Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010

 

Suomessa on kautta aikojen tapahtunut väkivallan tekoja ja useimmissa on ollut mukana alkoholi. Joka on eräs aivojen välittäjäaineisiin vaikuttava kemikaali.

 

Sen jälkeen, kun otettiin käyttöön aivojen välittäjäaineisiin vaikuttavia lääkkeitä masennuksen hoitoon ja paniikkihäiriöihin, Suomessakin on tapahtunut käsittämättömiä väkivaltarikoksia. Useimmat rikokset ovat omaan henkeen kohdistuvia.

 

Viimeksi tragedia tapahtui Kuopiossa. En tiedä, saako poliisi tutkimuksiaan varten käyttöönsä rikoksen tekijän terveystietoja. Tuskin saa mistään? Kuitenkin näissä tapauksissa vasta alettu mielialaan vaikuttava lääkitys on mahdollinen syy rikokseen ja tekijä syyntakeeton lääkityksen vaikutusten tähden. Oikeus antaa väärän tuomion, kun syyllinen olisikin reseptin kirjoittaja, apteekki ja lääketehdas. Reseptin kirjoittaja siinä, ettei kerro mahdollisista vakavista vaikkakin harvinaisista sivuvaikutuksista.

 

Muistan tapauksen USA:ssa. Mies ai Seroxat nimistä mielialalääkettä. Aloitettuaa lääkityksen ennen normaalisti käyttäytynyt mies ampui perheensä. Oikeudessa asiaa käsitellessä paljastui, että lääketehdas oli salannut tutkimustuloksiaan, jotka viittasivat lääkkeen huonoihin sivuvaikutuksiin. Tämä paljastui, kun oikeus vaati kaikki tutkimustulokset nähtäväksi. Lääketehdas tuomittiin syylliseksi ja omaisille määrättiin miljoonakorvaukset.

 

USA:ssa on sivusto, joka kerää tietoja mielialalääkkeiden vakavista sivuvaikutuksista. Siellä on suomalasiakin nimiä.

 

http://www.ssristories.org/

Kommentit (5)

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
Liittynyt27.2.2014

Miksi otsikoit suomalaiset? Mömmöjä vetää kaikenmaalaiset. Murhia tekee miltei kaikenlaiset ihmiset, mutta pääasiassa väkivaltaa muutenkin suosivat ja kriisiin ajautuneet. Tuon kuopion murhaajan taustalla on katkennut uraputki.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010

Tässä listassa on pari suomalaista ja monia jenkkejä, jotka on vapautuneet syytteistä mielialalääkkeiden sivuvaikutuksiin vedoten. http://ssristories.org/index1.php Lista on vain jäävuoren huippu.

Moni on kriisissä, mutta ei ala väkivaltaiseksi. Virhe on hakea pillereitä ja kuvitella, että niillä kriisi menee ohi.

Lehtitietojen mukaan Kuopion nainen oli vähentänyt työtaakkaansa ja näytti ymmärtävän tilanteensa. Siksi epäilenkin, että hän haki jotakin apua ja sai kenties pillereitä. Juuri kun niiden käytön alkaa, on suurentunut riski saadaa pahoja sivuvaikutuksia. Sama riski on olemassa, kun annosta muutetaan tai lopettaa käytön. Suomessa tapahtuneisiin kouluampumisiin liittyy ainakin toiseen SSRI lääkkeen lopetus.

 
Antidepressant Withdrawal
2007-11-07
Finland
**Student Kills 8: Wounds 10: Kills Self: High School in Finland

 
 
 
 
 

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Katsoin juuri dokumentin joka käsitteli tunteiden hallintaa. Oli ilmeisesti tanskalainen dokumentti. Yksi esimerkkitapaus siitä ettei käsittely onnistunut oli nainen joka tappoi itsensä ja lapsensa. Kerrottiin että hän oli käyttänyt "onnenpillereitä" ja sitten lopettanut ne, juuri ennen kuin tuli stressaava vaihe elämässä, ja hän sitten päätyi jonkun asiantuntijan mukaan "laajennettuun itsemurhaan".

Lieneekö Tanskassa jotenkin SSRI-vastainen mentaliteetti että moista termiä onnenpilleri käytetään dokumentissa. Vai pitävätkö katsojia niin tyhminä, että näitä varten pitää olla tällainen "kansanomainen" nimike käytössä? Termi laajennettu itsemurha on henk.koht. aina ärsyttänyt, koska en ymmärrä millä tavalla murha muuttuu itsemurhaksi sen vuoksi että tappaja on se ihminen jonka pitäisi huolehtia uhristaan, ja lahtaa itsensä siinä samalla. Voin jotenkuten ymmärtää sellaisen sairaan logikaan että haluaa säästää lapsensa murheilta (kuten dokumentissa kuvailtiin), mutta tuo termi ällöttää. Murha on murha ja sillä siisti. Ei toisen ihmisen kehoa ja mieltä omista sen takia että hän on lapsesi tai puolisosi. Emme me ole yhtä lihaa toistemme kanssa. 

Mutta jokatapauksessa: vaikeahan se on tietää lopultakaan että onko se lääkkeiden aloittelu ja lopettelu sinänsä useille ihmisille vaarallista, vai onko vaarallista se että sitä harrastaa tietynlainen ihmistyyppi jolla on taipumusta epätoivoisiin tempauksiin?

 

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat