Seuraa 
Viestejä13878

...kahden miehen ja lapsen oikeuksia. 

Biologinen isyys voidaan lailla kieltää tai estää. Pahimmillaan nainen voi aviorikoksen tehdessään maksattaa viulut aviomiehellään ja ryöstää biologiselta isältä lapsen.

Tarina ei tietty kerro taustoja ja syitä eikä sitä onko taustalla ehkä muuuta vedätystä, mutta periaatteessa laki on väärin. Ei uppoa ainakaan minun oikeudentajuuni.

http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2015090920314488_jk.shtml

Ex-liigakiekkoilijan raskas isyyskiista päättyi suruun  

Keskiviikko 9.9.2015 klo 09.00

- Olen henkisesti aivan rikki, Mikael Jämsänen sanoo ääni murtuen puhelimeen.

Mikael Jämsäsellä on Emma-tyttärestään muistona vain vauvakuvia. (KARI PEKONEN)

- Tyhjä olo. Tekisi mieli huutaa.

Entinen ammattilaisjääkiekkoilija sai eilen korkeimman oikeuden päätöksen, jolla kumottiin Jämsäsen pyrkimykset isyytensä todistavaan ja tunnustavaan testiin.

Jämsänen oli vuonna 2008 avoliitossa, josta syntyi tyttölapsi tammikuussa 2009. Lapsen äiti oli ollut eroamassa avioliitosta toisen miehen kanssa, jättänyt jo avioerohakemuksen, mutta tulikin lapsen syntymän jälkeen toisiin ajatuksiin.

Vuonna 1975 säädetty isyyslaki olettaa äidin aviopuolison olevan automaattisesti lapsen isä.

Äiti kielsi Jämsäseltä isyystestin ja muutti aviomiehensä kanssa takaisin yhteen ja Yhdysvaltoihin.

Jämsänen, joka oli ollut mukana synnytyksessä ja isyyslomallakin, ei ole nähnyt lastaan huhtikuun 2009 neuvolakäyntien jälkeen. Hänellä on jäljellä vain vauvakuvia.

"Case closed"

Jämsänen haki oikeutta viiden vuoden ajan ja jo toukokuussa 2009 osoitti mieltään eduskuntatalon portailla "biologisten isien ja heidän lastensa oikeuksien parantamiseksi".

Nyt tappio on lopullinen. Korkeimman oikeuden päätös ei anna mahdollisuutta valittaa.

- Case is closed. Pitkään on taisteltu - ja sitten sivuutetaan koko aihe. Ydinasiaa (oikeutta isyyteen) ei edes käsitelty. Tuntuu niin pahalta.

- Kaksi kertaa on käyty koko oikeusjärjestelmä läpi. En tiedä, olisiko seuraavaksi valitettava Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, Jämsänen miettii hiljaa.

Esimerkkitapaus

Aiheesta puhuminen sattuu, mutta Jämsänen puhuu, koska kokee julkisen keskustelun tarpeelliseksi.

- Ymmärrän juridisen kysymyksen, että tulkitaan lakipykälien mukaan, mutta maalaisjärjellä ajateltuna vain tuntuu, että on riistetty oikeus olla isä - ja lapselta riistetty isä.

Jämsänen kritisoi oikeusjärjestelmää.

- Lapsiasiat on oikeuden mukaan hoidettava "kiireellisesti ja viipymättä". Miten on mahdollista, että prosessiin meni viisi vuotta?

- Oikeusjärjestelmässä on paljon korjattavaa. Tämä on surullinen esimerkki - ja vain pintaraapaisu.

Kuin vankilassa

Vuosikausien epätietoisuus rasitti entistä jääkiekkoilijaa, joka tuli tunnetuksi Espoon Bluesin energisenä laitahyökkääjänä vuosina 1998-2003.

- Viisi vuotta olin kuin vankilassa. Odotin niin paljon hyvää ratkaisua.

Jämsäsen pyrkimysten ansiosta Suomeen tulee ensi vuonna uusi isyyslaki, mutta se ei auta hänen omassa tapauksessaan.

- Tapaan lapseni varmaan vasta, kun hän on aikuinen.

38-vuotias Jämsänen sanoo elämän jatkuvan, vaikka on "vaikea oppia elämään piinaavan surun kanssa".

- Suru ei lopu koskaan.

SASHA HUTTUNEN
sasha.huttunen@ilmedia.fi

Kommentit (9)

Vierailija

Itseasiassa, kun nykyään puhutaan paljon mm. geenipankista ja sen moraalisesta oikeutuksesta niin se puolustaisi paikaansa  kyllä joskus. Tehdä lapsille geenitesti jo syntymässä ja verrata sitä venhemppin. Jos isyys ei ole sillä todistettu niin haravoida tietokannasta sopivat kandidaatit.

Moraalia ei pystytä vartioimaan, mutta on väärin että joku muu kuin rikollinen aina maksaa viulut.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Aika jännää ettei se aviomies, jonka lapsi EI ole, välitä yhtään siitä että hänen nimelleen pannaan lapsi jota hän ei ole pannut alulle. Olisiko taustalla halu kostaa se että vaimo "ollessaan eroamassa" ehti jo sekaantua toiseen mieheen...

Mitenkähän pitkällä se eroaminen edes oli. Jos oli vasta ajatuksena naisen päässä, eikä edes tiedossa aviomiehellä. Sellaistakin sattuu tottakai. En minäkään tiennyt olevani eroamassa, ennen kuin mies sitten kertoi että olen.

Enivei, väärinhän se laki ON. Vaikka tuli kyllä mieleen että jos ei kerta ole lapsensa kanssa oikeasti elänyt, niin miten tähän sitten voi kiintyä? Vai pitääkö vain periaatteesta tapella vuosikausia, koska ylpeys ei anna periksi jättää omaa biologista lasta toisen kasvatettavaksi. Kai niitä lapsia olisi voinut lisääkin laittaa jonkun toisen kanssa, jos se isänä oleminen yhtäkkiä niin hauskaa on.

(Olen ilkeä, sen kuin miinustatte. Minulle ei vaan ole pahemmin kertynyt kokemusta että miehet oikeasti lapsistaan välittäisivät.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
SamikoKu

...kahden miehen ja lapsen oikeuksia. 

Biologinen isyys voidaan lailla kieltää tai estää. Pahimmillaan nainen voi aviorikoksen tehdessään maksattaa viulut aviomiehellään ja ryöstää biologiselta isältä lapsen.

Tarina ei tietty kerro taustoja ja syitä eikä sitä onko taustalla ehkä muuuta vedätystä, mutta periaatteessa laki on väärin. Ei uppoa ainakaan minun oikeudentajuuni.

[quote author="Iltalehti" time="09.09.2015 klo 10:44"]

Jämsäsen pyrkimysten ansiosta Suomeen tulee ensi vuonna uusi isyyslaki, mutta se ei auta hänen omassa tapauksessaan.

3. Äiti ei voi enää vastustaa isyyden selvittämistä

Lastenvalvoja voi keskeyttää  tietyissä tapauksissa isyyden selvittämisen. 15 vuotta täyttäneellä lapsella on myös oikeus keskeyttää selvitys. Lastenvalvojan isyyden selvittämisvelvollisuus laajenee koskemaan 15-17-vuotiaita lapsia.

5. Isänä itseään pitävän kanneoikeus laajenee

Isyyden vahvistamista koskevan kanteen voi nostaa tunnustamatta isyyttään. Lisäksi isänä itseään pitävä voi nostaa aviomiehen, joka ei elä perheensä kanssa, isyyden kumoamista koskevan kanteen tietyin edellytyksin.

http://www.suomenlaki.com/juristikirje/isyyslaki+muuttuu+2016++tassa+merkittavien+muutosten+lista/a2286912

Hämmentää.

MooM
Seuraa 
Viestejä7536
Rousseau

Aika jännää ettei se aviomies, jonka lapsi EI ole, välitä yhtään siitä että hänen nimelleen pannaan lapsi jota hän ei ole pannut alulle. Olisiko taustalla halu kostaa se että vaimo "ollessaan eroamassa" ehti jo sekaantua toiseen mieheen...

Miksi oletat, että ei välitä yhtään? Jos kaikeasta huolimatta ovat päätyneet siihen, että jatkavat yhteiseloa, lapsi tulee siinä paketissa. 

Se tietysti olisi reilua, että lapselle merkittäisiin todellinen isä ja järjestettäisiin käytäntö osapuolille sopivaksi. Mutta ehkä se pariskunta (mies, nainen tai molemmat) ei kestä ajatusta, että tuo syrjähyppy olisi elämässä mukana jatkuvasti muistuttamassa, ja tällä (epäreilulla) järjestelyllä isällä ei ole mitään laillisia keinoja olla kontaktissa lapseensa. Ymmärrettävää tavallaan, mutta ei reilua missään nimessä.

Hyvä vaan, että laki muuttuu. On ollut aika älytöntä, että äiti voi estää isyyden selvittäminen (vaikkakin joissain tilanteissa, esim. väkivaltaisen tai muuten holtittoman miehen kanssa se on ollut keino päästä miehestä eroon)

Tosin tuossakin "Lisäksi isänä itseään pitävä voi nostaa aviomiehen, joka ei elä perheensä kanssa, isyyden kumoamista koskevan kanteen tietyin edellytyksin." puhutaan aviomiehstä, joka ei asu perheensä kanssa. Eli tässä tapauksesa ei ilmeisesti auttaisi? 

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Vierailija
Rousseau

Enivei, väärinhän se laki ON.

MooM

Hyvä vaan, että laki muuttuu. On ollut aika älytöntä, että äiti voi estää isyyden selvittäminen

Valtaosa naisistakin taitaa olla tätä mieltä vai onko? Tulee mieleen että jos miehen oikeutta isyyteen haluaa estää niin silloin on kysymyksessä kusetus tai talodellisen hyödyn tavoittelu esim. "rahakkaamman" "isän" perillisenä.

Niin tuossa lehtijutussa sanottiin, että häntä lakimuutokset ei auta. Vaan edelleenkin, onko laki kokonaisuudessaan myös moraalisesti oikein? Eikö isyys pitäisi kaikissa tapauksissa olla oikeutettu ja sitten muilla rajoituksilla estää lähestyminen jos esim. kysymys vakivaltaisesta isästä.

Tuon lehtijutun perusteella taas on vaikea arvioida keissiä ja taustoja.

En jaksa uskoa taloudellisen edun olevan iso syy. Kai noissa yleensä se aviomieskin on selvillä tilanteesta, viimeistään niin, että se siittäjä ottaa vittuuntuneena yhteyttä ja kertoo.  Enemmän vaikuttanee se, että miestä ei vaan haluta lapsen elämään joko ihan vaan huonojen välien tai sitten jonkun objektiivisemman syyn takia. Joskus perustellusti, joskus taas itsekkäästi ja lapsen edun vastaisesti. 

MooM
Tosin tuossakin "Lisäksi isänä itseään pitävä voi nostaa aviomiehen, joka ei elä perheensä kanssa, isyyden kumoamista koskevan kanteen tietyin edellytyksin." puhutaan aviomiehstä, joka ei asu perheensä kanssa. Eli tässä tapauksesa ei ilmeisesti auttaisi? 

Niin tuossa lehtijutussa sanottiin, että häntä lakimuutokset ei auta. Vaan edelleenkin, onko laki kokonaisuudessaan myös moraalisesti oikein? Eikö isyys pitäisi kaikissa tapauksissa olla oikeutettu ja sitten muilla rajoituksilla estää lähestyminen jos esim. kysymys vakivaltaisesta isästä.

Tuon lehtijutun perusteella taas on vaikea arvioida keissiä ja taustoja.

Ei mikään laki ole 100% reilu, kun niiden pitää kuitenkin olla suhteellisen yleisellä tasolla määriteltyjä.

Mutta voin kuvitella tilanteita, joissa ei ole selkeää syytä, miksi yhteydenpito on huono ajatus (väkivältaakin on joskus vaikea näyttää toteen), vaikka silloin, jos toinen on epäluotettava huithapeli pikkurikollinen, jonka läsnäolo ei ole mitenkään lapsen edun mukaista. Tai kostonhimoinen tyyppi, joka vain tekee kiusaa lapsen kautta.

Tähän lehtijuttuun en ota kantaa mitenkään, kun en tiedä tuota artikelia enempää. Surkea ja epäreilu juttu tietysti, jos noin on todellisuudessa mennyt.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

ID10T
Seuraa 
Viestejä3317
MooM

Mutta voin kuvitella tilanteita, joissa ei ole selkeää syytä, miksi yhteydenpito on huono ajatus (väkivältaakin on joskus vaikea näyttää toteen), vaikka silloin, jos toinen on epäluotettava huithapeli pikkurikollinen, jonka läsnäolo ei ole mitenkään lapsen edun mukaista. Tai kostonhimoinen tyyppi, joka vain tekee kiusaa lapsen kautta.

Itsekin miehenä ihmettelen, mistä johtuu biologisen isän "absoluuttinen" oikeus lapseensa. Mies on kuitenkin vain antanut yhden siitiönsä pois ja niitähän menee tärviölle miljoonia kuukaudessa. Nainen sen sijaan kantaa lasta sisällään 9 kk, joten hänellä pitäisi olla suurempi määräysvalta lapsensa suhteen kuin miehellä. Ei lapsen saaminen ole mieheltä mitenkään pois tai ei sitä voida pitää "saavutuksena".

Vierailija

Riippuu varmasti miehestä. Jos minulla olisi lapsi maailmalla niin tuntisin taatutusti mielenkiintoa hänen elämäänsä ja hyvinvointiaan kohtaan. Minulle se ei olisi vain yksi karannnut siittiö.

ID10T
Seuraa 
Viestejä3317
SamikoKu

Riippuu varmasti miehestä. Jos minulla olisi lapsi maailmalla niin tuntisin taatutusti mielenkiintoa hänen elämäänsä ja hyvinvointiaan kohtaan. Minulle se ei olisi vain yksi karannnut siittiö.

Olisin minäkin kiinnostunut, mutta nyt ei olekaan kyse siitä. Oletetaan, että nainen tulee raskaaksi yhden yön suhteesta ja mies ottaa häneen yhteyttä vasta lapsen synnyttyä (ei siis ole aiemmin ollut edes tietoinen isyydestään). Eikö hänen oikeutensa isänä ole siinä tapauksessa hieman heikoissa kantimissa? Lapsen elämässä voi jo olla mies, joka on luvannut olla äidin tukena kasvatuksessa ja rakastaa lasta kuin omaansa.

Lapsen huoltajuudesta pitäisi milestäni sopia jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Syntymän jälkeen voidaan miehen kannalta puhua "karanneesta siittiöstä", mikäli ennen syntymää ei ole ollut minkäänlaista kontaktia lapsen biologisten vanhempien välillä. 

En minäkään vaadi koko taloa itselleni sen valmistuttua, jos olen rakennusvaiheessa lahjoittanut yhden tiilen muurarille. Vertaus ei ehkä ole oikeudenmukainen, mutta periaate on mielestäni sama.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat