Seuraa 
Viestejä13878

Mielenkiinnolla odotan usa:n vastavetoa. Menee laivasto uusiksi jos jotain kilpeä ei pystytä kehittämään.

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/financial-times-kiinan-uusi-ohjus-ylivoimainen-ase-yhdysvaltain-laivastoa-vastaan-3482024

Kiina paljastaa huomenna torstaina Pekingissä järjestettävässä sotilasparaatissa uudenlaisen ohjuksen, joka pystyy osumaan liikkuviin kohteisiin, esimerkiksi laivoihin, arvioivat Financial Timesin haastattelemat asiantuntijat.

Mikäli Dongfeng 21D-ohjuksesta julkisuudessa liikkuneet tiedot pitävät paikkansa, sillä voi olla merkittävä vaikutus Tyynenmeren alueen sotilaallisiin voimasuhteisiin.

Ohjuksen kantamaksi on arvioitu 900–1 500 kilometriä. Mannertenvälisten ohjusten tavoin ohjus ammutaan Maan kiertoradalle, mistä se laskeutuu kohteeseensa jopa kymmenkertaisella äänennopeudella. Tässä vauhdissa sen torjuminen on käytännössä mahdotonta.

Kiinan on arvioitu pystyvän tuottamaan ohjuksia noin 1 200 yhden lentotukialuksen hinnalla. Joidenkin analyytikkojen mukaan ohjukset uhkaavat koko lentotukialuksiin perustuvaa meripuolustusstrategiaa, johon esimerkiksi Yhdysvaltain meripuolustus pitkälti perustuu.

Kiinan puolustusministeriö on ollut ohjuksesta vaitonainen. Sitä on kehitetty ainakin vuodesta 2011 alkaen.

Pekingin huomisessa sotilasparaatissa juhlistetaan 70 vuoden tulemista täyteen toisen maailmansodan loppumisesta.

Video aiheesta:

https://www.youtube.com/watch?v=M_GHE2DjsqQ

Sivut

Kommentit (46)

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
SamikoKu

Ohjuksen kantamaksi on arvioitu 900–1 500 kilometriä. Mannertenvälisten ohjusten tavoin ohjus ammutaan Maan kiertoradalle, mistä se laskeutuu kohteeseensa jopa kymmenkertaisella äänennopeudella. Tässä vauhdissa sen torjuminen on käytännössä mahdotonta.

Kiinan on arvioitu pystyvän tuottamaan ohjuksia noin 1 200 yhden lentotukialuksen hinnalla. Joidenkin analyytikkojen mukaan ohjukset uhkaavat koko lentotukialuksiin perustuvaa meripuolustusstrategiaa, johon esimerkiksi Yhdysvaltain meripuolustus pitkälti perustuu.

Mielenkiintoista. Tämä tieto tuskin tulee USA:lle yllätyksenä, joten minkähänlainen vastaveto mahtaa olla odotettavissa?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

jussipussi
Seuraa 
Viestejä44823
SamikoKu

Mielenkiinnolla odotan usa:n vastavetoa. Menee laivasto uusiksi jos jotain kilpeä ei pystytä kehittämään. 

Ihminen on älykäs petoeläin. Keksii kaikenlaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kontra
Seuraa 
Viestejä981
SamikoKu

Ohjuksen kantamaksi on arvioitu 900–1 500 kilometriä. Mannertenvälisten ohjusten tavoin ohjus ammutaan Maan kiertoradalle, mistä se laskeutuu kohteeseensa jopa kymmenkertaisella äänennopeudella. Tässä vauhdissa sen torjuminen on käytännössä mahdotonta. 

Ei kai torjuminen mahdotonta ole, kun elektroniikka sitä kuitenkin ohjaa, ja eletronisia järjestelmiä pystytään häiritsemään ja harhauttamaan.

Tannu Hanskanen
Seuraa 
Viestejä2134

Venäjällä on näitä samoja ohjuksia, jos huhut pitävät paikkaansa. Siitä sitten arpomaan kenen mainospuheet valehtelevat vähiten. Päihittääkö Amerikan superhyperlaser Kiinan ja Venäjän superhyperohjukset. Vai pisteleekö Korea superhyperemp:llä maailmankauppaan vauhtia.

Amerikkalainen F-35 ei muuten pärjännyt ensimmäisen maailmansodan aikaiselle potkurivehkeelle ilmasodassa.

Vierailija

Varmaankin voidaan. Se vaan tulee sieltä semmosta haipakkaa että kerkeekö siihen mitään kohdentamanaan tai kuinka laajalle se elektroninen häirintä yltää jos jo ylhäällä on katottu että tuossa se kohde on ja etenee tuohon suuntaan niin tuskin sitä viimesessä kilometrissä ruvetaan kurssista kovasti kääntämään.

Veikkaan että tämä alkaa taas herätellä "tähtien sotaa" eli ilmatilaa ja avaruutta yläpuolella pyritään hallitsemaan ja estää jo nousut.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä44823
Tannu Hanskanen

Venäjällä on näitä samoja ohjuksia, jos huhut pitävät paikkaansa. Siitä sitten arpomaan kenen mainospuheet valehtelevat vähiten. Päihittääkö Amerikan superhyperlaser Kiinan ja Venäjän superhyperohjukset. Vai pisteleekö Korea superhyperemp:llä maailmankauppaan vauhtia.

Amerikkalainen F-35 ei muuten pärjännyt ensimmäisen maailmansodan aikaiselle potkurivehkeelle ilmasodassa.

Miten se onkin niin hyvä tuo Venäjä ja Jenkit huono. 

Vierailija

Aika pirulaisia olis sellaset ohjukset jotka lepäilis maan kiertoradalla ja ne voisi sieltä tarvittaessa kohdentaa haluttuihin kohteisiin. Eli valmiiks ylös ja kriisitilanteessa kutsusta alas.

Sieltä sitten n. kahdensadan kilometrin korkeudesta alas 3800m/s. Eli alle minuutissa on kohteessa mikäli kohde sattuu olemaan sopivalla säteellä alla.

optimistx
Seuraa 
Viestejä852

Hämärästi muistelen, että olisi tehty kansainvälinen sopimus, ettei avaruuteen sijoiteta aseita. Vai olikohan se vain ydinaseista. Mutta ehkä sillä sopimuksella ei ole enää väliä.

Voi tulla taloudellisesti raskas kilpajuoksu lähetellä tuhansia ydinasesatelliitteja avaruuteen. Eikös Neuvostoliiton romahtamisen tärkeäsi syyksi väitetty varustelukilpailua? Neuvostoliitto Italian kokoisena kansantaloutena satsasi merkittävän osan taloudellisista resursseistaan sotilaallisiin ratkaisuihin, kun Reagan aloitti "tähtien sota" -kisan. Jos yksi kansantalous on 10 kertaa toinen, niin kai siinä arvaa, kumpi pitkän päälle voittaa, jos kisaamaan alkavat.

Tuleekin jännittävä tilanne "Tähtien sota 2"- vaiheesta, kun Kiinakin osallistuu.

1. Päätä, mikä (tutkimus-)tulos TUNTUISI mukavalta
2. Etsi tulosta tukevia todisteita, hylkää kaikki muut todisteet
3. Pysy kannallasi lopun elämää ja toista sitä kaikille herkeämättä.
4. Valmis!

http://www.tiede.fi/keskustelu/66231/ei_yliopistollinen_tutkimus_taikako...

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31261

Ei tuo välttämättä muuta kuin puheita ja propagandaa. Lentotukialukset ovat yhtä käyttökelpoisia banaanivaltioiden kurittamiseen kuin tähänkin asti ja jokainen on tiennyt 50-luvulta, että suurvaltojen sodissa häviävät kaikki osapuolet aseista riippumatta. Jenkeiltäkin löytyy suurvaltojen välisiin ilmiriitoihin kaikenlaisia kivoja ohjuksia, joita ei voi torjua.

Tannu Hanskanen
Amerikkalainen F-35 ei muuten pärjännyt ensimmäisen maailmansodan aikaiselle potkurivehkeelle ilmasodassa.

Lienee säännöt laadittu tuon potkurivempeleen ehdoilla ja niin, ettei häivttäjäpilotti osaa odottaa uhkaa. Tositilanteessa potkurikone ei pääsisi hitautensa takia koskaan ampumaetäisyydelle ja luultavasti pelkkä ohi lentävän hävittäjän yliäänishokkiaalto pudottaisi sen.

Vierailija
Neutroni

Ei tuo välttämättä muuta kuin puheita ja propagandaa. Lentotukialukset ovat yhtä käyttökelpoisia banaanivaltioiden kurittamiseen kuin tähänkin asti ja jokainen on tiennyt 50-luvulta, että suurvaltojen sodissa häviävät kaikki osapuolet aseista riippumatta. Jenkeiltäkin löytyy suurvaltojen välisiin ilmiriitoihin kaikenlaisia kivoja ohjuksia, joita ei voi torjua.

Tuo on totta. Veikkaan kuitenkin että Kiina on kyrpiintynyt jenkkien puuttumiseen mm. itselleen kuuluvien saarien hallintaan ja laivaston roudaamiseen lähietäisyydelle. Eli psykologinen kiristyskeino on nyt tavallaan tehty käyttökelvottomaksi. Eli peli siinä suhteessa tulee ehkä muuttumaan näiden kahden osalta.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31261
optimistx
Hämärästi muistelen, että olisi tehty kansainvälinen sopimus, ettei avaruuteen sijoiteta aseita. Vai olikohan se vain ydinaseista. Mutta ehkä sillä sopimuksella ei ole enää väliä.

Sellainen sopimus on, mutta olen varma, että kaikilla suurvalloilla on valmius lähettää avaruuteen jonkinlainen ydinaseistus hyvin nopealla varoitusajalla, jos ne huomaavat kaverin rikkovan tai aikovan rikkoa sopimusta. Kansainväliset sopimukset ovat lähinnä mahtipontisia propagandatemppuja.

Jos yksi kansantalous on 10 kertaa toinen, niin kai siinä arvaa, kumpi pitkän päälle voittaa, jos kisaamaan alkavat.

Sotilaallinen voima ei ole noin yksinkertainen asia. Molemmilla suurvalloilla on kipeitä kokemuksia esim. rutiköyhästä Agfanistanista. Raha on varsin vajavainen tapa mitata kansantalouden toimivuutta. Neuvostoliitto kaatui johdon kyvyttömyyteen ja sikailuun. Siellä meni kymmenen ruplaa kunkin kommunistijohtajan henkilökohtaiseen luksukseen siinä missä yksi aseteollisuuteen.

optimistx
Seuraa 
Viestejä852
Neutroni

...

Ei ole yksinkertainen asia, ei. Voisi ottaa toiseksi esimerkiksi Vietnamin.

Afganistaniin vertaaminen tuo mieleeni taistelun itse kunkin kotimaassa yksittäisiä tuhotyöntekijöitä vastaan: ei niitä ohjuksilla eikä divisioonilla voiteta, olipa ohjuksia 1000 tai 10000, avaruudessa tai maan alla.

Tuosta 10 ruplaa vs. yksi tekisi mieli nähdä sotilaallisen sektorin rakennelmat, tilinpidot, alueet ja palvelut ja kaikki, ja verrata niitä sikailuista tehtävään luetteloon: onko ökylinnoja ja suihkukoneita lääneittäin ja kahmalokaupalla?. Nythän ne lienevät tulleet julki.

1. Päätä, mikä (tutkimus-)tulos TUNTUISI mukavalta
2. Etsi tulosta tukevia todisteita, hylkää kaikki muut todisteet
3. Pysy kannallasi lopun elämää ja toista sitä kaikille herkeämättä.
4. Valmis!

http://www.tiede.fi/keskustelu/66231/ei_yliopistollinen_tutkimus_taikako...

JPI
Seuraa 
Viestejä26805
Kontra
SamikoKu

Ohjuksen kantamaksi on arvioitu 900–1 500 kilometriä. Mannertenvälisten ohjusten tavoin ohjus ammutaan Maan kiertoradalle, mistä se laskeutuu kohteeseensa jopa kymmenkertaisella äänennopeudella. Tässä vauhdissa sen torjuminen on käytännössä mahdotonta. 

Ei kai torjuminen mahdotonta ole, kun elektroniikka sitä kuitenkin ohjaa, ja eletronisia järjestelmiä pystytään häiritsemään ja harhauttamaan.

Ei pystytä, mikäli ne suojataan ja se on helppoa. Ohjuksen ja mahdollisen valvomon välistä tiedonsiirtoa voi tietenkin onnistua häiritsemään mutta ei se ohjus tuota tarvitse kun on kohteeseen lähetetty, inertia- ja optinen ohjaus lopulliseen maaliin hakeutumisessa  riittää. Sitäpaitsi letotukialukselta käsin lienee aika mahdotonta häiritä kiertoradalla olevan satelliitin ja ohjuksen välistä tiedonsiirtoa ainakaan koko matkalla tukialukseen asti.

Tuollaiset lentotukialusten torjuntaohjukset pitäisi olla kaikilla mailla, silloin kalliista lentotukialuksista voitaisiin joutua luopumaan eikä olisi siirrettäviä alustoja, joilla hyökkäävää maata voitaisiin "puolustaa" tuhansien-yli kymmenen tuhannen kilometrin päässä siitä "puolustettavasta" maasta.

3³+4³+5³=6³

jussipussi
Seuraa 
Viestejä44823
SamikoKu

Tuo on totta. Veikkaan kuitenkin että Kiina on kyrpiintynyt jenkkien puuttumiseen mm. itselleen kuuluvien saarien hallintaan ja laivaston roudaamiseen lähietäisyydelle. 

Arvaan lonkalta; todellisuudessa on kyse siitä että saarten omistajuus on epäselvä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat