Seuraa 
Viestejä1616

Siis ollaan hitusia maailmankaikkeudessa. Sen rinnalla eipä ole paljon merkitystä, että hitler tappoi niin monta ja stalin enemmän. Nykyään on isis

kosmoksen mittakaavassa ei ole mitään väliä, vaikka menisin heti kauppaan kengät väärinpäin jalassa ja vetoketju selässä.

Kyllähän minua vitutti, kun teini istui bussissa ja laittoi lenkkarit penkille. Luin juuri silloin esko valtaojan kirjaa, kaiken käsikirja. Ajattelin, että kosmoksen kannalta tuolla ei ole mitään merkitystä. Silti olisin halunnut nostaa korvasta pystyyn tuon teinin. Vaikeaa, olla tarkkailija...

Sivut

Kommentit (27)

Vierailija

Kylläpä naurattaa, siinä oli Aku Ankka taas vauhdissa :) 

 

Solipsismin mukaisesti, täytyy osata nauraa itselle... ”jos elämä sua kuin tuuli vie, anna höpsismin näyttää tie,”

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

Masensi se alkuun joskus muksuna kun elämä oli vielä kivaa ja iloista ja helppoa, mutta siinä vaiheessa kun kasvaa aikuiseksi ja elämä täyttyy mm taloudellisista huolista ja muista isommista ongelmista, se lähinnä helpottaa. Että ihan sama oikeestaan. Vaikka kaikki meniskin pahimmalla tavalla vituiksi. Se on suhteellista. Neutraloituminen ylhäältä päin on masentavaa ja alhaalta päin helpottavaa. Neutraaleille ihmisille se kai on neutraali asia. 

くそっ!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Niin no, tuo on kaksiteräinen miekka. Jos masentaa, niin voi katsoa öiseen tähtitaivaaseen ja miettiä, että pieniä ovat minun murheeni koko kosmoksen rinnalla. 

Toisaalta, voi katsoa öiseen tähtitaivaaseen ja miettiä, onko minun elämälläni ja teoillani mitään merkitystä koko kosmoksen kannalta ja masentua.

Itse katson öistä tähtitaivasta jotenkin ihmetyksen ja ihailun vallassa. Miettien, esim. että joku tähti on saattanut kosahtaa supernovaksi, mutta minä vaan näen sen normaalina tähtenä, kun siinä vaan kestää ennenkuin valo saapuu tänne.

Mutta kun nuo tähdet eivät näy täällä kivikylässä. Ohjelmia on joilla voi katsoa tähtitaivasta.

Mikään ei kuitenkaan voita omin silmin tarkkailua.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

Ei siitä oikeasti voi varsinaisesti masentua, sanan lääketieteellisessä merkityksessä. En usko. Taino en ole varma. Luulenpa että ne jotka masentuu, ovat masentumassa muutenkin, ja tuollaiseen ajatteluun jumiutuminen on sitten lähinnä oireilua. Normaali terve ihminen angstaa asiaa hetken mutta lähtee sitten kavereitten kanssa Onnelaan rellestämään ja kaikki on taas hyvin. 

Taino oikeasti masentuneet, en tiedä ajatteleeko ne edes mitään. Minulle on iskostettu päähän mielikuva masentuneesta sellaisena ettei se oikein iloitse eikä surekaan, se vain on, kuin zombi. On olemassa paljon muitakin psyyken tilaa kuvaavia termejä jotka voisivat sopia siihen myöskin, esim psyykkinen entropia, kognitiivinen dissonanssi, ahdistus.. mutta tosiaan harvoinpa terve ihminen menettää elämänhalunsa tämmöisen asian takia. 

くそっ!

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Mittakaavalla on helppo sekoittaa päänsä, mutta mitä merkitystä mitoilla oikeasti on? Ei jotain jättiläistähteä varmaankaan paljoa kiinnosta että kuinka iso se on... Jostain syystä ihmiset vain ovat saaneet päähensä että iso = hyvä ja merkittävä, pieni = huono ja merkityksetön. 

Kuitenkin pieni ruttobasilli voi saada raavaan miehen hengiltä, että ei se pienikään aina niin merkityksetöntä ole. 

Mittailuun perustuvassa masennuksessa ei ole oikein pointtia. Mutta tietty jos on jo valmiiksi masentunut, luonnon suuret ihmeetkin voivat masentaa vielä lisää - vaikka ne voisi ottaa neutraalisti, tai jopa myönteisesti tyyliin aah ja ooh. Vaikken toki olisi itsekään aah jos kuulen että jossain on törmännyt pari galaksia, väkisinkin tulee mieleen että meniköhän siellä jokunenkin älyllistä elämää pursunnut planeetta tohjoksi. Toisaalta kun avaruus galakseissakin on enimmäkseen tyhjää tilaa, niin voisikohan jonkinlaista uudelleenjärjestäytymistä tapahtua niinkin että elämä ei välttämättä kuukahda?

Vierailija

Juuri juttelin kaverin kanssa, miksi näitä kelailee. Olishan Kopernikus ja Galileo jne. Voineet mennä paikalliseen Onnelaan ja nauttia elämästä, naisista, viinistä

Mutta ei, nää pähkäili planeettojen liikkeitä. Mitä siitä seurasi: Pannaan pannaan. Olivatko he onnellisia, tuskin.

Näistä pähkäilyjen hedelmistä saamme kuitenkin nauttia tänä päivänä. Miksi itse näitä pähkäilen, se lienee merkki varhaisen vanhuuden...

 

Vaihdokas
Seuraa 
Viestejä2332

Mä olen kai joku tunnevammanen kummajainen, tai pelkästään tyhmä, mutta en minä tajua että miksi masentaisi. :/ Miksi, mitä väliä sen on? Vaikka jollain asialla ei olisi universumin kannalta merkitystä, niin voihan sillä silti olla merkitys minulle. Ja minusta se olisi kummallinen suuruudenhullu kuvitelma ajatella, että minulla olisi jotain merkitystä maailmankaikkeuden mittakaavassa. Tai muilla ihmisillä tai tällä planeetalla. Miksi se masentaisi että ei ole? Minulle niillä kuitenkin on merkitystä.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239
Vaihdokas

Mä olen kai joku tunnevammanen kummajainen, tai pelkästään tyhmä, mutta en minä tajua että miksi masentaisi. :/ Miksi, mitä väliä sen on? Vaikka jollain asialla ei olisi universumin kannalta merkitystä, niin voihan sillä silti olla merkitys minulle. Ja minusta se olisi kummallinen suuruudenhullu kuvitelma ajatella, että minulla olisi jotain merkitystä maailmankaikkeuden mittakaavassa. Tai muilla ihmisillä tai tällä planeetalla. Miksi se masentaisi että ei ole? Minulle niillä kuitenkin on merkitystä.

Teillä on "elmukelmu juusto sämpylä".

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä34097
Rousseau
Vaikken toki olisi itsekään aah jos kuulen että jossain on törmännyt pari galaksia, väkisinkin tulee mieleen että meniköhän siellä jokunenkin älyllistä elämää pursunnut planeetta tohjoksi. Toisaalta kun avaruus galakseissakin on enimmäkseen tyhjää tilaa, niin voisikohan jonkinlaista uudelleenjärjestäytymistä tapahtua niinkin että elämä ei välttämättä kuukahda?

On laskettu, että galaksien törmätessä vain muutama yksittäinen tähti törmää. Aurinkokuntia hajottavia lähiohituksia on enemmän, mutta nekin ovat yksittäiselle aurinkokunnalle astronomisen epätodennäköisiä. Varsinainen uhka liittyy siihen, että galaksien törmäävät pöly- ja kaasupilvet puristuvat kasaan ja se tehostaa rajusti tähtien tuotantoa. Törmäyksissä syntyy joukoittain massiivisia sinisiä jättiläistähtiä, jotka elävät muutamia miljoonia vuosia ja räjähtelevät sitten supernovina. Supernovaräjähdykset voivat vahingoitaa planeettojen elämää säteilyllä ja muuttamalla kaasukehiä.

Goswell
Seuraa 
Viestejä15195

Jo vain masentaa, ei siksi että kokisin olevani mitätön, vaan siksi että kaikki ne ponnistelut, keksinnöt ja oivallukset joita ihmiskumta on tehnyt ja tulee tekemään valuu lopulta tyhjiin, eikä sekään kyllä oikeastaan masenna, turhauttaa vain ajatuksena sellainen että kaikkien pitää aloittaa kaikki aina alusta vaikka kaikki on keksitty monen monta kertaa. Ja tuosta kumpuaa väistämättä ajatus että mikä järki tässä kaikessa oikein on.

Mitä taas tulee tuohon galaksien törmäilyyn, kyllä siellä alkaa pauke käymään, kaikki jo jotenkin vakiintuneet radat muuttuu ja asteroidia ja komeettaa tippuu kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Minun mielestä noin.

Mouho_2
Seuraa 
Viestejä471
Ronron

Ei siitä oikeasti voi varsinaisesti masentua, sanan lääketieteellisessä merkityksessä. En usko. Taino en ole varma. Luulenpa että ne jotka masentuu, ovat masentumassa muutenkin, ja tuollaiseen ajatteluun jumiutuminen on sitten lähinnä oireilua. Normaali terve ihminen angstaa asiaa hetken mutta lähtee sitten kavereitten kanssa Onnelaan rellestämään ja kaikki on taas hyvin. 

Olen tästä vahvasti samaa mieltä. Jos henkilöllä on taipumus masentua (siis juurikin sanan lääketieteellisessä merkityksessä), ja hänen aivokemiansa ovat ko. hetkellä otollisessa tilassa masennukseen vaipumista ajatellen, niin se negatiivinen ajatuskierre voinee suuntautua lähes mihin tahansa. Yleensä aiheet kai on jotakin kaiken merkityksettömyydestä ihmiskunnan julmuuden kautta itsesäälissä rypemiseen, henkilöstä riippuen.

Ronron

Taino oikeasti masentuneet, en tiedä ajatteleeko ne edes mitään. Minulle on iskostettu päähän mielikuva masentuneesta sellaisena ettei se oikein iloitse eikä surekaan, se vain on, kuin zombi. On olemassa paljon muitakin psyyken tilaa kuvaavia termejä jotka voisivat sopia siihen myöskin, esim psyykkinen entropia, kognitiivinen dissonanssi, ahdistus.. mutta tosiaan harvoinpa terve ihminen menettää elämänhalunsa tämmöisen asian takia. 

Oman kokemukseni mukaan joskus ihan pahimmillaan vaipuu tuollaiseen katatonismelankoliseen brain fog -zombie tyyliseen tilaan, jossa päässä ei liiku todellakaan mitään. Makaa vaan sängyllä ja tuijottaa seinää.

Useimmiten siellä päässä kyllä kuitenkin liikkuu jotakin, yleensä jotain hyvin negatiivisia ja suppeita keloja. Jollei ole aivan noin pahassa jamassa, niin silloin voi kyllä tuntea iloa ja surua sekä muitakin tunteita. Usein vaikesti masentuneena joko kaikki tunteet ovat paljon laimeampia kuin normaalisti tai sitten negatiiviset tunteet esiintyvät hyvin voimakkaina ja vain positiiviset tunteet laimeina. Lähes täydellistä anhedoniaa ilmenee myös.

Olen tästä kirjoittanut joskus aikaisemminkin, mutta lisätään tämä tähänkin nyt vielä. Masennus ei ole tunne, se ei ole esimerkiksi surua tai kaipuuta tai huonommuuden tunnetta tai itsesääliä tai pahaa mieltä ylipäätään tai mitä ikinä. Kaikkia em. tuntemuksia usein masentuneena ilmenee, kuten myös esim. iloa ja rakkautta ym. positiivisia tunteita (normaalia laimeampana tosin).

Masennus on kokonaisvaltainen sairaus. Joillakin ihmisillä on suurempi taipumus vaipua (vaikeaan tai keskivaikeaan) masennukseen kuin ihmisillä keskimäärin (lievä masentuneisuus lienee ainakin jossain vaiheessa koko elämänkaaren aikana melko yleistä). Itse epäilen, että tämä johtuu osittain jonkinlaisten suojamekanismien puuttumisesta, jotka "normaalilla" tai "keskimääräisellä" ihmisellä kytkeytyvät päälle, jos melankolia uhkaa muuttua liian syväksi. Siis yleensä siinä vaiheessa, kun "lievä masennus" (kliin.) pyrkii syvenemään "keskivaikeaksi masennukseksi". Tämä on lähinnä oma kokemukseni ajalta, jolloin olin "lievästi masentunut" (vuosikausia), mutta jotenkin se ei päässyt syvenemään juuri jonkinlaisten "suojamekanismien" vuoksi, ennen kuin pitkän ajan kuluttua.

Sitten on tietysti sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät sairastu masennukseen käytännössä koskaan ikinä missään. Jokainen ihminen saadaan tietysti haluttaessa masentumaan tai ainakin sekoamaan muuten totaalisesti, jos siis sellaiseen keinoja kaihtamatta pyrittäisiin.

^ Nuo perustuu sitten enimmäkseen mun omiin subjekstiivisiin kokemuksiin ja muutamilta muilta henkilöiltä kuulemiini heidän subjektiivisiin kokemuksiinsa. Noin muuten olen sitä mieltä, että terveenä ei ole mitenkään mahdollista kokemuksellisesti ymmärtää miltä maseentuneesta ihmisestä tuntuu tai edes mitä masennus on. Välillä tuntuu, että edes kaikki masentuneet eivät ymmärrä toistensa tilaa, tosin useimmiten kyllä ymmärtävät.

Itse aloitukseen. Ei se masenna, se tuntuu itse asiassa varsin hienolta. Muutenkin todellisuus on sellainen kuin se on ja se on parasta oppia hyväksymään. Kognitiivinen dissonanssi aiheuttaa usein vähintään vitutusta, pahimmillaan tuskaa. Kannattaa ymmärtää, myöntää, hyväksyä ja lopulta sisäistää todellisuuden luonne; todellisuus an sich on väistämätön ja aina neutraali . 

”The first principle is that you must not fool yourself — and you are the easiest person to fool.”

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432

^Olipa hyvä kirjoitus masennuksen luonteesta. Ajattelen itse asiasta aika pitkälti samoin. Tosin nuo iloisuuden, rakkauden, onnen yms. tunteet on itellä jääny pääosin kokematta masentuneena. Mutta tosiaan, kyllä se masentuneenakin se onni voi olla sitä, että onnistuu unohtamaan olotilansa puoleksi tunneksi tv:n ääressä tms.

Hämmentää.

Mouho_2
Seuraa 
Viestejä471
Vatkain

^Olipa hyvä kirjoitus masennuksen luonteesta. Ajattelen itse asiasta aika pitkälti samoin. Tosin nuo iloisuuden, rakkauden, onnen yms. tunteet on itellä jääny pääosin kokematta masentuneena. Mutta tosiaan, kyllä se masentuneenakin se onni voi olla sitä, että onnistuu unohtamaan olotilansa puoleksi tunneksi tv:n ääressä tms.

Kiitos.

Sulla on ehkä tuolloin ollut hieman syvempi (astetta vaikeampi) masennus kuin tuo kuvaamani tila, jossa positiivisia tunteita vielä esiintyy, vaikkakin laimeana.  Nimittäin minulla myös nuo positiiviset tunteet katoaa kokonaan masennuksen syvetessä riittävästi, ja lopulta sitten katoaa kaikki tunteet ja kovimmassa koomassa haihtuu ajatuksetkin. Tai sitten johtuu vaan yksilöllisistä eroista miten masennus ilmenee, tiedä häntä.

Masennusta on mielestäni älyttömän vaikea kuvailla. Johtunee varmaankin ihan siitä, että todella vaikessa masennuksessa ei kukaan pysty, eikä itse asiassa voisi vähempää kiinnostaakaan, kirjoittaa olotilaansa muistiin. Ja vielä kun se kokemus on pahimmillaan nada. Miten kuvaat täydellistä tyhjyyttä kirjallisesti, ainakaan kovin monisanaisesti? 

Tokihan masennuksesta kokemuksena on joitakin kirjoja kirjoitettu, muistaakseni. Aiheesta kirjoittavat kirjailijat joutuvat turvautumaan muistiinsa ja heidän täytyy pyrkiä palauttamaan masennuksen aikainen kokemus mieleen. Ja se voi olla hankalaa, ainakin jos aikaa on kulunut paljon. Vaikka toisaalta kyllä tuntuukin siltä, että se yksinkertaisen totaalinen tyhjyys, jonka syvimmässä masennuksessa kokee, ei koskaan unohdu kokonaan. Se on kertakaikkiaan niin rajusti "normaalista" olosta poikkeava tajunnantila.

”The first principle is that you must not fool yourself — and you are the easiest person to fool.”

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Mouho

Sulla on ehkä tuolloin ollut hieman syvempi (astetta vaikeampi) masennus kuin tuo kuvaamani tila, jossa positiivisia tunteita vielä esiintyy, vaikkakin laimeana.  Nimittäin minulla myös nuo positiiviset tunteet katoaa kokonaan masennuksen syvetessä riittävästi, ja lopulta sitten katoaa kaikki tunteet ja kovimmassa koomassa haihtuu ajatuksetkin. Tai sitten johtuu vaan yksilöllisistä eroista miten masennus ilmenee, tiedä häntä.

Masennusta on mielestäni älyttömän vaikea kuvailla. Johtunee varmaankin ihan siitä, että todella vaikessa masennuksessa ei kukaan pysty, eikä itse asiassa voisi vähempää kiinnostaakaan, kirjoittaa olotilaansa muistiin. Ja vielä kun se kokemus on pahimmillaan nada. Miten kuvaat täydellistä tyhjyyttä kirjallisesti, ainakaan kovin monisanaisesti? 

Tokihan masennuksesta kokemuksena on joitakin kirjoja kirjoitettu, muistaakseni. Aiheesta kirjoittavat kirjailijat joutuvat turvautumaan muistiinsa ja heidän täytyy pyrkiä palauttamaan masennuksen aikainen kokemus mieleen. Ja se voi olla hankalaa, ainakin jos aikaa on kulunut paljon. Vaikka toisaalta kyllä tuntuukin siltä, että se yksinkertaisen totaalinen tyhjyys, jonka syvimmässä masennuksessa kokee, ei koskaan unohdu kokonaan. Se on kertakaikkiaan niin rajusti "normaalista" olosta poikkeava tajunnantila.

Itellä masennukseen liittyy niiden perinteisten ahdistuksen (joka ei myöskään ole tunne imho), surullisuuden ja muun veemäisen lisäksi aivan suunnaton epätoivo. Sellainen epätoivo, joka tavallaan on tunne, mutta tavallaan ei. Se on sitä, kun jumitat paikallasi ja tajuat, että et ole kahteen viikkoon peseytynyt ja tajuat, että se on niin raskas urakka, että purskahadat itkuun. Jotenkin se mustuus, kaiken kannattamattomuus ja yleinen epätoivo vaan on niin mielessä, että mitään muuta ei ole.

Olen masennuspotilaana siitä onnellisessa asemassa kuitenkin, että tiedän minun masennusteni aina menevän ohi ennemmin tai myöhemmin. Muutaman kuukauden päästä jo helpottaa. Tieto siitä, että tunnelin päässä on se valo on aika lohdullinen, vaikka olo olisi miten paha tahansa. Edellisten masennusten aikana oireeni tosin ovat pahentuneet ja edellisellä kerralla en jaksanut enää odottaa sitä parempaa aikaa. Enkä jaksanut elää enää siinä pelossa, että milloin masennus iskee uudelleen. Tieto siitä, että masennus toistuu on todella rajoittavaa. Sitä vaan odottaa, että kannattaako ja milloin se iskee ja ihan vainona tarkkailee omia fiiliksiään ja pelkää, että jokainen takaisku elämässä laukaisee sen. On jatkuvasti varpaillaan ja hälytystilassa.

Masennuksessa minusta ainakin tulee tavallista itkuherkempi ja käperryn herkästi itsesääliin. Tosin joku sanoi kerran, että ei se ole itsesääliä vaan sitä, että kun masentuneena ne suojamuurit on pois, niin sitä antaa itselleen luvan olla loukkaantunut ja surra niitä tapahtumia, joita ei silloin tapahtumahetkellä voinut. Se on niin kuin ojentaisi käden sitä menneisyyden minää kohtaan ja ottaisi kädestä. Valitettavasti masentuneena taito analysoida tunteitaan sen kummemmin on todellakin nolla, joten itkeminen vain saattaa pahentaa ahdistusta.

Minä olen masentuneenakin yrittänyt jotain kirjoitella, mutta eipä niissä mitään syväluotaavaa masennusanalyysiä ole vaan ainoastaan elämän ja arjen vastoinkäymisiä ryyditettynä katkeruudella. Sitten onkin päiväkirjoissa pitkiä tyhjiä kohtia kun ei sitä masentuneena jaksa sitä katkeruutta, surua, epätoivoa ja inhoa vielä paperille purkaa kun sen kanssa pitäisi selvitä hengissä päivästä toiseen.

Hämmentää.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat