Pinnarityöttömyys on myytti

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Löysin tutkimuksen mikä on tehty 1996 ja siitä otin otteen tänne. Nykypäivänä suhtautuminen on lieventynyt 1990-luvusta.
Tämä todistaa myös että työvoimapulakin on aina ja nykyääkin jonkin verran keinotekoinen.

2.5.1 Työttömyyden määritteleminen

Usein työttömyys määritellään palkkatyön kautta. Tällöin työ ja työttömyys ovat saman jatkumon ääripäitä. Kun ihminen joutuu työttömäksi, hän ei suinkaan vapaudu palkkatyöstä ja siihen liittyvästä sosiaalisesta järjestyksestä. Sen sijaan hän siirtyy palkkatyöhön osallistumattoman asemaan, jota varten yhteiskunnalla on omat norminsa. Nykyisessä tilanteessa työn ja työttömyyden välinen kahtiajako on ongelmallinen, sillä osa-aikaiset työsuhteet ja epävirallisella sektorilla tehtävä työ ovat yleistyneet. (Nyyssölä 1994, 13)

Virallisen työttömyyskäsityksen määrittelevät Suomessa työvoimahallinnon viranomaiset ja sen avulla päätetään siitä, kenet hyväksytään työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Virallinen työttömyyden määritelmä ei ole pysyvä, vaan se muuttuu yhteiskunnan mukana. Määrittelyn käytännön soveltamisessa on todennäköisesti vaihtelua myös yksittäisten toimistojen tai virkailijoiden välillä. (Vähätalo 1982, 5)

alkuun edellinen seuraava loppuun hakemisto
2.5.2 Työyhteiskunnan kriisi?

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on esiintynyt varsin paljon keskustelua työyhteiskunnan kriisiytymisestä. Tällä on tarkoitettu sitä, että taloudellisesta kasvusta huolimatta työtä ei riitä kaikille kansalaisille ja laajasta työttömyydestä uhkaa tulla pysyvä tilanne, joka jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Ratkaisukeinoiksi näihin ongelmiin on tarjottu esimerkiksi työn jakamista erilaisten vuorotteluvapaajärjestelmien tai työajan lyhentämisen avulla. Joissakin malleissa on myös ehdotettu työllistämistä eräänlaisen kolmannen sektorin eli kansalaistyön avulla. Tämä tarkoittaa työtä, jota tehtäisiin esimerkiksi erilaisissa kansalaisjärjestöissä ja josta maksettaisiin korvauksena kansalaispalkkaa. (kts. Rifkin 1995)

Sosiaaliturvaa on myös kritisoitu varsin paljon ja joissakin tapauksissa sen on nähty suorastaan vievän ihmisiltä työhaluja ja aiheuttavan sitä kautta työttömyyttä. Tällainen "pinnarityöttömyysmyytti" on esiintynyt yhteiskunnallisessa keskustelussa usein työttömyyden ollessa laajaa (kts. Vähätalo 1982 ja 1983). Sosiaaliturva ei kuitenkaan tutkimusten mukaan vie ihmisten työhaluja kuin korkeintaan joissakin marginaalisissa tapauksissa. Koko pinnarityöttömän käsite kuuluukin mielestäni lähinnä tällä hetkellä julkisessa keskustelussa muodissa olevaan, markkinavoimien ylivertaisuutta korostavaan ideologiaan, johon uskovat varsinkin ne, joilla itsellään asiat ovat vielä hyvin. Pinnarityöttömyyden käsitteestä hyvänä esimerkkinä on seuraava lainaus valtakunnan suurimmasta sanomalehdestä:

"Työttömillä ei ole kysyntää. Jo puolen vuoden työttömyys on monen yrittäjän mielestä liikaa: heidän mielestään työn mukana ihmiseltä menevät myös ammattitaito, työhalut ja moraali. Työttömiä kutsutaan "asennevammaisiksi", "vieroksujiksi" tai "harmaassa taloudessa piehtaroiviksi kotiäideiksi, joita ei saa kirveelläkään töihin". Tällaisia puheita ei edes hävetä, niitä pidetään realistisina. Työhönottajien asenteista on turha etsiä solidaarisuutta. Niin kauan, kuin itse on selviytyjien puolella, voi asenteensa pitää aukottoman kovina. Työntekijöiden valinnassa yrityksiä avustavat konsultit arvioivat, että vain parikymmentä prosenttia vapaiden markkinoiden työpaikoista menee työttömille." (Helsingin Sanomat 24.3.1995, D1)

Työyhteiskunnan kriisiä on käytetty käsitteenä jo ennen nykyisen suurtyöttömyyden alkua. Kriisistä puhuttaessa esiin on tuotu monia eri ongelmia yhteiskunnassa. Ensimmäinen niistä on työn katoaminen, joka ilmenee joukkotyöttömyytenä ja työajan vähenemisenä. Lisäksi on oltu huolissaan siitä, että protestanttiseen etiikkaan perustuva työn arvostus vähenee vapaa-ajan kustannuksella. Myös työyhteiskunnassa vallitsevia arvoja on kritisoitu ja on ennakoitu uudenlaisia eriarvoisuudesta johtuvia konflikteja eri ryhmien välille. Jotkut ovat laajentaneet työyhteiskunnan kriisin käsitteen koskemaan koko länsimaisen sivilisaation umpikujaa, johon edellä mainittujen asioiden lisäksi sisältyy myös ekologinen kriisi. (Aho 1988, 104-105)

alkuun edellinen seuraava loppuun hakemisto
2.5.3 Työttömyyden vaikutus yksilöön: myytit ja todellisuus

Suomalaisessa työkeskeisessä kulttuurissa työntekoon liittyy voimakkaita moraalisia tunteita. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa työssäkäyvät liittivät monissa tapauksissa työttömiin erilaisia negatiivisia käsityksiä ja samalla jopa asettivat työttömien moraalin kyseenalaiseksi. Julkisessa keskustelussa esiintyi väitteitä siitä, että työhaluttomuus olisi työttömyyden keskeinen syy ja että sosiaaliturva vähentäisi omalta osaltaan työhaluja. Toisen silloin esitetyn näkemyksen mukaan työttömyys taas aiheuttaisi automaattisesti dramaattisia vaikutuksia yksilön elämässä. Tällaisia olisivat esimerkiksi alkoholisoituminen, lisääntyneet mielenterveysongelmat ja rikollisuus. (Vähätalo 1982, 108, Katajamäki 1985, 70-71)

Tutkimusten perusteella työhaluttomuus oli työttömyyden syy ainoastaan harvoissa tapauksissa. Sama koski myös työttömyyden dramaattisia vaikutuksia yksilöön. Molemmat työttömyyttä moralisoivat mallit näyttivätkin pohjautuvan enemmän työssäkäyvien arkikäsityksiin ja ennakkoluuloihin kuin todellisuuteen. (Vähätalo 1982, 109)

Työttömyydellä on uskottu olevan nuorille aikuisiakin dramaattisempia seurauksia. Tutkimusten mukaan tällaiset näkemykset olivat suurelta osin aiheettomia ainakin vielä kymmenen vuotta sitten. Työttömyyden ei silloin nähty automaattisesti passivoivan, apatisoivan tai alkoholisoivan nuoria, vaan useimmat heistä pystyivät selviytymään elämästä ilman vakavia ongelmia työn puuttumisesta huolimatta. Suurimmat ongelmat työttömillä nuorilla näyttivät liittyvän tulevaisuuden epävarmuuteen ja joissakin tapauksissa myös itsenäistymiseen eli oman kodin ja perheen perustamiseen. (Katajamäki 1985, 93-94)

Vaikka työttömyys on viime vuosina ollut Suomessa laajuudeltaan huomattavasti suurempaa kuin koskaan aikaisemmin, on työttömien syyllistäminen ja vastaavasti työttömyyden vaikutusten ylikorostaminen julkisessa keskustelussa jatkunut. "Pinnarityöttömän" myytti (Vähätalo 1983, Katajamäki 1985) siis elää edelleenkin vahvana Suomessa, vaikka entistä harvemmat palkkatyötä tekevistäkään voivat olla varmoja oman työpaikkansa säilymisestä tulevaisuudessa.

Vaikka työttömyydellä näyttäisi olevan julkisuudessa esitettyjä näkemyksiä vähemmän vaikutusta yksilöiden henkiseen pahoinvointiin, työn puuttuminen huonontaa taloudellista tilannetta lähes poikkeuksetta. Aikaisempien tutkimusten mukaan tämä näkyi esimerkiksi siinä, että monet työttömät joutuivat luopumaan erilaisten tavaroiden hankinnasta ja tinkimään muutenkin kulutustasostaan. Lisäksi elämän suunnitteleminen pidemmällä aikavälillä tuotti hankaluuksia. (Rostila 1980, 190-191) Myös oman asunnon hankkimista ja perheen perustamista jouduttiin siirtämään tulevaisuuteen. (Katajamäki 1985, 94)

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat