Kommentit (14)

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5363
Liittynyt9.1.2011

Kannattaa huomata, että kun ihminen lähti Pohjoiseen, niin se kasvatti itselleen uudelleen karvat, erityisesti aikuisille miehille. Tästä on vielä jäänteenä eurooppalaisilla huomattavan silmiinpistävät säärikarvat, rintakarvat, voimakas parrankasvu ja käsivarsien karvat eli karvoitusta juuri niillä alueilla missä lämmönhukka on suurin.

Kannattaa myös huomata että karvat toimivat vaatteiden kanssa yhteistyössä eli vaikka ihokarvoituksella ei olisi merkittävää suoraa lämpöeristävää vaikutusta, niin ne jättävät eristävän ilmakerroksen vaatteiden ja ihon väliin. Tämä on erittäin tärkeää sekä lämpöeristämisen kannalta että vaatteiden hengittävyyden kannalta, joka on voimakkaasti hikoilevalle eläimelle erityisen tärkeää.

Jääkausi kuitenkin meni ja vaatteetkin kehittyivät paremmin istuviksi, niin myös eurooppalaiset miehet menettivät suurimman osan karvoistaan, vaikka toki populaatiossa on yhä jäljellä poikkeuksellisen karvaisia yksilöitä. Luultavasti tärkein muutosta ajava tekijä on, ollut sukupuolten välisen dimorfismin heikkeneminen. Karvojen menetystahdissa on jonkin verran vaihtelua eri populaatioiden välillä, ja tiedämme toki mistä Turkki on saanut nimensä! 

Oma hypoteesini häpykarvoista on että niiden ensisijainen tehtävä on peittää sukuelimet näkyvistä, koska ihminen on monogaaminen ja häveliäs eläin, joten eksplisiittisten seksuaalisten signaalien välittäminen ryhmässä on epäsoveliasta.

Juuri tämän vuoksi nykyään on muotia ajaa häpykarvat pois, koska ne häiritsee seksuaalisten signaalien välittämistä. Kyse ei siis ole mistään ohimenevästä muoti-ilmiöstä vaan pysyvästä asiantilasta. Aiemmin häveliäisyyssäännökset ja kulttuurin normit estivät tämän kulttuuri-"meemin" kehittymisen. Kun se kerran on kehittynyt, sitä ei enää voi poistaa kulttuurista. 

Pieni yksityiskohta, niin kainalokarvojen tehtävä ei ole suinkaan "voidella", vaan päinvastoin haihduttaa kosteus paremmin pois, koska koskettavien ja hankaavien ihopintojen väliin jää näin ilmarako. Tämä estää hiertymien syntymisen. 

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18399
Liittynyt16.3.2005

Itseä hieman hämmensi sellaisen vaihtoehdon puutos, että hieltä haiseva "apina" on pedolle helpommin havaittava saalis, ja valintapaine on tullut sitä kautta - mitä enemmän haiset, sitä helpommin joudut pedon suihin. Savannilla marhatessa tuskin tuli kylvettyä joka päivä, ja bakteerit on kai silloinkin jyllänneet. Ja kun ottaa huomioon sen, että edelleen lasten hikirauhaset toimivat aluksi heikosta ja ihminen karsastaa hienhajua, niin voisi olla joku osatekijätyyppinen ratkaisu ainakin. 

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

syytinki
Seuraa 
Viestejä9287
Liittynyt18.8.2008

Että kadotti karvansa??

Ei ole meikän karvat kadonneet mihinkään. Lisää on tullut. Aika puskat on nenässä ja korvissa ja muuallakin on enemmän kuin silosena nöössipoikana.

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5363
Liittynyt9.1.2011
DedMoroz

Itseä hieman hämmensi sellaisen vaihtoehdon puutos, että hieltä haiseva "apina" on pedolle helpommin havaittava saalis, ja valintapaine on tullut sitä kautta - mitä enemmän haiset, sitä helpommin joudut pedon suihin. Savannilla marhatessa tuskin tuli kylvettyä joka päivä, ja bakteerit on kai silloinkin jyllänneet. Ja kun ottaa huomioon sen, että edelleen lasten hikirauhaset toimivat aluksi heikosta ja ihminen karsastaa hienhajua, niin voisi olla joku osatekijätyyppinen ratkaisu ainakin. 

Tuo on kiinnostava. "Märkä apina -hypoteesi"! Ei se märkä koirakaan ole tuoksultaan kovin hentoinen.

Sitten pitäisi arvioida kuinka merkittävä valintapaine predaatio oli alku-ihmisille?

Kenties melko merkittäväkin, koska kyse ei ole ainoastaan siitä, että ihminen on saalistettava, mutta toki saalistettavatkin eläimät havaitsevat hiestä märän löyhkäävän karvaisen apinan.

Kissat ja apinat myös eivät pidä siitä että kastuvat sateessa ja siten hakeutuvat suojaan sateella. Esim. oma kissani menee aina sängyn alle suojaan jos ulkona sataa paljon vettä.

Vaatteet on sikäli käytännöllinen että jos ne kastuu, ne voi ottaa pois ja laittaa kuivumaan ja vaihtaa kuivat vaatteet tilalle ja pestä likaiset vaatteet. Lisäksi jos ulkona on lämmin, ei vaatteita tarvitse edes käyttää.

Ja kun käyttää vaatteita ei ole tarvetta turkille lämpimänä pitämiseen tai auringon säteilyltä suojaamiseen.

Eli tuo on mielestäni hyvää ajattelua, koska ei katsota vain hygieniaa, vaan huomataan että haisemisella on laajempikin sosiaalinen ulottuvuus. Ja luonnollisesti koska merkittävä osa evoluutiosta tapahtuu seksivalinnan kautta, niin ihmiset sosiaalisesti vieroksuvat haisemista — siksipä antiperspirantit ovat niin mainio keksintö!

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

kahannin
Seuraa 
Viestejä3784
Liittynyt6.3.2010

Mistä tiedämme, että ihmisellä olisi koskaan edes ollut nykyistä enemmän ihokarvoja?

Esimerkiksi Amerikan intiaaneilla oli varsin vähän ihokarvoja (paitsi tukkaa) (https://answers.yahoo.com/question/index?qid=20070910075546AAFmzVc).

Erityisesti intiaaninaisilla oli vähän kainalokarvoja. Sen vuoksi esim. Meksikossa oli aiemmin yleistä, että valkoiset, mutta ehkä hieman tummemman hipiän omaavat naiset, osoittivat oikeaa rotuaan myös kainalokarvoillaan!

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010

Kahdella jalalla käveleminen ei selity millään muulla kuin kahlaamisella vedessä ruokaa etsiessä, kun pää piti pitää pinnalla. Ainoastaan linnut kävelevät kahdella jalalla, mutta niiden pääasiallisin kulkutapa on yläraajoista kehittyneillä siivillä. Jotkut maalajit ovat kehittäneet alaraajoista hyppyjalat säilyttääkseen edelleen riittävän nopeuden.

Ihminen on omituinen poikkeus. Siksi uskonkin vesiapinahypoteesiin. Kädet kehittyivät näppäriksi apinan kerätessä ruokansa lammikoiden pohjasta. Jalkojen ei tarvinnut kehittyä hyppyjaloiksi. Merieläinten rasvat antoivat edellytyksiä aivojen kehitykselle. Krokotiilejä ei tietenkään tarvinnut olla alkuihmisen syntysijoilla. Ehkä niitä tuli myöhemmin alueelle ja alkuihmiset siirtyivät merien rannoille.

Prossimo Treno
Seuraa 
Viestejä1391
Liittynyt26.3.2006
Puuhevonen

Kannattaa huomata, että kun ihminen lähti Pohjoiseen, niin se kasvatti itselleen uudelleen karvat, erityisesti aikuisille miehille.

Tätä todistaa myös pohjoiseen muuttaneiden turkkilaisten miesten huomattava karvaisuus. Turkissa asuvat turkkilaismiehet ovat tietääkseni karvattomia kuin kananmunat.

TOIJALA. Katse josta huomaa toisen olevan aivan liian päissään, jotta hän ymmärtäisi mitään mitä hänelle on sanottu viimeisen 20 min. aikana. "Junassa yritin puhua hänelle, mutta hän oli jo toijalassa." — Antti Hyry (Kokkilan kakkakääpiö, Hömpönkeinaa, Hirvi Akuniemi, Artsiitti Höti Pörtsiitti)

Prossimo Treno
Seuraa 
Viestejä1391
Liittynyt26.3.2006

Prossimo Treno kirjoitti:

Havainnekuva.

TOIJALA. Katse josta huomaa toisen olevan aivan liian päissään, jotta hän ymmärtäisi mitään mitä hänelle on sanottu viimeisen 20 min. aikana. "Junassa yritin puhua hänelle, mutta hän oli jo toijalassa." — Antti Hyry (Kokkilan kakkakääpiö, Hömpönkeinaa, Hirvi Akuniemi, Artsiitti Höti Pörtsiitti)

Titanic
Seuraa 
Viestejä1041
Liittynyt10.5.2014

Itselläni karvat ovat lähteneet kun aloin käyttämään Abilify nimistä psyykelääkettä. Samoin se on vaikuttanut syljen ominaisuuksiin niin, että reikiintymiseltä suojaava kiille on kai hävinnyt ja olen saanut valtavan määrän reikiä hampaisiini. Tosi inhottava lääke. Zyprexa oli parempi, vaikka oli unetokkurassa koko päivän.

Voi olla, että kyse on jostakin samasta tekijästä mikä on tuossa Abilify lääkkessä. Zyprexa aiheutti lisäksi valtavan nälän tunteen tai ruuan himon jatkuvasti, mutta Abilify ei aiheuta minkäänlaita nälän tunnetta. Voi olla syömättä pitkiäkin aikoja.

Voi olla muitakin tekijöitä, jotka aiheuttavat karvattomuutta kuin mitä voi löytää lääkkeiden koostumukseen tutustumalla. Eiköhän esim. syövän hoito kobolttikanuunoilla tms. radioaktiivisilla säteilykeinoilla aiheuta myös karvattomuutta. Entä, jos pohjoisessa peruskallio on niin vanhaa, että radon säteily on voimakkaampaa ja aiheuttaa karvattomuutta?????? (Tuo on ihan arvaus vain).

Tietenkin kaikki vanhat "arvaukset" ovat parempia kuin edellä esittämäni, mutta nämä nyt juolahti mieleeni noiden vanhojen arvausten lisäksi.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005

Titanic kirjoitti:

Nyt kun Sodankylän ilmatieteellinen tutkimuskeskus on arktinen avaruuskeskus ja saivat SOD03-antennin, luulisin että ainakin pohjois-suomalaisten karvankasvu heikkenee entisestään.
Mutta voihan se radonkin vaikuttaa.

Titanic
Seuraa 
Viestejä1041
Liittynyt10.5.2014

Jos jatkan arvausta niin radonpitoisuus; sen runsaus johtuu siitä kun asutaan talviasunnoissa eli kylmällä vyöhykkeellä pitää asunnot rakentaa tiiviiksi ja siten, että ne pysyvät lämpinä (mutta samalla sellainen talo kerää radonia). Tai kun asutaan luolissa tai sellaisissa suojapaikoissa, joihin raadonia kerääntyy paljon.

Myös voi olla niin, että kerrostalojen alakertaan kerääntyy radonia paljon. Mutta tämä on tietenkin vain arvausta. Varsinainen tekijä saattaa olla ennemmin biologinen tai geneettinen kuin että se olisi kemiallinen tai fysikaalinen.

Prossimo Treno
Seuraa 
Viestejä1391
Liittynyt26.3.2006

Titanic kirjoitti:

Itselläni karvat ovat lähteneet kun aloin käyttämään Abilify nimistä psyykelääkettä.

Tämä voi tietysti olla myös Turkissa asuvien turkkilaisten karvattomuuteen. Nyky-Turkissa on niin masentava ilmapiiri että pakko vetää Abilifyä kourallinen joka aamu ja ilta.

Turkkilaisten turkeissa (turkiksissa) taas ei ole karvoja siksi että ne olisivat vähän liian hiostavia tyttöjen päällä uimarannalla (ja vaikea kuivata jos menee uimaan).

TOIJALA. Katse josta huomaa toisen olevan aivan liian päissään, jotta hän ymmärtäisi mitään mitä hänelle on sanottu viimeisen 20 min. aikana. "Junassa yritin puhua hänelle, mutta hän oli jo toijalassa." — Antti Hyry (Kokkilan kakkakääpiö, Hömpönkeinaa, Hirvi Akuniemi, Artsiitti Höti Pörtsiitti)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat