En ole ihan varma alueesta, mutta kai tämä psykologiaan menee.
Ajattelin, että täällä voi olla keskimääräistä fiksumpia ihmisiä, kaltaisiani. Minulla on ongelma, joka voi tuntua tyhmältä. Se on onneksi nyt hellittänyt, mutta nuorempana se oli todellinen.
Olen liian fiksu kanssaihmisiini nähden. Juttuni ovat liian korkealentoisia. Kukaan ei ymmärrä minua. Puhun niin viisaita, että minua pidetään tyhmänä. Siinä on ongelma kiteytettynä.
Aiemmin ala- ja varsinkin yläasteella tämä oli todellinen ongelma. Minua pidettiin outona, vaikka vika oli periaatteessa muissa (oliko?). Oli myös rasittavaa, kun minulta kysyttiin kaikkea liputuspäivistä koulutehtävien ratkaisuihin. Useimmiten tosin vastaukset tiesinkin.
Olen myös saanut huomata, että sinänsä viaton päämäärä jakaa tietoaan voi väärässä tilanteessa aiheuttaa vain surua, itkua ja parkua. Tämäkin on täytynyt oppia kantapään kautta.
Sittemmin ongelma on hävinnyt. Olen oppinut hallitsemaan älyni. Olen oppinut, että täytyy ymmärtää, mitä toiset haluavat tietää ja mitä heidän tarvitsee tietää. Olen ymmärtänyt, että on asioita, joita kaikkien ei tarvitse tietää ja että kenenkään ei tarvitse tietää kaikkea. Kaikki eivät edes voi ymmärtää kaikkea eikä kaikkia kiinnosta ymmärtää kaikkea. On ajateltava mitä sanoo.
Myös kanssaihmiset ovat nyt yliopistossa enemmän kaltaisiani.
Vaikka ongelmaa ei enää olekaan, on se jäänyt kaivamaan mieltäni. Onko ongelmaa edes olemassa? Olenko vain paisutellut mitättömiä pikkutapauksia mielessäni? Onko ongelma sittenkin minussa? Olenko jotenkin erilainen (huonolla tavalla)? Vai onko koko juttu vain inhimillinen kasvutarina?
Onko kukaan kohdannut vastaavaa?
Loppuun kevennys. Videon Hemuliin on helppo samaistua. https://www.youtube.com/watch?v=PLAhP2DGpFk
Sivut
Kirjoitus on kuin mun omasta kynästä. Siihen on pari ratkaisua: opettele hyväksymään tilanteesi ja tule miittiin ensi kesänä.
Kyllä se siitä.
On niitä fiksumpiakin:
Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.
^Tuo on kyllä helmi.
Ongelma saattaa olla tässä. Ihmisellä on tapana yliarvioida omia kykyjä suhteessa muihin. Varsinkin älykkyyttä.
Ongelma ei ole ainoastaan tuo. En nyt tiedä, että onko tässä puheena oleva ongelma älyyn liittyvä vai enemmänkin persoonatekijä. Tunnistan nimittäin omastakin ympäristöstäni saman. Ystäväni ja sukulaiseni ja perheeni eivät olleet tiedeorientoituneita, eivät lukeneet populaaria tiedekirjallisuutta, katsoneet scifiä tai dokkareita. Semmoiset ihmiset eivät yleensä jaksa kuunnella sepostuksia. Siihen kun sitten yhdistetään pikkuvanhuus, yksinäisyys ja hyvät verbaaliset kyvyt, niin päädytään alottajan kuvaamaan tilanteeseen.
Oma ongelmani on lievittynyt saamalla seuraa ja ystäviä palstalaisista, jotka ovat samanhenkisiä sekä yliopistossa, jossa ilmapiiri ja ihmiset ovat kaikkiaan uteliaita ja tiedemyönteisiä.
Mä olen päivittäin tekemisissä ammattikoululaisten kanssa. Joskus menee hermo niiden hitauteen ja välinpitämättömyyteen ymmärtää asioita.
Onko Aloittaja asperger-oireinen? Sain sellaisen tuntuman, että sekin olisi eräs mahdollisuus. Assi-lapsilla on usein juuri tuon tyyppistä ongelmaa kun järki leikkaa kuin partaveitsi ja muisti knoppitiedon suhteen on lähes eideettinen, mutta kanssakäynti lauman kanssa on vaikeaa.
- Ubi bene, ibi patria -
Minusta kiinnostuksen kohdistuminen ja älykkyys ovat aika eri asioita. Joku teknisesti tosi taitava näprääjä voi olla hyvinkin älykäs ongelmanratkaisijana, vaikkei olisi yhtään lukutyyppiä eikä edes kiinnostunut abstraktista pähkäilystä. Ja toisinpäin, joku vaikka matemaattisesti huippuälykäs (tämä kai on se klassinen älykkään stereotyyppi) voi olla ihan käsi asioissa, jotka eivät ole eksaktisti määriteltyjä ongelmia, vaan vaativat hoksaamista, käden taitoa toteuttamiseen ja kokemustaustaa siitä, mikä toimii (näistä vain osa on älykkyyttä, mutta yhtäkaikki, äly ei tuossa voi tulla esiin ilman muita taitoja).
Ja joo, lika barn leka bäst. On kiva, jos ei tarvitse varoa sitä, ettei toiset ymmärrä jotain sanaa tai jos voi huvitella liioitellun formaalilla ulosannilla. Eikä varoa sitä, ettei vaikuta itseriittoiselta besserwisseriltä vain siksi, että sattuu tietämään aika paljon melko monenlaisista aihepiireistä.
Toinen, mikä tuli mieleen aloituksesta oli se, että yksipuolinen ihminen on outo lintu joka tapauksessa. Olipa sitten urheilija, poliittinen eläin, koiraharrastaja tai mikä vaan, tyyppi, jonka juttu aina kääntyy omaan fokuksen on rasittava. Jos sen yksipuolisuuden kohde on hyvin abstrakti ja muita melko kiinnostamaton, ollaan tilanteessa, jossa aloittajan sanoin:
Jos tähän vielä liittyy keskivertoa heikommat sosiaaliset taidot, tavisporukka kuittaa "keskustelun" oudon tyypi höpötykseksi sen kummemmin perehtymättä. Aloittajaahan en tunne, mutta jotenkin tuollainen kuva tilantesta tulee.
"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...
Muistan yhden kuvauksen toisesta suunnasta. Eräälle oli muodostunut ongelma roolina eletystä älyllisestä paremmuudesta. Tuon tyypin elämä helpottui kun se asian ymmärsi. Taviksena taviksen tasolla on helpompaa. Kannattaa aika ajoin arvioida onko oikeasti älyllisesti jotain. Kuvitelma voi olla myös pelkkä kuvitelma.
Toiset ovat taitavia luomaan mielikuvia. Kriisitilanteet ovat hyviä osoittamaan jotain todellista. Ihminen toimii tosipaikassa vain omien kykyjensä mukaisesti.
Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula
Jos minäkuva perustuu siihen, että on paljon muita fiksumpi ja sosiaaliset vaikeudet on saanut perusteltua tuon kautta muiden "viaksi", ei ole mitenkään helppo juttu muuttaa ajatustapaansa. Ongelmien ulkoistaminen on todella yleinen tapa selvitä ja kyllähän siihen sortuu jossain määrin kuka tahansa. Mutta aika usein, jos tulee torjutuksi tai väärinymmärretyksi jatkuvasti erilaisissa porukoissa ja tilanteissa, kyse on jostain oman toiminnan omituisuudesta (suhteessa keskimääräiseen) eikä siitä, että toiset olisivat jotenkin viallisia ja epäreiluja.
Ja vaikka olisikin älyllisesti "jotain", sosiaalinen vaikeus ei välttämättä liity siihen juuri mitenkään. On paljon älykkäitä ja fiksuja ihmisiä, jotka ovat pidettyjä. Varmaan lähinnä siksi, että tilannetaju ja toisen huomaaminen/huomioiminen on osa lahjakkuusprofiilia. Ideaalitilanteessa tietysti ei tarvitse paljon himmailla sitä fiksuutta, kuten Vatkainkin totesi.
"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...
Lapsena koettu heikkolahjaiseksi leimaaminen vaikka yliauttavaisuutenakin, voi saada tarpeen kompensoida se yrittämällä fiksuilla kaikissa tilanteissa joissa tuntee tulevans arvostelluksi, joka voi olla virhearvio. Asperger persoonat tekevät niitä usein.
Sosiaalisissa informaatio tilanteissa pääpaino on milloin ja kenelle kuin mitä. Ihmiset antavat merkityksiä ja painoarvoja asioille jotka useimmat tuntevat ja jonkin uuden näkökulman esittäminen vain häiritsee, vaikka se olisi hyväkin. Sen hyväksyntä on sosiaalinen riski. Jos asia on ennakko-oppimista vaativa, on esittäjä heikoilla jäillä. Jos sen esittäjä on auktoriteetti, menee se yleensä läpi vaikka oli huonokin.
Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro
Tuo "keskivertoa heikommat sosiaaliset taidot" voisi sopia minuun. Olen aiemmin ajatellut, että olen vain ujo, mutta ehkä kysymys ei olisikaan ihan siitä. Onkohan stereotyypisessä tiedemiehessä Simpsoneiden tohtori Frinkin tapaan jotain perää?
Ihminen tietysti osaa helposti kuvitella kaikenlaista, mutta uskoisin kuitenkin olevani jollain tasolla älyllisesti ylivertainen keskiarvoon nähden. Älykkyydestä kuitenkin saa viitteitä esimerkiksi koulumenestyksestä, ylioppilaskirjoituksista ja monesta muusta asiasta.
Mutta mukavaa, että asialle tuntuu olevan ymmärtäjiä.
Veikkaan että tänne ilmestyy samantyyppisiä aloituksia tasaisin väliajoin.
Eiköhän aika moni keskivertoa älykkäämpi pohdiskele samoja asioita jossain vaiheessa elämäänsä. Tässä perhepiirissä on parikin näitä "liian fiksua" nuorta jantteria, jotka vaan sähläävät menemään ja tohisevat omasta fiksuudestaan. Kaikkea omaa saamattomuutta perustellaan sillä, ettei vaan sopeudu normipulliaisen elämään omassa ylivertaisuudessaan. Välillä on pakko muistuttaa ettei sitä kuitenkaan mitään neroja olla, ja ehkä siitä kriisistä kannattaa vaan koittaa päästä yli.
Tulihan tuollaista itsekin tuumittua nuorempana, mutta pyh, ihan samalla tavalla sitä on törttöillyt kuin kaikki muutkin.
Voihan olla pääosin itsekseen jos sosiaaliset tilanteet ei tunnu luontevilta. Tai sitten haalii ympärilleen samanhenkistä sakkia. Kannattaa vaan elellä parhaansa mukaan, eikä pähkäillä omaa fiksuuttaan/tyhmyyttään liikaa.
On varmaan siinä mielessä, että älykkyydellä ja sosiaalisesten taitojen heikkoudella on jonkinlainen korrelaatio, ainakin siinä keskivertoa älykkäämmässä porukassa (veikkaan, että myös alapäässa, mutta toiseen suuntaan, eli hyvin älyllisesti heikkolahjaiset eivtä pärjää sosiaalisestikaan). Parhaiten tyypillisten menestyksen mittareiden valossa porskuttaa perusfiksu ja nokkela, mutta ei liian superälykäs tyyppi. Toisaalta joku huippufiksu erakkotyyppi ei edes haluasi sellaista menestystä.
Mistä päästäänkin siihen, että persoonapiirteissä ei sinänsä ole mitään pahaa eikä niille tarivtse tehdä mitään, jos ne eivät haittaa liikaa itseä tai läheisiä. Mutta jos kokee jonkun piirteen rajoittavan omaa olemista ja tekemistä tai rasittavan liikaa muita, kannattaa miettiä tarkemmin mistä on kyse ja voisiko sille tehdä jotain.
Keksivertoa selvästi älykkäämpiä on loppupeleissä aika paljon. Varsinkin, jos elämä sujuu tuon taipumuksen ohjaamana, eli päätyy opiskelupaikkaan ja duuniin, jossa samantapaisia ihmisiä on suhteessa enemmän. PErhekin perustetaan yleensä aika samanlaisen ihmisen kanssaja monesti se läheisisin tuttavapiiri muutenkin muotoutuu samanhenkiseksi. Armeija taitaa olla peruskoulun jälkeen yksi viimeisistä koko ikäluokan lahjakkuusjakaumaa leikaavista kokemuksista monen elämässä. Tietysti polkuja on erilaisia.
"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...
Joo. Tätä yritin sanoa. Kyse ei välttämättä ole älykkyysestä vaan omasta persoonasta joka vaikuttaa kykyyn ja tapaan tuoda asioita esille. Sekä siitä, että erilaisia ihmisiä vaan kiinostaa erilaiset asiat. Ongelma ratkeaa hakeutumalla samanhenkisten seuraan.
^^^Jos oma älykkyys aiheuttaa yksinäisyyttä ja väärinymmärryksiä, on aika luonnollista, että sitä pohtii paljon. Aloittajaa tuntematta minäkin veikkaisin syy voi enemmän olla sosiaalisissa taidoissa kuin liiassa älykkyydessä. Sosiaalisesti taitava yleensä löytää keskusteltavaa ja yhteistä asioista, jotka eivät ole pelkästään hänen erikoisalaansa. Sitten ongelma on hankala, jos muut ihmiset tuntuvat niin tyhmiltä, ettei heidän kanssaan kiinnosta viettää aikaa. Eikä se stereotypia sosiaalivammaisista neroista ole pelkkä stereotypia, vaikkei tietnkään tarkoita, että kaikki älykkäät olisivat sosiaalisesti aivan käsiä.
Itsellenikin tuossa aloituksessa oli jotain tuttua, mutta en varmaankaan ole tarpeeksi älykäs, jotta minua olisi pidetty tyhmänä. Enemmänkin välillä harmittaa, että annan joillekin itsestäni älykkäämmän kuvan kuin olenkaan. Siinä mielessä olen ollut onnekas, että minulla on ollut itseni kaltaista seuraa. Lapsuuden paras kaverini oli lapsesta lähtien tyypillinen tieteilijä, mutta hänellä oli tuo sosiaalisesti taitamattoman händikäppi, eli olin hänen ainoita kavereitaan ja murrosiässä hän jäi aika yksin, kun muut tykkäsivät bilettämisestä. En ole kotoa pois muutettuani häntä juuri tavannut, mutta ilmeisesti sai korkeakoulusta samanhenkisiä kavereita.
Samaten isäni on ollut jossain määrin tieteellisesti ajatteleva ja lukiossa olin luokan nörttiklikin kanssa hyviä kavereita, mutta myös sen juhlijaporukan. Itseasiassa minulla on läpi elämäni ollut kavereita, jotka eivät ymmärrä toisiaan, ja ihmettelevät, että miten miten minulla on jotain yhteistä niin erilaisten tyyppien kanssa.
Yleensä ihmiset, jotka tuntevat minua vain jonkin verran tai ne, jotka eivät itse ajattele asioita erityisen analyyttisesti, pitävät minua mielestäni vähän turhan fiksuna. Törmään ajoittain sellaiseen, että minua pidetään paljon koulutetumpana kuin olen tai kuulen jälkeenpäin, että joku on varonut puheitaan seurassani, ettei antaisi itsestään tyhmää kuvaa. Siinä mielessä tämä palsta on hauska paikka, että täällä ei tunne olevansa lainkaan älykäs :).
Olen aina vaan enemmän siirtynyt tuon erakoitumisratkaisun kannattajaksi.
"Jos oma älykkyys aiheuttaa yksinäisyyttä ja väärinymmärryksiä, on aika luonnollista, että sitä pohtii paljon."
Juuri siksi kannattaa välillä pohtia sitäkin, onko ongelmien syy todellisuudessa "liiallinen" älykkys, vai haluaako vain nähdä asian siten. On kuitenkin niitä huippuälykkäitä, joille sosiaalinen kanssakäyminen on juuri ylivertaisen älykkyyden takia lähes mahdotonta, ja sellainen ihminen kuvailisi todennäköisesti ongelmaansa hieman eri tavalla.
Oma lähipiirini (melko suppea, koska olen itsekin sosiaalisesti kädetön), koostuu varmaan suurimmilta osin keskivertoa älykkäämmistä, sosiaalisilta "taidoiltaan" varsin erilaisista ihmisistä. Tunnen ainoastaan yhden ihmisen jonka voisin määritellä huippuälykkääksi, ja se kaveri on kyllä aivan eri sfääreissä kuin keskiverrot keskivertoa älykkäämmät.
Tämän ongelman voi myös ratkaista kuten älykäs ihminen tekisi. Ja kuten minä tein. Opettelin kirjoista millaista on olla sosiaalisempi ja vuorovaikutteisempi. Sitten sovelsin käytäntöön.
Sulla oli ilmeisesti tarve ja halu muuttaa tilannetta. Kaikilla ei ole. Lisäksi tunnistit, että kyse ei ollut sinun älyllisestä ylivertaisuudestasi (ei sillä, ettei se olisi totta ;), vaan siitä, miten vuorovaikutat.
Tuo asdf:n kuvaus kaveripiiristä tuntuu tutulta. Samoin se, miten joissain porukoissa tuntee itsensä aivan liian analyyttiseksi ja toisissa taas roolit hupsahtavat toisin päin ja nolottaaa, miten pinnallinen (syvällisen vastakohtana) ajattelutapa ja huono kärsivällisyys itsellä on.
"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...
Sivut