Seuraa 
Viestejä8

Jos joku täällä sit tietäs tähän apuu!

 Eli siis on taulukko, johon pitäisi tyhjiin soluihin saada ennustettua mahd. hyvällä luotettavuudella arvot sisältävien solujen perustella arvot. Taulukko on liitteenä, että sen ymmärtää helpommin. Voiko tehdä Excelillä tai Librellä? 

Tuonhan voi alkukantaisesti varmaan pahasti heittävästi tehdä niinkin, että alkaa käsipelilllä laskemaan riveittäin tai sarakkeittain keskimääräiset arvojen erot ja tyhjään soluun sen perusteella sitten laskee arvon. Mutta on varmasti olemassa parempikin menetelmä.

Tässä ko. taulukko: http://1drv.ms/1FVqIQl

Sivut

Kommentit (21)

Vanha jäärä
Seuraa 
Viestejä1572

Menetelmiä tuohon on montakin. Yksi tapa olisi sovittaa tunnetuihin arvoihin suhteellisen matala-asteinen kahden muuttujan polynomi esimerkiksi pienimmän neliösumman menetelmällä. Mutta sovittaminen ei välttämättä ole aivan helppoa, sillä muutujia voi joutua skaalaamaan yms.

Minua ihmetyttää tyhjien solujen määrä täysiin soluihin verrattuna, sillä täytettävää on paljon. Lisäksi et ole antanut mitään tietoja ilmiön tasaisuudesta, eli miten jatkuva ilmiön kuvaaja on etenkin tunnetun alueen ulkopuolella, jos tämä tiedetään. Pitkälle menevä ekstrapolointi voi tuottaa joskus varsin satunnaisia tuloksia, jos funktiot on valittu väärin.

 

Vanha jäärä

Läskiperse
Seuraa 
Viestejä950

Äkkiä vilkaistuna rivit ja sarakkeet näyttäisivät muodostuvan matala-asteisista polybomeista. Paraabeli. Laske pienimmän neliösumman menetelmällä ruutuun nähden vaaka-polynomi ja pysty polynomi. Sitten nykäiset arvon kummastakin, ja printtaat ruutuun niiden keskiarvon.

Oli miten oli, mutta graafinen tarkastelu johtaa ratkaisumetodin jäljille.

Läsäys: Diedenkin arvot kannattaa extrapoloida parhaimmasta huonoimpaan neliösumman virheeseen. Siis ruutuihin printattavat numerot eivät ole kronologisessa järjestyksessä printattu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kfa
Seuraa 
Viestejä2517

Taulukon yläreunassa lukee "laajennettu relaskooppitaulukko". Relaskooppi on optinen kulmamitta metsän puiden halkaisijoiden arviointiin ja sitä kautta sitten arvioidaan puuston runkotilavuutta per metsäpinta-ala. 

http://www.puuntuottaja.com/puustontilavuuden-maarittaminen-relaskoopin-ja-kepin-avulla/

Ennen ekstrapolointiin ryhtymistä kannattaa yleensä tuntea malli jota yritetään ekstrapoloida. Se parantaa tarkkuutta.

 

Kim Fallström kfa+news@iki.fi

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä3194

Heh

"Relaskooppimittauksen ja puustonpohjapinta-alan verrannollisuuden ymmärtäminen vaatii yliopistotason matematiikkaa eikä periaatteen tunteminen ei ole tavalliselle metsänomistajalle lainkaan tärkeää."

käyttäjä-8503
Seuraa 
Viestejä8

Niinpä, ihme pelottelua. Jos onkin hieman "vaikeaa" niin pikku opettelulla sen käsittää. Itse en sitä nyt taas(-kaan) muista, mutta ei se edes ole niin älytön. Kuitenkin perusperiaate on, että relaskooppikertoimella 1 jokainen mukaan tuleva puu edustaa yhtä puun poikkileikkauksen pinta-alan neliömetriä hehtaarilla.

Tuossa taulukossa pystyrivi on siis m2/ha (joka saadaan metsästä relaskoopilla) ja vaakarivi puuston keskipituus (metriä), soluissa on sitten kuutiometriä/ha. No, itse tähän "ekstrapolointiin" tämä tieto ei  taida vaikuttaa.

Onhan tuossa taulukossa nähtävissä selvä trendi, että kun mennään vaikka ppa:ssa pienempään suuntan niin myös tilavuus (m3/ha) pienenee.

Miten sitten saan tehtyä tuon itse tyhjien solujen ennustamisen? Jotkin ohjeet tuossa ylempänä meni vähän ohi, "pienimmän neliösumman menetelmä" esim.. Nyt en saanut edes kuvaajaa tuosta tehty Excelillä enkä Librellä, onko sitten aivot jäässä vai mikä ihme mättää! :D

käyttäjä-8503
Seuraa 
Viestejä8

Joo eihän se onnistu. Yritin lähteä sitten riveittäin tuota ekstrapoloimaan, mutta artefaktia tulee. Eli kun mennään nollaa kohti pystysuunnassa, niin yllättäen saattaakin arvo suurentua. Johtunee siitä kun tuossa ennustuu vain vaakarivit. Miten sen pystyrivinkin saa huomioitua? En kässää.

 

Tuossa linkki (yhtälöt vähän pomppii):https://onedrive.live.com/redir?resid=de1439751ea77bb8!185&authkey=!AKK4fUCKeJj7C6A&ithint=file%2cxlsx

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006

Excelillä ei varmaankaan saa sellaista kolmiulotteista pintaa tehtyä. Tai siis saa kyllä mutta ei sen yhtälöä. Varmaankin kannattaa katsoa sarake kerrallaan trendiviivan yhtälö. Hyvinkin lineaarisesti nuo näyttää kasvavan nollasta lähtien. Kulmakerroin vain suurenee oikealle päin mentäessä. Kulmakertoimen suuruus suhteessa vaaka-akseliinkin on lineaarinen, niin sen yhtälönhän voi sitten ympätä mukaan kanssa.

 

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006

Toi meni kyllä nurin päin...

Tai voi kai se olla miten päin vain. Toisin päin kulmakerroin muuttuu logaritmisesti niin ehkä helpompi noin miten tuossa kuvasa on. Toisen asteen yhtälö siitä sitten tulee.

käyttäjä-8503
Seuraa 
Viestejä8

Tuossa vaan on ongelmana se, kun vertaa olemassa oleviin taulukon soluihin, niin ikinä ei solun arvo kasva mennessä esimerkiksi pystyriviä pienempään suuntaan. Se ei ole mahdollista. Puuston tilavuus on aina pienempi, jos pohjanpinta-ala pienenee.

 

Joo, siksihän se ei mulla aluksi onnistunutkaan, kun en älynnyt tuota Excelin rajoittuneisuutta. Tuossa taulukossahan on x-, y- ja z-arvot. Pysty-, vaaka- ja solun arvo. Pitäisi siis pystyä nuista tekemään yhteinen 3d-pinta, josta sitten yhtälö selitysasteineen. Millähän tuommoinen sitten onnistuisi? Vai kannattaako tämä tehdä jotenkin muuten?

käyttäjä-8503
Seuraa 
Viestejä8

No nyt sain jotain aikaiseksi. Päivitetty taulukko alla.

Mutta minulla tuli kulmakertoimeksi 4:lle 1,61... ja 2:lle 0,806.... Teinkö jotain väärin? Kun taulukko loppuu kerta kaikkiaan tuohon 6:n kohdalle niin eikös 2:n ja 4:n kulmakerroin pidä ennustaa 6:n - 26:n kulmakertoimista? Itse tein niin. Nolla on muuten tietysti nolla! :D

Muuten taulukko kyllä näyttää äkkiseltään aika järkevältä.

Tässäpäs:

https://onedrive.live.com/redir?resid=de1439751ea77bb8!187&authkey=!AKJd6vqWXOQytg0&ithint=file%2cxls

 

 

 

 

käyttäjä-8503
Seuraa 
Viestejä8

Pistin origon kautta. Miltä nyt näyttää? Muuten, jos se haikaamani 3d-pinta olisi mahdollista tehdä ja siitä yhtälö tms. malli niin tulisiko semmoisella paremmat tulokset? Kun tuokaan ei IHAN ole kuiteskaan lineaarinen.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat