Seuraa 
Viestejä13176

Miten saan tehtyä 500 grammaa voitaikinaa, paljon jauhoa ja voita. Miten sen saa laskettua? 

 

Mikä on oikea suhde raaka-aineille. Määritteleekö voi vai jauho koko taikinan?. Eihän murotaikinassakaan ole muroja, eli se on vain nimi. Onko voitaikinassa voi se päätekijä vai onko se vain taikina?

 

 

Minkä takia yleensä voitaikina on olemassa, mihin sitä käytetään?

Sivut

Kommentit (20)

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Googleta. Mutta periaateessa pitsataikinaan sijoitetaan voita väliin ja kaulitaan. Käännetään kaksinkerroin ja taas kaulitaan. Näin tehdään muutama kerta, jolloin voita sisältävä laminaari on monistunut viidellä kerralla 32 erilliseksi laminaariksi.

Vapaa-ajanmessuilla muuten eräs heppu esitteli ylpeänä damaski-veistä, jotta se on taottaessa taitettu kaksinkerroin parisataa kertaa. Sanoin sille että ei kai sentään. Kahdeksan taitosta tekee jo 256 kerrosta. Siinäkin on aivan riittämiin kerroksia parin millin paksuisessa terässä.

Mutta se voitaikina. Paljon laminaareja, mutta ei liikaa niin se kypsyessä rakoilee lehteväksi. Kai siinä sitä haetaan, että varisee pöydälle ja rinnuksille mahdollisimman paljon.

 

 

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Miten voit vääntää tuon noinpäin? Kerroin vain yksinkertaistetusti miten tehdään voitaikinaa pitsataikinasta. En viitsinyt selittää miten tehdään vehnäjauhoista ja munista taikina. Enkä selitä.

Vehnästä tehdyt jutut ovat muutenkin syvältä.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Nobelaner
Seuraa 
Viestejä1772

Eli siis ymmärsit varmaan tuon sekaannuksen kuitenkin?

Ja onko siis niin, että pizzapohjataikinan ja voitaikinan se "taikinaosa" on ihan samanlaisia? (Lienee turha mainita että en osaa leipoa...)

Vaihdokas
Seuraa 
Viestejä2332

Voitaikina ei ole pitsataikina, jonka väliin kaulitaan voita. Pitsataikina on hiivalla kohotettu vehnäleipätaikina, voitaikinaa tulee vain vettä, voita ja vehnäjauhoa. Myös ainesten suhdeluku on ihan eri. Eri taikinat siis. (Toki voihan "pitsan" halutessaan tehdä vaikka lettutaikinapohjaan ja kutsua tuotosta pitsaksi.)

Jos taikinaan käytetyt raaka-aineet painavat yhteensä 500 grammaa, se lienee myös valmiin taikinan paino. 

BCK
Seuraa 
Viestejä6960
Vaihdokas

Jos taikinaan käytetyt raaka-aineet painavat yhteensä 500 grammaa, se lienee myös valmiin taikinan paino. 

On myös hyvä tietää, että 1 dl vehnäjauhoja painaa 65 g, ja 1 dl vettä painaa 100 g.

Esimerkiksi tällaisen alla olevan reseptin mukaan tehty yksi satsi painaisi (150 + (3 * 65)+ (0,75 * 100 g)) = 150 + 195 + 75 g = eli 420 g, jos oikein laskin. Joten aineksia tarvitaan 500/420 eli 1,19 kertaisesti tuo, eli 1,19 * 150 g marg, 1,19 * 3 dl vehnäj., 1,19*0,75 dl vettä. 

Perusresepti:

150 g margariinia/voita  

3 dl vehnäjauhoja  

n.3/4 dl kylmää vettä

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Osa nesteestä on korvattavissa kananmunalla. Maku on parempi. Huomattavasti parempi. Mutta tämä on vain kehittyneille kokeille. Reseptit ovat nimittäin epävarmoja varten.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

asdf
Seuraa 
Viestejä11906
Paul M

Osa nesteestä on korvattavissa kananmunalla. Maku on parempi. Huomattavasti parempi. Mutta tämä on vain kehittyneille kokeille. Reseptit ovat nimittäin epävarmoja varten.

Kyllä tämä hieman epäilyttää, kun aluksi epäsuorasti vihjailit, että voitaikina kohotetaan hiivalla.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Molekyyligastronomian täydellisesti hallitsevana voin vakuuttaa, että pitsataikinasta vasta tuleekin mainion lehtevä voitaikina. Siinä on myös etuna aivan järjetön sitko. Tumpelokaan  ei voi rikkoa durum-vehnästä tehtyä levyä voita lisättäessä. Ei niin stanan poropeukaloa ole olemassakaan.

Valitettavasti sorruin taas yliarvioimaan raatilaisten kondittoritaipumuksia. Yritän alentaa esioletusta parilla pykälällä (asteikolla 0-5). Anteeksi erittäin kehittyneille tarkoitetulla oikotiellä aiheutettu hämminki.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Ai niin, mutta eivät kaikki tee pitsapohjaa durum-vehnästä vaan jostain kelvottomasta sihdinpohjajauhosta. Ja myllyn lattialta päivän päätteeksi lakaistusta pölystä. Vertaa tonnikalahiutaleisiin, jotka irrotetaan petkeleellä tonnikalatehtaan lattioilta illalla. Tonnikalahiutaleet vedessä ovat irrotettu painepesurilla. Hiutaleet öljyssä ovat kaavittu kuljettimien akseleista ja laakereitten läheltä.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Vaihdokas
Seuraa 
Viestejä2332
Paul M

Anteeksi erittäin kehittyneille tarkoitetulla oikotiellä aiheutettu hämminki.

Paitsi että oikotie tuo on vain siinä tapauksessa, että nurkissa sattuu olemaan tarpeetonta pizzataikinaa. Silloinkin ehkä olisi varminta tehdä siitä pizza.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Monipuolinen tekee pitsan lounaaksi ja siinä samalla croissantin tai jotain jämäpalasta taikinaa iltapäivän kahvittelua varten. Tumpelo lämmittää maksalaatikkoa mikrossa. 

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Vaihdokas
Seuraa 
Viestejä2332

Niin paitsi että siitä mitään croisantteja tule, mutta ei se mitään. Voihan sitä tehdä vaikka patonkia tai leipätikkuja.

Mutta kuule Paul M, voidaan tehdä niin, että jos sinä teet mulle pitsataikinasta croisantin, joka menee croisantista, niin minä tarjoon sulle pitsan.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat