Seuraa 
Viestejä88

Tietoturvaa käsiteltäessä huomio on ollut haittaohjelmien torjunnassa, verkkovakoilussa, viestien salaamisessa ja käyttäjätietojen suojaamisessa. Hakukoneiden osalta en ole nähnyt vastaavia varoituksia tai ohjeita, pääasiassa on keskitytty virheellisten ja vanhentuneiden tietojen poistamiseen hakutuloksista.

Hakukoneen ylläpitäjä saa arvokasta tietoa yksittäisistäkin hakusanoista, saati sanaryhmistä. Hakujen ajoittuminen ja suosituimmat sanat kertovat ajan ilmiöistä ja kiinnostuksen kohteista, ovat heikkoja signaaleja. Tietoja käytetään mainontaan ja tuotekehitykseen. Tässä ei sinänsä ole mitään arveluttavaa, hakukone on kuin mielipidekysely jonka tuloksilla tuotetaan toivottuja palveluja.

Uuden idean keksijälle hakukoneen käyttö voi olla riski. Idean uutuusarvo tutkitaan ensimmäiseksi hakukoneella ennen isompaa kehittelytyötä. Hakujen rajaaminen muutamalla avainsanalla kertoo paljon keksinnön sisällöstä. Kun kaikki yhden istunnon aikana tehdyt haut yhdistetään, saattaa hyvinkin omaperäinen ja poikkitieteellinen idea paljastua. Yleensä haut tehdään aina samalla koneella tai käyttäjätunnuksella, joten tuottelias henkilö voitaisiin ottaa pysyvään seurantaan.

Robotit kirjoittavat jo otteluselostuksia ja analysoivat kirjoja. Osannevat myös rakentaa hakusanayhdistelmistä mielekkäitä hahmoja ja järjestää niitä paremmuusjärjestykseen. Ihmisen tehtäväksi jää tutkia niistä kiinnostavimmat. Iso yritys toteuttaa ja patentoi innovaation autotallikeksijää nopeammin.

Keksinnön syvin idea ei välttämättä paljastu suoraan. Haut voitaneen kuitenkin ryhmitellä ongelma- ja ratkaisukeskeisiin hakuihin, kantaan syntyy ongelma- ja ratkaisukeskittymiä. Lisäksi hakuavaruuteen syntyy koko ajan uusia kiinnostavia ulottuvuuksia, joista ei aluksi saa tolkkua. Kun yhä useampi henkilö ja keksijä pommittaa tuntematonta aluetta, se alkaa saada hahmoa. Hyvät haut kurovat aluetta pienemmäksi ja sieltä alkaa löytyä uusia innovaatioita. Iso yritys voisi kulkea koko ajan kärjessä ja poimia kiinnostavia hahmoja kehitystiimeille jatkuvana prosessina kustannustehokkaasti.

Malevitsh Malevitshista: Olisin itse tehnyt tämän paremmin.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat