Kommentit (5)

Hmjoo
Seuraa 
Viestejä2

Kun tuo koko tutkimus näyttää olevan maksun takana, niin olisiko kellään palstalaisella tietoa kuinka varpusten pyydystäminen tutkimusta varten tapahtuu?

Toisin sanoen, kuinka paljon pyydystäjän taidolla on merkitystä? Pyydystystä aloitellessa varmaankin kiinni saadaan vain hitaimmat, eli sairaimmat linnut ja sitten taitojen kasvaessa edustavampi otos kaikista linnuista.

En nyt todellakaan väitä, että ko. tutkimus olisi pahasti väärässä tämän takia, mutta kiinnostaa tietää yleisesti, miten biologisissa tutkimuksissa otetaan tämän kaltaiset inhimilliset tekijät huomioon. Vesinäytteen seisovasta lammikosta luultavasti osaa ottaa lähes kuka tahansa, mutta elävien eläinten pyydystäminen on hieman eri asia. Ja yleensä näytteenottajina käytettäneen opiskelijoita? Eli vaihtuvuus on suurta, samoin näytteenoton tehokkuus.

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7845

Taustalla on pellolta pöytään ulottuva parantunut elintarvikehygienia. Toisin sanoen; esim. leivässä ei ole enää rotan- ja linnunpaskaa.

Em. pystyy päättelemään sen, mistä siis johtuu, että haittaeläimet hoikistuvat. Kun alkutuotannossa tiloilla oli 70-luvulla jopa tuhansia varpusia, niillä tiloilla ei vältämättä ole enää ainoatakaan, koska ruokaa ei ole saartavilla. Peltisiilot, peltihallit, teräsbetoni, pölynimurit, katetut roskasiilot, jne, jne.

Ruoka on eläimen pääelinkeino, nääs.

---------------

ihan saatanan kamalaa kirjoittaa, kun tän laatikon fontti on jotain 0,5mm korkuista

- Ubi bene, ibi patria -

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
syytinki
Seuraa 
Viestejä9389

Voi tuohon olla yksinkertainenkin syy.

Niillä on nälkä ja se kutistaa. Pikkuisena ja laihana jaksaa paremmin, kun joutuu lentämään pitempiä matkoja ruuan perässä.

Ennen olivat aina hevosenpaskojen kimpussa. Vähenivät samaa tahtia kuin hevosetkin.

tammukka
Seuraa 
Viestejä4415
Hmjoo

Kun tuo koko tutkimus näyttää olevan maksun takana, niin olisiko kellään palstalaisella tietoa kuinka varpusten pyydystäminen tutkimusta varten tapahtuu?

Toisin sanoen, kuinka paljon pyydystäjän taidolla on merkitystä? Pyydystystä aloitellessa varmaankin kiinni saadaan vain hitaimmat, eli sairaimmat linnut ja sitten taitojen kasvaessa edustavampi otos kaikista linnuista.

En nyt todellakaan väitä, että ko. tutkimus olisi pahasti väärässä tämän takia, mutta kiinnostaa tietää yleisesti, miten biologisissa tutkimuksissa otetaan tämän kaltaiset inhimilliset tekijät huomioon. Vesinäytteen seisovasta lammikosta luultavasti osaa ottaa lähes kuka tahansa, mutta elävien eläinten pyydystäminen on hieman eri asia. Ja yleensä näytteenottajina käytettäneen opiskelijoita? Eli vaihtuvuus on suurta, samoin näytteenoton tehokkuus.

Arvelen että samanlaisilla verkoilla joilla lintuja pyydystetään rengastustakin varten.

SamBody
Seuraa 
Viestejä6315

Vähentyyhän ne:

Lainaus:
Talvi on tuskin ehtinyt kunnolla alkaa Suomessa, kun etelämpänä Euroopassa valmistaudutaan jo kevään tuloon.

Maltalla sikäläinen Birdlife kutsuu parhaillaan vapaaehtoisia lintuharrastajia muualta Euroopasta seuraamaan muuttoa ja samalla hillitsemään laitonta massateurastusta tulevan kevätmetsästyskauden aikana.

Maltalle? Miksi ihmeessä?

Kymmeniä miljoonia muuttolintuja tapetaan tai pyydystetään vuosittain laittomasti kutakuinkin kaikkialla Välimeren piirissä, mutta pahimpana yksittäisenä häpeätahrana on pidetty keskellä merta Sisilian eteläpuolella sijaitsevaa Maltaa. Birdlifen arvion mukaan tässä pienessä saarivaltiossa on yli 15 000 metsästäjää tai ansapyynnin harrastajaa, joiden saaliiksi jää vuosittain jopa 2–3 miljoonaa lintua.

http://www.hameensanomat.fi/kolumnit/254034-myos-lintudirektiivia-tarkoitus-noudattaa

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat