Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007

Aihe alkoi jo kysymyksenä kysy mitä tahansa me vastaamme palstalla jonka nostin uudeksi aiheeksi koska aiheesta voi tulla pitempääkin keskustelua.

Ajatus, mikä pyörinyt mielessäni viimeaikoina ja jota hankala laittaa sanoiksi koska kyseessä on abstraktien asioiden selittämisestä ja noissa asioissa kaikilla ihmisillä on varmaan ihan oma tulkintansa...

Tunteilla ja varsinkin rakkaudella on ominaisuus kasvaa niin suureksi, että se ylittää ja sumentaa järkiperäisen ajattelun ja tämä lähtökohta on psykologisesti kiehtova joka mahdollisesti jättänyt jälkensä joihinkin ihmisten keksimiin asioihin, uniin sekä keskeisiin mytologisiin teemoihin. Lähtökohta tuohon outoon aiheeseen avautuu Jungin psykologiasta joka käsittelee myyttejä. Sadut tai myytit eivät pohjaudu todellisiin tarinoihin, mutta usein niitä voi tutkia vähän samaan tapaan kuin unia tulkittaisiin. Niissä heijastuu se miten ihmiset käsittää universaaleja asioita ja tuosta ihmeitä tekevästä rakkaudesta on paljon erilaisia teemoja joka on ehkä seurausta siitä assosiaatiosta mikä tulee siitä että jotkin tunnetilat kasvavat sen verran suureksi että siinä jää järki kakkossijalle.

Maailma on täynnä taruja, satuja, uskontoja, aiheesta missä rakkaus kykenee herättämään kuolleista, muuttaa eläimiä ihmisiksi, saa patsaita elämään tai antaa iänkaikkisen elämän. Onko tässä tapahtuunut ihmismielessä assosiaatio, että tunne joka kykenee ylittämään järjen, kykenisi ylittämään myös järkimaailman luonnonlait ja sen kautta aiheuttamaan tiettyjä uskomuksia tästä teemasta? Ihmismielessä, asiat joilla on samankaltainen luonne ovat yhteyksissä toisiinsa, unissa ja kielessä symboleina niin voiko se aiheuttaa tuollaista mekanismia ihmismielessä?

Onko psykologiassa tällaisia tapauksia olemassa, missä henkilö kuvittelee että esim kuollut henkilö on tavalla tai toisella yhä tämän kanssa? (kuten useissa elokuvissa (rakkautta ennen aamunkoittoa) tai tv-sarjoissa (ruusun aika) tavalla tai toisella esitetty)

Voiko kyseistä ajatusta soveltaa esimerkiksi ihmisen uskovaisuuden ymmärtämisessä tai muissa ilmiöissä jotka esiintyy yhä nykypäivänä?

Ehkä psykologiassa, naiset jotka lähettävät rakkausviestejä vankiloissa istuville tyypeille voisi olla esimerkki sellaisesta teemasta myös, missä henkilö uskoo että rakkaudella voi muuttaa ihmisen.

Ainakin itselläni on sellainen tunne, että kyseessä on jokin, hyvin inhimillinen asia jossa voi olla jonkinlainen universaali teema jota voisi käyttää ihmisten ymmärtämiseen.

 

Ajatus siitä että rakkaus on niin voimakas, että se ylittää järjellisen käsittämisen, psykologian tasolla rikkoo sen asettamat luonnonlait (siis ihmismielessä tietenkin, jonka ei tarvitse olla todellisen maailman kanssa yhteensopivia, mutta minkäs teet jos ihmiset on enempi tai vähempi tunneperäisiä havainnoitsijoita) on mielestäni kiehtova teema jos se aikaansaa ihmisissä sen että uskotaan tiettyihin yliluonnollisiin ilmiöihin.

Sivut

Kommentit (138)

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009

No ei se ainakaan sitä psykoosia ole. Vähän muistuttaa, mutta lopputulos on sopeuma. Se on sosiaalinen kontakti aidoimmillaan. Siinä rakastunut yrittää samaistua rakkauden kohteeseen. Nyt oon kännissä ja loppuu lässytys tähän. Ja siis totuus on jossain tuolla, että siihen malliin..

Sit vähä hipsteritavaraa ku vaivauduin:

https://www.youtube.com/watch?v=gPzkt77C3mA

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009

Sen jälkeen, kun oppii tuntemaan ja luomaan universaalia rakkautta kaikkea elävää kohtaan ei ihmisiinkään rakastuminen enää pistä päätä pyörälle vaan pysyy edelleen järjissään.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä5971
Liittynyt8.11.2012

Miten määrität järkiperäisen ajattelun? Vasemman aivopuoliskosi dominoivana tilana, vai jonain muuna?

 

Unia ei ole selitetty. Jung (kuten monet mystikotkin läpi historian) toki on varmasti kohtuu hyvin hajuilla siitä mitä uni on.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä9559
Liittynyt20.1.2013

Rakkaus-aihetta voisi ehkä myös pohtia ns bio/evoluutioteoreettiselta tasolta, käsittäen käytännössä kaikki kognitiiviseen ajatteluun pystyvät eläimet - vai onko rakastaminen pelkästään inhimillinen ja siten vain ihmisille ominainen tunnetila?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Barbaari

Onko psykologiassa tällaisia tapauksia olemassa, missä henkilö kuvittelee että esim kuollut henkilö on tavalla tai toisella yhä tämän kanssa?

Katri-Helenahan on avoimesti kertonut keskustelevansa kuolleen kumppaninsa kanssa. On tästä nyt tainnut kirjankin pusata? Varmasti psykologian harrastajilla olisi tällaiselle selitys: mielikuvitusta.

Tieteellis-biologis-maalliselta pohjalta itsekin näkisin että fantasian suuntaan karkaava, lähes uskonnollista hurmiota havitteleva kaipuu saada rakastua vastakkaisen (tai saman, riippuen yksilöstä) sukupuolen edustajaan on lähinnä vain lisääntymisvietin sivuvaikutus, jonka olemme nostaneet ensimmäiselle sijalle koska loppujen lopuksi koko limainen parittelu on aika kornia ja kuka nyt kiljukauloja haluaisi kun tietää millainen 18 v helvetti siitä seuraa. Rakkaus on jonkinlainen "superobjekti", tai miten sen nyt sanoisi - Desmond Morris varmaan tietäisi tähän termin. Hänen kirjoistaanhan käy ilmi mm. miksi jotkut mieluummin paijailevat kissoja ja koiria kuin ihmisvauvoja. Miksi naisen kehon luontaisia muotoja liioitellaan sairaalloisuuteen asti jne. Rakkauskin on ehkä lopulta vain paritteluvietin "supermuoto".

Mutta toisaalta hörhökatsomukseni taholla mm. Elisabeth Haichin Vihkimys-kirjan lukeneena voin mieltää että kaipuu kumppaniin onkin heijastus siitä että ihminen haluaa olla henkisesti eheä, ja oikeasti se hänen "täydentävä puolikkaansa" onkin hänessä itsessään, tiedostamattomalla tasolla. Se ei kauhean kaukana oikeastaan ole Jungin jutuistakaan, animasta ja animuksesta. Jos ihminen kohtaa toisen ihmisen joka on kuin "elävä kuva" hänen sisäisestä ihannenaisestaan tai -miehestään, silloin saattaapi rakastua kuin mieltä vailla. Jos taas kohtaa kerta toisensa jälkeen ihmisiä jotka eivät lähimainkaan vastaa millään tavalla omaa sisäistä kumppanin kuvaa, ei kai ole ihme jos turhautuu ja kokee että koko rakkaustouhu on älytöntä. Tai jää suremaan osattomuuttaan. Jungin näkemyksistä teosofisluontoiset täydentymispyrkimykset eroavat kaiketi vain siten että hörhöt hinkuavat valaistumista, Jung ei moisesta puhunut, joskin hänen mukaansa on olemasa Itsen individuaadioprosessi.

Itse koen näissä asioissa voimakkaan ristiriidan. Toisaalta en halua että rakkauteen pyritään vaikka väkisin ja pidetään sitä lähes uskontona, koska nähtävästikään kaikille ei sitä täydellisen sopivaa kumppania löydy, ja silloin olo on kuin "Jumalan yhteydestä langenneella". Eli paska. Mutta toisaalta en vain pääse siitä hingusta itse eroon että saisin jälleen kerran tuntea olevani osa kokonaisuutta, toinen kahdesta, enkä joku hemmetin ihmisjäte. Toisinaan tuntuu että on täysin yhdentekevää olenko olemassa, ja tuntuu kuin lilluisi jossain epätodellisessa olemattomuudessa kun on täysin itsensä kanssa ja varassa. Mitä pidempään tällaista jatkuu, sitä kovemmaksi ulkokuori käy, ja sitä vaikeampi on enää kohdata tunnetasolla yhtään ketään. 

Sitähän voi itselleen runoilla että "yhteys" on saavutettavissa vaikkapa luonnon, maailman, koko olemassaolon kanssa. Mutta siihen tarvitaan onnellisuusfiiliksiä, ja niitä on helpointa kerryttää kumppanin kanssa.

Siltikään en usko että rakkaus varsinaisesti muuttaa mitään, mutta kyllä ne yleensä ovat aikalailla poikkeusihmisiä jotka täysin tyytyväisinä lipuvat koko elämänsä halki ilman hetkellisiäkään kohtaamisia vertaisen ja kaltaisen kanssa. (Jälkimmäiset sanat, vertainen ja kaltainen, ovat minulle kaikki kaikessa ja siksi olen rakkaudetta.)

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007
Brainwashed

Rakkaus-aihetta voisi ehkä myös pohtia ns bio/evoluutioteoreettiselta tasolta, käsittäen käytännössä kaikki kognitiiviseen ajatteluun pystyvät eläimet - vai onko rakastaminen pelkästään inhimillinen ja siten vain ihmisille ominainen tunnetila?

Henkiläkohtaisesti määritän inhimillisyyden käsitteen rakkaus kautta.

Jos on asia jota voi kuvailla inhimillisyydeksi/epäinhimillisyydeksi (kuten kidutus, toisesta välittäminen yms) niin se että sisältääkö se asia rakkautta vai ei mittaa kumpaan kategoriaan se kuuluu. Ihmiset hyväksyy osaksi ihmisyyttä vain nämä inhimilliset asiat (ja menettää uskonsa ihmiskuntaan jos todistaa epäinhimillisiä asioita toisissa ihmisissä). Inhimillisyys on tavallaan myös ihmisyyden määritelmä (johtuen siitä että ihmiset haluaa hyväksyä ihmiskunnalle vain nämä inhimilliset piirteet ja hylätä epäinhimillisyyden).

Hankalasti kirjoitettu taas koska en ole supliikkimiehiä ja kun on sen verran kiirettä ettei kerkeä pitkää viestiä kirjoittaa, mutta ajatus on, että kykenet sen kautta avaamaan nuo käsitteet aika mielenkiintoisella tavalla.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Koiran tai kissan pennut varmasti herättää enemmän "empatiaa" kuin vauva. Vauvaa toisaalta arvostan arvokkaampana ja huolenpito asiaa kohtaan lähtee sitä kautta ihan omana rakkauslegendanaan. Näin teen jos vastuullani(henkeni kaupalla), vaikka en tuohon vastuukseen missään nimessä haluakkaan. En pidä lastenhoidosta, koska se on pitkäkestoisen rasittavaa ja haluaisin lojua kuin uros aika-ajoin ja pennut ehkä voisi pyöriä ympärillä, nainen säksättäisi niille.

En nyt oikein osaa varmaan kovin mystistä asiasta kehitellä. Universaalia elämän hyväksyntää lienee ainakin on kuvitelmissamme, että ei ihan tarpeetonta kärsimystä tai vähennystä sen suhteen harrastettaisi, mutta lienee ainakin tarve syödä lihaa ylittää tämän rakkaudellisen ihanteen ja on siis myös "syötävä tai tulla syödyksi". Ei hän näitä voi eritellä tai puhua, että toista asiaa ei olis ja vain toista noudattaisi asioiden kilpailuttaessa toisensa.

Lienee rakkaus on myäs epäkilpailua ja annetaan olla ja hyväksytään/annetaan elää luonnossa tai sodassakin.

Parisuhdehommassa lienee se sukujatkokamppailu ja sitten ihmisten seuran kaipuu myös. Eihän sekään kaikessaan voi liittyä vain lajin etenemiseen tai suvunjatkamiseen. Ehkä siinä voisi olla sellaistakin,  mikä ei olisi vain osa kylmää luontokamppailua. Hyväksyntää, rentoutta rauhanaikaan, ei jatkuvaa kiristelyä. Lienee siis jotain iloa tuottavaa nautintoakin tämä rakkaus.

 

(No, ei jaksanut kauheasti asioiden selkeyttä kelata. Pinnallista utua pömpelistä.)

Hyvin polkee.

Nobelaner
Seuraa 
Viestejä1767
Liittynyt9.6.2011

Voi olla henkilökohtaista ongelmaani, mutta en osaa kaivata mitään rakkautta. Eli jotain sellaista joka olisi niin järjenräjäyttävää että sen huomaisi. En itseasiassa oikein usko että mitään sellaista voisi olla olemassakaan. Ei sitä ainakaan voi minulle olla tarjolla missään.

 

Minulle riittää oikein hyvin että minua edes siedetään, koska en voi kuvitella että voisin mitään sen kummempaa koskaan tarjota. Jotkut harvat ihmiset tietää (heh) että esmes olen hyvin tyytyväinen jos aamulla voin koskea toista ihmistä sen sijaan että koskisin vaikkapa seinää tai lattiaa. Valitettavaa on se että tuollainen tunteminen tuomitaan jotenkin vähäpätöiseksi, vaikka minulle tuo on suunnilleen sellaista ekstaasia että oksat pois. En tiedä johtuuko se siitä että on päässyt kokemaan niin paljon vähemmän kuin kukaan normaali-ihminen vai mistä. Ihan kovin moni ihminen koskaan ei ole päässyt minun aamuhiplailuja kokeilemaan/kokemaan/tuntemaan, mutta veikkaan että suurimmalle osalle heistä se on merkannut aika paljon vähemmän kuin mulle, valitettavasti.

 

Siksipä tunteiden vertailu on mahdotonta. Eli kun minun tunneskaala on varmasti huomattavasti pienempi (eli max-min-asteikolla) kuin normaali-ihmisellä, ja toisaalta se oman tunneskaalan maksimi saadaan paljon pienemmällä stimulaatiolla kuin teillä normaaleilla, niin ei kai voi ihmetellä että minut koetaan tunteettomaksi. En osaa tuntea paljon, enkä kommunikoida edes sitä vähää minkä tunnen.

 

Jos yritän tunneskaalaa avata, ja otetaan skaalaksi 1-10, niin teidän miittiläisten tapaaminen oli varmaankin jossain kahdeksan paikkeilla. Se että se mun paniikki ei välttis minusta näkynyt johtuu siitä että olen aika paljon terveempi kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Maksimipaniikkia en tiedä, mutta esmes parin vuoden takainen puhelinmyyntikokeilu oli varmasti siellä ysissä. Pulssia ei mitattu mutta aika korkeella lienee ollut. Siitä työstä tuli NIIN SAATANAN paha olo joka päivä että en ole koskaan sellaista kokenut.

 

Vaihdokkaan tapaaminen ennen miittiä auttoi mua ihan hirveesti, en usko että oikein voin sitä selittääkään. Enhän toki häntäkään silleen tunne että oltaisiin mitään tuttuja, mutta jonkunlainen turva-ankkuri on hyvä olla. Itse olen käsittämättömän hämmästynyt siitä miten hyvin hanskasin teidän tuntemattomien tapaamisen, mutta mielestäni se meni aika hyvin. Ja jos jotain mokasin niin se on pientä siihe mitä olisin ollut vaikkapa kymmenen vuotta sitten.

 

Kirjoitan nyt aika paljon, sori, mutta taitaa olla itselle aika paljon selvitettävää.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä5971
Liittynyt8.11.2012
Barbaari

Järkiperäisen ajattelun määrittelen sillä tavalla että se ei ole ristiriidassa todellisuuden kanssa joka tuskin onnistuu milloinkaan täydellisesti.

 

Menee hyvin vahvasti moniongelmaiseksi joka suunnaltaan. Analyyttinen päättely on jo teoriassakin melko rajoittunutta saati mihin apinalajimme on siinä päässyt.

 

Ilman arvolatausta tunne << järki (se vasen aivopuolisko) ihmismielessä olen kyllä pitkälti aloituksen linjoilla. Osassa tulkinnoista en kylläkään, mutta menee niin pitkälle metafysiikkaan että pitäisi kirjoittaa kirja, jos aikoisi aivoituksensa auki kirjoittaa.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006
Nobelaner

 Se että se mun paniikki ei välttis minusta näkynyt johtuu siitä että olen aika paljon terveempi kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. 

Herkät ja ehkä aratkin varmasti helposti lukkiutuvat siihen, että kaikkea pitää pelätä ja arvioiden suhtautua asioihin ennen kuin sanoo mitään. Paniikkiin varmasti liittyy erilaisia tuntemuksia. Mörköjä luo itselleen varmasti helposti myös ilman mitään traumojakin, jos on siihen taipuvainen, että jopa siis mielikuvituksen määrä voi tässä paniikkiasiassa kääntyä itseään vastaan, vaikka se olisi mielummin koettava vahvuutenena, käyttövarana kuin ahidstavana seinänä muun maailman välissä, koska "mielikuvituksen" takana ihmiset tekee ihan normaaleja asioita ja ihan suurimman osan kanssa rennosti voi asioida.

Veikkaisin, että jostakin 15vuoden tietämiltä muutamille saattaa mennä lukot päälle. Koska ehkä siinä vaiheessa ihmiset alkavat kokea itseään vahvoina ja saattavat helposti sortaa taas heikompia ja näille jää pidempi aikaisia lukkoja sitten niistä vahvuuden hyökkäyksistä ja itse ei pääse vahvistumaan vaan pikemminkin pelkoistuu ja rakentaa niistä todellisuutensa, vaikka niitä olisi syytä käyttää hyötynä eikä esteenä, kun ehkä muut käyttävät. Taas "ehkä" älykkyys tai massan määrä synnyttää helposti pienestäkin väärinkäsityksestä lukituksen, siksi pitäisi paremminkin vapautua käyttämään asioita "hyödykkeenä", kuin itsensä sitomisvälineinä.

Hyvin polkee.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Mulukukkia ihmisiä on olemassa, mutta entä sitten? (Jokainen meistä on joskus mulkku.)x Ei se ole minulta mitenkään pois tai saisin siitä mitään. Itsessään vahvistuneet ihmiset ei kovin hätkähtele asioista. "Itsensä legendaarinen löytäminen" varmasti vahvistaa sitä pointtipiiriä, että voi oleskella omana itsenään, vaikka ympärillä sataisi napalmia, kun ei sille kuitenkaan voi mitään.

Suosittelen siis myös uskomaan, että suurin osa ihmistä on oikein ok. Ihmisille kadee hymyillä ja läppää heittää. Yleensä vastaavat, mutta jos ei vastaa niin aivan sama. Kelaat vaan nanosekunnin, että ok. + Kaikkea tälläista haitallista ajattelua kannattaa poistaa ja keskittyä olennaiseen. Hyödyntää sitä ajattelua myös ns. olennaiseen.

Turhuudet on turhuuksia ja monille tietysti se ykkönen nekin. Varmaan itselläkin pyöräily ja lautailu on ihan ykösiä ja joku taas kokee ne aivan naurettavina. Mitäkö sillä on väliä? Tekee sitä mistä dikkaa ja ei ainakaan anna siihen ihmisten liikaa mietteitään sorvata. 

Hyvin polkee.

Reiska
Seuraa 
Viestejä5206
Liittynyt6.5.2007

Jos ymmärrän järkiperäisen ajattelun samlla tapaa kuin kanssakeskustelijat, sanon, että se on aivan liian yliarvostettua. Se on työlästä, hidasta, tylsää eikä edes aina johda parempiin tuloksiin. Oma paikkansa silläkin tietysti on. Järkiperäisyyden käyttäminen kaiken toiminnan lähtökohtana on itsensä pelkäämistä ja usein myös pettämistä.

Per se

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat