Seuraa 
Viestejä27432

Selittäkää tyhmälle, että miksi on paha jos Kreikka eroaa/erotetaan/joutuu luopumaan eurosta? Siitä hulluna vaahtoavat, mutta missään ei kerrota että miksi se on paha. Mitä pahaa siinä on, että eurossa on yksi maa vähemmän?

Ja jos Kreikka eroaa eurosta, niin kuuluuko Kreikka silti edelleen EMU:n vai tarkottaako se ero nimenomaan eroa siitä?

 

Hämmentää.

Sivut

Kommentit (334)

Tannu Hanskanen
Seuraa 
Viestejä2134

Siinä on se pahaa, että jos Kreikalla alkaa eron jälkeen pyyhkimään paremmin kuin ennen eroa niin muut EU-maat voivat erota myös ja koko EU hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Jos Suomi esim. eroaisi EU:sta Suomen taloudella todennäköisesti pyyhkisi hieman paremmin Venäjän kaupan elpymisen johdosta.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6666

Siis riippuu kenelle paha.

Kreikka ulos eurosta, niin Kreikalle tilanne on kuten monelle muullekkin banaanitasavallalle. Eli luottamus hallintoon, jos sitä on koskaan ollutkaan romahtaa. Tämän myötä viimeinenkin veronkantokyky romahtaa ja toki omaan valuuttaan voi siirtyä ja sitä painaa pää märkänä, mutta käytännössä tilanne voi hyvinkin olla etteivät monetkaan kauppiaat tällöin suostu käyttämään drakmaa maksuvälineenä.

Kreikan tulevaisuus on sisällissota, jonka jälkeen banaanitasavallassa heiluttaa johtajana joku umpikaheli. Tuohon lopulliseen kärjistymiseen voinee mennä helposti muutamakin vuosi, mutta se on helposti analyyttisesti ja historiaa lukemalla pääteltävissä oleva käytännössä väistämätön tapahtumaketju.

Euroalueelle se ja sama, koska kaikki riskit on jo kansallistettu euroalueen kansalaisille, ja kaikki tiesivät alunalkaenkin, että Kreikan tukeminen oli vain synonyymi pankeissa töissä olevien palkitsemiseen heidän rikollisista toimistaan.

Syyllisinä 100%:sti eri maiden poliittinen eliitti ja virkamiesjohto. Tilanne on heidän takiaan aiheutettu. Ja aiheutettu tahallaan poliittisen eliitin ja virkamiesjohdon vallan tietoisesti kasvattamiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuhmeliini
Seuraa 
Viestejä403

kyse ei oo eeuusta ja siinä pysymisestä vaan eurosta juttu on yksinkertainen saksalla on paljon rahaa kiinni kreikassa että sen takia sen ei anneta mennä konkkaan ku samalla pesuvedellä menis investoinnit että siinä se syy kattokka vaikka miten käy eli kreikka on ja pysyy eurossa 

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä14302
Vatkain

Selittäkää tyhmälle, että miksi on paha jos Kreikka eroaa/erotetaan/joutuu luopumaan eurosta? Siitä hulluna vaahtoavat, mutta missään ei kerrota että miksi se on paha. Mitä pahaa siinä on, että eurossa on yksi maa vähemmän?

Ja jos Kreikka eroaa eurosta, niin kuuluuko Kreikka silti edelleen EMU:n vai tarkottaako se ero nimenomaan eroa siitä?

Kreikan mahdollinen ero eurosta on paha asia ennen kaikkea kreikkalaisille itselleen, joiden elämä viime vuosina on ollut jo riittävän vaikeaa. EUlle se tietenkin on organisaationa arvovaltatappio mutta se kyllä kestetään. Kreikan talouden totaalinen romahdus tarkoittaisi suurta hätää miljoonille maan kansalaisille. Koska Kreikka ei tuota juuri mitään ja sen talous on pitkälle riippuvainen kansainvälisestä kaupasta, talousromahdus veisi suuren osan siitäkin vähästä valuuttotulosta, mitä maahan nykyään tulee. Edes turismi ei pelasta maata joka joutuu tuomaan suuren osan peruselintarvikkeistaankin ulkomailta. Hyvä vertailukohta on Argentiina, joka defoulttasi muistaakseni 2001. Maa ei ole toipunut kunnolla vieläkään eikä ole esim. täysvaltaisena kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Sillä on kuitenkin runsaat luonnonvarat ja toimivat sisämarkkinat jotka ovat auttaneet sitä pitämään yhteiskuntansa pystyssä. Kreikalla ei tällaisia resursseja ole, aurinkoisia lomasaariakaan ei voi viedä.

2010 tilanne oli toinen, silloin Kreikan romahtaminen olisi tarkoittanut suuria ongelmia koko Euroopan rahajärjestelmälle. Silloin romahdus estettiin ja kuluneiden vuosien aikana pankit ovat suojanneet itsensä mahdolliselta Kreikan romahdukselta.

Kreikan ero eurosta olisi todennäköisesti hyvä asia muun Euroopan taloudelle poistamalla yhden  epävarmuustekijän ja talouskehityksen jarrun. Siksi maan populistinen nykyjohto pelaa todella vaarallista peliä huonoilla korteilla. Nyt Kreikan euroeroa kannattavat Euroopan timosoinien lisäksi myös Euroopan nallewahlroosit.

Ero eurosta tarkoittaa eramista EMUn kolmannesta vaiheesta, joka on yhteisvaluutta. Kaikki EU-maat Iso-Britanniaa, Tanskaa ja Ruotsia lukuun ottamatta on velvoitettu olemaan mukana myös kolmannessa vaiheessa, joskin siihen siirtymisen aikataulu määritellään jokaiselle maalle erikseen. Periaateessa EMU on tarkoitettu pysyväksi joten siitä eroaminen tarkoittaa myös eroa EUsta. Käytännössä asiathan ovat niin kun niiden sovitaan olevan joten se, mikä olisi Kreikan asema sen erottua eurosta jää vastaisten neuvottelujen varaan. Ennakkotapauksia ei ole.

Sensuuri kärjistää yhteiskunnan polarisaatiota.

Tuhmeliini
Seuraa 
Viestejä403

Emu ei oo tässä nyt se etusivun juttu vaan se että saksa on käytännössä vahva koska on heikompia eumaita ja se tasapaino yritetään säilyttää kaikin voimin eli kyse ei oo mikä olis kreikalle tai eeuulle välttämättä paras vaan että saksa pysyy vahvana ja euro heikkona just esim kreikan takia. tavallisella popouliksella ei oo tähän paljoakaan sanomista kun raha eli pankit ratkasee. tavallaan saksan tyyli on koko eeuulle kokonaisesti paras ku sillä tavalla euro pysyy stabiilina jos kreikka irtoaa eurosta niin se kaataisi saksan talouden ja samalla heikentäis koko euroeeuuta että ikävä tilanne meitin näkökulmasta ku me maksetaan tää lysti sitä saa mitä tilaa sano lipponen ja aho

pankit ne jyllää ja sanelee maailman menon näin se vaan on poliitikot on manipuloitavissa sekin on nähty

 

ettei olis vaan mun sekoiluja niin tässä tarkemmin vanha juttu mutta pitää vielä kutinsa ja on vahvistunukki

 

But Germany and the rest of the EU could come up with a Marshall Plan–style package for Greece. Very little of the bailout money so far has gone to the Greeks. It has all gone to the bankers. A €23 billion package (the equivalent of 10% of Greece’s shrunken GDP) to reflate the economy would buy Greece some time.

 

http://www.marketwatch.com/story/germany-will-blink-and-wont-let-greece-exit-euro-2012-05-16

 

Tuhmeliini
Seuraa 
Viestejä403

Jos ei jatketa niin sitten pankit on onnistunu turvaamaan selustat ja voi antaa piut paut kreikalle. kreikasta ei oo kyse vaan siitä että rahat on turvattu katotaan miten käy. meni kummin päin vain niin me ollaan hävitty eli joko ei saada entisiä lainoja tai sitten pitää lainata lisää voi voi.

Toivottu vieras
Seuraa 
Viestejä1

Näyttää ainakin minusta uhkaavammalta tilanteelta kuin aikoihin.Kuten tässä aiemmin jo todettiin, historia opettaa miten tämänlaisissa tilanteissa usein käy. Yle Ateenassa: Kireä tunnelma, kuvaajaan käytiin käsiksi mukaan myös tilanne on lievästi sanottuna levoton tällä hetkellä. Kansa saattaa jakautua syvästi kahtia. Joko kannatat euroa, tai vastustat sitä. Jos nämä linnakkeet eristyvät toisistaan suuresti, muutenkin kuin mielipiteiltään on sisällissodan kaltainen tilanne lähellä, kuten tässä jo todettiinkin.

Minusta tilanne on vieläkin vaikeampi. Koska Kreikka on myös naton jäsen, kuten iso osa euroalueen maista, on mahdollisen sisäisen konfliktin syttyminen Kreikassa vaikea tilanne Natolle. Vielä kun otetaan huomioon Venäjän läheiset välit Kreikan nykyhallituksen kanssa, muuttuu tilanne vieläkin vaikeammaksi. Tästä voi tulla ennakkotapaus monella tavalla.

Itse näen suurimpana ongelmana ennakkotapausten puutteen. Jos tämä hoidetaan huonosti, on tulevaisuus erittäin epävakaa. Ja juuri epävakautta tulisi välttää. Nyt viikonlopun aikana euroalueen tulisi pystyä luomaan tai panemaan toimeen suunnitelma, joka takaa selkeän polun, jota seuraamalla vakaus säilyisi. Maanantaina pörssin auetessa selviää miten markkinat reagoivat asiaan.

Ja minä olen omaan tapaani liian pessimistinen ja näen mörköjä varjoissa. Ainakin toivon niin.

Mr Bauglir
Seuraa 
Viestejä1719

When there's blood in the streets, buy real estate.

Huvila Kreikan saaristosta kyllä kelpais, harmi vaan ettei lähivuosina ole ylimääräistä taskunpohjalla.

Oikeiston ja vasemmiston erohan on nykyisin taantumuksellisuus ja uudistusten halu.-Puuhevonen-
Verkkomedia ja Venäjän ääni ovat asiallisia ja antavat oikeata tietoa. -pinklin1-
Huumekauppaa ei säätele mikään lainsäädäntö -:)lauri

jussipussi
Seuraa 
Viestejä44702
Toivottu vieras

Näyttää ainakin minusta uhkaavammalta tilanteelta kuin aikoihin.Kuten tässä aiemmin jo todettiin, historia opettaa miten tämänlaisissa tilanteissa usein käy. Yle Ateenassa: Kireä tunnelma, kuvaajaan käytiin käsiksi mukaan myös tilanne on lievästi sanottuna levoton tällä hetkellä. Kansa saattaa jakautua syvästi kahtia. Joko kannatat euroa, tai vastustat sitä. Jos nämä linnakkeet eristyvät toisistaan suuresti, muutenkin kuin mielipiteiltään on sisällissodan kaltainen tilanne lähellä, kuten tässä jo todettiinkin.

Minusta tilanne on vieläkin vaikeampi. Koska Kreikka on myös naton jäsen, kuten iso osa euroalueen maista, on mahdollisen sisäisen konfliktin syttyminen Kreikassa vaikea tilanne Natolle. Vielä kun otetaan huomioon Venäjän läheiset välit Kreikan nykyhallituksen kanssa, muuttuu tilanne vieläkin vaikeammaksi. Tästä voi tulla ennakkotapaus monella tavalla.

Itse näen suurimpana ongelmana ennakkotapausten puutteen. Jos tämä hoidetaan huonosti, on tulevaisuus erittäin epävakaa. Ja juuri epävakautta tulisi välttää. Nyt viikonlopun aikana euroalueen tulisi pystyä luomaan tai panemaan toimeen suunnitelma, joka takaa selkeän polun, jota seuraamalla vakaus säilyisi. Maanantaina pörssin auetessa selviää miten markkinat reagoivat asiaan.

Ja minä olen omaan tapaani liian pessimistinen ja näen mörköjä varjoissa. Ainakin toivon niin.

Oletan että maantaina nähdään euron ja jenkkitaalan pariteetti.

Euromaat aloittavat varautumisen Kreikan maksukyvyttömyyteen. Kreikan tukiohjelma umpeutuu ensi tiistaina, kertoo euroryhmän puheenjohtajaJeroen Dijsselbloem

– Ohjelma umpeutuu, se on täysin selvää tällä hetkellä, Dijsselbloem sanoi Brysselissä. 

Euromaiden valtiovarainministerit jatkavat neuvotteluja ilman Kreikkaa. Tarkoituksena on varautua siihen, mitä tapahtuu tukiohjelman erääntymisen jälkeen. Euroopan keskuspankin ja euromaiden on pohdittava suojatoimia, joilla voitaisiin estää Kreikan kriisin leviäminen muihin EU-maihin. 

Kreikka voi joutua rajoittamaan pääomien liikkumista estääkseen pankkien talletuspakoa. Pankit saatetaan joutua sulkemaan joksikin aikaa. 

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1435373838854.html

tli
Seuraa 
Viestejä1135

Jos Kreikka nyt lähtee eurosta, niin se kyllä tapahtuu pahimmalla mahdollisella tavalla, koska kyseessä näyttäisi olevan hallitsematon prosessi, johon vain ajaudutaan erilaisten näkemysten vuoksi. Kreikkalaiset tekevät itsekin tilanteesta erityisen vaikean, kun he näytträvät kuvittelevan, että he voivat yhtä aikaa sekä pysyä eurossa että noudattaa haluamaansa talouspolitiikkaa.

Heitä vastassa on niin kovapintaisia ja peräänantamattomia monetaristeja, että jos he pysyvät eurossa, niin heidät pakotetaan luopumaan tämän hetkisestä poliittisesta linjastaaan. 

Tässä pakkotilanteessa, kauheiden paineiden keskellä eurosta lähdöstä tulee kuitenkin vaikea prosessi. Jos joku maa haluaisi lähteä eurosta, pitäisi sen tapahtua suunnitelmallisesti ja hallitusti. Maan oman keskuspankin tulisi ottaa asiat hallintaansa.

Sen tulisi alkaa painaa omaa valuuttaa ja maassa pitäisi päättää se kurssi, millä eurot vaihdettaisiin takaisin omaan valuuttaan. Paras kurssi olisi se, millä euroon aikanaan liityttiin, jolloin tilanne normalisoituisi mahdollisimman nopeasti. Samoin pääomien liikkeitä ja talletusten nostoja tulisi rajoittaa pankkien toimintakyvyn turvaamiseksi.

Näin karmeisiin ja vaikeisiin tilanteisiin euron perustaminen on nyt johtanut ja nämä Kreikan vaikeudet eivät jää viimeisiksi. Viisainta mielestäni olisi nyt, että euromaat päättäisivät purkaa eurojärjestelmän keskitetysti. Se vain taitaa olla vaikeaa, koska lienee hankala tunnustaa, että tuli tehtyä vakava virhearvio.

PSYbuse
Seuraa 
Viestejä1365
HuuHaata

Siis riippuu kenelle paha.

 

Kreikka ulos eurosta, niin Kreikalle tilanne on kuten monelle muullekkin banaanitasavallalle. Eli luottamus hallintoon, jos sitä on koskaan ollutkaan romahtaa. Tämän myötä viimeinenkin veronkantokyky romahtaa ja toki omaan valuuttaan voi siirtyä ja sitä painaa pää märkänä, mutta käytännössä tilanne voi hyvinkin olla etteivät monetkaan kauppiaat tällöin suostu käyttämään drakmaa maksuvälineenä.

 

Kreikan tulevaisuus on sisällissota, jonka jälkeen banaanitasavallassa heiluttaa johtajana joku umpikaheli. Tuohon lopulliseen kärjistymiseen voinee mennä helposti muutamakin vuosi, mutta se on helposti analyyttisesti ja historiaa lukemalla pääteltävissä oleva käytännössä väistämätön tapahtumaketju.

 

Euroalueelle se ja sama, koska kaikki riskit on jo kansallistettu euroalueen kansalaisille, ja kaikki tiesivät alunalkaenkin, että Kreikan tukeminen oli vain synonyymi pankeissa töissä olevien palkitsemiseen heidän rikollisista toimistaan.

 

Syyllisinä 100%:sti eri maiden poliittinen eliitti ja virkamiesjohto. Tilanne on heidän takiaan aiheutettu. Ja aiheutettu tahallaan poliittisen eliitin ja virkamiesjohdon vallan tietoisesti kasvattamiseksi.

 

Islannin mentyä konkurssiin siitä tuli banaanitasavalta?? Sillähän pyyhkii vallan loistavasti reilu 5 vuotta tapahtuneen jälkeen: Täystyöllisyys jne... Ja tämä siis on 1,5 vuotta vanha 'uutinen' jo..

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288647142588.html

Mielipiteeni voi muuttua, muttei se tosiasia, että olen oikeassa.
http://www.youtube.com/watch?v=1orMXD_Ijbs

Mr Bauglir
Seuraa 
Viestejä1719
tli

 

 

Näin karmeisiin ja vaikeisiin tilanteisiin euron perustaminen on nyt johtanut ja nämä Kreikan vaikeudet eivät jää viimeisiksi. Viisainta mielestäni olisi nyt, että euromaat päättäisivät purkaa eurojärjestelmän keskitetysti. Se vain taitaa olla vaikeaa, koska lienee hankala tunnustaa, että tuli tehtyä vakava virhearvio.

Höpölöpö, nykyinen tilanne on Kreikalle tuttua jo parinsadan vuoden ajalta. Se ei tuota mikään, sillä on maanosan nopeiten ikääntyvä väestö, ylisuuri puolustusbudjetti, korruptio, veronkierto kansanperinteenä jne jne. Ennen liittymistään euroon, Kreikan työttömyys huiteli kymmenessä prosentissa, sillä oli jo reippaasti velkaa ja uutta irtosi vain kovalla prosentilla. Se ei olisi päässyt euroon ellei se olisi väärentänyt lukujaan reilulla kädellä. Päästyään yhteisvaluuttaan korkoprosentit romahtivat ja sitten se olikin urku auki: lainaa lainan päälle ja kaikille lisää etuuksia ja sirkushuveja. 

Niin makaa kuin petaa. Tuo sanonta sopii tähän kuin tikka otsaan.

Oikeiston ja vasemmiston erohan on nykyisin taantumuksellisuus ja uudistusten halu.-Puuhevonen-
Verkkomedia ja Venäjän ääni ovat asiallisia ja antavat oikeata tietoa. -pinklin1-
Huumekauppaa ei säätele mikään lainsäädäntö -:)lauri

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat