Miksi ihmissuhteissa on niin paljon draamaa?

Seuraa 
Viestejä2644
Liittynyt4.10.2005

Olen huomannut että ihmisillä on suhteissa helvetin paljon draamaa. Ei ole mikään ihme että ihmisillä on kaikenlaisia mielenteveys-ongelmia kun draamaa sataa niskaan jatkuvalla syötöllä. ihmettelen kovasti että miksi ihmiset ei osaa olla älykkäämpiä ja välttäisi turhaa dramatisoimista.

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

Sivut

Kommentit (21)

Vierailija

Se on kai kuin kohtaa mielestään upean ihmisen, niin meneepi (ainakin nuorempana) pää vähän sekaisin, naiset haluavat sitoutumista ja miehet eivät niinkään. Mustasukkaisuus ,omistushalu,sitoutumisen pelko jne. vellovat kypsymättömän mielessä lakkaamatta.
Tilanne on sama kun saavut upean järvimaiseman eteen kallion laelle. Näet kauas horisonttiin ,toisaalta tekee mieli hypätä järveen, toisaalta jatkaa maiseman ihailua- semmoinen on se panodraama.

Vierailija

Traama on useimiten valtakamppailua eri resurssien käytöstä.
Resurssi voi olla vaikka panomahdollisuus tai mitä syödään ja kenen kanssa. Tragikoomisen asiasta tekee taistelun kiivaus ja kohteen pienuus realistisesti ajatellen. Taistelun kiihkossa lentää usein lapsi pesuveden mukana, josta uuden mittelön siemmen itää. Ihmiset pitävät läheisyyttä lyödäkseen toisiaan.

Vierailija
deep'n'dark
Olen huomannut että ihmisillä on suhteissa helvetin paljon draamaa. Ei ole mikään ihme että ihmisillä on kaikenlaisia mielenteveys-ongelmia kun draamaa sataa niskaan jatkuvalla syötöllä. ihmettelen kovasti että miksi ihmiset ei osaa olla älykkäämpiä ja välttäisi turhaa dramatisoimista.

Varsinkin italiaisissa ja ranskalaisissa sarjoissa se on suoraa huutoa. En ylipäätään kestä katsoa mitään ihmissuhdedraamaa, mutta italiaisen kohdalla alan etsimään moukaria, jos kaukosäädintä ei heti löydy

Vierailija

Ihmismieli on sellainen että se luonnostaan pyrkii tyytymättömyyden ja epätasapainon tilaan. Tämän avulla ilmeisesti varmistetaan kehitys kohti... hm... jotain? Ainakin kohti muutosta, jos ei aina kohti parempaa.

Ajatelkaa vaikka tilannetta jossa pariskunta on suht' tyytyväinen elämäänsä ja kaikki on täysin ok. Jompikumpi alkaa haluta lasta, vaikka ynnäilemällä saadaan aikaiseksi että taloudellisesti se olisi tekijä joka kaataa jollan. (Ehkä Suomessa on halpaa tehdä kakaroita, en tiedä, mutta oletetaan että ei ole?) Vaikka kaikki järkisyyt sanoisivat että ei kande, niin pentuhan tehdään. Seuraavaksi muijalla on hurlumhei niin halki Eestiin asti että naimatouhuista ei tule mitään ja penikka huutaa kuin hyeena ja kellään ei ole enää kivaa. Mutta tottakai isyyden & äitiyden autuutta pitää todistella kaikille, että siihen itsekin uskoisi.

Siinä sitä on draamaa sitten kerrakseen.

Voihan se olla ikäkysymyskin. Itse pitäisin näin 40-vuotiaana erityisen tympäisevänä jos parisuhde olisi valtavaa saippuaoopperaa päivästä toiseen. Helvetti, minä lemppaisin pellolle sellaisen miehen joka saisi jotain ihme kohtauksia, olivat sitten raivo- tai intohimokohtauksia tai mitä hyvänsä. Repivä riitainen ja seksillä sovintoon pyrkivä suhde on minusta naurettava eikä mikään osoitus valtavasta rakkaudesta. Idioottimaisuudesta se minun mielestäni todistaa, tai nuoresta iästä.

Yksikään ihminen ei voi olla vastaus kaikkiin niihin kysymyksiin joita minä olen persoonana ja ihmisenä. Me emme synny tänne pelkästään toisiamme varten, niin että pari vuosikymmentä pitää etsiä Sitä Oikeaa ja sitten vasta elämä alkaa. Jokaisella meillä on vastuumme myös omaa itseä kohtaan, velvollisuus pärjätä omillaan ja seisoa omin jaloin, ilman että pitää roikkua jossakussa toisessa kuristavalla, tukahduttavalla otteella. On hyvä jos löytää kumppanin jonka kanssa haluaa elää; jonka kanssa jokainen päivä on nautinto ja seikkailu, mutta ei ole mikään puoli-ihminen mikäli kumppania ei ole.

Ei parisuhde ole mikään uskonto, vaikka siitä jotkut romanttiset 15 - 30 -vuotiaat yrittävät sitä tehdäkin.

T-Bolt
Seuraa 
Viestejä3602
Liittynyt6.5.2009

Helppo vastata... katso lapsia.

TV:ssä taitaa olla useampi ohjelma kauhukakaroista joiden vanhemmilta on päässyt ns. mopo käsistä. Taitaa olla ihmisluonto sellainen että oma tahto pitäisi saada aina läpi. Jotkut ei sitten kasva aikuisiksi ja kukapa haluaisi?

Omat lapsetkin huvittaa vaikka ovatkin hyvin käyttäytyviä tekmäni vertailevan silmämääräisen tutkimuksen perusteella Kun asiat ei mene mieltä myöten niin 1 v. 9 kk heittäytyy lattiaan parhaaseen rankkarinkalastustyyliin ja ulvoo kuin tapettava. Kakat tehdään vaippaan potan sijasta, tehdään kaikkea kiellettyä ja ruoka ei maistu.

Laita tilalle aikuiset ja heidän toimensa ja lisää seksi

Too many protest singers, not enough protest songs...

Vierailija

Mitä draamaa? En ole huomannut moista vielä yli viiteen vuoteen. Kannattaa yrittää etsiä kumppania jonka kanssa viihtyy ja haluaa elää eikä etsiä kumppania joka täyttää joltain osin jonkun unelmavaatimuksen. Suosittelen selvinpäin tutustumista.

Lisäksi jonkin verran epämukavuutta tulee sietää. Jos kaiken täytyy mennä aina oman tahdon mukaan, ei kannata haaveilla parisuhteesta. Lisäksi molemmilla osapuolilla on mielestäni hyvä olla vapaus jota ei toinen saa mielivaltaisesti rajoittaa (enkä tällä tarkoita pettämistä vaan kavereiden tapaamista yms). Jos kumppanin elämästä tekee helvettiä, ei tarvitse ihmetellä kun hän päättää etsiä jonkun toisen. Anna ja ota vapaus, vaikka siinä on vaaransa.

Vierailija

Naiset ovat pilanneet maailman. Alottavat aina draaman. Jos ei muusta niin siitä ettei draamaa ole tarpeeksi. Ainakin ne on aina syyllisiä. Vai miten se oli.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005

Ihanaa, suuria kysymyksiä.

Itse tein opinnäytetyön Geoffrey Millerin sukupuolivalinnan teoriasta ja se mielestäni kertoo tuosta "draaman tarpeesta" paljonkin:

[list:3kyeveeh]From the standpoint of sexual selection, the mind is best seen as a gaudy, over-powered home-entertainment system, devised in order that our stone-age ancestors could attract, amuse, and bed each other.

Bed, however, was not the only object, since the qualities of mind chosen and thus evolved made for enduring pairings, the rearing of children, and the creation of robust social groups.

As a minor but telling example of our self-chosen overabundance of mental capacity, consider vocabulary. Nonhuman primates have up to twenty distinct calls. The average human knows perhaps 60,000 words, learned at an average of ten to twenty a day up to age 18. Does survival require such a huge vocabulary? It’s a fact that 98% of our speech uses only about 4000 words. I. A. Richard and C. K. Ogden’s Basic English for international communication used only 850 words. Surely no more than a couple of thousand words at most would have sufficed in the Pleistocene. The excess vocabulary is explained by sexual selection theory as a fitness and general intelligence indicator. Miller points out that the correlation between body symmetry (a well-known fitness indicator) and intelligence is only about 20%. Vocabulary size, on the other hand, is more clearly correlated to intelligence, which is why it is still used both in scientific testing and more generally by people automatically to gauge how clever a person is. Such an indicator is especially telling in courtship contexts. Indeed, extravagant, poetic use of language is associated worldwide with love, being a kind of cognitive foreplay. But it is also, he points out, something that can “give a panoramic view of someone’s personality, plans, hopes, fears, and ideals.” Little wonder that it might have been a choice item in the inventory of mate-selection criteria. This choice for more sophisticated language use altered forever the nature of the choosing primate — us.

http://denisdutton.com/miller_review.htm[/list:u:3kyeveeh]

Jep, monet turhamaiselta tuntuvat inhimilliset ominaisuudet ovatkin nähtävissä laajemmassa kontekstissa eräänlaisena "auditointina", jossa testataan toisten psykologisia ominaisuuksia. Aiheesta voisi kirjoittaa PALJONKIN enemmän, mutta olen tehnyt sen jo läkähdyttävän tarkkaan muualla. Lukekaa itse teos, niin yllätytte.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Ettei nyt taas jämähdettäisi parittelutasolle, niin muistettakoon että juoruilu se vasta draamaa onkin. Ja sitä harrastavat kummatkin sukupuolet.

Olisi mukava tietää ovatko ihmiset ihan oikeasti niin kauhean kiinnostuneita toistensa tekemisistä kuin iänikuinen länkytys ja turpajumppa mitä pihalta kuuluu milloin naisten, milloin miesten, milloin keiden tahansa keskisenä antaa ymmärtää. Vai onko elämä pääasiassa vain niin pirun tylsää että pitää keksiä sisältöä toisten ihmisten touhujen raportoinnista (mahdollisimman messevään tyyliin)?

Rivien välistä nähtävissä oleva happamuuteni tietenkin kielii jonninsorttisesta epäsosiaalisuudestani. Tai ties mistä aivovauriosta. En edes halua niin dramaattisiin tilanteisiin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa että siitä pitää keuhkota tuntikausia puhelimessa keskellä yötä niin että naapurit eivät saa nukuttua (yst. terv. nimim. ex-naapuri).

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26870
Liittynyt16.3.2005
Qadesha
Ajatelkaa vaikka tilannetta jossa pariskunta on suht' tyytyväinen elämäänsä ja kaikki on täysin ok. Jompikumpi alkaa haluta lasta, vaikka ynnäilemällä saadaan aikaiseksi että taloudellisesti se olisi tekijä joka kaataa jollan. (Ehkä Suomessa on halpaa tehdä kakaroita, en tiedä, mutta oletetaan että ei ole?)



Ei se ole halpaa. Kustannukset eivät välttämättä ole niinkään valtavat, mutta kyllä siihen liittyy jonkin verran tulonmenetyksiä ja vastaavia. Jossain olen nähnyt laskelman, että lapsi rokottaisi keskiluokkaisen perheen taloutta sadalla tonnilla, mutta kyllä se on sitten yksittäinen ylemmän keskiluokan perheen piloille hemmoteltu kakara.

Vaikka kaikki järkisyyt sanoisivat että ei kande, niin pentuhan tehdään.



No ei niitä järkisyistä tehdä se on totta. Mutta kun lähdön aika tulee, ei täältä mitään saa mukaansa. Lapset ovat kuitenkin ainutlaatuisia ihmissuhteita, jotka ovat useimmille rahaa arvokkaampia - ja ehkä yksi motivaatio tehdä sitä rahaa. Kuka hullu nyt itsensä takia raataisi.

Seuraavaksi muijalla on hurlumhei niin halki Eestiin asti että naimatouhuista ei tule mitään ja penikka huutaa kuin hyeena ja kellään ei ole enää kivaa. Mutta tottakai isyyden & äitiyden autuutta pitää todistella kaikille, että siihen itsekin uskoisi.



Tuo on hyvin lyhyt aika, jos ei mitään ihmeellisiä komplikaatioita satu. Ja kun synnytyksestä on toivuttu ja nainen oppinut käyttämään lantionpohjalihaksiaan, sitten vasta naimatouhut paranevat. Onhan kakaroissa vaivansa tietysti. Typerintä on se, että lapsia tehdään paikkaamaan rakoilevaa suhdetta tai jopa petollisesti naisten toimesta sitomaan lähtöä haikailevaa miestä.

Voihan se olla ikäkysymyskin. Itse pitäisin näin 40-vuotiaana erityisen tympäisevänä jos parisuhde olisi valtavaa saippuaoopperaa päivästä toiseen.



Ei se välttämättä ole ikäkysymys. Vaikka ihmiset ehkä jonkin verran rauhoittuvat vuosikymmenten kuluessa, perustemperamenttierot säilyvät. Toiset halajavat koko ikänsä huippukokemuksia, vaikka hintana on välillä ylenpalttinen dramatiikka. Harmaa arki on heille helvettiä, elämätöntä elämää. Toiset taas ihannoivat ennustettavaa arkea ja kavahtavat kaikkea uutta. Useimmat sinnittelevät sillä välillä ja keskeinen toimivan suhteen kulmakivi on ensinnäkin tajuta se mihin itse sijoittuu tuolla asteikolla ja sitten vielä ymmärtää sitoutua suunnilleen samanlaiseen luonteeseen kuin itse on. Noilla räiskyvämmillä persoonilla suhteet jäänevät väkisinkin lyhyiksi, mutta tarjoavat molemmille osapuolille sitä draamaa mitä he kaipaavat. Ja toinen ääripää maatuu 60 vuotissa suhteissaan kakaroita kasvatellen ja kuolemaa odotellen.

Ongelmat syntyvät iästä riippumatta siitä, että yritetään suhdetta liiaksi poikkeavan kanssa. Rauhallisille naisille, varsinkin kokemattomille, epätasapainoiset miehet tarjoavat jotain kiihottavaa voiman ja miehuuden tuntua, ja toisaalta rauhalliset miehet haksahtavat räiskyviin naisiin, jos nämä ovat kauniita (miehet eivät yleensä opi edes kokemuksesta). Kummassakin tapauksessa edessä on helvetti kun alkuhuuma hellittää.

On hyvä jos löytää kumppanin jonka kanssa haluaa elää; jonka kanssa jokainen päivä on nautinto ja seikkailu, mutta ei ole mikään puoli-ihminen mikäli kumppania ei ole.



Tuollaista elämää on ani harvalla hannuhanhella. Lähes kaikki kohtaavat suuriakin vastoinkäymisiä elämänsä varrella. Toimiva parisuhde auttaa pärjäämään niinäkin aikoina kun elämä on vaikeaa.

deepndark
Seuraa 
Viestejä2644
Liittynyt4.10.2005
Qadesha
Ettei nyt taas jämähdettäisi parittelutasolle, niin muistettakoon että juoruilu se vasta draamaa onkin. Ja sitä harrastavat kummatkin sukupuolet.

Olisi mukava tietää ovatko ihmiset ihan oikeasti niin kauhean kiinnostuneita toistensa tekemisistä kuin iänikuinen länkytys ja turpajumppa mitä pihalta kuuluu milloin naisten, milloin miesten, milloin keiden tahansa keskisenä antaa ymmärtää. Vai onko elämä pääasiassa vain niin pirun tylsää että pitää keksiä sisältöä toisten ihmisten touhujen raportoinnista (mahdollisimman messevään tyyliin)?

Rivien välistä nähtävissä oleva happamuuteni tietenkin kielii jonninsorttisesta epäsosiaalisuudestani. Tai ties mistä aivovauriosta. En edes halua niin dramaattisiin tilanteisiin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa että siitä pitää keuhkota tuntikausia puhelimessa keskellä yötä niin että naapurit eivät saa nukuttua (yst. terv. nimim. ex-naapuri).




Juuri siitä kysymys onkin - sain inspiraation tehdä tän ketjun joka kertoo mun naapurien draamasta - ne puhuu selän takana paskaa minkä kerkee, mutta ajatella vaan että oon itekin nyt juoru-ukko joka juoruaa tiedefoorumilla.

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26870
Liittynyt16.3.2005
Qadesha
Olisi mukava tietää ovatko ihmiset ihan oikeasti niin kauhean kiinnostuneita toistensa tekemisistä kuin iänikuinen länkytys ja turpajumppa mitä pihalta kuuluu milloin naisten, milloin miesten, milloin keiden tahansa keskisenä antaa ymmärtää.



Luulen että tarve vatvoa muiden yhteisönsä jäsenten asioita on normaalisosiaaliselle ihmiselle yhtä perustava kuin vaikkapa tarve harrastaa seksiä. Ei se muuten olisi niin laajaa ja kaikissa kulttuureissa esiintyvää.

Rivien välistä nähtävissä oleva happamuuteni tietenkin kielii jonninsorttisesta epäsosiaalisuudestani. Tai ties mistä aivovauriosta.



Itsekään en tuollaista ymmärrä. En tiedä miksi, mutta aina olen ollut kiinnostuneempi koneista ja luonnosta kuin lajitovereistani. Se on kyllä jonkinlainen rajoite, elämä olisi paljon helpompaa jos voisi normi-ihmisen tapaan nauttia juoruilusta ja siihen rinnastettavata paskaviihteestä, josta nykyään ei totisesti ole pulaa.

Vierailija
Neutroni

Seuraavaksi muijalla on hurlumhei niin halki Eestiin asti että naimatouhuista ei tule mitään ja penikka huutaa kuin hyeena ja kellään ei ole enää kivaa. Mutta tottakai isyyden & äitiyden autuutta pitää todistella kaikille, että siihen itsekin uskoisi.



Tuo on hyvin lyhyt aika, jos ei mitään ihmeellisiä komplikaatioita satu. Ja kun synnytyksestä on toivuttu ja nainen oppinut käyttämään lantionpohjalihaksiaan, sitten vasta naimatouhut paranevat. Onhan kakaroissa vaivansa tietysti. Typerintä on se, että lapsia tehdään paikkaamaan rakoilevaa suhdetta tai jopa petollisesti naisten toimesta sitomaan lähtöä haikailevaa miestä.



Kamalia kauhujuttuja on kyllä saanut kuulla siitä miten nainen on menettänyt niin virtsan kuin ulosteenkin pidätyskyvyn sen jälkeen kun hänen genitaalinsa on silvottu synnytyksen yhteydessä jotenkin pieleen. Netistä olen lukenut kauhutarinan jossa naiselta lorisi kaikki alle puolen vuoden ajan ennen kuin lääkäri suostui tekemään mitään. Noin ylipäätään saa sellaisen käsityksen kuin raskaana ja synnyttämässä olevia naisia vihattaisiin, niin häijyä kohtelua heistä moni vaikuttaa sairaaloissa saavan. Jos itselläni ei olisi ollut lapsettomuuden valitsemisen syynä jo se etten halua lapsia, niin seuraava hyvä syy olla tekemättä olisi ollut se että en halua hirviöiden armoille ja menettää kehoni hallintaa. Alleen ehtii sontia sitten vanhuksenakin.

Tuo "nainen oppinut käyttämään lantionpohjalihaksiaan" alkaa hivenen ärsyttää siinä mielessä että kun se AINA yhdistetään nimenomaan synnytykseen, tulee sellainen harha että kukaan muu nainen ei sitten muka näitä lihaksiaan löydäkään kuin synnyttänyt nainen. Jokaisen naisen olisi syytä löytää nämä lihakset jo ennen seksielämän aloittamista (Intiassahan kuulema äidit opettavat tyttärilleen ko. lihasten käytön), ja sitten niitä treenataan tietenkin kahta kauheammin synnytyksen jälkeen. Mutta jos niihin ei ole tutustunut koskaan nevö evö, niin kyllä se varmaan aika ulalle pistää daamin alkaa revähtäneellä revallaan supistella lihaksiaan kun ei tajua koko asiasta hevon sitä sun tätä.

On todella sääli jos nainen ei löydä naiseuttaan ennen kuin vasta synnytyksen jälkeen. Ei tarvitse odottaa äitiyttä että "naimatouhut paranevat". Aivan sama kuin mies odottaisi isyyttä ennen kuin suostuu vetämään esinahan taakse asti, tai minkäköhän ihme vertauskuvan tähän nyt vetäisi kun eivät nuo tietenkään korreloi...

Hm. Ehkä sitä draamaakin olisi vähän vähemmän jos olisi jo ajat sitten opeteltu miellyttämään toista ja nauttimaan itse enemmän kehostaan, ettei tule niitä frustraatioita sitten kun se pentulauma ulvoo kintuissa.

Vierailija

Juu. Ihminen on mielenkiintoinen ötökkä biologisena ja psykologisena oliona, mutta jonkun naapurin Taavi-Tuulikin touhut eivät voisi vähempää kiinnostaa niin kauan kuin hänen aktiviteeteistaan ei ole henk.koht. häiriötä juuri minulle.

...aina ihmetyttänyt sellaiset ihmiset jotka tulevat tohkeissaan supattamaan että "se sanoi niin ja niin ja..." blaa blaa...!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat