Seuraa 
Viestejä11

Onko tähän saatu uutta tietoa muutaman viime vuoden aikana? Muistini mukaan kaikkeus voi olla joko positiivisesti kaareutunut ns. pallo tai negatiivisesti kaareutunut ns. satula tai sitten taso mallinen. Näistä vain yhdessä mallissa kaikkeus on äärellinen. Ilmeisesti suurin osa kosmologeista uskoo äärettömyyteen. Onko kaikkeus ääretön? Jos on jossain täytyy olla ääretön määrä avaruuden tilaa mikä on esimerkiksi täsmälleen samanlainen kuin meidän mitättömien ihmisten tuntema kaikkeus. Jos kaikkeus on ääretön jossain täytyy olla galaksin kokoinen Joona patsas koska mikään tuntemamme luonnonlaki ei sitä mahdottomaksi tee (mukailen hiukan Esko Valtaojaa). Jos kaikkeus on ääretön kaikki mahdolliset tapahtumat ovat jo tapahtuneet ja tapahtuvat koko ajan yhä uudelleen jossain. On ääretön määrä kopioita minusta. Ääretön määrä ihmisiä kirjoittaa juuri nyt tätä tekstiä. Kaikki äärettömän monta kopiota ovat minä. Missä on tietoisuus? Olemmeko Yhtä? Voinko jatkaa elämääni jossain kaukana äärettömyydessä kenties hiukan parempana minuna?

Kommentit (13)

tammukka
Seuraa 
Viestejä4415
Joona Harjula

Jos jokin on luonnonlakien mukaan mahdollista ei tarkoita vielä sitä että sellaista on "pakko" olla. Ei mikään luonnonlaki määrää että jossain on oltava valtava Joona-patsas. Vallalla oleva käsityshän on että meidän maailmankaikkeutemme laajenee "ei mihinkään". Tuo tekstisi loppuosa käsittääkseni vaatii rinnakkaisten universumien olemassaoloa. Siihen ei vielä kovinkaan moni kosmologi tietääkseni usko.

En ole itse mikään kosmologi. Olen vain lueskellut paljon mm. Enkqistiä ja ulkomaalaisten tutkijoiden kirjoja ja voin sanoa että heillä mielikuvitus ottaa siivet aika usein eikä aina voi olla varma koska kyse on faktoista ja koska mennään fiktioiden puolelle että raikaa.

käyttäjä-8054
Seuraa 
Viestejä11

Ymmärrän toki että em. tekstini on lähinnä filosofista mietiskelyä, ei tiedettä. Ymmärrän että Enkqist ym. lähinnä haastavat mieltäni kyseenalaistuksineen. En oikeasti usko tuohon Joona patsaaseen, en vaan osaa selittää miksi sellaista ei ole jos kaikkeus on ääretön. Meidän tuntemamme kaikkeus on toki rajallinen ja laajenee mutta että se laajenisi "ei mihinkään" on aika pieni todennäköisyys. Miksei sitä samaa tähtien ja galaksien joukkoa voi olla sielläkin mistä valo ei ole vielä maata saavuttanut. Ja kun kaikkeus ilmeisesti laajenee kiihtyvällä nopeudella niin olikos se nyt niin että yli 60 miljardin valovuoden päästä mitään ei tänne koskaan tulekkaan, se jokin kun menee siellä jo valoa nopeammin. Sitä miksi näin on en ymmärrä, valon nopeudenhan piti olla se universumin korkein nopeusrajoitus. Alkuräjähdyksessäkin se jokin mikä ei edes ainetta ollut laajeni aluksi suunnattoman paljon valoa nopeammin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tammukka
Seuraa 
Viestejä4415

Kuka meistä oikeasti ymmärtää valon nopeuttakaan ? Miltä tuntuisi kun voisi  lentää valonnopeudella ? Ei ole kovinkaan suuri "synti" jos näitä kaikkia asioita ei tajua. Ei meillä ole kvanttimaailmastakaan mitään hajua, mutta todennäköisesti se on olemassa.

käyttäjä-8054
Seuraa 
Viestejä11

Niinpä. Kun kuljen valon nopeudella sekuntikin on äärettömyys. Toisaalta jos en kiihdytä olen samalla levossa, paikallaan. Kvanttimaailma, kaikki. On tämä vaan ihmeellinen maailma mitä tässä ihmetellään :)  

Kiitos vastauksestasi

käyttäjä-8054
Seuraa 
Viestejä11

Totta tämäkin. Mahtaa tuo kello edistää pahemman kerran nuilla kaukaisilla tarkkailijoilla. Toinen juttu vielä on nää kvanttihiukkaset. Mistä ihmeestä tää meittin laboratoriossa oleva hiukkanen tietää missä tilassa sen lomittunut kaveri siellä andromedan laidalla just nyt on. Informaation ku ei pitäis kulkee ku korkeintaan valon nopeutta. 

käyttäjä-8054
Seuraa 
Viestejä11

Sitte yks mielenkiintonen juttu on nämä mustat aukot. Niin kauhee gravitaatio ettei edes fotonit karkaa. No kun se gravitaatio hidastaa aikaa, niin eikös sen kappaleen aika mikä sitä mustan aukon tapahtumahorisonttia lähestyy pitäisi pysähtyä meidän näkökulmasta. Niin miten sinne mustaan aukkoon voi meidän näkökulmasta edes mitään mennä ikinä. Jos siis löydetään musta aukko tosta naapurista ja lähetetään rakettí sinne niin kun me täältä maasta katsellaan sen raketin vauhti tuntuis koko ajan hidastuvan kunnes se sitten pysähtyy kokonaan mustan aukon tapahtumahorisontin kohdalla. Mutta mitäs ne raketin sisällä olevat matkustajat kokee.Heillehhän aika rullaa edelleen ihan samalla lailla, siis jos voisivat säilyä hengissä. Tää nyt on vaan ajatusleikki mutta tarkoituksena havainollistaa kysymystäni että miten voimme "nähdä" yhtään minkään menevän mustaan aukkoon ja mihin se kaikki aine mikä sinne menee oikeasti menee, ja milloin se sinne menee. Jos olen oikein ymmärtänyt minun näkökulmastani aine ei ikinä mene mustaan aukkoon ku se aika hidastuu ja lopulta pysähtyy.

Ihmeellinen on tämä kaikkeus :S

Trash
Seuraa 
Viestejä2061
Joona Harjula

Jos olen oikein ymmärtänyt minun näkökulmastani aine ei ikinä mene mustaan aukkoon ku se aika hidastuu ja lopulta pysähtyy.

Pysähtyy? Eikös sellaiseen pisteeseen pääseminen liikkumalla, jossa aika (eli kaikki liike) on kokonaan pysähtynyt, pitäisi kestää äärettömän kauan?

wikke v
Seuraa 
Viestejä1
Joona Harjula

Sitte yks mielenkiintonen juttu on nämä mustat aukot. Niin kauhee gravitaatio ettei edes fotonit karkaa. No kun se gravitaatio hidastaa aikaa, niin eikös sen kappaleen aika mikä sitä mustan aukon tapahtumahorisonttia lähestyy pitäisi pysähtyä meidän näkökulmasta. Niin miten sinne mustaan aukkoon voi meidän näkökulmasta edes mitään mennä ikinä. Jos siis löydetään musta aukko tosta naapurista ja lähetetään rakettí sinne niin kun me täältä maasta katsellaan sen raketin vauhti tuntuis koko ajan hidastuvan kunnes se sitten pysähtyy kokonaan mustan aukon tapahtumahorisontin kohdalla. Mutta mitäs ne raketin sisällä olevat matkustajat kokee.Heillehhän aika rullaa edelleen ihan samalla lailla, siis jos voisivat säilyä hengissä. Tää nyt on vaan ajatusleikki mutta tarkoituksena havainollistaa kysymystäni että miten voimme "nähdä" yhtään minkään menevän mustaan aukkoon ja mihin se kaikki aine mikä sinne menee oikeasti menee, ja milloin se sinne menee. Jos olen oikein ymmärtänyt minun näkökulmastani aine ei ikinä mene mustaan aukkoon ku se aika hidastuu ja lopulta pysähtyy.

Ihmeellinen on tämä kaikkeus :S

Eikös se mene nimenomaan toisinpäin. ulkopuolelta katsovan tarkkailijan silmissä alus tippuu suoraan mustaan aukkoon, mutta aluksen miehistön näkökulmasta hommaan menee ikuisuus, koska gravitaatiokenttä hidastaa aikaa.

käyttäjä-8054
Seuraa 
Viestejä11

"Massakeskittymän läheisyydessä eli gravitaatiokentässä kuluu aika hitaammasti kuin gravitaatiokentän ulkopuolella, eli hyvin kaukana massakeskittymästä. Toisinsanoen gravitaatiokentässä kellon tikitystaajuus on pienempi kuin kentän ulkopuolella. Ajan hidastuminen gravitaation takia on maanpinnalla voimakkaampi kuin esim. pallokuorella, jolla GPS satelliitit kulkevat.."

Tässä voi nyt hämätä se että maan pinnalla gravitaatio on suurempi kuin satelliiteilla eli kello tikittää pinnalla hitaammin kuin lentokoneessa. Mustan aukon läheisyydessä gravitaatio on tietysti paljon voimakkaampi kuin täällä meillä. Olen edelleen sitä mieltä että kun gravitaatiovoima on yhtäsuuri kuin valonnopeuden vastavoima jolloin fotonit pysähtyvät myös aika pysähtyy.

Mutta entäs se mustan aukon retkikunta. Kun heidän silmissä aika rullaa niinkuin ennenkin. Kun gravitaatio on tapahtumahorisontin jälkeen voimakkaampi kuin valonnopeus (pahoittelen epätäsmällistä ilmaisua). Alkaako aika kulkea taaksepäin? Mitäs sitten tapahtuu? :)

Tuosta jos avaruus on ääretön ajatuksesta. Jos heitän noppaa äärettömän monta kertaa saan varmasti jossain vaiheessa kutosen. Samoin jos rajallisen alueen materia järjestetään sattumanvaraisesti ja luonnonlakien mukaan äärettömän monta kertaa niin kyllä siellä se kultainen jonsku-patsaskin jossakin on.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä44823
tammukka

 Tuo tekstisi loppuosa käsittääkseni vaatii rinnakkaisten universumien olemassaoloa. Siihen ei vielä kovinkaan moni kosmologi tietääkseni usko.

Usko on ehkä väärä sana tässä, pikemminkin niin että minkä tieteellisen teorian matemaattiset ennustukset kukin "kosmologi" olettaa pitävän kutinsa.  Viimekädessä nämä sitten muuttuu (vahvistuu tai kumoutuu) suoritettujen kosmologisten mittusten avittamina. "Multijuttuja" on toki haasteellista mitata käytännössä siksi nojaavat teorioiden matemattisiin ennustuksiin tällä hetkellä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Multiverse

-PP74-
Seuraa 
Viestejä342

Lopputulemma se, ettei kuukaan vielä tiedä. Vaan heitetään ajatuksia kehiin ja tutkitaan. Pikkuhiljaa vuosien saatossa osa teorioista tipahtaa romukoppaan ja osaa taasen tutkitaan enemmän. Enkä usko että varmaa vastausta tulee koskaan, taitaa ihmiskunnan aika loppua ennen vastauksia se kun on pirun lyhyt. 

Ei ehkä kannata aliarvioida niitä jotka keksivät käteviä ja yllättäviä mittaustapoja asioiden selvittämiseksi ja mittaamiseksi.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat