Seuraa 
Viestejä6276
Liittynyt8.11.2012

Jimmy Savilen vanavedissä itselleni heräsi kysymys Suomesta. Savilehan oli hyvä kaveri niin prinssi Charlesille, kuin entiselle pääministeri Thatcherillekkin. Luonnollisesti tällöin salainen palvelu ja molemmat ylläolevat silmäätekevät ovat tasantarkkaan tienneet Savillen puuhailuista.

Näin Briteissä. Mitens Suomessa? Onko poliittisessa, tai taloudellisessa vallassa henkilöitä jotka ovat negrofiilejä & pedareita. Vai onko peli Suomessa muuta maailmaa kesympää julkkisten tyytyessä vetelemään kuusitoistakesäisiä bändin takahuoneessa?

Kansainvälisestihhän pedofiilirenkaat ovat erittäin laajallelevittäytyneitä ja niillä on jäseninään erittäin paljon vallankahvassa roikkuvia vipeltäjiä. Näin siis kuulostaisi uskomattomalta, jos ei Suomessa ainakin osa vaikkapa ministeriöiden virkamiehistä olisi vahvasti korruptoituneita, ehkä jopa paikallisilla ruumishuoneilla pistäytyviä pedareita.

Kaikki tietenkin SUPO:n näkevän silmän alla ja poliittisen eliitin hyväksyessä toiminnan.

Onko tälläisessä hahmotuksessa Euromaa Suomesta mielestäsi totuutta, totuudensiementä, vai onko kaikki niinkuin salatuissa elämissä ja uutisissa sanotaan?

Ja vielä mikäli ei ole, niin mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että muut maat toimivat tässä asiassa huonommin, kuin rakas kotimaamme?

Kommentit (1)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat