Seuraa 
Viestejä88

Ihmisen toimintoja mallinnetaan moninaisilla menetelmillä. Osa toteutuksista voi olla vapaasti käytettävää tutkimustietoa, mutta suurin osa suojattaneen patenteilla. Kokonaisuus rakentuu yhä monimutkaisemmaksi, kun tavoitellaan kattavaa ja täydellistä ihmisen mallinnusta. Kaikki yritykset eivät voi kehittää omaa versiotaan. Ei suomalaisilla yrityksillä ole sellaiseen resursseja, ei varsinkaan jos parhaat tavat on jo patentoitu. Osajärjestelmät pitäisi yhdistää esimerkiksi patenttipoolilla ihmisen käyttöjärjestelmäksi. Osa yrityksistä kehittää käyttöjärjestelmää eri osiltaan saaden siitä korvauksen. Toiset käyttävät järjestelmää omissa tuotteissaan maksaen sen käytöstä.

Simuloinnissa ei riitä yksi täydellinen ihmisen keskiarvo. Halutaan iso joukko yksilöitä, joilla on erilainen etninen, kansallinen, koulutuksellinen, henkilökohtainen jne. tapansa reagoida ja toimia. Tieto kerätään pääosin seuraamalla ihmisten käyttäytymistä. Tietoa kertyy väkisinkin paljon. Big data ei riitä, ennemminkin on kyse huge datasta. Kaikissa toteutuksissa ei tarvita täydellistä käyttöjärjestelmää. Järjestelmän pitää rakentua itsenäisistä moduuleista, joista ladataan tarvittavat. Sumea ohjausjärjestelmä jakaa laskentatehoa eri moduuleille kulloisenkin tehtävän tarpeen mukaisesti. 

Simuloidulle ihmisjoukolle löytyy paljon käyttökohteita. Virtuaalisessa marketissa he toimivat koeostajina, katsotaan poimivatko he hyllystä oman yrityksen vai kilpailijan tuotteen. Lääketieteen opiskelijat saavat loputtomasti harjoituspotilaita, vaivat ja selitykset vaihtuvat. Vastaavaa simulointitarvetta löytyy tutkimuksesta viihdekäyttöön. Koe voitaisiin toistaa moneen kertaan samalla yleisöllä, kun estetään takaisinsyöttö tuloksista takaisin systeemiin. Joskus systeemin taas halutaan oppivan joka kokeesta. Simuloitu ihminen käyttäytyy oikeaa ihmistä matkimalla, reagoimalla ja vaistomaisesti. Äly siltä puuttuu, päätöksiä se osaa tehdä rajoitetusti.

Tästä on lyhyempi tai pitempi askel keinoälyyn. Se joskus toteutuu tai sitten ei. Käyttöjärjestelmän rakentaminen tukee keinoälyn tutkimusta ja päinvastoin. Ajan myötä ne sulautuvat yhä enemmän yhteen.

Tuollainen hanke vaatisi paljon toteuttajia. Yrityksiä, tutkijoita, harrastajia ja mallinnuksen kohteeksi vapaaehtoista yleisöä. Ihmisten kuvaaminen ja mallintaminen saatettaisiin hyväksyä nimetyissä kohteissa, jos oltaisiin varmoja, että kaikki tunnistamista yksilöivä tieto eliminoidaan havainnoista. Itseoppiminen on mallinnuksen merkittävin tapa hankkia lisää tietoa. Osa mallinnuksesta on robotiikkaa, algoritmeja, kyselytutkimuksia ja yleistä tietoa ihmisestä. Ihanne olisi Linuxin kaltainen avoin järjestelmä, se ei varmaan onnistu. Toteutus on kallista, jotenkin tekijöiden pitää saada korvausta työstään.

Malevitsh Malevitshista: Olisin itse tehnyt tämän paremmin.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat