Kommentit (1)

Volmari85
Seuraa 
Viestejä1

Tämän Mikko Puttosen jutun alun olisi voinut kirjoittaa Tapanilan joukkoraiskauksen innoittamana myös näin:

Tapahtuu Helsingin lähijunassa. 15-18 vuotiaat tummaihoiset miehet seisovat käytävällä hieman khateissa, katsovat penkillä istuvaa vaaleaihoista naista halveksivasti ja sanovat. anna huora pilluu! Ahdistelijat jatkavat päällekäyvää ehdotteluaan kuuluvalla äänellä ja itsevarmana koska tietävät, että heillä on suvaitsevaiston hyväksyntä takanaan. Joku maahanmuuttaja myötäilee hyökkäystä sivulta omalla naureskelullaan.

Vaunussa on paljon ihmisiä, mutta kukaan ei estä ahdistelijoita tai asetu puolustamaan häväistyksi joutunutta matkustajaa. Suurinta osaa mustien miesten käytös raivostuttaa, mutta he eivät uskalla avata suutaan väkivallan tai rasistiksi leimautumisen pelosta. Heillä voi jopa olla tunne, että jäävät tässä junassa vähemmistöön. Paras vain toivoa, että tilanne menee ohitse itsestään. Tapanilan aseman kohdalla uhri sitten poistuukin, ahdistelijat kintereillään.

Edellinen oli katkelma aikuisten oikeasta maailmasta eikä kovin kunniakas. Tarinaan kaipaisi kohokohdaksi annoksen kansalaisrohkeutta, uskallusta puuttua suomalaiset rampauttavaan syyllistämiseen "älymystön" ja "suvaitsevaiston" taholta...

Eikös ollutkin hauska juttu? Loputkin jutusta olisin voinut myös kirjoittaa uusiksi, mutta eiköhän tässä ollut jo ihan tarpeeksi "vihapuhetta" ilmankin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat