Seuraa 
Viestejä4286

oletteko ajattelleet miten valtio toimii Talvivaaran tapauksessa?

valtion virkakoneisto ja byrokratia estää ensin kaivoksen toiminnan lähinnä sillä syyllä että toimenpiteiden vaikutusta ympäristöön ei tunneta. Kun sitten konkurssi kopsahtaa ja valtio tulee pesän haltijaksi niin alkaakin toimintaa parantavat muutokset tuntua myös virkamiehistä välttämättömiltä. Kas kun nyt onkin oma palkanmaksaja omistajana....

Sivut

Kommentit (21)

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4819

Eikös tuo kuvio mennyt kokonaisuudessaan kutakuinkin täysin päinvastoin mitä esitit, annettiin lupia ennen käytännössä testaamattomalle menetelmälle josta katastrofi johtui jne ? 

Muoks näemmä brittiläinen sijoitusfirma ostikin kaivoksen, mikäli oikein arvaan maksaja on Suomen kansa ja voittaja kyseinen firma, näin peli jatkuu aina ja aina, yllättäin

Lyde19
Seuraa 
Viestejä4286

No jos näkökanta on tiukan vihreä niin voi asian noinkin kuvata.

Kun tuon kokoinen uutta tekniikkaa käyttävä teollisuuslaitos perustetaan niin kyllä kaikkien osapuolien pitää tietää että jonkinlaisia lurahduksia todennäköisemmin tapahtuu kuin on tapahtumatta. Näin mutu tuntumalla sanoisin että vastaavia tapahtui 1960 luvulla perustetuissa teollisuuslaitoksia vähintään vuosittain ja viranomaisia homma ei kiinnostanut jos ei lurahduksia tapahtunut ihan kuukausittain.

 

Viranomaiset kuitenkin viivyttivät korjaavia toimenpiteitä niin kauan että konkka kopsahti.

Käytännössä tässä kupattiin kauhea kasa toimivaa infrastruktuuria valtiolle pilkkahintaan. 

Valtio voi nyt myötää itselleen luvan korjaustoimiin saa tuottavan kaivoksen ikäänkuin vahingossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Ne päästöt oli vahinko ja se valtava negatiivinen kohu pahaa tahtoa ja virkamiestoiminta idioottimaista ja uusi omistaja kuittaa hyödyn. Ehkä raijaamalla tehtaan muualle.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

tammukka
Seuraa 
Viestejä4415
Jodi

Ne päästöt oli vahinko ja se valtava negatiivinen kohu pahaa tahtoa ja virkamiestoiminta idioottimaista ja uusi omistaja kuittaa hyödyn. Ehkä raijaamalla tehtaan muualle.

Luultavasti olivatkin vahinko koska tuskin kukaan nyt tahallaan sotkee ympäristöä. No ehkä Lokapojat... Pointtina lienee kyseisessä tapauksessa että toimiva johto ja omistajat ottivat tietoisen riskin arvioimalla varoaltaiden mitoituksen selvästi alakanttiin. Alueen sademääristä oli tietoa saatavilla riittävästi. Huonolla tuurilla kävi näin. Oikeushan sitten aikanaan päättää syylliset jos sellaisia sitten löytyy. Jos tuo vesihomma saadaan toimimaan voi Talvivaaran kaivos olla kannattavakin jossain vaiheessa. Siihen miten paikalliset suhtautuvat purkuputken vetämiseen Nuasjärveen voinee jokainen arvata vastauksen.

Diam
Seuraa 
Viestejä2643

Korjatkaa vaan ihan vapasti, mutta olen lukenut, että ensinnäkin bioliotusprosessi ei toimi näillä leveysasteilla ihan putkeen ja Nuasjärvessä käy samalla tavalla kuin pikkulompoloissa, että jätelemi kerääntyy hapettomiin pohjukoihin.

Mies kysyi kaiulta: Ostanko Nuhvin vai Majorin? ja kaiku vastasi: VAI MAJORIN!

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047

Eipä sillä mökkiläisen kannalta ole mitään väliä oliko kyseessä vahinko vai ei, kun vettä ei enää voi käyttää edes kiukaalla.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Pientä noiden riesat olisi olleet verraten mihin maailmalla ovat saaneet tottua. Joku lipeäallas vuotaa kaduile eikä ketään varoiteta. Hiilikaupungissa ei mikään kasvi kasva ja ihmiset kulkevat savusumussa. Joutaisi hirttää munistaan nuo mökkiläiset.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

ing geolog
Seuraa 
Viestejä7007

Montako mökkiläistä siellä olikaan ja montako oli töissä kaivoksella?

Eikö tämä sama väittely ole käyty, jo vähintäänkin kerran, toisilla palstoilla.

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187

Kyse ei ole mistään biologisesta prosessista. Rikkivoittoista malmia liotetaan tuodulla rikkihapilla vaikka sitä happoa syntyy siinä 20 % sen rapahtuessa. Koko alue oli jo hapanta ennestään sen vuoksi Hapon voi nehtraloida mutta sen muut metallit kuten uraani, jäävät vesistöihin.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

tammukka
Seuraa 
Viestejä4415
Jodi

Pientä noiden riesat olisi olleet verraten mihin maailmalla ovat saaneet tottua. Joku lipeäallas vuotaa kaduile eikä ketään varoiteta. Hiilikaupungissa ei mikään kasvi kasva ja ihmiset kulkevat savusumussa. Joutaisi hirttää munistaan nuo mökkiläiset.

Suomessakin enemmän haittaa tullut turvetuotannon ja huonosti suunniteltujen metsäojitusten takia vesistöille. Puhumattakaan maataloudesta. Tietenkin se kirpaisee jos oma mökkiranta sotketaan oli sotkijana kuka tahansa. Nyt vaarana on tietysti Oulujärven vesistö suunnitellun purkuputken takia. Ja siellä vahingonkärsijöitä olisi valtavan paljon enemmän. Katsotaan nyt että halutaanko riskiä ottaa vielä toisenkin kerran.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Jodi

Pientä noiden riesat olisi olleet verraten mihin maailmalla ovat saaneet tottua. Joku lipeäallas vuotaa kaduile eikä ketään varoiteta. Hiilikaupungissa ei mikään kasvi kasva ja ihmiset kulkevat savusumussa. Joutaisi hirttää munistaan nuo mökkiläiset.

Eli, kun maailmalla on pahempia ympäristövahinkoja kuin Suomessa niin niillä oikeutetaan Suomen ympäristövahinkojen syntyminen ja luonnon pilaaminen? Aika retardi logiikka, ei pahalla.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Diam
Seuraa 
Viestejä2643

Talvivaarahan on halpa, se on tullut maksamaan veronmaksajille alle puolet pisararadan kustannusarviosta.

Mies kysyi kaiulta: Ostanko Nuhvin vai Majorin? ja kaiku vastasi: VAI MAJORIN!

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
taucalm
Jodi

Pientä noiden riesat olisi olleet verraten mihin maailmalla ovat saaneet tottua. Joku lipeäallas vuotaa kaduile eikä ketään varoiteta. Hiilikaupungissa ei mikään kasvi kasva ja ihmiset kulkevat savusumussa. Joutaisi hirttää munistaan nuo mökkiläiset.

Eli, kun maailmalla on pahempia ympäristövahinkoja kuin Suomessa niin niillä oikeutetaan Suomen ympäristövahinkojen syntyminen ja luonnon pilaaminen? Aika retardi logiikka, ei pahalla.

 

Sulla ei leikkaa. Se saatanan mökkiläinen vertaa itseään paratiisisaaren asukkaaseen vaikka verrokki on maailman muut kaivoksen naapurit. Se idiootti käy siellä kesällä pari kertaa ja lopun aikaa rustaa valituksia.

 

Se saatanan lupaviranomainen joka samaan aikaan tappaa suomen laivastoa rikkidirektiivillä, sallii läträtä sitä hulluna luontoon toisaalla. Ne idiootit menee kaikkiin hehkulamppumaailman pelastamisiin.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

George Hanson
Seuraa 
Viestejä1651

Talvivaaraan jo laitetut 800 miljoonaa asettuu mittasuhteisiinsa kun ajatellaan sähkö- ja bioautoille kaavailtua tukea. Kun tukisummaksi kaavailtu 100Meur tarkoittaa 4000€ hinnanalennusta 25000:lle autolle niin 800Meur on tietysti 32000€ hinnanalennus.

Eli jos Talvivaaraa ei olisi käynnistetty, eikä vesiä pilattu, voitaisiin säästyneellä rahalla antaa 25000 ensimmäiselle uusi sähköauto ilmaiseksi!

Uuden Renault ZOE:n Life-varustelutason hinta on 32 990 € ja huippuvarustellun Intens-version saa hintaan 34 990 €. Ennakkovarauksien vastaanotto on alkanut  ja autojen asiakastoimitukset alkavat alkuvuodesta 2017.  http://www.renault.fi/henkiloautot/zoe/

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat