Seuraa 
Viestejä221

Nyt on hassattu veroina kerättyä rahaa poliisin toimesta vaikka kuinka. HS uutisoi että panssariauton hankinta meni puihin ja pääosin sen takia, ettei autoja saanut katsastuksesta lävitse. Itse ajattelen taas, että miksi ihmeessä tällaiset erikoisvälineet yleensä pitäisi saada jostain katsastuksesta läpi? Valtioneuvosto voisi vaikka tehdä hallituksen esityksen poliisin panssaroitujen ajoneuvojen rekisteröinnistä ja vakuuttamisesta. Ei kai noita olisi ollut tarkoitus perusajoissa käyttää vaan enneminkin tarpeeseen kaivettu esiin?

Artikkelissa viitataan esim jarrujen tehon puutteeseen, mutta eikö niitä voi mitenkään buustata tähän tarkoitukseen kun kuussakin on käyty? Esim jos Poliisin oma osaaminen ei riitä niin tilaa Maranellosta uudet levyt ja palat? Rahaa hassattiin kaikkiaan 400 keuroa ja lopputulos oli että alusta ei kestä, mutta annetaan autot silti ajoon suurlähetystöihin? Mikä on se logiikka että liikenteeseen kelpaamaton auto kelpaa kuitenkin liikenteeseen vaikka sellaisessa maassa jossa yliajettavat ei ole valkoihoisia? Väitän myös lonkalta, että Suomen liikenneturvallisuuden ongelmat ovat jotain muuta kuin pari poliisin panssaroitua landcruiseria.

Byrokratian ihmemaa tämä Suomi.

Sivut

Kommentit (29)

Pauli
Seuraa 
Viestejä221

Pistetään linkki jakoon hs artikkeliin

www.hs.fi/kotimaa/a1421556838121?ref=hs-art-suositellut

Pitää muistaa että hankkeen tappiot eivät jääneet pelkkään hankintaan vaan asiaa on vatvottu poliisin tutkinnoissa ja oikeuskäsittelyissä tappioiden maksimoimiseksi.

Lisäksi oikeuden ratkaisussa kummastuttaa se, että Helsingin poliisin katsottiin vaikuttaneen ratkaisevasti hankkeen epäonnistumiseen mutta rangaistukset lätkäistiin kuitenkin Tekniikka eskukselle? Jos tätä ratkaisevaa toimintaa ei olisi ollut, niin silloinhan hankinta  ei olisi epäonnistunut ja rangaistuksia ei olisi tarvinnut määrätä? Tekniikkakeskuksen kaverit saivat tai olisivat olleet saamatta rangaistuksia riipuen siitä miten heistä riippumaton taho toimii... No, kuka näitä juristien hömpötyksiä ja sanakikkailuja ymmärtääkään.

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Mitä siitä tulisi jos kytät kaahaisi panssarivaunulla piirityspaikasta toiseen ympäri suomen. Kuolisi muitakin kuin se piiritetty kirveenheiluttaja. Valtaosa tilanteista on kerrostaloasunnoissa ja mitenkähän se porraskäytäviin sopii?

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pauli
Seuraa 
Viestejä221

Itse lähden siitä, vaikka olen pari tikettiä poliisilta saanutkin, että työturvallisuus pitää ottaa heillä entistä paremmin huomioon. Se on eri asia kun mennään näitä aseveikkoja pidättämään ja poliisi yritetään siinä pitää loukkaantumattomana, hehän ovat ihmisiä, äitejä, isiä, tyttäriä, poikia you know.

Jos toi landcruiser panssariauto on nyt niin kova riski liikenteessä, niin miksi ne on edelleen käytössä ulkomailla? Perus vuosimallin 91 toyota corollan laskisin nyt ensi alkuun vaarallisemmaksi puhumattakaan esim venäläisistä rekoista.

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Noh noh, poliisille maksetaan palkkaa riskinotosta. Ne norjan poliisit eivät uskaltaneet siviiliveneellä salmen yli kun breivik tappoi lapsia saaressa. nyt suomessa halutaan panssarivaunut mennä taloa piirittämään, jossa on tavallisesti sammunut känniriehuja joka on ampunut haulikolla ulos ikkunasta ja kiljunut falsetissa että tappaa kaikki.

lokki
Seuraa 
Viestejä5465

Hesarin juttu tapauksesta

Jotain vikaa tuossa poliisiorganisaatiossa kyllä on, kun koko ajan törmätään sisäiseen kiusantekoon ja maton alta vetämistapauksiin. 

Paateron pitäisi mielestäni tehdä omat johtopäätöksensä tilanteesta, jossa vuosi toisensa perään ilmenee vakavia sisäisiä ristiriitoja poliisiorganisaation kesken ja niiden seurauksena poliisin tekemiksi epäiltyjä rikoksia ja itsemurhia.

Poliisia ei saisi päästää tekemisiin rikollisten kanssa; oppivat vain huonoille tavoille.

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Tuollaisen auton tarkoitus on? Aikooko poliisi liikkua salaa panssariautoilla tai käyttää niitä pyssymiesten täkyinä tms.

Jos aikoo vain suojautua on panssarointi helppoa ja edullista.  Erillinen panssaroitu hinattava suoja jossa on apumoottori siirrellä kohteessa. Rynkyn kestäviä kevytpanssareita saa.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Pauli
Seuraa 
Viestejä221
Jodi

Noh noh, poliisille maksetaan palkkaa riskinotosta. Ne norjan poliisit eivät uskaltaneet siviiliveneellä salmen yli kun breivik tappoi lapsia saaressa. nyt suomessa halutaan panssarivaunut mennä taloa piirittämään, jossa on tavallisesti sammunut känniriehuja joka on ampunut haulikolla ulos ikkunasta ja kiljunut falsetissa että tappaa kaikki.

Ei se valitettavati mene noin. Poliisille maksetaan palkkaa heidän tekemästään työstä, kuten kaikille työssäkäyjille maksetaan. Mistään riskinotosta ei kannata puhua, työturvallisuus on tärkeä joka paikassa. Sikariporras olisi varmaan valmis menemään Jodin malliin, jossa työntekijöiden työturvallisuudesta ei välitettäisi pätkääkään. Purkaahan ne Intiassakin asbestilaivoja ilman suojavarusteita - niillehän maksetaan riskinotosta?

Ei sitä karhuryhmää kutsuta paikalle kun kyseessä on satunnainen känniriehuja, ja esim Jokela tyyppiseen tapaukseen näillä autoilla ei ehditä eikä ole mitään hyötyäkään. Näen kuitenkin itse tällaisten ajoneuvojen tarpeen, poliisilla pitää olla kunnon varusteet niihin hommiin mitä se tekee.

Toinen kysymys sitten on, että irtoisko Puolustusvoimilta yksi tai kaksi pasia karhuryhmälle vakituiseen käyttöön? Ne vois hakea sitten pois kun vihulaiset tulee rajanyli. Pasit on kai jollakin tavalla rekisteröityjä - ainakin niitä teillä näkyy liikkuvan. No, artikkelista ei ilmene millaiseen käyttötarkoitukseen olisivat tulleet, mutta panssaroituja ajoneuvoja ei poliisilla tällä hetkellä ilmeisesti ole.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Pauli

Itse lähden siitä, vaikka olen pari tikettiä poliisilta saanutkin, että työturvallisuus pitää ottaa heillä entistä paremmin huomioon. Se on eri asia kun mennään näitä aseveikkoja pidättämään ja poliisi yritetään siinä pitää loukkaantumattomana, hehän ovat ihmisiä, äitejä, isiä, tyttäriä, poikia you know.

Jos toi landcruiser panssariauto on nyt niin kova riski liikenteessä, niin miksi ne on edelleen käytössä ulkomailla? Perus vuosimallin 91 toyota corollan laskisin nyt ensi alkuun vaarallisemmaksi puhumattakaan esim venäläisistä rekoista.

Liikenneturvallisuus koskee kaikkia, myös poliisia. Jos poliisin liikenneturvaton Landcruiser aiheuttaa vahinkoa niin kuka kantaa vastuun? Poliisi ei sitä tee joten syytettyjen penkille jäisi katsastusviranomainen joka katsoi asiaa sormien läpi.

Ja, jos et ymmärrä, että mitä ylikuormaus tekee ajo-ominaisuuksille ja jarrutusmatkalle niin ole hyvä ja sivistä itseäsi hieman.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Työturvallisuuteen vedoten puolustetaan kehnoa autohankintaa työssä jossa voi joutua tulilinjalle varoittamatta milloin tahansa.  Mitä sitten kun panssariauto on rikki tai ojassa koska sitä ei voi hallita. Mennään karkuun tietenkin ettei tule pipi.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Vierailija
Pauli

Ei sitä karhuryhmää kutsuta paikalle kun kyseessä on satunnainen känniriehuja, ja esim Jokela tyyppiseen tapaukseen näillä autoilla ei ehditä eikä ole mitään hyötyäkään. Näen kuitenkin itse tällaisten ajoneuvojen tarpeen, poliisilla pitää olla kunnon varusteet niihin hommiin mitä se tekee.

Toinen kysymys sitten on, että irtoisko Puolustusvoimilta yksi tai kaksi pasia karhuryhmälle vakituiseen käyttöön? Ne vois hakea sitten pois kun vihulaiset tulee rajanyli. Pasit on kai jollakin tavalla rekisteröityjä - ainakin niitä teillä näkyy liikkuvan. No, artikkelista ei ilmene millaiseen käyttötarkoitukseen olisivat tulleet, mutta panssaroituja ajoneuvoja ei poliisilla tällä hetkellä ilmeisesti ole.

Lantikkaa tarvitaan tapauksissa jossa täytyy liikkua suht koht huomaamattomasti muun liikenteen seassa, mutta tarvitaan kuitenkin loppuvaiheessa itse kohteessa suojausta. Kuorma-auton kokonen pasi herättää huomiota eikä mahdu joka paikkaan.

Lantikka vetää 5-7 jannua sisäänsä ja kaks kappaletta 10-14. Eli niillä voidaan suorittaa operaatioita joka vaatii ryhmän jakautumisen.

Tyrimistähän tuossa tapahtui, mutta jotenkin älyvapaalta kuulostaa että miksi tuo räpellys joutui oikeuteen saakka? Asiahan olis mennyt nappiin jos työ olisi alunperinkin tilattu "Europpa standardilla".

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Tavallisella jakeluautolla liikkuu mikä revohka tahansa ja panssaritkin.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Pauli
Seuraa 
Viestejä221
taucalm
Pauli

Itse lähden siitä, vaikka olen pari tikettiä poliisilta saanutkin, että työturvallisuus pitää ottaa heillä entistä paremmin huomioon. Se on eri asia kun mennään näitä aseveikkoja pidättämään ja poliisi yritetään siinä pitää loukkaantumattomana, hehän ovat ihmisiä, äitejä, isiä, tyttäriä, poikia you know.

Jos toi landcruiser panssariauto on nyt niin kova riski liikenteessä, niin miksi ne on edelleen käytössä ulkomailla? Perus vuosimallin 91 toyota corollan laskisin nyt ensi alkuun vaarallisemmaksi puhumattakaan esim venäläisistä rekoista.

Liikenneturvallisuus koskee kaikkia, myös poliisia. Jos poliisin liikenneturvaton Landcruiser aiheuttaa vahinkoa niin kuka kantaa vastuun? Poliisi ei sitä tee joten syytettyjen penkille jäisi katsastusviranomainen joka katsoi asiaa sormien läpi.

Ja, jos et ymmärrä, että mitä ylikuormaus tekee ajo-ominaisuuksille ja jarrutusmatkalle niin ole hyvä ja sivistä itseäsi hieman.

Se on hyvä tosiaan että liikennettä vaarannetaan noilla nyt jossain muualla Suomen viranomaisten toimesta. Ja toivoisin sinun sivistävän itseäsi mitä tapahtuu kun poliisimiestä ammutaan luodilla vatsaan. Ai niin, sehän olikin se poliisin riskinotto vastuu.

Mun ymmärrystä pitää avartaa että mitenkä on sitten mahdollista vetää tuollaisella landcruiserilla raskasta peräkärryä, peräkärryssä toki voi olla lisää jarrua. Niinhän se oli ettei jarrut kestä ja jarruja ei voi mitenkään tuunata paremmiksi... panssaria saadaan muttei parempia jarruja - ok.

Lisäksi tiedän että tutkimuskäytössä on suomessa ollut näitä landcruisereita varusteltuna niin että auton massa on noussut 3t asti. Sitten perässä on ollut vielä 2t tutkimus(mittaus)kärry. Rekisterissä olivat tällä vuosituhannella, en tosin tiedä tehdäänkö niillä tutkimuksia enää. Ehkä oli noi kulkuneuvot katsastanut joku tumpelo sitten tai kaikki varusteet ei olllu silloin kyydissä, huoltoautoksi kyseinen vehje oli rekisteröity.

Jos suomalaisia jarruonnettomuuksia mietitään niin ne tapahtuu ulkomailla serpentiiniteillä turistibussien jarrujen lauetessa.

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Ilman valmistajan lupaa autoa ei saa muuttaa rakenteellisesti ei anakaan tonnikaupalla raskaammaksi.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Pauli
Seuraa 
Viestejä221
SamikoKu

Lantikkaa tarvitaan tapauksissa jossa täytyy liikkua suht koht huomaamattomasti muun liikenteen seassa, mutta tarvitaan kuitenkin loppuvaiheessa itse kohteessa suojausta. Kuorma-auton kokonen pasi herättää huomiota eikä mahdu joka paikkaan.

Lantikka vetää 5-7 jannua sisäänsä ja kaks kappaletta 10-14. Eli niillä voidaan suorittaa operaatioita joka vaatii ryhmän jakautumisen.

Tyrimistähän tuossa tapahtui, mutta jotenkin älyvapaalta kuulostaa että miksi tuo räpellys joutui oikeuteen saakka? Asiahan olis mennyt nappiin jos työ olisi alunperinkin tilattu "Europpa standardilla".

Näppärän kokoinen ja tosiaan ei paista 5 km päähän erikoisajoneuvolta. Eikös tässä olisi voinut toimia edes niin että olisi autot myyty sinne missä niitä sitten saa käyttää (ja varantaa ihmisten hengen) ja sitten ostettu eurooppaan sopiva versio ohuemmilla panssareilla tilalle? Ehkä Dubailainen varustelija olisi jopa tiennyt sopivia ostajiakin? Nyt tuli 400 k€  tappio Poliisille tästä eikä minkään valtakunnan autoa tullut tilalle.

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4819
SamikoKu
Pauli

Ei sitä karhuryhmää kutsuta paikalle kun kyseessä on satunnainen känniriehuja, ja esim Jokela tyyppiseen tapaukseen näillä autoilla ei ehditä eikä ole mitään hyötyäkään. Näen kuitenkin itse tällaisten ajoneuvojen tarpeen, poliisilla pitää olla kunnon varusteet niihin hommiin mitä se tekee.

Toinen kysymys sitten on, että irtoisko Puolustusvoimilta yksi tai kaksi pasia karhuryhmälle vakituiseen käyttöön? Ne vois hakea sitten pois kun vihulaiset tulee rajanyli. Pasit on kai jollakin tavalla rekisteröityjä - ainakin niitä teillä näkyy liikkuvan. No, artikkelista ei ilmene millaiseen käyttötarkoitukseen olisivat tulleet, mutta panssaroituja ajoneuvoja ei poliisilla tällä hetkellä ilmeisesti ole.

Lantikkaa tarvitaan tapauksissa jossa täytyy liikkua suht koht huomaamattomasti muun liikenteen seassa, mutta tarvitaan kuitenkin loppuvaiheessa itse kohteessa suojausta. Kuorma-auton kokonen pasi herättää huomiota eikä mahdu joka paikkaan.

Lantikka vetää 5-7 jannua sisäänsä ja kaks kappaletta 10-14. Eli niillä voidaan suorittaa operaatioita joka vaatii ryhmän jakautumisen.

Tyrimistähän tuossa tapahtui, mutta jotenkin älyvapaalta kuulostaa että miksi tuo räpellys joutui oikeuteen saakka? Asiahan olis mennyt nappiin jos työ olisi alunperinkin tilattu "Europpa standardilla".

Tätäpä itsekin arvelin, ihan toisiin kohteisiin kuin perinteisiin piirityksiin näitä on ajateltu. Olen sivusta nähnyt että Suomessa viranomaisten yhteistyö on monesti ollut suhteellisen onnistunutta ja etukäteen kyselty asioista, tässä on kyllä selvästi jotakin jäänyt välistä ja ylipäätään tavanomaisesta poikkeavan typerää että asia näin on edennyt, luultavasti joku haluaa päteä.

Paulin viestiin sellainen arvio, että minusta Karhuryhmän Pasit on olleet aina virka-apuna puolustusvoimilta, eikä varmaan mikään estä varaamasta semmoisia nytkin, itse varaisin (ainakin terroristinäkökulmaa ajatellen) pari rynnäkköpanssariakin 30mm tykillä tämmöiseen toimintaan, suoraan poliisille tuskin järkevä on luovuttaa koska käyttö on vähäistä, korkeintaan lainata lähimmästä tukikohdasta ja tarvittaessa kouluttaa muutamia poliiseja (mikäli tarvis) laitteiden käsittelyyn)

Tietojen mukaan kaikki tieliikenteessä liikkuva kalusto on katsastettua, pätee myös Paseihin, mm maastokuorma-autoja tuli aikanaan inttiaikana vietyä ihan normikatsastukseen.

Pauli
Seuraa 
Viestejä221
Jodi

Ilman valmistajan lupaa autoa ei saa muuttaa rakenteellisesti ei anakaan tonnikaupalla raskaammaksi.

Ei sitten ole poliisi ensimmäinen tyrijä tässä asiassa.

Viime vuonna astui voimaan uudet säännökset raskaiden ajoneuvojen yhdistelmissä. Mitenkä siellä puolella taas on mahdolllista että samat nupit voi vetää raskaampia kuormia ilman että vetoautojen rakenteita on vahvistettu tai jarruja paranneltu? Hallinnollisella päätöksellä saatiin tämä aikaan. Kauhisteletteko tuotakin?

Kuorma-autossa ja muissakin vedettävissä yhdistelmissä jarrut ovat kuorman alla olevissa pyörissä. Ei vetoauton jarruja tarvitse mitenkään muuttaa, vaikka vedettävä kuorma kasvaisikin, ainakaan hidastuvuuden takia. Moottoritehoa tarvitaan tietenkin hiukan lisää, jos tavoitellaan samaa kiihtyvyyttä ja mäennousukykyä. En siis kauhistele, sillä se ei muuta mitään liikenneturvallisuuteen liittyvää tekijää - mahdollisten tiestön kantavuuteen liittyvien tekijöiden lisäksi.

Pauli
Seuraa 
Viestejä221

Kyllä niiden kuorma autojenkin akselirajoitusta nostettiin, että äläpä jauha puuta heinää. Ja aivan oikeassa olet näiden superyhdistelmien aiheuttamista ongelmista kantavuuteen ja teiden rapistumiseen. Kantavuuden menetys taas johtaa huonompaan pituustasaisuuteen ja tulee kasvattamaan liikenteen vaarallisuuutta. Näitä superyhdistelmiä kun on paljon verrattuna suurimmaksi osaksi tallissa seisovaan erittäin vaaralliseen panssariautoon, voidaan pohtia kumpi näistä aiheuttaisi enemmän vaaraa liikenteelle. Moni kuolee tänä vuonna superyhdistelmien alle - kuka ottaa vastuun noista - ei kukaan.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat