Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Helsingin yliopistossa tutkittua

Ympäristöllä vaikutusta jo varhain

Nadja K. Schreierin väitöstutkimuksessa havaittiin, että ympäristö vaikuttaa ihmisen terveyteen hedelmöittymishetkestä hautaan asti. Schreier tarkasteli sääolosuhteiden ja lämpötilan vaihtelun yhteyttä pitkäaikaissairauksiin, muun muassa sepelvaltimotautiin ja lihavuuteen.

Tutkimus osoitti, että hedelmöityshetken lämpötila vaikuttaa muun muassa verenpaineeseen ja painoindeksiin myöhemmällä iällä. Esimerkiksi vuoden lämpimimpänä aikana alkunsa saaneet naiset sairastuivat aikuisina verrokkejaan todennäköisemmin kohonneeseen verenpaineeseen.

Lähde: Uniikki 4/2014 s. 11

Käsittääkseni, jos ei nyt enää viime vuosikymmeninä, niin kuitenkin männävuosina Suomessa siitettiin nimenomaan kesäisin lapsia. Tämäkö se sitten selittääkin niiden sairauksien esiintyvyyttä joista on syytelty vääränlaista ravintoa?

Kommentit (2)

MooM
Seuraa 
Viestejä6906
Liittynyt29.6.2012

En tiedä, onko se suoraan hedelmöityshetki (siis sen tapahtumat/olosuhteet) vai se seuraus, että raskaus ja lapsen alkutipale osuu tiettyyn vuodenaikaan.

Omat lapseni ovat syntyneet maalis- ja syyskuussa ja olihan se paljon helpompaa olla ison mahan kanssa talvella kuin loppukesän helteissä. Stressitaso oli taatusti erilainen, mutta kesällä kyllä tuli liikuttua enemmän. Samoin esikoinen varttui kesällä ja siten esim. kesän mikrobiympäristössä sisällä ja ulkona, nuorempi kuivassa talvi-ilmassa, jossa kodin lattiatkin ovat varmasti puhtaammat kuin kesällä, kun ulkoa kantautuu kaikkea. Jne.

Pohjoisen nisäkkäilläkin yleensä poikaset syntyvät kasvukauden alussa, ainakin hitaasti kehittyvillä lajeilla. Silloin emolla on ravintoa tuottaa maitoa ja jälkeläinenkin saadaan opetettua hankkimaan ruokansa helpommin. Ihminen jatkuvan kiima-aikansa kanssa on poikkeus, vaikka ei varmaan ainoa sellainen.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Juu, olen omaisistani havainnut että varsinkin loppukesästä synnyttäminen ja vauvanhoito on aikamoista tuskaa.

Kyllähän se loogiselta tuntuisi että lapsi pullautetaan keväällä. Pärjäilee kesän äidinmaidolla, ja syksyllä on sitten jo jotain suttua huttua syöttää.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat