Seuraa 
Viestejä338

Tupakka on tarkoitus nostaa vaivihkaa sinne kahdeksan euron paikkeille. Yksittäiset nostot ovat pieniä n. 10-50 senttiä.

Eikö tässä tehdä oikeusmurhaa, kun pyritään siihen, että mahdollisimman vähän olisi ja tulisi tupakoinnin lopettajia - tupakan hinnan nostosta.

Malboro 5.50 €. Miksi ei kerralla nosteta siihen 8:aan euroon, kun se on tavoitteena. Olen aivan varma, että suomen yli liukuu lopetusbuumi, ja ruotsalaisilla on korvikkeeksi nuuskaa.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Kommentit (8)

ing geolog
Seuraa 
Viestejä6984

Suomenkin pitäisi neuvotella/vaatia erivapaus siihen nuuskaan. 

Mielestäni polttotupakki on nuuskan korvike

Lopetin polttamasta tupakkia yli 20 vuotta sitten ja siirryin nuuskaan. 

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670

Ihmetyttää tämä tupakoitsijoiden taloudellinen suosiminen. Tupakkaverohan ei todellisuudessa kata kuin pienen osan tupakan yhteiskunnallisista haitoista.

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/11/27/tupakka-askin-pitaisi-maksaa-19-euroa/201242779/12

Oma isäni oli tupakoija ja keuhkosyöpään kuoli - kustannuksia tuli siitä varmasti paljon enemmän kuin ehti elämänsä aikana maksaa tupakkaveron muodossa. Palautin vielä itse apteekkiin käyttämättömiä kipulaastareita - ostohinnaltaan tonneja - yhteiskunta maksanut.

Sitte vielä - miksi ihmeessä niitä tupakantumppeja täytyy heitellä pitkin luontoakin - viekä tupakointi myös älyn?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jussipussi
Seuraa 
Viestejä44701
Volitans

Sitte vielä - miksi ihmeessä niitä tupakantumppeja täytyy heitellä pitkin luontoakin - viekä tupakointi myös älyn?

Kooste vihjaa tähän suuntaan.

Smoking as a Risk Factor for Dementia and Cognitive Decline: A Meta-Analysis of Prospective Studies

Abstract

The authors assessed the association of smoking with dementia and cognitive decline in a meta-analysis of 19 prospective studies with at least 12 months of follow-up. Studies included a total of 26,374 participants followed for dementia for 2–30 years and 17,023 participants followed up for 2–7 years to assess cognitive decline. Mean study age was 74 years. Current smokers at baseline, relative to never smokers, had risks of 1.79 (95% confidence interval (CI): 1.43, 2.23) for incident Alzheimer's disease, 1.78 (95% CI: 1.28, 2.47) for incident vascular dementia, and 1.27 (95% CI: 1.02, 1.60) for any dementia. Compared with those who never smoked, current smokers at baseline also showed greater yearly declines in Mini-Mental State Examination scores over the follow-up period (effect size (β) = −0.13, 95% CI: −0.18, −0.08). Compared with former smokers, current smokers at baseline showed an increased risk of Alzheimer's disease (relative risk = 1.70, 95% CI: 1.25, 2.31) and an increased decline in cognitive abilities (effect size (β) = −0.07, 95% CI: −0.11, −0.03), but the groups were not different regarding risk of vascular dementia or any dementia. The authors concluded that elderly smokers have increased risks of dementia and cognitive decline.

http://aje.oxfordjournals.org/content/166/4/367.short

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907

Eiköhän se e-sätkä ole nuskaa turvallisempi (ja halvempi) nikotiinin annostelija.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Nobelaner
Seuraa 
Viestejä1772

Eikö olisi oikeampi tapa vaikkapa sellainen, että jos polttaa tupakkaa niin yhteiskunta ei sitten maksa senttiäkään sen haittojen hoitoa? Sellainen holhousajatus on virheellinen, että itseään ei saisi halutessaan vahingoittaa niin paljon kuin haluaa ja ehtii. Ei kuulu mitenkään _kenellekään_ muulle se mitä teen itselleni, ei se ole keneltäkään muulta mitenkään pois.

Ihan vastaavasti on älytöntä että vaikkapa turvavyön käyttämättömyydestä rangaistaan sakoilla. Ei turvavyötä käyttämätön vahingoita ja vaaranna kuin itseään. Eli vaikkapa punaisia päin ajamisesta voisi sakottaa tonnin, mutta turvavyötä käyttämätön jätettäisiin kolaritilanteessa sitten kokonaan hoitamatta. Oma vika, oma vastuu.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä7916

Tuon ikuisuusongelma on rajanveto. Läskeyden hoito on kalliimpaa kuin tupakoitsjoiden loppuhoito, joka aiheuttaa siltikin suhteellisen nopean tavan lähteä - ja lähes aina työuralta eläkkeen sijaan. Se on kansantaloudellisesti niin hyvä kauppa, että tupakassa pitäisi olla alempi alv ja kannustin. Jos siis pelkkää taloutta ajateltaisiin.

Itsekin aion ihan lähiaikoina vaihtaa nuuska e-rööki yhdistelmään.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

jussipussi
Seuraa 
Viestejä44701
Nobelaner

Eikö olisi oikeampi tapa vaikkapa sellainen, että jos polttaa tupakkaa niin yhteiskunta ei sitten maksa senttiäkään sen haittojen hoitoa? 

Mietippä nyt hetki tätä hieman pidempään. Mitä ne haitat esim on?

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
ing geolog

Suomenkin pitäisi neuvotella/vaatia erivapaus siihen nuuskaan. 

Mielestäni polttotupakki on nuuskan korvike

Lopetin polttamasta tupakkia yli 20 vuotta sitten ja siirryin nuuskaan. 

Minä käytän nuuskaa ja tupakkia. Tupakkaa menee tosi vähän, ja aski riittää viikon. Suomi on niin paska maa, että nuuskan kieltolakia ei pureta.

Hullut haalivat pakolaisia niin paljon, että paikat loppuu. Taas on hyvä niin kauan, kuin namuporukka raiskaa jonkin viattoman ohikulkijan.

Jos namujen kotimaissa naisilla ei ole mitään arvoa, pitäisi painottaa neekereille, että Suomessa on paljon kieltoja, ja naiset tasa-arvoisia.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat