Seuraa 
Viestejä1637
Liittynyt17.10.2010

Koneeni pukkaa minulle jatkuvasti JAVA- päivitystä, mutta olen toistaiseksi käskenyt kysyä myöhemmin.

Mikähän se JAVAn tilanne oikein on?

Muistelen, että joskus aiemmin sitä pidettiin riskialttiina ja kehotettiin jopa poistamaan se koneesta. En muista tätäkään varmasti, mutta luulen, että minä asensin joskus aikoinaan tuon JAVAn siksi, että joku muu sovellus ei toiminut ilman sitä.

Ohman

Kommentit (2)

Opettaja
Seuraa 
Viestejä1983
Liittynyt22.7.2011

Empäs ole vähään aikaan (tänä vuonna?) kuullut valituksia. Uusin versio lienee vielä kunnossa. Mutta kyllähän tuo vanha pitää päivittää. Samalla voisi katsoa onko koneella kovastikin vanhoja versioita. Ennenhän ne jäivät kaikki koneelle.

Ohjelmien mukanan tulevat javat ovat kyllä ongelmallisia. Esimerkiksi TI-CASsin (symbolisen laskimen) tietokoneversio pyörii javalla, ja kyllä se java (ties mikä vanha versio) koneella on, mutta sitä ei näy asennettujen ohjelmien luettelossa. Mahtaneeko siihen muut ohjelmat käsiksi päästä?  En jaksanut tutkia, olisiko tuo java päivittynyt, joten häädin koko ohjelman koneelta.

Muuten en siis omalla koneella tuota javaa pidä, eikä sille kertaakaan pariin vuoteen tarvetta tullut. Eli jos ei tarvitse, niin mitäpä tuolla tekee.

---
Seuraa 
Viestejä3434
Liittynyt6.9.2006

Jos ei ole varma tarvitseeko koko Javaa mihinkään, kannattaa se poistaa koneelta kokonaan. Kyllä sen sitten huomaa jos jokin sovellus sitä pyytää. Niin tai näin, se kannattaa aina pitää päivitettynä, koska päivittämätön vanha versio on tietoturvariski.

Nykyiset Java-asennukset osaavat poistaa vanhat versiot asennuksen yhteydessä, mutta kannattaa varmistaa viimeisimmän Java-version asennuksen jälkeen asian laita.

Itse olen siirtynyt jo versio 8:n käyttäjäksi.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat