Kommentit (3)

asdf
Seuraa 
Viestejä11901

Jos ottaa parimetrisen karahkan mukaansa puuhun, on minusta ihan perusteltua olettaa, että se on jotain tarkoitusta varten, eikä vain sattumalta tullut mukaan. Kun sillä pudotetaan helikopteri, on jälleen perusteltua olettaa, että se tarkoitus oli helikopterin mätkäisy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
unknown soldier
Seuraa 
Viestejä100

Minä taas havaitsen eläinten aliarvioinnin. Monikin eläin toimii suunnitellusti. Meillä oli yksi kissa joka tarkkaan laski mihin aikaan kannatti yrittää karata vapaaksi. Muuten oli ihan rauhallinen ja siinä 11 aikaan 2 ovea auki hyppäämällä ja ravia päälle. Laitettiin sitten tuoli kahvan alle, kun ei naapuritkaan oikein pitäneet vapaista lemmikeistä. Sinänsä yksinkertainen juttu, mutta kuitenkin.

Variksetkin osaavat olla tarkkoja ja suunnitelmallisia. Olen laittanut kissoille parvekkeelle kananpaloja luineen, niin varis tiesi, koska kannattaa iskeä varkaisiin. Ihmettelin mihin ne kananpalat hävisivät. Kerran sitten yllätin itseteossa huomattuani asian. Eipä tullut enää.

Apinoista en tiedä enkä osaa paljoa sanoa. Veikkaan että simpansseja ärsytti moinen kapistus aivan kuten ihmisiä ärsyttävät vaikkapa kärpäset tai pulut. 

Mikä sitten lasketaan suunnitelmallisuudeksi kenenkin mielestä onkin eri asia.

Jos laitettaisiin vaikkapa 10 ihmistä autiolle saarelle alasti ilman apuvälineitä vuosikausiksi, tai autettaisiin alkuun ja odoteltaisiin pari sukupolvea, niin aika lähellä apinoiden toimintaa veikkaisin sen olevan. Ei siinä ensimmäisenä oltaisi metallia valamassa tms. haastavempaa. Ihmiset luulevat olevansa niin pirun älykkäitä että ylen katsovat liikaa muita lajeja. Tosiasiassa pieni joukko tekee sen aivotyön. Paljon keksintöjä on ennestään, joita ei ehkä tänä päivänä osattaisi edes keksiä jne. 

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat