Seuraa 
Viestejä145
Liittynyt30.9.2014

Miksi ihmeessä luonto on  luonut tälläisen laiskurin ja siivellä eläjän maailmaan, kuka keksii jonkun hyödyn miksi se on luonnonmanimuotoisuuden kannalta tärkeä.

 

Kommentit (12)

BCK
Seuraa 
Viestejä6960
Liittynyt9.7.2010

Syy, miksi käestä on kehittynyt moinen loinen, lienee se, että ne käet, joilla on ollut taipumus munia muiden pikkulintujen pesiin, saivat omat geeninsä monistumaan paljon paremmin kuin ne, jotka huolehtivat itse jälkeläisistään. Jälkeläisistä huolehtiminenhan on raskasta ja resursseja vievää. Käkeilevä lintu pystyy heti munittuaan periaattessa alkamaan uudet soidinmenot, eli lisääntymään nopeammin kuin ilman käkeilyä olisi mahdollista.

Evoluutiolla ei ole päämäärää, ei edes luonnon monimuotoisuus. Siitä syystä kysymys mitä hyötyä monimuotoisuudelle on käkeilystä on vähän kummallinen. Toki voi sitäkin pohtia.  Itse en osaa muuta kuin arvuutella. Ehkäpä erilaisten pikkulintujen evoluutiota suunnannut esimerkiksi kyky tunnistaa käenmuna ja kyetä poistamaan se pesästä (huijaukset ja huijausten tunnistukset kehittyvät usein evoluutiossa toistensa vaikutuksesta).

Ihmismiehellä on tietty tilastollinen taipumus vähän samantapaiseen käyttäytymiseen kuin käellä, siittäsessään parisuhteissa toisen miehen kanssa oleville naisille lapsia, tai pahimmassa tapauksessa (lapsen kannalta) yh-äidille. Nainen harvemmin nainen jälkeläisensä yksinomaan miehen huollettavaksi ja lähtee tekemään uusia jälkeläisiä aina uusien puolisoiden kanssa. Toisaalta naisen jonkinasteinen taipumus pettää miestään juuri ovulaation aikana on huijaus, joka on sukua miehen käkeilytaipumukselle.

Luonnossa on viellä käkeäkin pahempia loisia. Esimerkiksi hyönteisiä, jotka munivat toisen eliön sisään munansa, joista kehittyy toukkia jotka syövät isäntäeliön sisältäpäin tyhjäksi.

George Hanson
Seuraa 
Viestejä1436
Liittynyt13.11.2014

Lievästi aiheen vierestä.

Eräs ulkomaalainen ystäväni opettelee suomea ja ihmetteli miksi cuckoo on suomeksi käki.

"Huutavatko ne täällä käkii,käkii?"

Onhan se hiukan kumma juttu. Tuo nimi.

Monissa kielissä käki on nimetty juuri ääntelynsä perusteella: ruotsiksi käki on gök, englanniksi cuckoo, saksaksi Kuckuck, ranskaksi coucou, latinaksicuculus, venäjäksi kukuka. Suomessakin on joskus puhuttu kukkulinnusta, mutta varsinainen nimitys käki on muuta alkuperää, ehkä balttilaislaina. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=962

 

Rahanpesijä
Seuraa 
Viestejä52
Liittynyt4.11.2014

Eipä ole tullut pohdittua miksi toisten pesiin munii, sekin ihmetyttää miksi se valitsee yleensä emälinnukseen huomattavasti itseään pienemmän, ja tekee vain yhden munan /pesä, outo homma miksi ei parittelun jälkeen ala pesänrakentaminen niinkuin yleensä.

Poikanenkin tietää, että selvitäkseen on muut poikaset poistettava pesästä, ihmeellinen on tosiaan luonto.

BCK
Seuraa 
Viestejä6960
Liittynyt9.7.2010

Kokoero voisi selittyä sillä, että isompi käenpoika pystyy poistamaan muut poikaset pesästä helpommin? Toisaalta pikkuiselle linnulle ison poikasen ruokkiminen on raskaampaa.

BCK
Seuraa 
Viestejä6960
Liittynyt9.7.2010

En ole ihan varma, mutta eikös yleensä linnuilla vain uros äänetele?  Käsittääkseni ääntelyllä/laululla/kukkumisella on tarkoitus houkutella naaraita, ja karkoittaa muita uroksia eli merkata reviiririä.

Vaihdokas
Seuraa 
Viestejä2332
Liittynyt13.9.2013
BCK

En ole ihan varma, mutta eikös yleensä linnuilla vain uros äänetele?  Käsittääkseni ääntelyllä/laululla/kukkumisella on tarkoitus houkutella naaraita, ja karkoittaa muita uroksia eli merkata reviiririä.

(Oikeastaan linnuista pitäisi sanoa koiras eikä uros.) Eikun kyllä naaraatkin ääntelee. Usein vain se koiraiden ääntely on monipuolisempaa ja melodisempaa, kuin naaraiden ääntely. Vain koiraspuolinen käki kukkuu, naaras ääntelee muuten.

BCK
Seuraa 
Viestejä6960
Liittynyt9.7.2010

^^Tänks. Enpä ole tuollaistakaan eroa tullut ajatelleeksi, kuten koiraan ja uroksen käsitteiden eroa. Muissa kielissä ei taideta tuota eroa tehdä? (eng male, ru hanne, handjur)

Ja kyllä, olinpas höhlä, tottakai naaraatkin ääntelevät, päästävät esimerkiksi varoitusääniä. Se, mitä tarkoitin oli, että (yleensä) vain u... koiraat laulavat eli päästelevät soidinääniä. 

Avenger
Seuraa 
Viestejä655
Liittynyt3.8.2012
BCK

En ole ihan varma, mutta eikös yleensä linnuilla vain uros äänetele?  Käsittääkseni ääntelyllä/laululla/kukkumisella on tarkoitus houkutella naaraita, ja karkoittaa muita uroksia eli merkata reviiririä.

Kyllä minä uskon että naaraatkin ääntelee.

Kirahvi taitaa olla ainoa nisäkäs joka ei ääntele ollenkaan, paitsi ehkä tuskissaan voi jotain ääntä muistuttavaa tulla, mutta niinsanottuja kutsuhuutoja sillä ei ole, äänihuulet kaiketi puuttuu.

-tuntoaisti on tärkein aistimme-

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Maldordo

Kirjoitit:

”Kirahvi taitaa olla ainoa nisäkäs joka ei ääntele ollenkaan, paitsi ehkä tuskissaan voi jotain ääntä muistuttavaa tulla, mutta niinsanottuja kutsuhuutoja sillä ei ole, äänihuulet kaiketi puuttuu.”

Ilmeisesti kirahvit ovat pääsääntöisesti möykkäämättä, mutta kykenevät kyllä siihen. Kommunikointi pitkillä etäisyyksillä tapahtuu ihmiskorvan ulottumattomissa olevilla taajuuksilla, mikä varmaan osaltaan selittää väärinkäsitystä.

Wiki:

”Although generally quiet and non-vocal, giraffes have been heard to communicate using various sounds. During courtship, males emit loud coughs. Females call their young by bellowing. Calves will emit snorts, bleats, mooing and mewing sounds. Giraffes also snore, hiss, moan and make flute-like sounds, and they communicate over long distances using infrasound.”

http://en.wikipedia.org/wiki/Giraffe

stobal
Seuraa 
Viestejä1
Liittynyt11.6.2015
George Hanson

Lievästi aiheen vierestä.

Eräs ulkomaalainen ystäväni opettelee suomea ja ihmetteli miksi cuckoo on suomeksi käki.

"Huutavatko ne täällä käkii,käkii?"

Onhan se hiukan kumma juttu. Tuo nimi.

Monissa kielissä käki on nimetty juuri ääntelynsä perusteella: ruotsiksi käki on gök, englanniksi cuckoo, saksaksi Kuckuck, ranskaksi coucou, latinaksicuculus, venäjäksi kukuka. Suomessakin on joskus puhuttu kukkulinnusta, mutta varsinainen nimitys käki on muuta alkuperää, ehkä balttilaislaina. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=962

Kuulkaapas nyt. Suomalaiset asuivat niin kauan niin keskellä luontoa, että tuntevat luonnon äänetkin paremmin kuin muut kansat, jotka ovat käen laulustakin kuulleet vain osan. Vain ihan läheltä kuulee, kuinka käki laulunsa lopuksi "käkii", rykii nopeaan tahtiin, kuin olisi roska kurkussa. Olen itse kuullut sen kerran, kun nukuin nuorena makuupussissa puun alla ja aamusella käki tuli kukkunaan saman puun latvaan.

Sille ulkomaalaiselle pitää vastata, että kyllä ne täällä niin huutavat, ja niin ne tekevät teilläkin päin, mutta niin hiljaa, että ette ole sitä koskaan kuulleet.

Hyvä Suomi!

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat