Seuraa 
Viestejä1

Koko viljelyajattelun uudelleen arvioiminen tulisi lähteä liikkeelle
ravinnepitoisuuden näkökulmasta käsin eikä "ravintotuotannon näkökulmasta".
Ravintotuotannossa ei ajatella sitä riittävästi mikä on tuotetun ravinnon
ravinnearvo: Hivenaineet, vitamiinit, hiilihydraatit, energia-arvot...Jokin
GMO-viljelmä saattaa tuottaa paljon ravintoa mutta sen tuottama ravinto on
useinmiten ravinneköyhää. Siihen jopa joudutaan lisäämään ravinteita
keinotekoisessa muodossa, josta voi koitua lopulta iso lasku ja kaataa koko
tuotannon. Maataloutta tulisikin kehittää ravinnerikkaammiksi ja
monipuolisemmiksi eikä lainkaan yksipuolisen massatuotannon suuntaa. Idyllit,
monipuoliset ravinnepitoiset tilat ja tuotantovalikoimat takaavat tilojenkin
taloudenkin paremmin. Jos yhdestä lajikkeesta saadaan huono sato kolme, neljä
tai viisikin muuta lajiketta voi onnistua hyvin. Lisäksi ravinteiden jäämistä
kuten porkkanoiden vihreistä varsista, tai punajuurien ja sokerijuurikkaiden
vihreistä lehdistä sekä oljista voi hyvin kehitellä lannoiteteeuutteita; tai
jopa karjan rehuja; tai karjan ravinneteeuutteita. Luomuviljan, kuten
luomuvehnän (Spelttivehnä), kuoriosasta taas esimerkiksi voidaan kehitellä
energiapuristeita (viljankuoripellettejä); tai niistä jopa saadaan
polttoöljyjä tai jopa paperia.
Ylipäätänsä tuijotetaan liikaa johonkin yhteen ominaisuuteen kuten siihen
kuinka paljon vehnää jokin vehnälajike tuottaa hehtaaria kohti. Tai katsotaan
jyväkokoa mutta ravinnepitoisuus jää huomioimatta. Kun sitten vilja myllytään
jauhoiksi ei ehkä huomioida edes sitä miten paljon eri lajikkeista saa jauhoja
tilavuusmittana jyväkuutiota kohti. Tämän kaiken lisäksi, kun myös jauhojen
ravinnepitoisuus on huomioitu, ei ehkä kuitenkaan olla huomioitu käyttöä, sitä
miten eri lajikkeet sietävät minkäkilaista jatkokäyttöä. Tarvitaanko
leivonnassa lisäaineita ja säilyvätkö ravinteet paistamisen jälkeenkin ja mikä
on paistetun tuotteen säilyvyys? Jos jokin GMO-viljalajike pellosta
lähtien ja jyvistä saakkaa tarvitsee säilyäkseen lisäaineita on selvää että
mahdollisesta satoisuudesta huolimatta sen tuottamina tulee maksamaa
käyttäjälle lisäaineineen enemmin kuin luomu-tuotteet.
Se siis sisältää piilokustannuksia joita ei olla arvioitu. Lopulta kun
käytetään ylijalostettuja tai GMO-lajikkeita ravintoviljana ravinneköyhyytensä
vuoksi niihin lisätään leivän tai vastaavan tuotteen valmistuksen yhteydessä
sesamin siemeniä, soijaa, hapakkeita, happamuudensäätöaineita, ties mitä. Tämä
puolestaan maksaa yhteiskunnalle melkoisesti mm. tuontitukena ja vieläpä
edellyttää lisäpeltoalan varaamista sellaisille laaduille, joita ei muuten
niin paljon tarvitsisi ja joissa pelloissa voitaisiin viljellä
ravinnerikkaampia laatuja: Vihanneksia, hedelmäpuita, juureksia, viiniä...
Tässä suhteessa valtiot tukevatkin aivan vääriä suuntauksia ja
alihinnoittelevat keinotekoisesti ylijalostettuja tuotteita.
Eli Gmo-tuotteissa ei näy kaikki niiden kustannukset.
Luomutuotteita sensiaan selvästi kuitenkin ylihinnoitellaan pelkästään turhan
GMO-teollisuuden
ja lisäaineteollisuuden hyväksi mitä kunnolliset ravinnepitoiset tuotteet
eivät edes tarvitse. Kun puhutaan Maapallon ravintotuotannon kyvystä ruokkia
maapallon väestö, näyttääkin helposti siltä, että ylijalostetut GMO-lajikkeet
eivät siihen ainakaan kunnolla pysty, vaan nimenomaan perinteekkäämmät,
ravinnepitoiset lajikkeet. Ihminen tarvitsee entnnenkaikkea ravinteita eikä
lisäaineistettua kemikaalimassaa ravinnokseen.
Ylijalostettujen lajikkeiden viljelyyn näyttääkin sisältyvän keinottelua,
eivätkä ne perustu oikein kriterisoituun ja agronomisesti pätevään osaamiseen.
Loppulaskuna sitten vielä saadaa liikalihava väestö, joka kantaa taakkanaan
amerikkalaistyyppistä "GMO-vehnäpöhötystä" joka hakee siten lääkkeistä
lisähivenaineet ja lisävitamiinit. Voidaan puhua ravinneneuroosista, jonka
aiheuttavat lisäaineistetut ja ravinneköyhät tuotteet joka johtaa lopulta
lääkeriippuvuuteen. Voidaan jopa puhua myös juonittelusta jossa ihminen
houkutellaan
ravinneköyhän ruuan avulla lääkenarkoottiseen kierteeseen. Maatila-ajattelua
tuleekin tarkastella uudella tavalla.Tässä ajattelussa pienikin tila, jopa
vain hehtaarin kokoinen, voi olla tuottava kunhan organisaatio
suunnitellaan riittävän huolella. Se voi olla perinteinen lasikatteinen
kasvihuonetila jossa kasvatetaan erilaisia vihanneksia, jopa maustekasveja.
Jopa tilalla on oma sopivan kokoinen säilyketehdas ja pakkaamonsa.
Yhtä hyvin se voi perinteisempi tila maatiaiskanoineen. Yhden tai kahden
tuotteen suurtuotantotilat saattavat olla hankalimpia ja vaativat paljon
kalliimpia laiteratkaisuja, kuin ehkä on laskettu. Plantaasiajattelussa ei
myöskään olla huomioitu eroosiovaikutusta tai vesistöjen saastumista. Lisäksi
uusiolajikkeet voivat vaatia säilöntäaineita
joita ei luomutila tarvitse, paitsi nyt ehkä merisuolaa heinän säilömistä
varten. Lisäksi uusioviljalajikkeet, jotka ovat geneettisesti muunneltu,
niiden suhteen on käytetty menetelmää jossa kuoriosa (akanat) jauhetaan jauhon
sekaan. Spelttiviljalajikeissa näin ei tehdä, vaan kuoriosa voidaan uudelleen
käyttää, kuten puristaa niistä energiapelletteijä; tai kuoresta saadaan jopa
traktoreihin sopivaa öljyraaka-ainetta. Moni-ilmeiset keskisuuret ja pientilat
ovatkin tulevaisuutta siksi, että ne ovat paremmin hallittavissa ja
organisoitavissa. Ne myös työllistävät enemmin. Tuottavuutta ei myöskään voida
laskea karkeasti esimerkiksi vertaamalla kuinka monta työtuntia tuhat kiloa
kohden jokin tuote vaatii, vaan tulee ennen kaikkea huomioida ravinteet ja
energia (Kcal), eli kuinka paljon ravinteita milläkin lajikkeella ja mitä
metodeita käyttämällä voidaan saavuttaa. Maatalouden kehittäminen tulisikin
lähteä liikkeelle siitä, että huomioidaan varsinkin perinteisten lajikkeiden
käyttökelpoisuus. Pitäisi alkaa
miettiä perinnelajikkeiden elvyttämistä. Pitäisi varata kasvualaa
perinteisille omena-,kirsikka-,luumu-, ym.- lajikkeille. Lisäksi voi hyvin
myös elvyttää marjapensaslajikkeita. Elvytystilat ja puutarhat voivat myydä
sekä taimia että eri lajikkeiden tuotteita. Voikin olla että esimerkiksi
mansikoiden kohdalla tulevaisuuden lajike ei olekaan keinotekoisesti
jalostettu uusiolajike, vaan vanhan puutarhan reunalta löytyvä mansikkapensas,
joka on luonnon itsensä muokkaama jostakin perinteisestä puutarhalajikkeesta.
Se ei tarvitse enää GMO-tuotteille tyypillistä geneettistä apu jostakin
toisesta kasvista, jonka avulla se suojataan jotakin tautia vastaan.
Se on kehittänyt oman suojan. Sama koskee kaikkia muita enemmin tai vähemmin
villiintyneitä lajikkeita. Villiintyneiden lajikkeiden hyödyntäminen ehkä
onkin tulevaisuuden kestolajike, luonnon itsensä kehittämä, joka
saadaan hyvinkin satoisaksi oikein kasvattamalla. Jopa voidaan ajatella, että
lajikkeiden tahallinen viilliinnyttäminen ja takaisin viljelyyn ottaminen on
GMO:takin parempi ja halvempi tapa saattaa lajike vastustuskykyiseksi.
GMO-lajikeet ovatkin lähinnä ylijalostettuja lajikkeita, joiden heikkouksia
sitten yritetään keinotekoisesti korjata.
Villiinnyttäminen on sensiaan luonnon oma menetelmä korjata lajike. Se on
vähän sama asia kuin se, että
ihminen menee luonnon helmaan rentoutumaan. Viljalajikkeiden kohdalla
lajikkeen korjaaminen villiinyttämällä voisi tapahtua seuraavasti: Otetaan
käyttöön vanha pakettipelto, joka kasvaa erityyppisiä heinä-ja
kasvilajikkeita, jopa puiden taimia. Kaikki nämä leikataan ja poltetaan
paikalleen. Pelto siis kasketaan, mikä aina ei ole välttämätöntä. Jos pelto on
sarkapelto ja sarat ovat metsittyneet, niitä voi harventaa, mutta kaikkia
puita ei tarvitse kaataa. Tämän jälkeen pelto kynnetään ja äestetään.
Peltoon voi tehdä erityiset päistään suljetut n.10 – 20 cm syvät ja 20 – 40 cm
leveät “kasvu-urat”.
Uran pohjaan tehdään vako, johon viljan jyvät istutetaan. Tämän jälkeen
annetaan vilja kasvaa
ilman lannoitteita. Syksyllä, kun vilja on kypsää, viljaa ei leikatakaan eikä
satoa korjata, vaan annetaan jyvien pudota maahan; eniten jyviä putoaa
kasvu-uriin, eivätkä ne näin ollen kulkeudu veden mukana. Oljet voidaan
leikata, silputa hakkurilla ja levittää takaisin jyvien päälle. Seuraavana
kesänä voidaan toistaa sama: Satoa ei korjata, vaan jyvien pudottua maahan
oljet leikataan ja palautetaan hakkurin läpi jyvien päälle. Sato korjataan
vaikkapa vasta kolmantena kesänä, ja tästä saatu siemenvilja kylvetään
normaaliin leipäviljapeltoon.
Voidaan otaksua, että näin on saadaan käyttöön uudistettu lajike, sillä
huonolaatuisemmat jyvät eivät pysty itämään ja on oletettavaa, että lajike on
korjautunut luonnon omilla menetelmillä omat vajavaisuutensa ja kehittynyt
vastustuskykyisemmäksi. On myös mahdollista ottaa jyvät talteen, ja istuttaa
ne vasta keväällä samaan peltoon tai toiseen tähän tarkoitukseen sopivaan
peltoon, mutta satoa ei oteta ravintokäyttöön vielä, vaan siitä kehitetään
uusi siemenviljalajike, joka siis otetaan ravintokäyttöön vasta kolmen, tai
neljänkin vuoden jälkeen.
Uskottavaa kuitenkin, että niin ravinneaineiden, kuin vastustuskykynsäkin ja
säänkestäyydenkin suhteen se voittaa GMO-lajikkeet mennen tullen.

Tuulienergia ja Bioenergia

Kun maaseutukulttuuria kehitetään voidaan lisäksi ajatellaan kehitettävän
tilakohtaisen tuulienergian kehittämistä. Tämäkin ala on jäänyt kehityksen
asteelle politiikkojen näkemyksettömyyden takia. Ja jos jotakin
tuulienergiaratkaisua tarjotaankin, se on ylihinnoiteltu ja ratkaisumallit
edustavat samanlinjaista ajattelua; saman
kartellin rakentamia samantyyppisiä tuulimyllyjä. Valtion tulisi perustaa
testialue, jossa valtio testaa
eri yritysten kehitelmiä erilaisia tuulimyllymalleja (lähinnä kotimaisia)
ostamalla näitä malleja
tietenkin firmoilta ja testaamalla niitä ja kehittämällä testitietokantaa joka
kertoo muunmuassa hyötusuhteen eri tuuli-ja sääoloissa, huolto-ongelmista,
asennuksesta, jne. Maaseudulle varsinkin voitaisiin myös rakentaa
bioenergialaitoksia. Bioenergialaitokset voisivat olla hyvinkin
monipuolisia.Yleisin kehityksen este on
yksipuolinen ja väljää suunnittelua suosiva sekmentoimaton ajattelu joka on
johtanut asiattomiin kokeiluihin
kuten avohakatut metsät ja metsien kyntäminen vaikka sille ei ole mitään
taloudellista tai ekologista kriteeriä. Samoin jätetään puiden oksat,
latvaosat ja vesakot lahoamaan ilman että niitä hyödynnetään millään tavalla.
Näin on myös Lappeenrannassa näyttää periaatteena olevan, että jätetään
hakatut tienlaitavesakot teiden varsille lahoamaan. Metsätyökoneiden
kehittelykin on jääty puolitiehen eikä olla kehitetty edes lavarakenteita
jossa on itsessään auton mukana kulkeva kätevä kenttähakkuri sekä katettu
hakelava.
Ja jos bioenergiasta puhutaan se tulisi tehdä Saimaan rannalle, vaikka tilaa
olisi Toikan suolla. lähellä kalkkitehdasta, jonne
voi hyvin rakentaa "kierrätys-biovoimalan, joka voi muuntaa energiaksi ja
kierrättää vanhan Tokansuon kaatopaikankin.
Oikea bioenergian hyötykäyttö sisältää paljon markkinarakoja. Onkin tarvetta
kehitellä erilaisia laitteita oikean tyyppisistä ajoneuvoista alkaen vieläpä
uudentyyppisiä lava-ja säiliörakenteita hakkeiden ja nestemäisenkin
bioenergian kuljettamisen. Kuljetuskaluston kehittäminen tuleekin jäljessä
koska suomalainen politiikka kumartelee liikaa ulkomaisia sijoittajia ja
autotehtaita tai hyväksyy liian herkästi ulkomaisten intressien ehdot
Eurooppalaisen imperialistisen kolonialistisen perinnettä noudattaen
sallimatta oman kalustotuotannon riittävän tarmokasta kehittämistä ja
uskomalla liian herkästi tuontiin. Tai sitten yksipuolisesti suositaan
massatehtaita vaikka kuljetuskaluston valmistaja saattaa toimia erittäin hyvin
valmistamalla vaikkapa vain
24-autoa vuodessa. Ei pidä myöskään unohtaa järvioloihin sopivia
rahtilaivojakaan puun jopa hakkeen kuljettamiseen, tarvitsematta uittaa puuta.
Tulisi myös huomioida se, että säämuutokset aiheuttavat tulvia jotka taas
synnyttää tarpeen raivata rannoilta tulvien alle jääviä puita.
Tämäkin vaatii omaa laitekehittelyä, kuten rantojen hakkuisiin sopivia uivia
ratkaisuja; eräänlaisia maihinnousulaivoja.

Huolellisempaan puun käyttöön

Sekmentoitu, huolellisempi puun käytön tulisi perustua tarkempaan lajiteltuun
ajatteluun.
Eli puuaines tulisi lajitella tarkemmin käyttötarkoituksen mukaan: Runkopuut
sellu-ja sahatukeiksi, oksat ja latvaosat hakkeeksi tai jopa rimoiksi.
Puupurusta ja hakkeestakin – mikäli muuta käyttöä ei löydy voidaan edelleen
tehdä mäntyöljyä tai kuusiöljyä tai sekapuuöljyä joita voi olla erilaisia
tyyppejä joista luulisi saavan hinnan energiasisällön (Kcl) mukaan – mikäli ei
vaihtoehtoisesti tehdä näistä tuotteista maaliöljyjä kaikenlaisten
myrkkymaalien tilalle. Energiasisällöt on oikeastaan jo laskettu niin
halkopinolle kuin hakkeellekin. Periaateet on kyllä valmiit vain kunnollinen
organisointi ja kunnon laitekehittely puuttuu. Lisäksi useissa sahoissa
vieläkin purut ja puupalikat ovat samassa läjässä, eikä niin, kuin tulisi
olla: Puupuru omassa siilossa ja palikat hakkurin läpi omaan siiloon samoin
jyrsimien ja kuttereiden lastut omaan siiloon tai katokselliseen varastoon.
Yleensä kaikki palikat ja oksanpätkät tulisi aina käsitellä hakkurin läpi ja
varastoida omaan siiloihin koska tällöin ne vaativat pienemmän tilan ja koska
niiden järkevä jälkikäyttö on helpompaa kun ne eivät esimerkiksi kastu eivätkä
jäädy. Ja luulisi että hake hinnoittellaan kilohinnan pohjalta ja kuivasta
siilohakkeesta pitäisi saada parempi kilohinta kuin suoraan metsästä tulleesta
kuivamattomasta hakkeesta jonka paloarvo on
pienempi. Jos hakkeet ovat lajiteltu hyvin kuten koivu, kuusi, mänty, ja
vaikkapa sekapuuhakkeeksi pitäisi lajitellusta hakkeestakin saada parempi
hinta kuin sekapuuhakkeesta kunkin hakelajin energia-arvon mukaan.
Suomessa sensiaan tuhlataan puuta älyttömiä määri jättämällä oksat ja lavaosat
metsään lahoamaan vaikka niistäkin voisi tehdä energiahaketta, jopa
oksajyrsimen avulla priimarimoja ja edelleen jyrsinlastusta saadaan hakkurin
kautta energiahaketta. Energiahakkeesta voidaan ajatella tehtävän myös tervaa
ja puuöljyä
josta sivutuotteena tulee enemmin tai vähemmin hiiltynyttä puuta. Tästä
voidaan tehdä brikettejä tai pelletti-brikettejä joka koostuu esimerkiksi
puuhiilestä (50%) ja hienojakoisesta puuaineksesta (50%). Puuaines
puolestaan voi koostua hienojakoisesta kuorihakkeesta, purusta, puupölystä ja
sellaisesta sekundapuuhakkeesta jota ei paljon muualla voi käyttää. Kun
pelletti-brikkettejä tehdään puristamalla voidaan saada varsin tiivis
koostumus, jossa lingniini toimii sideaineena, eivätkä ne, kuten pelkästä
hiilestä tehdyt briketit pölyä kovin paljon ja käyttö voi olla
monipuolisempaa: keskuslämmitys, takat, grillit, leipäuunit, höyryjunat ja
höyrylaivat...
Muistui myös mieleeni että aiemmin jääpallotkin tehtiin puusta. Niihin vain
tehtiin myös nuoramäntti ympärille.
Eräs energiapuun käyttötapa voisikin syntyä siitä, että etsitään käsiin se
tekniikka, jolla purusta ennen tehtiin jääpalloja. Pallo-pelletti voisi hyvin
sopia erilaisiin tarkoituksiin.
Suomessa onkin paljon kehittämisen varaa puun käytön alueella.Täällä ei tehdä
edes oksajyrsimiä.
Saati sitten hakesiiloja joita voidaan tehdä useita eri tyyppisiä mitä
moninaisimmissa kyläpajoissa jotka usein tänä päivänäkin toimivat tuskin
puoliteholla. Eli kun tuhlataan puuta, tuhlataan energiaa ja tuhlataan myös
työvoimaa, joka on nyt työttömänä ja nostetaan sitten veroja. Verojen nosto
taas johtaa hintojen ja inflaation kohoamiseen -
ekonominen tosiasia. Eräs melko hyvä puun käyttötapa (huomioimatta nyt
paperipuuta) olisi sahata puut ensin
pituusmitoiltaan standardeiksi alkaen aina 20 cm:stä n.6-metriin. Puu
tietenkin sahataan aina alempaan standardiin ja sahapätkistä tulee lyhyimmät
standardit mitat tarvitsematta koko puuta pätkiä pieniksi. Sen jälkeen ne
sahataan 100-cm-paksuiksi kanttaamattomiksi lankuiksi ja kuivataan. Tämä on
yksi tuote. Lankuista voi tehdä ohuempia lankkuja tai lautoja jopa 20cm:n
paneelia ja lankun kantista jopa erilaisia paneeleita ja rimoja.
Kaikki puun tuotevälivaiheet ovat myytävissä sellaisenaan, myös lankut joista
vain toinen kantti on sahattu – nimittäin hirsirakenteita varten. Lajittelussa
tulisi erotella puut myös paksuuden mukaan.
Paksuista puista tulee paksumpia ja leveämpiä lankkuja ja lautoja. Ohuista
puista ohuempia. Kanttaamattomista pintalaudoista voi jyrsiä vaikkapa
paneeleita.

Halko-ajattelu kuluttaa puuta

Se osa puuaineksesta joka ajatellaan haloiksi tulisi tuottaa sellaisesta
ohutpuusta joka ei sahatavaraksi kelpaa. Mutta eräs ongelma onkin usein
halkomisajattelu. On totuttu ajattelemaan polttopuu halkoina. Mielekkäämpää ja
puuraaka-ainevaroja säästävämpää olisi jos polttopuu (halot) tehtäisiin
latvaosista ja oksista. Koska näitä on kuitenkin vaikea halkoa ja koska
halkomisen tarkoitus on kuivattaa puu ja estää puun lahoaminen
tarvitaan muita menetelmiä. Aivan uudentyyppinen jyrsin-kuorintalaite voisi
kuoria, osittain
jyrsiä puun polttopuuksi. Puu voidaankin kuivattaa siten, että se ainakin
osittain kuoritaan
ja siihen jyrsitään kaksi vastakkaista kapeaa kanttia. Tästä jäävä jyrsitty
puu-ja kuoriaines taas edelleen menisi prosessissa hakkurin läpi ja siitä
saataisiin edelleen energiahaketta tai paperiteollisuuden raaka-ainetta.
Tämä halon korvaava polttopuu voi nyt olla metrinen polttopuu tai jopa vain
20-cm pitkä. Etua siitä saa siinä, että “haloksi” ei nyt tarvita kovin paksuja
puita, koska niitä ei tarvitse halkoa vaan halon korvike voi olla vaikkapa
vain 10 cm paksukin. Tällä tavalla säästettäisiin haloiksi menevää puuainesta.
Ja tälliaisiksi halokkeiksi sopii mikä tahansa puulaatu, yhtä hyvin
harvennusleppä kuin pajutkin koivun lisäksi; tai sitten vaikkapa
tuulen kaatama puiston hopeapaju. Kunnollinen tuotteistaminen edellyttää
uudenlaista selkeää
järjestelmällisyyttä sekä kunnollisia varastoja, myös puru-, hake- ja
jyrsinlastu-siiloja. Epäkohtana
Suomessa onkin hälläväliäasenteet: puut ovat sikin sokin pihalla ja kastuvat
ja taipuvat sekundaksi.
Edes kunnollisia säilytyskatoksia ei ole joka sekin muodostaa “markkinaraon”
eli kehitellä elementtirakenteisia katoksia. Edes uitettua ja uittamatonta
puuta ei viitsitä lajitella toisistaan ja menetetään huomattaviakin
kauppoja kun uitettu puutuote ei kelpaakkaan asiakkaille. Puulla ja
bioenergialla on monia muitakin hyödyntämismahdollisuuksia. Kun
ilmastopäästöjäkin halutaan vähentää voivat biovoimalat olla avainasemassa
puuenergioineen. Lopuksi eräs tuoteidea joka säästää luonnonvaroja. Se on
standardin vaneri-ja
puulaatikkojärjestelmän kehittäminen joka sopisi myös
lentorahtilaatikoksi.Tarkoituksena on muunmuassa pakata vaikkapa kuution
kannellisiin laatikoihin mm. sihdattua hiekkaa. Useinhan hiekka kipataan vaan
pihalle tai uudisrakennustyömaalle. Ensimmäisen rankkasaateen sattuessa
hiekasta leviää maastoon tuollaiset 20%. Syksyllä kastunut hiekka lisäksi
jäätyy ja sitä joudutaan jopa lämmittämään. Niimpä kuution hiekkaerä pakattuna
vaneriaatikkoon voisi maksaa n. 20% enemmän kuin pakkaamaton
hiekka.Vanerilaatiokoon pakattu
hiekka on myös muusta pölystä, kuten siitepölystä vapaa ja muurilaastin tai
betonin laatu paranee huomattavasti.
Laatikot voivat olla eri kokoisia ja ne tulisi olla uudelleen käytettäviä,
mielummin mitoitettuja sitten että ehjästä laatikosta voi tehdä lopulta
vaikkapa autotalliin tai jopa tehtaaseen työkaluhyllystön. Tälläiset laatikot
tulisi olla “luomulaatikoita” eli niissä käytetään vain luonnon aineita.
Vaneriliimana vain puuöljyä (ligniiniliimaa); samoin
vaneripetsinä tai maalina vai puuöljypohjaisia tuotteita. Voi myös tehdä
“Luomu-kotilakkaa”.Taustatietoa kanattaa hakea kotikeitetystä lakasta jos sitä
vain jostakin löytyy. Lakan voi mielestäni keittää puuoksahakkeesta.
Pihka-aineiden ja puuöljyn irrottamiseen mielestäni riittää ripaus etikkaa
ja/tai punaviiniä kuten mustaherukkaviiniä,
joka antaa lakkaan myös värisävyä. Kun vesilakkaseos alkaa jäähtyä ja lastut
on sihdattu pois (ellei sitä olla tehty “mehumaijassa”) siihen lisätään vähän
pellavaöljyä ja mäntyöljytärpättiä. Lakka on valmis käytetäväksi. Lakkaan voi
lisätä väriaineita, kuten punamultaa, sinimultaa ja vihermultaa ja tehdä
vaikkapa omat luomuvärit omia maalauksia varten. Voi myös olla että on
mahdollista tehdä myös olkilakkaa viljan oljista. Mutta tätä tulisi
tutkia tarkemmin. Nykyisin puhutaan paljon lamasta mutta lama on korvien
välissä, siinä ettei kehitetä riittävän
monipuolista ja luovaa lähestymistapaa. Pienistä kehitelmistä syntyy
uusiotutteiden valtavirta.
Sen ei tarvitse edustaa mitään spektaakkelimaista tuotantoajattelua.
Paremminkin muutamakin mielikuvituksellinen kehitelmä alkaa virittää esiin
uusia kehitelmiä. Pienikin, riittävän toimiva idea voi poikia kymmeniä uusia
ideoita. Se voi olla mikä tahansa, vaikkapa rinnemansikkapelto tai
uudentyyppinen varastoimis tai pakkausidea. Tarvittaisiin esimerkiksi
kehitellä lasisten säilykepurkkien standardeja siten, että erilaisia
säilykepurkkeja voidaan kierrättää, kuten lasipulloja.

Kierrätysmetodiikan kehittäminen

Uutena kokeiluluontoisena – ehkä laboratoriossa kokeiltavana menetelmänä tulisi
kokeilla nk.
"kaustisoimismenetelmää" ja soveltaen nimenomaan kalkkipolttouunia, jossa
voidaan
”rulllata” ja mahdollisesti käsitellä erilaisia jätteitä, kuitenkin eri
kalkkiuuneissa:
-Karjantalousjätteet omassa pyörivässä kalkkiuunissa – kaasuuntuva aines
pumpattaisiin/menisi
voimalaan poltettavaksi.
Kalkkiuunin tuotteena mahd. valmis lannoite.
-Säilykepurkit & oluttölkit rullataan metalliromuksi. Palava aines kaasuuntuu ja
pumpataan
voimalaan poltettavaksi.
Kalkkiuunin tuotte olisi metallihauleja, tms, josta on poistunut maalit, ym.
palava.
Mahdollinen maaleista jäävä mineraalijauho on erotettavissa; kierrätettävissä
tai muutettavissa tiiliksi?
-Sekajäte: muovipussit, yms. kuten pullojen metallikorkit, jne. on mahdollista
myös käsitellä kalkkiuunissa.
Kaasuuntuva aines menee voimalaan poltetavaksi:
Tuote on epävarma: ehkä muovituhkaa, ehkä jopa kumia ja metallia, jotka ovat
jatkokäsiteltävissä?
Juuri tämä vaatisi tutkimusta .
Edelleen kalkkiuuni-käsittely ehkä vaatii tutkimusta siitä. mitkä jätteiden
käsittely vaatii kalkkia, mikä poltettua kalkki taikka sementtiä, ja missä
suhteessa.
Nähdäkseni kalkkiuunin lämpötilan voisi kohottaa voimalan hukkalämmöllä, sekä
kalkilla / sementillä.
”Kaustisoimis-metodi” voi antaa muitakin vaihtoehtoja, vaikkapa kemikaalien
käsittelyyn ??
Ja melkeinpä unohdin liki tärkeimmän: Kaikenkarvaisen elektroniromun:
Ne joutunee purkamaa, ja erottelemaan, kuten näyttöjen lasiaines, kuoret,
elektroniikka-piirit ja
sähköjohdot, sekä muuntajat,...
Minkäkokoisia ja rakenteeltaan minkälaisia romuaineksia yksi uuni voi kerralla
käsitellä, millä
edellytyksellä on tulevaisuuden kysymys.
Kannattaisi ehkä tiedustella laboratoriokäyttöön soveltuvaa kalkkiuunia?

RipoP

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat