Seuraa 
Viestejä3346
Liittynyt7.1.2013

”Ihmisaivoissa tapahtuu miljoonittain mutaatioita, joista osa aiheuttaa häiriöitä älykkyyden kehitykseen. Aivojen kehitystä ohjaavat tuhannet geenit, joiden toimintaa yhdessä ei kaikkiaan tunneta.” 

Ihmiset joutuvat valheellisen uutisoinnin kohteeksi ja koko media asia- ja viihdeohjelmissaan toistelee samansuuntaista valehtelua, jotta välttyisi sanktioilta. Kohdeyleisö huomaa valehtelun valehteluksi ja mieleen välähtää, että tämänkö takia mediavero tuli pakolliseksi, mutta ei voi asialle mitään. 

Pitkään jatkuneen valehtelun kohteelle vaikutus on se, että se kyllästyttää, laiskistaa, tarkkaavaisuus ja muisti kärsivät, luottamus heikkenee ja muuntuu hälläväliä tyyliksi. 

Tuloksena on tyhmyys, joka pitkään jatkuttuaan jää pysyväksi tai ainakin siitä toipuminen on kovan työn takana ja sittenkin toipuminen on vain osittaista.

lis. Vahinko, että otsikkoa kysymysmuotoon asettaessani jäi poistamatta yksi sana

Kommentit (6)

pinklin1
Seuraa 
Viestejä3346
Liittynyt7.1.2013
ovolo

Taidat nyt kirjoittaa kokemuksiasi Verkkomediasta. Ok, olen samaa mieltä sen Putkosen puljusta!

Olet väärässä, kuten tavallisesti. Ei ole Verkkomediasta tuo alun lainaus vaan Uusi Suomi -blogista: 

http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/55083-geenitutkijan-jaatava-miete-ihmisesta-tulossa-tyhma-ja-ahne-elain 

Minä tarkastelen samaa asiaa, mutta luonnollisesti omassa elämänhistoriassa oppimaani peilaten.

ovolo
Seuraa 
Viestejä5683
Liittynyt7.7.2007
pinklin1

Ei ole Verkkomediasta tuo alun lainaus. Se oli Uusi Suomi -blogista:

http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/55083-geenitutkijan-jaatava-miete-ihmisesta-tulossa-tyhma-ja-ahne-elain  Minä tarkastelen samaa asiaa, mutta luonnollisesti omaa elämänhistoriaa peilaten.

Et kertonut alunperin lainauksesi lähdettä, joten oletin, että koko höpötys oli sinun. No korjataan, eli nyt lainauksessa on vain omia havaintojasi. Eli allaolevat oireet olet kokemuksesi mukaan saanut Verkkomedian lukemisesta:

pinklin1

http://www.tiede.fi/keskustelu/4002136/ketju/onko_ihmisesta_on_tulossa_tyhma_ja_ahne_elain/viesti/1#1

Ihmiset joutuvat valheellisen uutisoinnin kohteeksi ja koko media asia- ja viihdeohjelmissaan toistelee samansuuntaista valehtelua, jotta välttyisi sanktioilta. Kohdeyleisö huomaa valehtelun valehteluksi ja mieleen välähtää, että tämänkö takia mediavero tuli pakolliseksi, mutta ei voi asialle mitään. 

Pitkään jatkuneen valehtelun kohteelle vaikutus on se, että se kyllästyttää, laiskistaa, tarkkaavaisuus ja muisti kärsivät, luottamus heikkenee ja muuntuu hälläväliä tyyliksi. 

Tuloksena on tyhmyys, joka pitkään jatkuttuaan jää pysyväksi tai ainakin siitä toipuminen on kovan työn takana ja sittenkin toipuminen on vain osittaista.

Kirjoituksiesi analysoinnin perusteella voin kyllä vahvistaa suurimman osan sinun itse itsestäsi havaitsemista oireistasi.

Mutta tällä kertaa on edellä näyttöä siitä, että oireet ilmenevät sinussa.

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010
pinklin1

”Ihmisaivoissa tapahtuu miljoonittain mutaatioita, joista osa aiheuttaa häiriöitä älykkyyden kehitykseen. Aivojen kehitystä ohjaavat tuhannet geenit, joiden toimintaa yhdessä ei kaikkiaan tunneta.” 

Ihmiset joutuvat valheellisen uutisoinnin kohteeksi ja koko media asia- ja viihdeohjelmissaan toistelee samansuuntaista valehtelua, jotta välttyisi sanktioilta. Kohdeyleisö huomaa valehtelun valehteluksi ja mieleen välähtää, että tämänkö takia mediavero tuli pakolliseksi, mutta ei voi asialle mitään. 

Pitkään jatkuneen valehtelun kohteelle vaikutus on se, että se kyllästyttää, laiskistaa, tarkkaavaisuus ja muisti kärsivät, luottamus heikkenee ja muuntuu hälläväliä tyyliksi. 

Tuloksena on tyhmyys, joka pitkään jatkuttuaan jää pysyväksi tai ainakin siitä toipuminen on kovan työn takana ja sittenkin toipuminen on vain osittaista.

lis. Vahinko, että otsikkoa kysymysmuotoon asettaessani jäi poistamatta yksi sana

Eiköhän ihminen ole ollut aina ahne ja eläin, tyhmä tuskin, koska on päässyt evoluution huipulle. Aina on kuitenkin yritetty saada aikaan sosiaalinen yhteisö ja kyllä siinä ihmisen on ollut parasta ja mukavinta viettää elämäänsä. Ei kuitenkaan kaikkien, siitäkin on evoluutio piutänyt huolta. Kehittymiseen tarvitaan pyrkyreitä, joita vimma ajaa olojen parantamiseen.

Suuri kokeilu oli NL. Sielläkin pyrkyrit ja määräilyhimoiset saivat lopuksi täyden vallan. Kun tämä valta rappioitui parantamaan vain omia olojaan, koko järjestelmä luhistui. Syntipukiksi julistettiin kommunismi. Vaikka taitaa olla niin, että läntinen Eurooppa on nykyään enemmän kommunistinen kuin entinen NL. Tosin valta ja varallisuus on täälläkin kerääntymässä pienelle ryhmälle, joka sekin parantaa vain omia olojaan. Se tietää huonoa tulevaisuutta euroopan kansalaisille.

Pointti oli pitkäaikaisen valehtelun vaikutus ainakin niihin, joille valheita syötetään, mahdollisesti niillä on vaikutusta myös valehtelijaan itseensä.

Yksi esimerkki Iltalehden Kreeta Karvala, joka on väitellyt journalismista Jyväskylän yliopistossa, kohdeyleisönä YLE:n Jälkiviisaat -ohjelman katselijat. Hän yhä koettaa muuntaa todellisuutta Suomen lähihistoriasta perustellakseen Natoon hinkumistaan kohdassa noin 06:59. Onneksi paikalla oli järki-ihmisiäkin.

http://areena.yle.fi/tv/2407219

 lis. Toinen valehtelja Pettersson Fennovoimasta puhuttaessa noin kohdassa 7:26

http://areena.yle.fi/tv/2387911

Aivan uskomatonta, että googlettamalla ei enää löydy Venäjän ympäri maailmaa rakentamista  ydinvoimaloista asiallista tietoa. Siitä ei ole kulunut paljon aikaa, kun googlettamalla löytyi virallista tietoa kuvien kanssa sadoista Venäjän rakentamista ydinvoimaloista.

Helppoa syöttää valheita, kun poistaa ensin tiedot hakukoneilta.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat