Seuraa 
Viestejä18
Liittynyt19.10.2011

Kari Enqvist kuvaa uusimmassa kirjassaan kosmologian kehitystä ja saavutuksia. Johtuneeko kosmologian nuoruudesta vai mistä, että kirja on melko ohut?

Kirjan lopussa Enqvist ihailee ihmisen saavutuksia kosmologian ja fysiikan aloilla ja mainitsee ne suuriksi. Suuruus on kuitenkin suhteellinen käsite ja tarvitsee vertailukohdan. Vertailukohdakseen Enqvist valitsee kivikautisen ihmisen. Kosmologian nuoruuden vuoksi vertailukohta on kuitenkin syytä hakea lähempää. Jos vertailukohdaksi otetaan vaikka 1800-luvun lopulla vallinnut tietämyksen taso, eroa ei voi pitää tavattoman suurena. On nimittäin niin, että 1800-luvulla oltiin joissakin asioissa enemmän oikeassa kuin nykyään, joissakin toisissa asioissa enemmän väärässä. Se tekee vertailusta ongelmallisen.

1800-luvulla maailmaa pidettiin deterministisenä, mutta Enqvist uskoo sattuman olemassaoloon. Epäilen syystäkin, että tässä asiassa Enqvist ja samalla moni muukin on väärässä ( ja Albert Einstein oikeassa). Sattuma tulee katoamaan fysiikan teorioista, kunhan kvanttimekaniikka tulevaisuudessa kirjoitetaan geometrian avulla ja avaruus sekä aika kvantitetaan.

1800-luvulla uskottiin eetterin kaltaiseen väliaineeseen, nyt kosmologit puhuvat innostuneesti kosmisesta taustasäteilystä. Taustasäteilyhän käytännössä muodostaa absoluuttisen lepokoordinaatiston, jonka suhteen minkä tahansa kappaleen nopeus voidaan mitata ja siten saada kappaleelle absoluuttinen nopeus. Siinä suhteessa se vastaa vanhaa eetteriä. Taustasäteily näyttää olevan ristiriidassa suhteellisuusteorian kanssa, sillä teorian mukaan mitään absoluuttista erityisasemassa olevaa koordinaatistoa ei voi olla olemassa. Ja kuitenkin on. Jossakin siis mättää. Oltiinko 1800-luvulla viisaampia, kun uskottiin jonkinlaiseen absoluuttiseen taustaan? En tarkoita, että Newtonin absoluuttinen avaruus ja aika pitäisi palauttaa fysiikkaan.

Se, mitä Enqvist kirjoittaa kosmologian löydöistä, varmaankin pätee euklidisessa havaintoavaruudessa nähtynä. Todellinen fysikaalinen avaruus ei ole euklidinen, vaan siinä pätee kompleksinen Manhattan-metriikka ja sen kompleksiset U(1)-, SU(2)- ja SU(3)- symmetriaryhmät. Siinä metriikassa nähtynä fysikaalisten ilmiöiden kuvaus on luonnollisesti toinen. Kuvaus on täsmällinen ilman kvanttiepämääräisyyttä. Siinä hiukkasen aaltofunktio kuvaaa Manhattan-metriikan kaareutumisen amplitudia ja neliöllistä epälineaarisuutta suhteessa tasaiseen euklidiseen havaintoavaruuteen. Kysymys on siis viime kädessä hiukkasen paikan lokalisoitumisesta metriikasta toiseen eli Manhattan-metriikasta euklidiseen havaintoavaruuteen. Se tapahtuu aina mittauksessa.

Oli miten oli, Kari Enqvistin uusin kirja on lukemisen arvoinen.

https://www.netikka.net/mpeltonen/siirretyt/tekstit/dteoria.htm

Sivut

Kommentit (22)

Ohman
Seuraa 
Viestejä1637
Liittynyt17.10.2010
P Virtanen

Kari Engvist kuvaa uusimmassa kirjassaan kosmologian kehitystä ja saavutuksia. Johtuneeko kosmologian nuoruudesta vai mistä, että kirja on melko ohut?

Kirjan lopussa Engvist ihailee ihmisen saavutuksia kosmologian ja fysiikan aloilla ja mainitsee ne suuriksi. Suuruus on kuitenkin suhteellinen käsite ja tarvitsee vertailukohdan. Vertailukohdakseen Engvist valitsee kivikautisen ihmisen. Kosmologian nuoruuden vuoksi vertailukohta on kuitenkin syytä hakea lähempää. Jos vertailukohdaksi otetaan vaikka 1800-luvun lopulla vallinnut tietämyksen taso, eroa ei voi pitää tavattoman suurena. On nimittäin niin, että 1800-luvulla oltiin joissakin asioissa enemmän oikeassa kuin nykyään, joissakin toisissa asioissa enemmän väärässä. Se tekee vertailusta ongelmallisen.

1800-luvulla maailmaa pidettiin deterministisenä, mutta Engvist uskoo sattuman olemassaoloon. Epäilen syystäkin, että tässä asiassa Engvist ja samalla moni muukin on väärässä ( ja Albert Einstein oikeassa). Sattuma tulee katoamaan fysiikan teorioista, kunhan kvanttimekaniikka tulevaisuudessa kirjoitetaan geometrian avulla ja avaruus sekä aika kvantitetaan.

1800-luvulla uskottiin eetterin kaltaiseen väliaineeseen, nyt kosmologit puhuvat innostuneesti kosmisesta taustasäteilystä. Taustasäteilyhän käytännössä muodostaa absoluuttisen lepokoordinaatiston, jonka suhteen minkä tahansa kappaleen nopeus voidaan mitata ja siten saada kappaleelle absoluuttinen nopeus. Siinä suhteessa se vastaa vanhaa eetteriä. Taustasäteily näyttää olevan ristiriidassa suhteellisuusteorian kanssa, sillä teorian mukaan mitään absoluuttista erityisasemassa olevaa koordinaatistoa ei voi olla olemassa. Ja kuitenkin on. Jossakin siis mättää. Oltiinko 1800-luvulla viisaampia, kun uskottiin jonkinlaiseen absoluuttiseen taustaan? En tarkoita, että Newtonin absoluuttinen avaruus ja aika pitäisi palauttaa fysiikkaan.

Se, mitä Engvist kirjoittaa kosmologian löydöistä, varmaankin pätee euklidisessa havaintoavaruudessa nähtynä. Todellinen fysikaalinen avaruus ei ole euklidinen, vaan siinä pätee kompleksinen Manhattan-metriikka ja sen kompleksiset U(1)-, SU(2)- ja SU(3)- symmetriaryhmät. Siinä metriikassa nähtynä fysikaalisten ilmiöiden kuvaus on luonnollisesti toinen. Kuvaus on täsmällinen ilman kvanttiepämääräisyyttä. Siinä hiukkasen aaltofunktio kuvaaa Manhattan-metriikan kaareutumisen amplitudia ja neliöllistä epälineaarisuutta suhteessa tasaiseen euklidiseen havaintoavaruuteen. Kysymys on siis viime kädessä hiukkasen paikan lokalisoitumisesta metriikasta toiseen eli Manhattan-metriikasta euklidiseen havaintoavaruuteen. Se tapahtuu aina mittauksessa.

Oli miten oli, Kari Engvistin uusin kirja on lukemisen arvoinen.

https://www.netikka.net/mpeltonen/siirretyt/tekstit/dteoria.htm

Ei nyt sujunut edes Kari Enqvistin nimen kirjoitus! Mahtaako muussakaan jutussa olla paljonkaan itua?

Ohman

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28261
Liittynyt16.3.2005
P Virtanen
1800-luvulla maailmaa pidettiin deterministisenä, mutta Enqvist uskoo sattuman olemassaoloon. Epäilen syystäkin, että tässä asiassa Enqvist ja samalla moni muukin on väärässä ( ja Albert Einstein oikeassa). Sattuma tulee katoamaan fysiikan teorioista, kunhan kvanttimekaniikka tulevaisuudessa kirjoitetaan geometrian avulla ja avaruus sekä aika kvantitetaan.

Mistä sinä tiedät, että niin käy? Jos maailma on deterministinen, et sinä eikä kukaan voi vaikuttaa siihen. Mitä, jos alkuarvot ovatkin sellaiset, ettei ihminen koskaan keksi niitä?

 

1800-luvulla uskottiin eetterin kaltaiseen väliaineeseen, nyt kosmologit puhuvat innostuneesti kosmisesta taustasäteilystä. Taustasäteilyhän käytännössä muodostaa absoluuttisen lepokoordinaatiston, jonka suhteen minkä tahansa kappaleen nopeus voidaan mitata ja siten saada kappaleelle absoluuttinen nopeus.

Taustasäteily ei ole sen absoluuttisempi kuin mikään muu koordinaatisto, vaan yksi samanarvoinen koordinaatisto muiden joukossa.

Todellinen fysikaalinen avaruus ei ole euklidinen, vaan siinä pätee kompleksinen Manhattan-metriikka ja sen kompleksiset U(1)-, SU(2)- ja SU(3)- symmetriaryhmät.

Mistä sinä sen tiedät? Voihan olla, että maailma vain näyttää jostain (vinksahtaneesta) näkövinkkelistä Manhattan-metriseltä, ihan samaan tapaan kuin se näyttää euklidiselta, jos metrimitalla mittaa.

Haamu
Seuraa 
Viestejä603
Liittynyt11.1.2012
P Virtanen
Taustasäteilyhän käytännössä muodostaa absoluuttisen lepokoordinaatiston, jonka suhteen minkä tahansa kappaleen nopeus voidaan mitata ja siten saada kappaleelle absoluuttinen nopeus. Siinä suhteessa se vastaa vanhaa eetteriä.
Ei kait taustasäteilyn perusteella voida mitään nopeutta määrittää, korjatkaa toki jos olen väärässä.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28261
Liittynyt16.3.2005
Haamu
Ei kait taustasäteilyn perusteella voida mitään nopeutta määrittää, korjatkaa toki jos olen väärässä.

Liikkuva havaitsija näkee taustasäteilyn doppler-siirtyneenä. Menosuunnassa säteily sinistyy ja takana punasiirtyy. Voidaan määritellä koordinaatisto, jossa taustasäteily on keskimäärin samanlaista joka suunnassa. Mutta ei se ole sen "absoluuttisempi" tai erityisempi koordinaatisto kuin mikään muukaan. Ilmeisesti se kertoo jotain maailmankaikkeuden havaittavan osan keskimääräisestä liikkeestä, mutta ei sillä ole sen kummempaa merkitystä.

Eusa
Seuraa 
Viestejä14371
Liittynyt16.2.2011

Ei voi taustasateilya vasten ehka saada yksiselitteista nopeusmittaa, koska valissa on niin paljon linsseja. Mutta paremman absoluuttisen nopeuden saa, kun mittaa sen gravitaation tilanvirtausnopeuttta vasten. Se taytyy suhteuttaa viela optiseen vuorovaikutuskoordinaatistoon eli hyotynopeus on vain kahdenvalinen.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

tammukka
Seuraa 
Viestejä3347
Liittynyt9.5.2010
P Virtanen

Kari Enqvist kuvaa uusimmassa kirjassaan kosmologian kehitystä ja saavutuksia. Johtuneeko kosmologian nuoruudesta vai mistä, että kirja on melko ohut?

 

Kirjan lopussa Enqvist ihailee ihmisen saavutuksia kosmologian ja fysiikan aloilla ja mainitsee ne suuriksi. Suuruus on kuitenkin suhteellinen käsite ja tarvitsee vertailukohdan. Vertailukohdakseen Enqvist valitsee kivikautisen ihmisen. Kosmologian nuoruuden vuoksi vertailukohta on kuitenkin syytä hakea lähempää. Jos vertailukohdaksi otetaan vaikka 1800-luvun lopulla vallinnut tietämyksen taso, eroa ei voi pitää tavattoman suurena. On nimittäin niin, että 1800-luvulla oltiin joissakin asioissa enemmän oikeassa kuin nykyään, joissakin toisissa asioissa enemmän väärässä. Se tekee vertailusta ongelmallisen.

Vasta 1920-luvulla alettiin tajuta että on muitakin galakseja kuin omamme. On siinä mielestäni jo aika iso ero tietämyksen tasossa. Samatan havaintolaitteiden ( esim.avaruusteleskoopit, hiukkaskiihdyttimet) kehitys on mahdollistanut paljon tarkemmat havainnot (maailmankaikkeuden ikä). En kyllä aivan heti allekirjoita väitettäsi.

P Virtanen
Seuraa 
Viestejä18
Liittynyt19.10.2011

D-teorian mallin perusteella on ilmeistä, että sattumaa ei ole. Ihmisellä ei ole vaapaata tahtoa, vaan ainoastaan kokemus sellaisesta.

Taustasäteilyllä on siinä mielessä poikkeuksellinen koordinaatisto, että se kattaa koko universumin eikä sen tiedetä liikkuvan, esim. pyörivän siinä, minkään suhteen. Ja minkä suhteen se voisi edes liikkua? Mutta kappaleet liikkuvat taustasäteilyn suhteen.

Maailma on ilmiselvästi Manhattan-metriikkaan perustuva. Sen voi päätellä mallin toimivuudesta ja selitysvoimasta. Fysiikassa mitään ei "todisteta" kuten matematiikassa.

 

Pekka

 

jussipussi
Seuraa 
Viestejä36454
Liittynyt6.12.2009
Haile Selassie jr

Ihmiset, kuten jalkapallot koostuvat molekyyleistä ja atomeista, jotka voivat olla kahdessa eri tilassa samaan aikaan. Ihmisetkin ovat siis useassa eri tilassa samaan aikaan, ts. meistä on lukuisia kopiota. Tämä selittyy mm. Heisenbergin epätarkkuusperiaatteella, joka pätee myös aikaan.

https://www.youtube.com/watch?v=WKsNraFxPwk

Time from quantum entanglement: an experimental illustration

We implement this mechanism using an entangled state of the polarization of two photons, one of which is used as a clock to gauge the evolution of the second: an "internal" observer that becomes correlated with the clock photon sees the other system evolve, while an "external" observer that only observes global properties of the two photons can prove it is static.

http://arxiv.org/abs/1310.4691

tammukka
Seuraa 
Viestejä3347
Liittynyt9.5.2010

Siltikysymykseen “Mitäkaikki on?” voidaan jo vastata, ettävastaustaei ole mahdollistalöytää. 

Miten tuo D-teoriaa kuvaamassasi esityksesi viimeisessä kappaleessa oleva kommenttisi sulkee sattuman mahdollisuuden pois. Filosofisesti ajateltuna.  

tammukka
Seuraa 
Viestejä3347
Liittynyt9.5.2010
tammukka

Silti kysymykseen “Mitä kaikki on?” voidaan jo vastata, että vastausta ei ole mahdollista löytää. 

Miten tuo D-teoriaa kuvaamassasi esityksesi viimeisessä kappaleessa oleva kommenttisi sulkee sattuman mahdollisuuden pois. Filosofisesti ajateltuna.  

Oho. Jäi esikatselu väliin.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat