Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Lahjat ratkaisee. Tuhatta tasan yhtä rankasti harjoittelevaa kohden yksi yltää huipulle. Se, kenellä on harjoittelun lisäksi ne lahjat.

Hämmentää.

Kommentit (9)

Läskiperse
Seuraa 
Viestejä950
Liittynyt11.12.2010

Kyllä harjoittelu ratkaisee. Pieni opastus on tervetullutta. Mutta kaikkea ei voi edes opastaa. Otetaan vaikka analyyttinen avaruusgeometria. Sitä oppii soveltamaan vain harjoittelemalla.

Minulta se tiesi puoli vuotta 12 tuntia päivässä kirjastossa laskemista, ja loppua kohden aloin soveltamaan oppimaani tietokoneella. Ei siihen mitään lahjoja tarvittu.

Turhaa olisi ollut odottaa kirjastotätiä, että hän tulisi laskemaan normaalin jonkin muodon pinnalle, ja sitä myöten vaikka esim. heijastuskulma, kun taittokerroin materiaalille tiedetään.

Tietokoneen voi myös ohjelmoida (harjoitella) tutkimaan jotain spesifistä ongelmaa, mutta luoja, lopuksi on vastausten kanssa yksin, kun muut eivät ymmärrä. (Tuollaisen spesifisen ohjelman kehittäminen kesti 12 vuotta.)

offmind
Seuraa 
Viestejä15965
Liittynyt19.8.2008
Vatkain

Lahjat ratkaisee. Tuhatta tasan yhtä rankasti harjoittelevaa kohden yksi yltää huipulle. Se, kenellä on harjoittelun lisäksi ne lahjat.

Eikös sitä sanota; jos haluat huipulle harjoittele 30000 tuntia, jos olet lahjakas 20000 tuntia riittää.

Mutta molemmissa tapauksissa kannattaa olla pakkomielteinen pyrkimyksissään

 

 

 

 

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3276
Liittynyt30.5.2010

Harjoittelu ratkaisee.

Ja nimenomaan sellaisten harjoittelumenetelmien käyttö, jotka eivät ole vielä kiellettyjä.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
Liittynyt27.2.2014

Lahjakkuutta on löytää se missä menestyy. Tulokset kannustavat harjoittelemaan paremmaksi. Monelle huippuosaajalle on tyypillistä menestys heti alussa.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

penni
Seuraa 
Viestejä4913
Liittynyt15.4.2011

Harjottelu ratkaisee, ilman muuta. Se onkin ihmiskunnan kirous, jos tuntee lapsena olevansa huono jossain asiassa, niin tekee itselleen siitä pakkomielteen olla hyvä siinä.

TS kaikki hyvät jollain alalla ovat oikeasti huonoja.

Melkein.

Sitten on Jimi Hendrix.

what a mess to leave behind

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
Liittynyt27.2.2014

Lahjakkaan on löydettävä itse tiensä. Esimerkiksi suomesta on tullut urheilulahjakkuuksia suhteessa enemmän väkirikkaisiin maihin joissa on systemaattista lahjakkaiden seulontaa. DDR etsi heitä ja ... voitti douppingilla. Suomessa juoksija sai seuran paidan ja alennuksen kenkäkaupassa ja dominoi kilpailuja.

No, suomessakin otettiin derkkulasta oppia ja ... juoksijoiden taso romahti ja osa kärähti douppingista.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Släppäenlax
Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt23.5.2012

Väittäisin, että lahjakkuus.

Tuntuu todella hämmentävältä, että jos urheilusta puhutaan, niin tuntuu joka lajissa olevan 1-2 urheilijaa, jotka on selvästi yli muiden. Vaikka joku jalkapallo, jota pelaa ihan höpönä ihmisiä, niin luulisi olevan ainakin jotain parisen tuhatta "maailman parasta", joista olisi käytännössä mahdoton valita sitä yhtä parasta. Todellisuus on sitten kummasti ihan toinen.

Jos harjoittelu vaikuttaisi lahjakkuutta enemmän, niin uskoisin tällöin olevan juuri sellainen tilanne, että esim. jalkapallossa olisi tuhansia "yhtä hyviä maailman parhaita". Helpompi uskoa, että nämä 1-2 urheilijaa olisivat jonkinlaisia "superlahjakkuuksia", kun että nämä 1-2 urheilijaa olisivat huipulla kovemman harjoittelun ansiosta.

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
Liittynyt27.2.2014

Kotimaa 15.8.2014 klo 6:24 | päivitetty 15.8.2014 klo 6:24
Järjestelmä hukkaa urheilijalahjakkuudet – voittajia tulee sattumalta
Maamme urheilujärjestelmä saa kovaa huutia ortopedi Tuomo Karilalta ja liikunnanohjaaja (AMK), fysiikkavalmentaja Jouni Bergdahlilta. Kaksikko moittii urheilujärjestelmää, valmentajia ja vanhempia. Suurimpana ongelmana on kuitenkin se, että se tärkein, lapsi unohtuu. Kun soppaan yhdistetään yksipuolinen harjoittelu, yhteistyön puute ja ylisuuret haaveet, niin huippuja Suomeen tulee vain sattumalta – tai järjestelmästä huolimatta.
Kuva: Mika Kanerva

Liian monen nuoren urheilu-ura tai -harrastus päättyy turhan aikaisin kovien vaatimusten tai ylisuurten toiveiden ja vääränlaisen valmennuksen takia.

Urheilulääkäri Tuomo Karila ja liikunnanohjaaja, fysiikkavalmentaja Jouni Bergdahl sysäävät vastuun vanhemmille, valmentajille, urheilujohtajille ja urheilun taustavaikuttajille. Kaksikon mukaan lapsi unohtuu helposti, kun aikuiset toteuttavat omia pyrkimyksiään ja haaveitaan.

Jouni Bergdahl pukee ongelmat tiukkoihin lauseisiin. Hänen mukaansa meillä huippuja nousee pinnalle vain sen takia, että joku sattumalta tekee jonkun kanssa oikeanlaista työtä.

– Järjestelmä heitä ei tuota, Bergdahl lausuu hiljaa ja harkitusti.

Ortopedi, urheilulääkäri ja entinen huippupainija Tuomo Karila säestää. Esimerkkinä Karila mainitsee joukkuelajit, joissa nuorten joukkueiden valmentajien menestys ja tavoitteet korostuvat.

– Paremmin menestynyt valmentaja saa parempia, aikuisten joukkueita valmennettavakseen. Ei häntä kiinnosta, kuinka nyt 12-vuotiaat pärjäävät joskus 20-vuotiaina.

Joukkueisiin valitaan vain juuri sillä hetkellä nopeimmat, notkeimmat, isoimmat ja parhaimmat. Muut hylätään tai siirretään kakkosryhmiin. Samalla poltetaan loppuun ne nuorina kyvykkäimmät urheilijat. Lopputuloksena on se, että ensin loppuu harrastus siltä joukkueesta poispotkitulta ja sitten siltä loppuun palaneelta.

Karilan mukaan syyllisiä löytyy myös vanhempien joukosta. Lasten kautta eletään omaa mennyttä unelmaa. Karila toteaa virnistäen, että 8-vuotiaiden kanssa tehdään sopimus, jonka mukaan tämä maksaa kymmenyksiä, kunhan pääsee ammattilaiseksi.

– Pitäisi muistaa se, että jos laji valitaan lapselle puoliväkisin, niin viimeistään murrosiässä se on ohi. Silloin saattaa loppua moni muukin harrastus, hän toteaa.

Kaksikko huomauttaa, että tässä kaikessa pitäisi lähteä siitä, että lapsi aloittaisi jonkun harrastuksen ja jatkaisi sitä tai jotain muuta murrosikäisenä, aikuisena ja vielä vanhanakin.
Kokemattomimmat valmentajat pahimmalla hetkellä

Bergdahl ja Karila listaavat monta asiaa, joita pitäisi parantaa.

Ensimmäiseksi listalle nousee valmennusjärjestelmä.

– Ongelma on siinä, että nykyjärjestelmän mukaan nuorilla on yleensä kokemattomimmat valmentajat.

– Ja juuri nuorilla pitäisi olla parhaimmat ikäryhmälle sopivat valmentajat. Silloin, kun kehitetään lajitaitojen lisäksi eri ominaisuuksia ja tehdään pohjatyötä tulevaisuuden varalta, Bergdahl huomauttaa.

Joukkueurheilussa valmentajien kokemattomuus näkyy siinä, että valmentaja kehittää vain joukkuetta, ei yksilöä.

– Valmentajan etu ei ole se, kuinka ne yksilöt kehittyvät, vaan oma menestys tulee joukkueen menestymisen kautta. Silloin yksilö jää, Karila kertoo.

Miehet kuitenkin muistuttavat, että yhtä valmentajaa ei pidä syyllistää, vaan järjestelmää.

– Se on rakenteellinen ongelma. Jos aikoo tehdä valmennuksesta ammatin, niin pitää olla aikuisten valmentaja. Ja siihen pääsee vain menestymällä ensin juniorien valmentajana.

Miehet ottaisivat mallia Ruotsista, jossa on arvostettuja ja hyviä valmentajia myös nuorilla.

– Meillä voi kärjistäen sanoa, että sitä samaa pestiä hoitavat isät ja äidit.
Yksipuolista ja liian varhaista erikoistumista

Karila ja Bergdahl moittivat urheilujärjestelmäämme myös liian yksipuoliseksi. Laji pitää valita jo ennen murrosikää ja 12-vuotiaan pitäisi harrastaa vain sitä yhtä ja ainoaa lajia.

– Parikymmentä vuotta sitten puhuttiin, että ei erikoistuta tarpeeksi ajoissa eikä suhtauduta urheiluun ammattimaisesti. Nyt on menty häränpyllyä. Lopputuloksena on se, että ammattilaisuus tarkoittaa yksipuolista harjoittelua, Karila toteaa.

– Ja tämä näkyy vammoina. Esimerkiksi polven ristisidevammoja voitaisiin vähentää selvästi tekemällä ihan perusjuttuja enemmän ja edes joskus oikein, Karila huomauttaa ortopedin kokemuksella.

Samalla hän luettelee kymmeniä 12–14-vuotiaita, jopa nuorempia, joilla on vakavia urheilu-uran päättäviä rasitusvammoja.

Kaksikon mielestä ongelmat kertaantuvat, kun tähän yhdistyy se, etteivät lapset eivät enää liiku. Enää ei ole entisten aikojen leikkiä ja liikuntaa, vaan kaikki on valvottua ja tarkkailtua. Se taas johtaa jakoon harrastajina. On sellaisia, jotka harrastavat paljon, ja sellaisia, jotka eivät tee yhtään mitään.

Ratkaisujakin olisi.

– Yhden lajin seurojen sijaan pitäisi olla yleisseuroja, jossa eri lajeja voisi kokeilla helposti rajojen yli, Karila sanoo ja kertoo Vantaalla tehdystä kokeilusta, jossa seuran kautta kaikki saivat kokeilla eri lajeja.

Rajojen ylittäminen helpottaisi neuvon kysymystä, kun on ongelmia. Jopa valmentaja voisi kysyä toisen lajin valmentajalta neuvoa. Se taas vaatisi sitä ihan aitoa yhteistyötä.

Bergdahl ehdottaa lisäksi, että seuroissa pitäisi olla lasten ja nuorten ominaisuusvalmentajia, jotka osaisivat ottaa huomioon vielä kasvavan urheilijan.

– He olisivat kuin lääkäreitä. He katsoisivat, että tätä on tehty näin ja tässä on puutteita. Ruotsissa tähän suuntaan ollaan jo menossa.

Kovasta kritiikistä huolimatta Karila ja Bergdahl uskovat parempaan.

– Pitää vain miettiä nämä asiat uudelleen, miehet sanovat.

YLE

 

Lahjakkaat hukkuu järjestelmään.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat