niin aivopestya porukkaa jotka tottelevat jonkun antamia "maarayksia", samaahan teki saksalaiset WW II aikana esim Puolassa.

Kun jokainen ajattelisi etta "ole ihminen ihmiselle", tuollaista ei paase tapahtumaan.

Mutta kun ollaan rakennettu jarjestelma/yhteiskunta siten etta "maarayksia" pitaa totella niin lisaa tulee....

Ihminen kuolee muutenkin… Miksi siis tapamme toisiamme? Me kuolemme ennemmin tai myöhemmin kuitenkin. Maa jää, mutta me poistumme. Miksi siis sotia maan vuoksi,..

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Kannattaa lukea

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Isonv ... SI1KU030ec

Mutta vaikka tappaminen ja kidutus (elävänä paistaminen yms sairaan omituista) oli yleistä Pohjois-Pohjanmaalla, niin toimia leimasi myös tyypillinen venäläinen leväperäisyys ja monin paikoin säästyttiin pienin menetyksin. Omista esivanhemmistani löytyy vain yksi uhri.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

syytinki
Seuraa 
Viestejä8909
Liittynyt18.8.2008
sigfrid
Kannattaa lukea

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Isonv ... SI1KU030ec

Mutta vaikka tappaminen ja kidutus (elävänä paistaminen yms sairaan omituista) oli yleistä Pohjois-Pohjanmaalla, niin toimia leimasi myös tyypillinen venäläinen leväperäisyys ja monin paikoin säästyttiin pienin menetyksin. Omista esivanhemmistani löytyy vain yksi uhri.


Just näin. Täytyy muistaa, että sen aikaisilla konsteilla ihmisten tappaminen ja kiinniotto olivat aika työlästä hommaa.

Tappamisen lisäksi, taisi olla liikkeellä myös nälänhätä ja mustasurma, joiden teho saattoi olla jopa suurempi kuin venäläisten.

Muistaakseni - kaiken hauskuuden jälkeen - on arvioitu porukkaa olleen enää jäljellä enää 150 000.

Oli miten oli, tuo Kaarle XII oli aika mulkku mieheksi. Hyvin se kyllä pärjäsi Pietari Suurikin.

Tvomas
Seuraa 
Viestejä2371
Liittynyt24.3.2009

[size=150:20jds8p2]Tietoisku![/size:20jds8p2]

Novgorodin tasavalta - Novgorod Republic (green), c. 1400.

Moskovan ruhtinaskunta - The Grand Duchy of Moscow (green), c. 1500.

Moskovan Venäjä - The Tsardom of Russia (green), c. 1700

Venäjän keisarikunta - The Russian Empire in 1866

Kuten kartoista voimme huomata, Novgorod, suomalaisten/karjalaisten alue on ollut yhteydessä Venäjän kanssa satoja vuosia. Se mitä Ruotsi teki nykyisten Suomen, Viron ja Latvian alueella ovat aina olleet ristiretkiä, suomalaisten/karjalaisten tappamista, sortoa, riistoa ja käännyttämistä luterilaisuuteen. Laatokan ordotoksikirkot ovat suomalaisten/karjalaisten rakentamia. Ruotsi-Suomea ei ole ikinä ollut. Ei saa sekoittaa ruotsalaisia suomalaisiin, ja päin vastoin. Suomalaiset (orjat) ovat olleet Ruotsin viemää karjaa tykinruuaksi Ruotsin lipun alla Venäjän vastaisissa sodissa. Venäjä vapautti Suomen suomalaisille 1808-1809. Ryssäviha on ruotsalaista alkuperää ja se istutettiin suomalaisiin Suomen itsenäisyyden jälkeen.

Pakkoruotsi on yleissyövyttävä aine.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Tuomas, et ilmeisesti tunne slaaviekspansion aikana hävitettyjen suomalaiskansojen historiaa? Sehän on rinnastettavissa Venäjän 1700-luvun pyrkimyksiin Suomessa. Suomalaisugrilaisen kielen puhujia on enää suhteessa murto-osa sitä mitä heitä oli ennen slaavien liikehdintää.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Tvomas
Seuraa 
Viestejä2371
Liittynyt24.3.2009
sigfrid
Tuomas, et ilmeisesti tunne slaaviekspansion aikana hävitettyjen suomalaiskansojen historiaa?

Kerro.

sigfrid
Sehän on rinnastettavissa Venäjän 1700-luvun pyrkimyksiin Suomessa.

Nykyinen Suomen alue 1700-luvulla oli ruotsalaisten terrorisoima. Pitääkö muistuttaa missä suomalainen perinne säilyi? Se nimittäin ei säilynyt Ruotsin terrorisoimalla alueella.

sigfrid
Suomalaisugrilaisen kielen puhujia on enää suhteessa murto-osa sitä mitä heitä oli ennen slaavien liikehdintää.

Joku Volgan-mutka teoria mikä ei ole totta vai mihin tämä väite perustuu?

Pakkoruotsi on yleissyövyttävä aine.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
Tvomas
sigfrid
Sehän on rinnastettavissa Venäjän 1700-luvun pyrkimyksiin Suomessa.

Nykyinen Suomen alue 1700-luvulla oli ruotsalaisten terrorisoima. Pitääkö muistuttaa missä suomalainen perinne säilyi? Se nimittäin ei säilynyt Ruotsin terrorisoimalla alueella.




Mielenkiintoista. Kerro tästä lisää faktaa.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija
Tvomas

sigfrid
Suomalaisugrilaisen kielen puhujia on enää suhteessa murto-osa sitä mitä heitä oli ennen slaavien liikehdintää.

Joku Volgan-mutka teoria mikä ei ole totta vai mihin tämä väite perustuu?

Slaavilaisekspansio on tapahtunut huomattavissa määrin historiallisena aikana. Laajalla alueella Venäjällä on paikallismurteissa ja -sanastossa erittäin tukeva suomalaisugrilainen substraatti. Aika vaikea sitä muutenkaan on selittää.

Kertoisitko mitä tarkoitat Volgan-mutka teorialla ja miksi se ei ole totta?

Tvomas
Seuraa 
Viestejä2371
Liittynyt24.3.2009
Bomt Kneder
Slaavilaisekspansio on tapahtunut huomattavissa määrin historiallisena aikana. Laajalla alueella Venäjällä on paikallismurteissa ja -sanastossa erittäin tukeva suomalaisugrilainen substraatti. Aika vaikea sitä muutenkaan on selittää.

Suomalaiset pakenivat Ruotsin terroria itään.

Bomt Kneder
Kertoisitko mitä tarkoitat Volgan-mutka teorialla ja miksi se ei ole totta?

Esimerkiksi arkeologiset todisteet kertovat että muuttosuunta on ollut lännestä itään. Volgan-mutka teoria ei ota mitään kantaa arkeologisiin todistusaineistoon, joten kyseessä on virheellinen "kielitieteen" teoria.

Pakkoruotsi on yleissyövyttävä aine.

Vierailija

Välikommenttina: On jälleen herkullinen ketju sivusta seurattavaksi. Kiitos kun pääsee osingoille! Oon visusti hiljaa ja luen vaan..

Vierailija
Tvomas
Bomt Kneder
Kertoisitko mitä tarkoitat Volgan-mutka teorialla ja miksi se ei ole totta?

Esimerkiksi arkeologiset todisteet kertovat että muuttosuunta on ollut lännestä itään. Volgan-mutka teoria ei ota mitään kantaa arkeologisiin todistusaineistoon, joten kyseessä on virheellinen "kielitieteen" teoria.

Laitat kielitieteen lainausmerkkeihin? Oletan sen tarkoittavan, että et tunnusta kielitieteellisiä tuloksia. Silloin sinun mielestäsi ei myöskään voi olla olemassa suomalaisugrilaisia. Koko käsite on vain ja ainoastaan kielitieteellinen. Sillä ei ole mitään arkeologista merkitystä. Arkeologia ei kerro mitään puhutuista kielistä.

Volgan mutka-teoria ei todellakaan ota kantaa arkeologisiin todisteisiin. Kyseessä on puhtaasti kielitieteellinen havainto, jota ei voi kumota tai vahvistaa arkeologialla. Jos sitä yrittää niin päätyy aika syvälle pseudotieteen hetteikölle.

Edit. lisäys: Voisitko kertoa mitkä arkeologiset todisteen kertovat muuttosuunnan olleen lännestä itään ja, ennenkaikkea, milloin? Siis missä aikatasossa tämä viittaamasi muutto on tapahtunut. Ilman näitä tietoja väitettäsi on aika vaikea kommentoida.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat