Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Aikoinaan netistä luin erään, käsittääkseni psykiatrian alan ammattilaisen, muistelmia siitä miten hän oli keskustellut ahdistuneen teinin kanssa. Tytteli oli saanut päähänsä että häntä ei oikeasti ole olemassa, ja se sitten rassasi häntä kovin. Asiasta kertonut mies oli kuulema kysynyt tytöltä että tunteeko tämä tuolin takapuolensa alla. Tyttö oli vastannut että kyllä tuntee. Tähän mies sitten että perseesikin tietää olevansa olemassa.

Olemmeko jotenkin "oikeasti" olemassa vai emme, ei nyt kiinnosta. Mietityttää vain että mistä on saanut alkunsa tämä nykyinen muoti-ilmiö että ei olisi ollenkaan olemassa erillistä minuutta. Jos me kaikki olemme yhtä ja samaa, minkäs takia sitten mm. riitelemme netissä, emmekä kaikki ole täsmälleen samaa mieltä keskenämme? Vai onko ihmiskunta yksi jakomielitautinen kokonaisuus, MIELI, jossa on sisäinen ristiiriita kokoajan meneillään?

Miksi meidän pitäisi olla yhtä? Tämä ykseys-ajattelu on toki kovin koukuttavaa katsomuksellisella tasolla, mutta psykologisesti siitä on mielestäni haittaa. Se johtaa siihen että tapahtui maailmassa mitä hyvänsä, niin se onkin jotenkin hokkuspokkus aina meidän kaikkien vika, kaikkien niidenkin joilla ei ole asiaan osaa, ei arpaa. Eikä varsinkaan mitään mahdollisuutta vaikuttaa (vaikkapa täältä toiselta puolelta palloa).

Mutta sama se nyt tuon maailmantuskan kanssa, tosiaankin olisi kiintoisaa kuulla miksi ihmiset ovat päätyneet epäämään itsenäisen, erillisen minuuden vallan kokonaan. Onko helpompi evätä oma ainutlaatuinen identiteetti toiselta ihmiseltä, vai onnistuuko se oman itsen kohdalla? Katsotko olevasi vain osa jotain epämääräistä tietoisuusmassaa, tai ihan vaan materiaalista massaa?

Tietoisuutesi sammuu hyvin herkästi, aina unessa ja varsinkin kuolemassa, mutta ajoittain sinun pitää saada kuuppa himmeäksi alkoholinkin avulla, koska on luontevampaa ja normaalimpaa olla tiedostamatta omaa itseään, varsinkaan erilliseksi olennoksi?

Varsinaisesti en nyt haluaisi kuulla että se ja se ukko mussutti jotain kymmeniä tai satoja vuosia sitten, vaan haluaisin kuulla ihmisten omasta aivotyöstä joka on johtanut oman minuuden mitätöimiseen. Ja mielellään kansanomaisesti, eikä niin että joka toinen sana pitäisi tsekata sanakirjasta tai olla vähintään professori että ymmärtää mitä verbaalikikkailija haluaa (tai paremminkin ei halua, koska ei puhu kuin harvoille ja valituille) sanoa.

 

Sivut

Kommentit (41)

MooM
Seuraa 
Viestejä6051
Liittynyt29.6.2012

En aio lähteä jankkaukseen aihesta tietoisuus yms (jota käytiin pitkään joskus viime talvena ja varmaan aiemminkin).

Mutta tylsän käytännönläheisenä ajattelen vain, että olemme biologisia otuksia, joiden aivot synnyttävät tunteita ja tuntemuksia ja sisältävät muistoja, taitoja yms, joita pystymme havainnoimaan ja analysoimaan. Ja tunnistamaan omiksemme ja liittämään näkyvään fyysiseen olemukseemme. Tästä syntyy minä ja se on jokaisella aivokemialtaan ja -rakenteeltaan suht normaalisti toimivalla yksilöllä erillinen ja oma. Poikkeavasti toimivilla voi olla tuntemuksia jostain muusta, mutta itse uskon niitä häiriön tuottamiksi tulkinnoiksi, en todisteikksi jostain maailmansielusta tms. ykseydestä.. Esim. treenattu meditaatio muuttaa aivotoimintaa ihan todistetusti ja se, mitä silloi koetaan voi olla tulosta tästä erilaisesta tilasta. (tai tietysti toisinpäin, mutta itse en pidä sitä todennäköisenä)

Pienellä lapsella ei ole minuutta siinä mielessä, että hän ymmärtäisi oman kehonsa ja olotilansa suhteessa muihin ihmisiin. Perinteisesti näiden käsitysten muuttuminen on yhdistettu erilaisiin kriisikausiin (vierastaminen siinä vajaan vuoden iässä, uhmaikä, jossa muiden erillisyys itsestä alkaa hahmottua jne). Olen usein ajatellut, että joku koira on varmaan aika samantapaisessa tilassa kuin tuollainen vajaan vuoden ikäinen vauva.

Se, mitä meillä on yhteistä muiden kanssa syntyy kommunikaation ja tiedon vaihtamisen/vaihtumisen kautta, mukaanlukien sanaton viestintä yms. Ja tietysti siitä lähtökohdasta, että olemme samaa eläinlajia ja tavallaan perusviritettyjä tiettyihin juttuihin enemmän kuin esim. eläimiin verrattuna.

 

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009

Erillinen minuus on sitten hieman hakusessa kun pääkoppaan saa liitettyä erillisen USB-liittimen,  naapurin aivoista voi siirtää tiedostoja omaan näppärästi muistitikulla.

Haittojakin saattaa olla, siirretyn japaninkielen taidon kylkiäisenä voi siirtyä joitain perverssejä seksitapoja - saattaa puoliso yllättyä.

Lisäoppimista tärkeämpänä pitäisin mahdollisuutta poistaa muutamia ikäviä muistoja tai tapoja jotka ovat halutun minuuden ja toteutuman välissä ikäänkuin kehityksen tulppana.

Muokkaa, poista ja siirrä: Kehitä itsellesi parempi minuus.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Puuvilla SamI
Seuraa 
Viestejä851
Liittynyt25.12.2008

En tiedä saitko inspiksen tuosta ketjusta jonka aikasemmin avasin jossa tota asiaa hiukan sivuuttiin.

http://www.tiede.fi/keskustelu/4001836/ketju/muistot_kokemukset_uudelleensyntyma_ja_meditointi

Mutta voihan tätä pohtia ihan erilisenäkin asiana. Ite pohdin tuolla miksi sitä niinsanottua omaa minuutta ei välttämättä ole, en tietenkään väitä etteikö sitä ole olemassa, mutta kiehtoo ajatus tuosta perimä-, ja geenipooli näkökulmasta että mikä se minuus sitten lopultakin on.

Tottakai itse oman päänsä sisällä tuntee että tässä se minä olen. Minä se olen, lihaa ja verta, tuoli perseenalla, kone edessä ja hetki sitten tankkasin mahan täyteen ruokaa ja ennen sitä harrastin sukupuolielimien hankasuta vaimon kanssa, joka todellakin tuntuu erilliseltä olennolta, vaikka huumaavimalla hetkellä ehkä onkin "yhtä".

Itse pidän mahdollisena että se minuus joka on tavallaan nyt sinun "oma" on ollut jonkun "muun" oma aikaisemmin, mutta se on siirtynyt ja sekoittunut niistä tuhansista esi-isistä jotka on tuonut sitä "geenimassaa". 

Mielenterveydelle ei varmaankaan ole kovin hyvä vahvasti uskoa että varsinaista "minää" ei ole olemassa, varsinkaan liian nuorella iällä. 

Toisaaltaan kuuluu myös ikään se "itsensä ulkopuolelle" astuminen. Eli jossain vaiheessa ihmisen pitäis kyetä tarkastelemaan itseään ja muita aivan kuin kolmantena olentona. Tää helpottaa suunnattomasti omien ongelmien järkevää analysointia ja objektiivisuutta. 

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

Ueberweg
Seuraa 
Viestejä1218
Liittynyt12.9.2008
Rousseau

Olemmeko jotenkin "oikeasti" olemassa vai emme, ei nyt kiinnosta. Mietityttää vain että mistä on saanut alkunsa tämä nykyinen muoti-ilmiö että ei olisi ollenkaan olemassa erillistä minuutta.

Muoti-ilmiö? Mihinkähän mahdat viitata? Voisit olla hiukan informatiivisempi.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Oli se yksi lyhykäinen tarina, jossa ihminen kuoli, ja hänen mielensä pääsi jumalan luo. Siinä sitten jumalan kanssa jotain rupateltiin, ja kävi ilmi että pitäisi lähteä taas takaisin maan pinnalle, erääksi toiseksi ihmiseksi. Jumala määritteli että tällä kertaa hän tulee olemaan (esim.) köyhä tyttö jossain huitsin nevadassa 1450-luvulla. Jumala myös kertoi että tämä (sielu) tulee käymään jokaisen ihmisen jokaiselta ajanhetkeltä läpi yksikerrallaan. Jotenkin noin se meni, en muista tarkkaan.

Jos se menisi noin, niin aina kun lyöt toista, lyöt periaatteessa itseäsi. Et sen hetkistä kehoasi, mutta toista kehoasi.

Mutta tarvitaanko siinä välttämättä sielua? Tuo tarina oli mielestäni vain hyvä tapa selittää se asia, miten koen maailman. En usko sieluun enkä jumalaan, mutta tiedän että on tietoisuus. Ja yleensä tietoisuutta pidetään sellaisena asiana joka ikään kuin luo merkitystä elämään. Mitäpä tämä olisi ilman tietoisuutta?

Pidän kaikkien tietoisuuksia yhtä arvokkaina. En tiedä miksi minun pitäisi suosia juuri tämän yksilön tietoisuutta. No tuleehan se vaistomaisesti, mutta noin niinkun periaatteessa.

くそっ!

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Jerry Cotton

En tiedä saitko inspiksen tuosta ketjusta jonka aikasemmin avasin jossa tota asiaa hiukan sivuuttiin.

http://www.tiede.fi/keskustelu/4001836/ketju/muistot_kokemukset_uudelleensyntyma_ja_meditointi

Mutta voihan tätä pohtia ihan erilisenäkin asiana. Ite pohdin tuolla miksi sitä niinsanottua omaa minuutta ei välttämättä ole, en tietenkään väitä etteikö sitä ole olemassa, mutta kiehtoo ajatus tuosta perimä-, ja geenipooli näkökulmasta että mikä se minuus sitten lopultakin on.

 

Tottakai itse oman päänsä sisällä tuntee että tässä se minä olen. Minä se olen, lihaa ja verta, tuoli perseenalla, kone edessä ja hetki sitten tankkasin mahan täyteen ruokaa ja ennen sitä harrastin sukupuolielimien hankasuta vaimon kanssa, joka todellakin tuntuu erilliseltä olennolta, vaikka huumaavimalla hetkellä ehkä onkin "yhtä".

Itse pidän mahdollisena että se minuus joka on tavallaan nyt sinun "oma" on ollut jonkun "muun" oma aikaisemmin, mutta se on siirtynyt ja sekoittunut niistä tuhansista esi-isistä jotka on tuonut sitä "geenimassaa". 

Mielenterveydelle ei varmaankaan ole kovin hyvä vahvasti uskoa että varsinaista "minää" ei ole olemassa, varsinkaan liian nuorella iällä. 

Toisaaltaan kuuluu myös ikään se "itsensä ulkopuolelle" astuminen. Eli jossain vaiheessa ihmisen pitäis kyetä tarkastelemaan itseään ja muita aivan kuin kolmantena olentona. Tää helpottaa suunnattomasti omien ongelmien järkevää analysointia ja objektiivisuutta. 

 

En saanut. Tuli vaan yhtäkkiä mieleen että on kauhean monta kertaa netissä viime vuosina nähnyt aina välillä jonkun sanovan ettei mitään erillistä minuutta ole. En edes muista olivatko nuo maagiset sanat sinun aloittamassai ketjussa (tässä nyt kaikkea voi aina muistaa...) Ajattelin että ihmiset jotka liputtavat moisen näkemyksen puolesta voisivat avata sitä psykologiaa sen takana että miten moiseen idikseen päätyy.

Itse kun en semmoista minättömyyteen uskomista ymmärrä sen vuoksi että olen aina kokenut olevani totaalisen erillinen muista ihmisistä. Ainoa ykseys- tai yhteyskokemus mitä tulee, tulee aina luonnossa, tai sitten ihan vaan muuten vaan itsekseen. Mutta kenenkään ihmisen kanssa en ole ikinä ollut yhtä, en edes paritellessa. Hyvät kiksit siitä tulee ja samantapaisia fiiliksiä kuin esmes meditatiivisesta tilasta, mutta mitään erityistä henkistä yhtymistä toiseen ihmiseen en koe suorittavani.

En tiedä onko tämä kirous vai siunaus. Välillä tulee tietysti tunne että teenkö taas jotenkin väärin, kun en kerta ajattele tai tunne kuten "muut". Mutta mistäpä tiedän miten kaikki (mahdolliset) muut tuntevat? En tiedä, kun en ole heidän kanssaan yhtä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Siis en nyt lainkaan peräänkuuluta tässä jotain häiriötilaa. Luulin tosiaan että tieteessä on nyt tällä hetkellä tarvis mitätöidä ihmisen itseys niin olemattomiin ettei hänellä ole enää mitään omaa minääkään.

Mitä tulee lapsiin, on mielestäni luonnollista että kyseessä on jatkumo. Ensinhän lapsi on sikiönä periaatteessa yhtä äitinsä kehon kanssa, ja siitä tulee pesäero. Miksei mielenkin tasolla olisi sama juttu, eli että lapsi eriytyy omaksi tietoisuudekseen. (Katsomukseni taholla miellän tietenkin että se tietoisuus on ollut oma erillinen kapistuksensa jo alunperinkin, mutta se pääsee niin sanotusti paremmin puikkoihin sitten kun uudessa kehokokonaisuudessa syntyy ego eli tunne minuudesta, ja lapsi alkaa käyttää sanaa "minä". Mutta katsomuksellista keskustelua en tästä haluaisi.)

Jos tiede nyt sanoo ettei ihminen edes aikuisena ole oma itsenäinen itsensä, niin miten kummassa voimme mitenkään muuttaa maailmaa parempaan suuntaan kun kaikki voivat aina vedota epäitsenäisyyteensä ja siihen etteivät he ole mitään muuta kuin sukunsa jatke. Tällä perusteella voikin sitten näppärästi heittäytyä laiskaksi ja olla koskaan aloittamatta yhtään mitään sellaista mistä ei ole aiemmin kuultukaan oman heimon parissa. Tämän takia se minuuden olemassaolemattomuuden idea minua häiritsee.

Ja sitten kun ajattelee sellaisia suurihmisiä kuin vaikkapa Mozart, hänelläkö tosiaan ei olisi ollut mitään omaa minuutta? Noh, kieltämättä musikaalisuutta oli hänen perheessään muillakin jäsenillä. Mutta eipä vain jokainen yltänyt samaan kuin hän.

Mutta toki ihan mielenkiintoisia linkkejä, Vatkain.

MooM
Seuraa 
Viestejä6051
Liittynyt29.6.2012
Rousseau

En tiedä onko tämä kirous vai siunaus. Välillä tulee tietysti tunne että teenkö taas jotenkin väärin, kun en kerta ajattele tai tunne kuten "muut". Mutta mistäpä tiedän miten kaikki (mahdolliset) muut tuntevat? En tiedä, kun en ole heidän kanssaan yhtä.

Tuo ihmisten mielipiteiden, elämänkatsomusten yms yms jakaminen minuun ja muihin tuntuu olevan tyypillistä introverteille ja ujoille. Minä sitä ja muut laumana tätä. Kun todellisuudessa niissä muissa on valtava skaala erilaisia ajatuksia ja ajatusten puutetta.

Välillä tulee mieleen, että ujoudessa ja arkuudessa on takana ripaus narsismia siinä mielessä, että kuvitellaan kaiken pyörivän oman itsen ympärillä ja muiden kovasti pohtivat juuri tätä yksilöä ja sen tekemisiä. Silloin ne omat tekemiset ja varsinkin "virheet" paisuu kohtuuttomiin mittoihin ja tulee iso kynnys tehdä yhtään mitään.

Tämä siis yleisesti, ei suoraan Rousseaulle eikä tähän aiheeseen (ja joo, huomasin lainausmerkit ja kielihymiön). Muuten en usko, että minuudettomuus on mitenkään yleinen ajattelumalli. Suurinta osaa ei kiinnosta ja "minä" on heille itsestään selvä käsite, josta on turha länkyttää mitään mukasyvällistä paskaa. Mutta osan mielestä on kiva rakennella selitysmalleja ja tämä ykseys yms. on vain yksi sellainen.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
MooM
Rousseau

En tiedä onko tämä kirous vai siunaus. Välillä tulee tietysti tunne että teenkö taas jotenkin väärin, kun en kerta ajattele tai tunne kuten "muut". Mutta mistäpä tiedän miten kaikki (mahdolliset) muut tuntevat? En tiedä, kun en ole heidän kanssaan yhtä.

Tuo ihmisten mielipiteiden, elämänkatsomusten yms yms jakaminen minuun ja muihin tuntuu olevan tyypillistä introverteille ja ujoille. Minä sitä ja muut laumana tätä. Kun todellisuudessa niissä muissa on valtava skaala erilaisia ajatuksia ja ajatusten puutetta.

Välillä tulee mieleen, että ujoudessa ja arkuudessa on takana ripaus narsismia siinä mielessä, että kuvitellaan kaiken pyörivän oman itsen ympärillä ja muiden kovasti pohtivat juuri tätä yksilöä ja sen tekemisiä. Silloin ne omat tekemiset ja varsinkin "virheet" paisuu kohtuuttomiin mittoihin ja tulee iso kynnys tehdä yhtään mitään.

Tämä siis yleisesti, ei suoraan Rousseaulle eikä tähän aiheeseen (ja joo, huomasin lainausmerkit ja kielihymiön). Muuten en usko, että minuudettomuus on mitenkään yleinen ajattelumalli. Suurinta osaa ei kiinnosta ja "minä" on heille itsestään selvä käsite, josta on turha länkyttää mitään mukasyvällistä paskaa. Mutta osan mielestä on kiva rakennella selitysmalleja ja tämä ykseys yms. on vain yksi sellainen.

Voi olla noinkin, että introvertti uskoo muiden pohtivan hänen tekemisiään. Sitä on vaikeampi mieltää narsismiksi jos olennaisena tekijänä on pelko kytättynä olemisesta. Eli se että uskoo toisten vaanivan ja vahtivan sen vuoksi että heillä on pahat mielessä. Halu päästä tekemään naurunalaiseksi tai käyttämään hyväksi. Ehkä juuri sen takia itseäni onkin säikäyttänyt elämässäni pahiten juuri ne kokemukset joissa ihan aidosti huomaan tulleeni vaanituksi. Eli että joku on ottanut oikein asiakseen selvitellä minusta kaikenlaista, ja kenties käyttää sitä minua vastaan. (Mikä ei toki minun kohdallani ole vaikeaa, kun hölösuuna auliisti olen hölöttänyt asioitani ja täten ikäänkuin tarjoillut "vihamiehille aseita suoraan käteen".)

Mutta toisaalta voi olla välillä kysymys siitäkin että ihminen on perfektionisti, eikä voi sietää itsessään jotain kyvyttömyyttä tai rajoitusta. Jos huomaa olevansa jossain asiassa erilainen kuin muut, se masentaa ja aiheuttaa alemmuuskompleksia. Jotkut pääsevät tuosta yli kehittämällä ylemmyyskompleksin. Se että kokee itsensä erilaiseksi kuin muutkin onkin yhtäkkiä erityinen hyve.

Lopultakin, jos kokee erillisyyttä muihin ihmisiin, on vaikea tietää mikä on muna ja mikä kana. Oliko ensin orastava erillisyyden tunne, ei siis mikään todellisuus, vaan tunne, joka sitten alkoi voimistua kun alkoi bongaamaan kaikki eroavaisuudet muiden ja oman itsen välillä? Vai oliko ihan oikeasti jo alussa jotain perusteellisen erottavaa tekijää, mikä sitten on saanut ihmisen tunnistamaan tilanteen ja tuntemaan tunteena sitä mikä on objektiivisesti totta? Mistä johtuu että jotkut päätyvät tuntemaan olevansa laumassa hyljeksittyjä mustia lampaita? Tai miksi jotkut eivät kaipaa laumaa ylipäätään ollenkaan?

Onko ongelma erillisyyden tunne, vai posketon väite ettei mitään erillistä minuutta ole, kun jälkimmäinen kuitenkin mitätöityy erilliseksi itsensä kokevan ihmisen taholla ja saa hänet ihmettelemään että miten ihmeessä kukaan voi väittää ettei erillisyyttä ole, kun mitään muuta ei olekaan kuin erillisyyttä? Vai onko mitään ongelmaa?

***

Omasta mielestäni erillisyys ei ole pelkkä tunne, sehän on aivan konkreettista, koska kaksi eri ihmistä ovat tilassakin eri kohdissa. Siamilaisia kaksosia voisimme väittää yhdeksi minuudeksi, mutta kaiketi heilläkin on näkemys että ovat erillisiä persoonallisuuksia. Aikoinaan näin jossain identtisiä kaksosia käsittelevässä dokumentissa sisarparin joka yritti kaikkensa ollakseen mahdollisimman identtisiä. Heillä oli selvästikin jotain henkisiä ongelmia joihin ratkaisuksi he yrittivät olla yhtä, jopa niin että asuivat aikuisena yhdessä ja ilmeisestikään mitään ulkopuolisia parisuhteita ei ollut. Kuitenkaan hekään eivät kyenneet toimimaan yhtenä yksikkönä, vaan ohjelmaa katsoessa huomasi kyllä miten toinen aina aloitti puhumisen ja toinen sitten yritti yhtyä siihen mahdollisimman nopeasti, että he voisivat pitää yllä vaikutelmaa siitä että jopa puhuvatkin samat asiat samaan aikaan.

Puuvilla SamI
Seuraa 
Viestejä851
Liittynyt25.12.2008
Rousseau

En saanut. Tuli vaan yhtäkkiä mieleen että on kauhean monta kertaa netissä viime vuosina nähnyt aina välillä jonkun sanovan ettei mitään erillistä minuutta ole. En edes muista olivatko nuo maagiset sanat sinun aloittamassai ketjussa (tässä nyt kaikkea voi aina muistaa...) Ajattelin että ihmiset jotka liputtavat moisen näkemyksen puolesta voisivat avata sitä psykologiaa sen takana että miten moiseen idikseen päätyy.

Niinkuin MooM tuolla jo sanoi, se on yksi selitysmalli muiden joukossa.
Itseasiassa mielestäni se on myös jonkunlainen "aivojumppa tai ponnistus" yrittää asettaa itsensä siihen tilaan, että varsinaisesti minuutta ei ole ja samalla yrittää ymmärtää mitä se on. En tiedä mitä nuo ihmiset ajattelee kun avaavat keskustelua aiheesta ja olen minäkin niitä nähnyt, ainakin täällä tiedepalstalla, voin siis vain puhua omasta puolestani.

Usein tulee mieleen että aiheen avaaja on kohtalaisen nuori henkilö ja tuo voi olla yksi keino laajentaa ajatteluaan varsinaisen minuuden ulkopuolelle. Sanoisin että se on enemminkin normaali ilmiö ihmisessä joka on filosofiseen pähkäilyyn taipuvainen. Peruskysymyksiä filosofisen tuumailun saralla.

Tai ehkä joku vaan on lukenut asiasta jostain, kirjasta, netistä, jonkun artikkelin, kuitenkaan sen syvemmin siihen henkilökohtaisesti paneutumatta ja haluua vain herätellä siitä keskustelua. 

Jotkut asiat myös tietyissä ympyröissä koetaan "muoti-ilmiöksi" enkä poissulje sitäkään mahdollisuutta että joku käyttää tuontyyppistä yhtenä tapana päteä sen syvemmin sitä sisäistämättä tai miettimättä. Maailmahan on täynnä ihmisiä jotka papukaijana toistaa jonkun kirjan sanomaa.

Mahdotonta sanoa mikä kenenkin motiivi on, mutta noi nyt tulee itselle mieleen miksi siitä joku avaa keskustelua.

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Jaa-a, mitähän itse olisin jutellut 20-vuotiaana jos olisi ollut nettikin käytössä... Ja olisinko kypsynyt nopeammin ja petraantunut kirjoittajana kun nettivuosia olisi ehtinyt kertyä enemmän.
Vai olisiko se kaikki ollut vain ajantappoa ja jonninjoutavaa lörpöttelyä.

 

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Joku typerä kokemuskeskus siinä on. Kokemus itsestään "henkilönä"(en edes käytä sanaa minä) syntyy osaksi ympäristön kautta ja siitä ei paljon pääse erilleen, vaikka sen voi ajatella monella tavalla. Lienee toisten(useampien) aivokeskusten sanoma yhdelle aivokeskukselle vahvaa kamaa ja se oppii siitä suotta liikaakin.

Näet itsesi, koet itsesi. Tunnet itsesi. Olet olemassa. (tunteesi voit järkeillä [lähes]ulkoisiksi, itsesi voit järkeillä, vaikka neliöksi.) Olet olemassa tajuntana, taustana, älynä, keskeisyytenä muistojen ja tiedon luona, vieressä ja sivussa. As a Minijehovana. :) Minuus? - Kaikkea tätä kait ja niin tulet käyttäytymään, oksennat kun näet itsesi videolta tai kuulet äänesi c-kasetilta.

Hyvin polkee.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Kait tämän minuuden kanssa kannattaa luottaa tähän kokemukseen mikä on. Kaikki on lähinnä sidonnaisia tähän keskeiseen yliminään, mikä toimii lähinnä parhaiten yksin kotona kirjoittaessa internetsiin. Ihmiset parissa menee sitten miten menee. Elät tunteen vallassa ja jauhat siitä. Heräät siitä ja tajuat näin olleen ja yms. yms. kokemusta, kokemuksen perään.

Tietynlaiset käytöstyylit, ilmeet, manoverit ja muut voidaan luetella vähintään persoonallisuuteen ja ulkoisesti sitä voidaan pitää minuuden sisällön ulkoisena kuvana, kun ihmistä tutkitaan toisen ihmisen toimesta. Aika samaa linjaa ja puhettakin sieltä lypsää. Nähty on. :)

Persoonalliset halut, toiveet ja suunnat, käytös ja asioihin suhtautuminen tietyllä aikajaksolla ja asioiden ymmärtäminen päässään tietyllä tavalla, vaikka siinä nyt sitten olisi nämä eri muutannaiset ja kaikki kierrännäiset mukana, ulostulo kohtalaisen avointa, niin eiköhän siitä se ihminen ponkata kuitenkin ja ihmisellä on lievä kokemus myös tästä itsellään tai siis ihan hyväkin oma pointtinsa siitä.

On olemassa ja huomaa samojen asioiden olevan itselleen enemmän esillä ja kokee itsensä tiettyyn olemiseensa, mikä tuntuu luontaisimmalta, vaikka siihen tuleekin riitauttavia "vetoja" eri suuntiinsa. Kokonaisuus pysyy "kasassa" ja olet mikä olet, vaikka lavuaari kaatuisi päällesi ja pääsi olisi kipeä. Samaa paskaa aamusta iltaan. Muutoksen tuntukin on vain pientä kierräistä, mutta olevaisuutta ja näkyä pysyväisyydestä, tajunnan selkeämpänä pysyvää vakauttajaa yms, yms. erinäisiä muuttujia.

3xa4x45

Jne. _> Olkoon nyt bb kin meni melkein ohi. shitura.

Hyvin polkee.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat