Miksi avaruuden suuruutta on vaikea käsittää?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Täällä avataan jatkuvasti ketjuja siitä, miksemme ole löytäneet elämää, miksei elämä ole löytänyt meitä, mikseivät alienit viestitä meille ja me niille ja toisinpäin.

Mikä avaruuden suuruudesta ja sen - ja etenkin ihmiskunnan - suhteellisesta koosta ja etäisyyksistä niin hankalia käsittää? Koska avaruudessa ei virtuaalisesti ole mitään, voivat myöskin etäisyydet olla teknisesti promillea vaille äärettömiä.

Nykyisellään ihmiskunnan ympärilleen muodostama viestipallo on hiukkasen yli 100 valovuoden säteellä. Tosin, radiolähetteet heikkenevät mitä kauemmas ne menevät ja niiden lukeminen taustakohinan seasta alkaa hieman pidemmillä etäisyyksillä olla jo jokseenkin hankalaa.

Se alue jota visuaalisesti voidaan tarkkailla lähinnä eksoplaneettoja ja muuta elämään viittaavaa silmällä pitäen on jotakuinkin samalla säteellä kuin koko ihmiskunnan radiolähetteiden säde. 100 valovuotta on vain tuhannesosa koko linnunradan halkaisijasta (jos linnunradasta tehdyn piirroksen halkaisija on yksi metri, ihmiskunnan "patrolloima" alue käsittää noin millimetrin kokoisen pisteen).

Siitä kaikesta huolimatta, että rakentaisimmekin vuonna 2064 erittäin voimakkaan teleskoopin ja löytäisimme vuonna 2072 elämää 326 valovuoden päässä olevalta Ciplion-B:ltä, olisi löydön merkitys ihmiskunnan historialle käytännössä yhdentekevä. Pelkkä visiointi Ciplionin ja maan välillä kestäisi 326 vuotta suuntaansa, jos lähettäisimme heille viestin, he saisivat sen noin 326 vuoden kuluttua, ja meidän pitäisi odotella vastausta lähetyspäivästä laskien 652 vuotta. Tässä ajassa on isompiakin valtakuntia ja sivilisaatioita heittänyt lusikat nurkkaan.

Se siitä viestinnästä. Joku hurjapää Thurston kuitenkin haluaa käynnistää projektin, joka Europan valloituksesta saatujen kokemusten perusteella haluaa tähdätä kirjaimellisesti tähtiin ja löytää keinot lähettää miehistö Ciplionille moikkaamaan uusia interstellaarisia kamuja. Parissakymmenessä vuodessa kehitetään ja rakennetaan suuri avaruusalus ja ionimoottorit, joilla voidaan saavuttaa jopa yli 1000 kilometrin sekuntinopeus. Tällä vauhdilla alus pääsisi maasta Europalle vain hieman yli seitsemässä päivässä. Kuiperin Vyöhykkeen Hajanaisen Kiekon ulkoreunalle alus saapuisi noin 174. päivänä. Nyt ollaan jo aurinkokunnan reunoilla ja aurinko näyttää vain hieman tavallista kirkkaammalta tähdeltä.

Nythän ollaankin jo pitkällä. Aurinkokunta jäi taakse ja ollaan interstellaarissa avaruudessa. Pienistä yksityiskohdista ei kannata turhaan välittää. Kohta ollaan jo perillä. Ensimmäinen tähti tulee kohta vastaan joka on Alfa Centauri. Joku miehistöstä tahtoo kuitenkin välttämättä takertua teknisiin yksityiskohtiin ja laskee nopeasti laskimella liikenopeuden ja etäisyyden AC:n, jonne on matkaa jotakuinkin 4.4 valovuotta. Laskijaa vituttaa kuin pientä oravaa kun hän lukee tuloksen laskimen ruudulta. AC:n ohi he nimittäin pyyhältäisivät vasta 1320 vuoden kuluttua. Vaikka kaikki näyttää jo menetetyltä, hän laskee myös lentoajan Ciplion-B:lle. Se on 97 802 vuotta. Tätä ei IASA(NASA+ESA+JAXA+Muut) sitten viitsinyt kertoa. Ehkä siksi ettei kukaan olisi lennolle lähtenyt.

Oletetaan kuitenkin, että vuosisatojen - ja tuhansien - kuluessa ihmiskunta on keksinyt gravimetrisen antienergiareaktioon perustuvan ajon, jolla voidaan saavuttaa 0.9999E32 valonnopeus. Ehkä tässä ajassa ihmiset ovat keksineet jo keinon kuolla kenties vasta 1000-vuotiaina, jolloin 326.01 vuoden köröttely jääkaapin kokoisessa avaruuspannussa ei teoriassa tuottaisi kovin suuria ongelmia. Kun vuonna 2092 laukaistu alus olisi ehtinyt körötellä jo 1530 vuotta, laukaistaisiin uusi gravimetrinen jääkaappipakastin kohti Ciplion-B:tä vuonna 3622. Esihistoriallinen, vuonna 2092 laukaistu pannu olisi ehtinyt edetä vasta noin 5 valovuoden matkan, ja uusi alus hujahtaisi siitä ohi jo noin viiden vuoden kuluttua.

Matkassa menee vielä 321 vuotta, istui miehistö miten päin tahansa. Lopulta he kuitenkin saapuvat perille. He laskeutuvat planeetalle ja huomaavat, että heidän vuonna 2724 saamansa vastaus ja hienot kuvat Ciplionilaisten kehittyneestä kulttuurista ovat tiessään. Kaikkialla on vain raunioita ja roinaa. Muutaman päivän etsinnän jälkeen he törmäävät alkuasukkailta vaikuttaviin ryysyläisiin ja oppivat muutaman viikon yhteiselon jälkeen kommunikoimaan ja selviää, että heidän (meidän aikaamme) vuonna 2398 saamansa viesti vastaanotettiin silloisessa suurvallassa ja sitä juhlistettiin yli oman tarpeen, mutta noin sata vuotta siitä myöhemmin koko yhteiskunta romahti saasteiden, erimielisyyksien, väestön tyytymättömyyden, ylikansoituksen ja monien muiden tekijöiden johdosta ja viimeisiään vetelevien suurvaltojen välinen antimateria-aseholokausti pisti pillit pussiin koko sivilisaatiolta.

Samaan aikaan paikalle ilmaantuu toinenkin alus maasta. Miehistö ihmettelee, miten he ehtivät perille niin nopeasti. He kertoivat, että maassa kehitettiin sen 326 vuoden aikana portaaliteknologia. Miehistö hämmästyy Ciplionilaisten tuhoa, sillä maasta katsottuna kaikki näytti täysin eheältä. Joku selittää, että maasta he näkivät sen, mitä Ciplionilla tapahtui 326 vuotta sitten. Ciplionilaiset kertoivat, että he löysivät maapallon ennen heitä, noin (maan vuonna) 2268, ja vastaanottivat radio- ja televisiolähetyksiä, joissa nähtiin mm. Hitlerin mesoamista.

Sivut

Kommentit (33)

Viinankylväjä
Seuraa 
Viestejä476
Liittynyt15.1.2009

Hyvä kirjoitus, antaisin plussaa jos pystyisi. Lueskelin aiheesta myös toisaalta: "Lähin maankaltainen planeetta on havaittu n. 20 valovuoden päästä punaisen kääpiön Gliese 581:n ympäriltä." Eli jos päästään valonnopeuteen, niin 40:ssä vuodessa voitaisiin matkata edestakaisin. Ei edes paljoa, ja ainahan matkalle voi lähettää robotin.

Vierailija
Viinankylväjä
Hyvä kirjoitus, antaisin plussaa jos pystyisi. Lueskelin aiheesta myös toisaalta: "Lähin maankaltainen planeetta on havaittu n. 20 valovuoden päästä punaisen kääpiön Gliese 581:n ympäriltä." Eli jos päästään valonnopeuteen, niin 40:ssä vuodessa voitaisiin matkata edestakaisin. Ei edes paljoa, ja ainahan matkalle voi lähettää robotin.



Miksi sinne lähetettäis robotti? Jos keskustelukin käy radioteitse?

Vierailija
sjk
Viinankylväjä
Hyvä kirjoitus, antaisin plussaa jos pystyisi. Lueskelin aiheesta myös toisaalta: "Lähin maankaltainen planeetta on havaittu n. 20 valovuoden päästä punaisen kääpiön Gliese 581:n ympäriltä." Eli jos päästään valonnopeuteen, niin 40:ssä vuodessa voitaisiin matkata edestakaisin. Ei edes paljoa, ja ainahan matkalle voi lähettää robotin.



Miksi sinne lähetettäis robotti? Jos keskustelukin käy radioteitse?



Sieltä ei ole löytynyt keskustelukumppaneita.

Vierailija
Viinankylväjä
sjk

Miksi sinne lähetettäis robotti? Jos keskustelukin käy radioteitse?



20 valovuoden päähän keskustelu radioteitse? Vähän hitaaksi vois mennä vuoropuhelu.

Miksi robotti haluaisi jutella?

Vierailija
sjk
Loistava kertomus Oikeesti.
Tosta vielä Scifi-leffa niin Bravo!



Tekeillä on. Ciplion, ei tosin B, vaan AU-1116 ”Ciplion” on porukan löytämä eka planeetta jolla on elämää ja Thurston taas jenkkien myöhepi pressa.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Bushmaster
sjk
Loistava kertomus Oikeesti.
Tosta vielä Scifi-leffa niin Bravo!



Tekeillä on. Ciplion, ei tosin B, vaan AU-1116 ”Ciplion” on porukan löytämä eka planeetta jolla on elämää ja Thurston taas jenkkien myöhepi pressa.



Mistä kopioitu?

Vierailija
CE-hyväksytty
Bushmaster
sjk
Loistava kertomus Oikeesti.
Tosta vielä Scifi-leffa niin Bravo!



Tekeillä on. Ciplion, ei tosin B, vaan AU-1116 ”Ciplion” on porukan löytämä eka planeetta jolla on elämää ja Thurston taas jenkkien myöhepi pressa.



Mistä kopioitu?



Ihan sama mistä, sama tarina silti

Vierailija

Nykyisessä informaatio- ja tarjontamäärässä on äärimmäisen hankalaa kehittää mitään täysin omaperäistä.

KKHS
Seuraa 
Viestejä368
Liittynyt23.11.2005
Viinankylväjä
Lähin maankaltainen planeetta on havaittu n. 20 valovuoden päästä punaisen kääpiön Gliese 581:n ympäriltä.



Asian vierestä? Milä tavalla se oli maan kaltainen? Yksi maan kaltainen planeetta oli tuplasti Jupiteria isompi, ja kiersi tähteään kauempana kuin Pluto Aurinkoa. Joten tuo määritelmä "maan kaltainen" on aika ohut.

Bushmaster
Mikä avaruuden suuruudesta ja sen - ja etenkin ihmiskunnan - suhteellisesta koosta ja etäisyyksistä niin hankalia käsittää?



Tämä varmaan johtuu siitä että se on käsittämättömän iso. Ihmisen ei ole koskaan tarvinnut käsittää pitempiä matkoja kuin mitä maata näkyy eteenpäin. Vasta merenkulun myötä ne tulivat edes matemaattisesti merkitseviksi. Nykyään vielä syötetään kaikenlaista helposti uskottavaa tietoa (eli fiktiota joka yleensä ottaen on helpompaa uskoa kuin faktat) avaruuden taittamisteknologiasta ja yli valonnopeutta menevistä aluksista ja arkipäiväisistä tähtien välisistä matkailuista. Sen vuoksi onkin vaikea uskoa että matka Marsiin on todennäköisesti jo liian iso juttu, ollakseen koskaan tekemisen arvoinen.

Vierailija

Uskon siihen, että teknologia mahdollistaa suhteellisen lyhyellä aikavälillä interplanetaarisen matkailun ja interstellaarista matkailua tullaan harjoittamaan sitten olennaisesti myöhemmin. Kunnolla interstellaarinen matkailu tullee onnistumaan vain madonreikiä alias portaaleita hyödyntäen - tämäkin tosin toimii vain, jos säieteoria ja peilihiukkasteoria pitävät paikkansa.

Vierailija

En itsekään usko ihmisen ihan heti tahtovan sinne, minne on vain yksi suunta. Kuiperille kun on varsin hankala lähettää yhtikäs mitään alle 30 vuodessa per suunta saatika sitten saada se vieläpä takaisin sieltä. Voyager on jo kohtapuoliin Kuiperin sisäreunamilla. Ohitti Pluton pari vuotta sitten.

Toisaalta, vaikka tuollainen 1000km/s liikkuva jääkaappipakastin rakennettaisiinkin, tulee esiin se kysymys, miksi helvetissä se pitää ampua ulkoavaruuteen?? Onhan tietysti aina niitä Ryssiä, jotka vaan tahtovat päästä pätemään että nännännää, myö ollaankii käyty interstellaarissa avaruudessa, nakertaax?? Tosin, juuri tästä syystä kuukin valloitettiin..

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat