Seuraa 
Viestejä637

Leveät matalaprofiilirenkaat edustavat renkaiden tulevaisuudessa katoavaa luonnonvaraa.

Autojen yhä tiukkenevat ympäristö- ja päästövaatimukset pakottavat rengasvalmistajia viemään renkaiden kehitystä aivan toiseen suuntaan.

Tulevaisuuden rengas on nykyistä kapeampi ja profiililtaan korkeampi, koska kapean renkaan vierintävastus on leveää pienempi ja sitä kautta säästyy energiaa. Korkeudella taas saadaan vaikutettua renkaan ajomukavuuteen.

- Kyse ei ole ihan pienestä jutusta, sillä renkaan vaikutus auton polttoaineen kulutukseen on peräti 20 prosenttia, kertoo Michelin tutkimus- ja kehitysosaston johtaja Terry GettyChallenge Bibendum -tapahtumassa Chengdussa.

Auton pyörien uudet koot vaikuttavat myös auton suunnitteluun. Maavarahan esimerkiksi ei voi kasvaa, koska se taas nostaisi kulutusta. Renkaan pitää edelleen tarjota sama ajettavuus ja melutaso tai jopa matalampi melutaso kuin ennen.

Tämä on hieno juttu.

iltalehti.fi/autot.

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää turpansa kiinnni.
o_turunen kirjoitti:
Vai olisiko tuo paksuusyksikkö.

Sivut

Kommentit (57)

z
Seuraa 
Viestejä2918

On se sitten kiva joskus (lähi)tulevaisuudessa vetäistä pöpelikköön jossain yllätävässä väistötilanteessa, kun "sirkkelinterä" -renkaista loppuu pito. Polttoaineensäästön vuoksihan turvakoritkin saavat kyytiä ja auton rakenteet tulevat olemaan jotain biomuovivahvistettua kierrätyspahvia - mutta jos siinä pahvilaatikossa muuten kestää hengissä ulosajosta, niin sitten voi vain toivoa, ettei ympäristöystävällinen ilmastointilaitteen kaasu syty rähjähdysmäisesti palamaan eivätkä hybridin ultraenergiatiheät akut mossauta lähitienoota päreiksi...

Tärkeintähän on kuitenkin torjua ilmastonmuutosta!

zz

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä13615

Vihdoinkin, oli jo aikakin!

Ylileveissä matalaprofiilirenkaista ei ole mitään teknistä hyötyä normiliikenteessä, pelkästään tuunauspellejen vinksahtanut muotioikku.

Radalla niillä on virkaa.

Ilmastonmuutokseen tuo ei kuitenkaan juuri vaikuta, mutta tuleepahan muuten vain jotain tolkkua noihin överiksi menneisiin rengaspelleilyihin, esim pakuissa ylikokovanteet matalaprofiilirenkailla=idiotismia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
BCK
Seuraa 
Viestejä6960
NieVei3a

On se sitten kiva joskus (lähi)tulevaisuudessa vetäistä pöpelikköön jossain yllätävässä väistötilanteessa, kun "sirkkelinterä" -renkaista loppuu pito. 

Kapeampi rengas antaa leveää paremman pidon

Kapeampi parempi kuin leveämpi

Etenkin kesärenkaina ovat yleistyneet leveät, matalaprofiiliset renkaat.

 Talvirenkaiksi kapeampi rengas on kuitenkin leveää rengasta pitävämpi valinta, äärimmäisyyksiin tässäkään ei pidä mennä, Heikkilä sanoo.

Kapean renkaan pintapaine neliösenttimetriä kohti on suurempi kuin leveässä renkaassa. Siksi kapea rengas puree jäähän paremmin, ja myös riski joutua sohjolirtoon on vähäisempi.

Kapeampi rengas on myös kukkarolle selvästi edullisempi vaihtoehto. 

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Autojen muotoilun ja varustetason kasvu on perseestä. Virtaviivaisuus 55 kmh keskinopeudella on haettua ja rataleveät renkaa talviuraisilla teillä kehnot. Se on maksanut tilavuudessa ja mukavuudessa ja huollettavuudessa. Jo ajovalon polttimon vaihtoon menee tunti.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

z
Seuraa 
Viestejä2918
BCK
NieVei3a

On se sitten kiva joskus (lähi)tulevaisuudessa vetäistä pöpelikköön jossain yllätävässä väistötilanteessa, kun "sirkkelinterä" -renkaista loppuu pito. 

Kapeampi rengas antaa leveää paremman pidon

Tarkaanottaen tuo väite on paikkaansapitämätön. Kapea rengas voi toki antaa paremman pidon tietyissä jääolosuhteissa tai sohjossa, mutta suurin osa talviajosta tapahtuu ihan muissa olosuhteissa.

Väitteen "kapeampi rengas antaa leveää paremman pidon jäällä ja sohjossa" voin kyllä hyväksyä, mutta tällöin autonomistajan harkittavaksi jää se, että haluaako hyvää pitoa ja ajo-ominaisuuksia suurimmaksi osaksi talvesta vaiko hyvää pitoa ääriolosuhteisiin.

zz

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Leveämmällä on pienempi vesiliirtonopeus = Turvallisempi? Matalaprofiilisen kolauttaa helpommin routakuoppaan tai reunakorokkeeseen rikki.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Kymppi
Seuraa 
Viestejä43
NieVei3a

On se sitten kiva joskus (lähi)tulevaisuudessa vetäistä pöpelikköön jossain yllätävässä väistötilanteessa, kun "sirkkelinterä" -renkaista loppuu pito. Polttoaineensäästön vuoksihan turvakoritkin saavat kyytiä ja auton rakenteet tulevat olemaan jotain biomuovivahvistettua kierrätyspahvia - mutta jos siinä pahvilaatikossa muuten kestää hengissä ulosajosta, niin sitten voi vain toivoa, ettei ympäristöystävällinen ilmastointilaitteen kaasu syty rähjähdysmäisesti palamaan eivätkä hybridin ultraenergiatiheät akut mossauta lähitienoota päreiksi...

Tärkeintähän on kuitenkin torjua ilmastonmuutosta!

– Talvirenkaiksi kapeampi rengas on kuitenkin leveää rengasta pitävämpi valinta, äärimmäisyyksiin tässäkään ei pidä mennä, Heikkilä sanoo.

Kapean renkaan pintapaine neliösenttimetriä kohti on suurempi kuin leveässä renkaassa. Siksi kapea rengas puree jäähän paremmin, ja myös riski joutua sohjolirtoon on vähäisempi.

Kapeampi rengas on myös kukkarolle selvästi edullisempi vaihtoehto. Auton rekisteriotteessa on rajat, millaiset renkaat autoon on sallittua laittaa.

http://www.ts.fi/teemat/auto

Paasikivi-Kekkosen linjalla!

Kymppi
Seuraa 
Viestejä43

Täällä olikin jo järki kommentteja normaaliliikenteessä ajellessa ei todellakaan tarvita renkaissa leveyttä kuten formuloissa, kyllä pysyy tiellä oikeilla nopeuksilla kapeammallakin renkaalla, jopa paremmin.

Paasikivi-Kekkosen linjalla!

Vanha jäärä
Seuraa 
Viestejä1578

Lisäksi suomalaisella uraisella, päällystetyllä kynnöspellolla kapeampi rengas on suuntavakaampi. Leveät renkaat ovat varsin ikäviä uraisella kestopäällysteellä. Irtosoraisella hiekkatiellä kannattaa myös malttaa kaasun polkemisessa, sillä pitoa leveissä renkaissa ei ole.

Eivätkä minunkaan renkaani aivan mahdottoman leveät ja matalat ole, vain 235-50.

Vanha jäärä

pkinnunen
Seuraa 
Viestejä464

Ralliautoissa talvella pintapaineitten kanssa se pito meneekin noin,mut kuiva asfaltti onkin eri juttu,ennen (jo 70 luvulla)leveä rengas oli kapinallisuuden merkki(jenkkiautojen rakentelu),totahan kapean vierintävastus ja ilmanvastus on pienempi....mut se ulkonäkö...

Renkaan vanteen pienentäminen johtaa kyllä pienempiin jarru laikkoihin,toivotaan että on otettu huomioon moinen,vai siirrytäänkö vielä rumpujarruihin?

Ja arvaan että kun tehtaat alkaa näitä "sirkkelinteriä" tuomaan markkinoille,on ne kuitenkin kalliimpia kuin ne entiset....

Jäärä
Seuraa 
Viestejä3779
Brainwashed

Vihdoinkin, oli jo aikakin!

Ylileveissä matalaprofiilirenkaista ei ole mitään teknistä hyötyä normiliikenteessä, pelkästään tuunauspellejen vinksahtanut muotioikku.

Radalla niillä on virkaa.

Ilmastonmuutokseen tuo ei kuitenkaan juuri vaikuta, mutta tuleepahan muuten vain jotain tolkkua noihin överiksi menneisiin rengaspelleilyihin, esim pakuissa ylikokovanteet matalaprofiilirenkailla=idiotismia.

Kaikkia nykyautoja kun katselee, tulee mieleen että ne eivät ole muuta kuin tuunauspellejen vinksahtaneita muotioikkuja. Renkailla tai ilman. 77%(stetson harrison) tielläliikkujista ovat liikennekäyttäytymisensä perusteella idiootteja, joten jos nyt joku heistä sitten haluaa asiaa ilmentää vielä pitämällä matalaprofiilifillareita pakussansa, niin sen voisin hänelle suoda kyllä ihan vapaasti.

Suurin osa ihmisistä ajaa epätaloudellista ajoa. Jos he kaikki voisivat korjata ajotapaansa, tehtäisi sen avulla suurempi säästö energiankulutuksessa kuin millään muulla vippaskonstilla olisi mahdollista. Tietenkin se toisella kädellä pelastaisi maailmaa ja toisella nostaisi polttoaineen hintaa entisestään. Myös ruuhkautuminen vähentyisi, mutta sehän ei käy koska liikenteessä pitää olla minäminäminäminä.

Olen kerran ollut kuulemassa auto- ja rengasvalmistajien esitelmiä henkilöautojen jousituksista sekä renkaista. Heidän mukaansa auton jarruille on pitänyt saada lisätilaa, ja vielä siten, ettei pyörästä tule halkaisijaltaan liian suuri. Tehokkaita jarruja tarvitaan paitsi pysähtymiseen, myös ajonvakautukseen. Siksi on päädytty matalaprofiilirenkaisiin, jotka sopivatkin hyvin autojen päämarkkina-alueille, ikuiseen kesään ja sileille asfalteille.

Jää, lumi, loska, soratiet ja uraiset päällysteet ovat vain suomalaisia erikoisuuksia, joita varten autoja ei juuri kannata suunnitella.

Vanha jäärä

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Voi niitä jarrupaloja pitentää ja mäntiä lisätä. Peruspirssissä ei kuumeneminen tule ongelmaksi jotta isoja kiekkoja tarvitaan.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Vanha jäärä
Seuraa 
Viestejä1578
Jodi

Voi niitä jarrupaloja pitentää ja mäntiä lisätä. Peruspirssissä ei kuumeneminen tule ongelmaksi jotta isoja kiekkoja tarvitaan.

Ehkä muuttaisit mielesi, jos olisit muutaman kerran tullut alas Alpeilta tai muualta vuoristosta. Lisäksi ajo suurella nopeudella hellesäällä tasaisellakin maalla kuumentaa jarruja toisella tavalla kuin nopeudella 80 km/h Suomen talvessa.

Suomi on ajoympäristönä melkoinen poikkeus.

Vanha jäärä

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

No vesijäähyiset jarrut automaattisesti. Olen muuten polttanut parit jarrut radalla joskus.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Kymppi
Seuraa 
Viestejä43
Jäärä
Brainwashed

Vihdoinkin, oli jo aikakin!

Ylileveissä matalaprofiilirenkaista ei ole mitään teknistä hyötyä normiliikenteessä, pelkästään tuunauspellejen vinksahtanut muotioikku.

Radalla niillä on virkaa.

Ilmastonmuutokseen tuo ei kuitenkaan juuri vaikuta, mutta tuleepahan muuten vain jotain tolkkua noihin överiksi menneisiin rengaspelleilyihin, esim pakuissa ylikokovanteet matalaprofiilirenkailla=idiotismia.

Kaikkia nykyautoja kun katselee, tulee mieleen että ne eivät ole muuta kuin tuunauspellejen vinksahtaneita muotioikkuja. Renkailla tai ilman. 77%(stetson harrison) tielläliikkujista ovat liikennekäyttäytymisensä perusteella idiootteja, joten jos nyt joku heistä sitten haluaa asiaa ilmentää vielä pitämällä matalaprofiilifillareita pakussansa, niin sen voisin hänelle suoda kyllä ihan vapaasti.

Suurin osa ihmisistä ajaa epätaloudellista ajoa. Jos he kaikki voisivat korjata ajotapaansa, tehtäisi sen avulla suurempi säästö energiankulutuksessa kuin millään muulla vippaskonstilla olisi mahdollista. Tietenkin se toisella kädellä pelastaisi maailmaa ja toisella nostaisi polttoaineen hintaa entisestään. Myös ruuhkautuminen vähentyisi, mutta sehän ei käy koska liikenteessä pitää olla minäminäminäminä.

Vai niin, mitä mieltä olit itse rengas uudistukseta tai suunnasta mihin päin ollaan menossa?

Urheiluautoissa tuskin koskaan tullaan näkemään, mutta köyhän kansanosan voi olla parempi että ajaakin tollasilla. Tälläkin hetkellä näille nurkille rakennetaan lisää kaistaa ja liittymää lähinnä sen vuoksi, kun ei jengi osaa ajaa ruuhkassa. Suomessa kun on motarilla enemmän kuin kolme autoa kilometrin sisään ja soppaan lisätään vielä kuusi tippaa vettä taivaalta, niin on ihme jos ei jo jonkinlaista törmäysvaaraa ole ilmassa. Noista rengaskikkailuista on varmaan melko vähän hyötyä siinä vaiheessa kun motarilla mennään kahta kaistaa keskinopeuden ollessa 20km/h ja pumppausliike kaasu, jarru, kaasu, jarru toistaa itseään kilometritolkulla.

Mutta kai se noin periaatteessa on hyvä asia jos jokin voi kehittyä ympäristön ehdoilla, mutta jotenkin soisi ihmisen itsekin kehittyvän siinä ohessa. Melko pitkäpiimäiseltä vaan tuntuu kuin sivusta seuraa.

Suomalainen kiroaa bensanhintaa vähintään yhtä paljon kuin ruuhkia, silti se suurimmaksi osaksi ei tee elettäkään ehkäistäkseen kumpaakaan. Että ehkä tällaiset "ei anneta vaihtoehtoja" on sitä lääkettä mitä on sitten haluttukin.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432

Lukkiitteko uusimmasta Tieteestä (11/14) sen Petri Forsellin jutun "Pyörä keksitään uudelleen"? Oli aika jännää settiä tulevaisuuden ilmattomista renkaista ja rengasvalmistajien (Hankook, Britek, Michelin, Bridgestone) malleja.

Hämmentää.

Prossimo Treno
Seuraa 
Viestejä1475
Octopitos
Leveiden läskien aikakausi autoissa päättyy.
Höh! Ehdin jo ilahtua, että ajokorttivaatimuksiin tulee joku psykologinen testi ja kuntotesti. Siinä olisi meinaan naapurin urpolta lähtenyt kortti että HUPS! vaan. Kummankin testin perusteella.

Vatkain
Lukkiitteko uusimmasta Tieteestä (11/14) sen Petri Forsellin jutun "Pyörä keksitään uudelleen"?
Lukiittiin. Jenkit kirjoittivat aiheesta jo pari vuotta sitten (hae 'reinvent the wheel').

TOIJALA. Katse josta huomaa toisen olevan aivan liian päissään, jotta hän ymmärtäisi mitään mitä hänelle on sanottu viimeisen 20 min. aikana. "Junassa yritin puhua hänelle, mutta hän oli jo toijalassa." — Antti Hyry (Kokkilan kakkakääpiö, Hömpönkeinaa, Hirvi Akuniemi, Artsiitti Höti Pörtsiitti, Iina Viinatossu).

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat