Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

(UUTINEN 16.7./YLE)

"Tänään tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Apollo 11 -avaruusalus laukaistiin kantoraketilla kohti Kuuta. Nasa on julkaissut juhlapäivän kunniaksi hiljattain löydetyn uuden videon ensimmäisestä kuulennosta.

Vuodet kadoksissa ollut video näyttää 15 avainhetkeä Neil Armstrongin, Edwin Aldrinin ja Michael Collinsin uraauurtavalta matkalta. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo parannelleensa videohetkeä digitaalisesti, jotta se antaa tapahtumista selkeämmän kuvan kuin takavuosien rakeiset ja sumeat filmit.

Neljä päivää Apollo 11:n laukaisun jälkeen komentaja Neil Armstrong käveli yhdessä Edwin Aldrinin kanssa Kuun pinnalla. Armstrong on ensimmäinen Kuussa kävellyt ihminen. Amerikkalaisviestimien mukaan julkisuutta karttava mies ei kuitenkaan aio osallistua Nasan järjestämiin 40-vuotisjuhlallisuuksiin, jotka pidetään kuukävelyn vuosipäivänä maanantaina."

Avaajan kommentti: Armstrong saa olla miten julkisuutta karttava ihminen tahansa, mutta mielestäni on äärimmäisen typerä etikettivirhe olla osallistumatta 40-vuotisjuhlaan!
Mies ei jostain syystä halua olla mukana USA:n ja koko ihmiskunnan historiallisessa juhlallisuudessa, jossa tapahtumassa hän itse oli koko spektaakkelin päähenkilö!

Mikäli Armstrong todella jää pois tulevasta juhlasta, hän on typerämpi ihmisenä, kuin mitä olen koskaan osannut kuvitella.
(Tai sitten hänellä täytyy olla hyvin erikoiset, henkilökohtaiset ja perustellut syyt tähän asiaan!)

Kommentit (10)

Jaa että virhe... odotukset olisi aika kovat jos pitäisi tuollaisiin bileisiin Neilinä osallistua. Puhetta pidettävä ja käteltävä ja hymyiltävä tuntemattomille. Oli henkilö joka sai nimen hirmuisen ihmisjoukon tekosista. Jospa hän antaa myös kunniaa muillekin kuun valloituksesta?

"Odotukset olisi aika kovat jos pitäisi tuollaisiin bileisiin Neilinä osallistua. Puhetta pidettävä ja käteltävä ja hymyiltävä tuntemattomille."

Tällaiset asiat pitäisi olla itsestäänselvyyksiä jo etukäteen, jos ylipäänsä hakeutuu näihin tehtäviin. Nämä manööverit ymmärtää jokainen poliitikkokin, joka julkisuusleikkeihin lähtee.
Jos Neil Armstrong haluaa piilotella julkisuudelta, tämä päätös olisi ehdottomasti pitänyt tehdä jo ennen kuulentoa ja antaa toisten hoitaa koko homma!

Onko meillä tietoa siitä, kuinka erityisasemassa Neil itseään pitää tänä päivänä? Hän oli se ensimmäinen kävelijä siellä kuussa, mutta kävi siellä useampikin kaveri. Hattua niille jokaiselle tulee nostaa.

offmind
Seuraa 
Viestejä16353
Liittynyt19.8.2008
Hans Lankar
"Odotukset olisi aika kovat jos pitäisi tuollaisiin bileisiin Neilinä osallistua. Puhetta pidettävä ja käteltävä ja hymyiltävä tuntemattomille."

Tällaiset asiat pitäisi olla itsestäänselvyyksiä jo etukäteen, jos ylipäänsä hakeutuu näihin tehtäviin. Nämä manööverit ymmärtää jokainen poliitikkokin, joka julkisuusleikkeihin lähtee.
Jos Neil Armstrong haluaa piilotella julkisuudelta, tämä päätös olisi ehdottomasti pitänyt tehdä jo ennen kuulentoa ja antaa toisten hoitaa koko homma!


Miksi muka? Armstrong hakeutui lentäjäksi ja astronautiksi eikä todellakaan miksikään mediapelleksi julkisuusleikkeihin.

Hän on itse todennut, että häntä ei valittu ensimmäiseksi ihmiseksi Kuuhun vaan Apollo 11 -lennon komentajaksi ja oli vain sattuma että juuri se lento tuli sitten olemaan ensimmäinen laskeutuminen. Hän ei koe mainettaan "ensimmäisen ihmisenä Kuussa" erityisen ansaittuna ja aika lähellähän se olikin, ettei kunnia mennyt Charles Conradille.

Ja hänhän on introvertti ja analyyttinen persoona ja ne ominaisuudet jotka tekivät hänestä hyvän lentäjän ja astronautin tuskin ovat sellaiset joita vaaditaan julkisuudenkipeältä mediapersoonalta.

Ja jos hän haluaa pitää kiinni arvoistaan ja jättää liiat turhanpäiväisyydet väliin, niin aika kunnioitettavaahan se on nykypäivänä.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Neil jää pois pippaloista syystä, että hän on haudannut lukuisia ilmailun pioneerejä. Tyypillistä jenkki paskaa, yksi on sankari vaikka monen koelentäjän henki on mennyt ilmatilan ennätyksien rikkomisessa.
Tuona vuosipäivänä pitäisi pitää hiljainen hetki niille hurjille jotka henkensä menettäen teki tiedettä, ei todellakaan mikään yhden miehen saavutus.

Vitutti avaus postaus niin paljon että piti rekistöröityä ja avautua.

Nasa tuhosi vahingossa alkuperäiset kuukävelykuvat

16.7.2009 22:34
A A

STT–Reuters–DPA
NASA TV / AP

Apollo 11 -lennon astronautit kävelivät kuun pinnalla 20.7. 1969. Nasa tuhosi vahingossa alkuperäiset videonauhat kuukävelystä ja joutui restauroimaan uudet kopiot maahan lähetetystä videomateriaalista.

Apollo 11 -lennon astronautit kävelivät kuun pinnalla 20.7. 1969. Nasa tuhosi vahingossa alkuperäiset videonauhat kuukävelystä ja joutui restauroimaan uudet kopiot maahan lähetetystä videomateriaalista.

Yhdysvaltain avaruusvirasto Nasa joutui torstaina myöntämään, että alkuperäinen videokuvamateriaali ensimmäisestä kuukävelystä lienee hävitetty vahingossa.

Torstaina tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Apollo 11 -avaruusalus laskeutui Kuun pinnalle. Amerikkalaisastronauttien kuukävely kuvattiin videolle, joka päätyi säästösyistä tyhjäksi pyyhittävään 200 000 videon erään, kertoi Nasan edustaja Richard Nafzger.

Nyt Nasa teettää digitaalikopiota kuukävelyvideosta, joka kaivettiin esiin tv-yhtiö CBS:n arkistosta. 40-vuotisjuhlaan alkuperäistä tv-kuvaa terävämpi digitaalikopio ei ehtinyt valmistua kokonaan.
-------------------------------------------------
Hmm ,mielenkiintoista. Kuvat joissa ihmiskunta ottaa ensiaskeleet toisen taivaankappaleen pinnalla ovat tuhoutuneet vahingossa. Seuraavaksi tulee ilmeisesti lisää tunnustuksia ?
Astronautit ovat jo aikaa sitten väittäneet nähneensä lennolla UFOja jne ..
Vaikuttaa aika sekavalta tämä kuulentohommeli.
Nykyään eivät meinaa saada edes sukkuloita ilmaan mutta kyllähän 1960-luvulla tekniikka olikin jämäkämpää.

offmind
Seuraa 
Viestejä16353
Liittynyt19.8.2008
sapetix
Hmm ,mielenkiintoista. Kuvat joissa ihmiskunta ottaa ensiaskeleet toisen taivaankappaleen pinnalla ovat tuhoutuneet vahingossa.

Nauhojen uudelleenkäyttö oli normaalia 60-luvulla. Moni tv-yhtiö hävitti paljon sellaista, jonka arvo ymmärrettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. (Näin niinku Doctor Who fanina BBC:n 60-luvun toiminta vtuttaa erityisesti).

NASA mokasi oikein kunnolla tuossa tapauksessa mutta mitäpä muuta voisi odottaa laitokselta jossa on töissä vain insinöörejä He olisivat tarvinneet jonkun "humanistin" joka ei pidä nauhoja vain "datatallenteina" vaan myös historiallisina dokumentteina.

Seuraavaksi tulee ilmeisesti lisää tunnustuksia ?
Astronautit ovat jo aikaa sitten väittäneet nähneensä lennolla UFOja jne ..

Foliopipo-osasto on tuolla toisaalla.

Vaikuttaa aika sekavalta tämä kuulentohommeli.

Ei kannata tyytyä vain nyt menossa olevan 40-vuotistapauksen uutisointiin, se on pääsääntöisesti vain pinnallista soopaa. Apollo-ohjelmasta on saatavasti valtavasti asiallistakin historiatietoa.
http://history.nasa.gov/alsj/frame.html
http://www.apolloarchive.com/apollo_archive.html

Apollo Image Atlas
70mm Hasselblad Image Catalog
http://www.lpi.usra.edu/resources/apollo/catalog/70mm/

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat