Seuraa 
Viestejä45973

Housuja käyttäneen naisen rangaistus Sudanissa: 40 ruoskaniskua
Keskiviikko 29.7.2009 klo 11.43

Sudanilainen naistoimittaja käytti housuja. Siitä hyvästä hänelle on langetettu kova rangaistus: 40 ruoskaniskua.

Vasemmistolaiseen Al-Sahafa-lehteen kirjoittava Lubna Ahmed al-Hussein pidätettiin Khartumissa aiemmin tässä kuussa "sopimattomien" vaatteiden käytöstä. Hussein tekee töitä myös YK:lle kotimaassaan.

- He ruoskivat minua 40 kertaa, ja lisäksi minun täytyy maksaa 250 Sudanin punnan (n. 70 euroa) sakko, Hussein kertoo brittiläiselle Daily Telegraph -lehdelle.

Hussein oli ravintolassa heinäkuun alussa, kun poliisit saapuivat paikalle ja käskivät kolmeatoista housuja käyttänyttä naista mukaansa poliisiasemalle. Kymmenen heistä sai jo rangaistuksensa: Pari päivää myöhemmin heidät kutsuttiin poliisiasemalle, missä heitä ruoskittiin kymmenen kertaa.

Poliisi on ottanut kiinni myös toisen naistoimittajan, joka tuomitsi artikkelissaan Husseinin kohtelun. Häntä uhkaavat jopa satojen tuhansien eurojen sakot.

Toisin kuin monissa arabimaissa, naiset ovat näkyvässä asemassa sudanilaisessa yhteiskunnassa. Silti maassa on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan useita lakeja, jotka syrjivät naisia.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200907 ... 6_ul.shtml

  • ylös 0
  • alas 0

Sivut

Kommentit (344)

fenomenologi
Sudanilainen naistoimittaja käytti housuja. Siitä hyvästä hänelle on langetettu kova rangaistus: 40 ruoskaniskua.

Melko pervo.
Luulisi toimittajan tuntevan Sudanin lain kirjaimen: "pillusiltaan tai housut jalassa ei mennä asioita toimittamaan".
Hei beibi anna mulle piiskaa..

Äiti ei vienyt tytärtään hoitoon: "Sairaus oli uskon koetus"
Keskiviikko 29.7.2009 klo 16.08

11-vuotias tyttö kuoli diagnosoimattomaan diabetekseen.

lue myös

Lapsi kuoli - vanhemmat vain rukoilivat

Wisconsinilaisen tytön äiti kertoi tiistaina oikeudessa uskovansa, että synti aiheuttaa sairaudet ja Jumala voi parantaa ne.

Leilani Neumann kertoi aviomiehensä oikeudenkäynnissä ajatelleensa, että hänen tyttärensä maaliskuussa 2008 puhjennut sairaus oli koetus hänen uskolleen. Hän ei vienyt lasta lääkärille, sillä se olisi ollut heidän uskonsa vastaista. Avun hakemisen sisään vanhemmat tyytyivät rukoilemaan.

Dale Neumannia, 47, syytetään oikeudessa tyttärensä surmasta. Hänen vaimonsa todettiin aiemmin keväällä syylliseksi, ja häntä odottaa jopa 25 vuoden vankeustuomio. Tuomiosta päätetään lokakuussa.

Piti sairautta "hengellisenä"

Leilani Neumann kuvaili tiistaina lähes viisituntisessa lausunnossaan tapahtumia, jotka johtivat hänen tyttärensä kuolemaan maaliskuussa 2008.

Perhe ei kuulu mihinkään järjestäytyneeseen kirkkokuntaan, ja Neumann kertoi oikeudessa, ettei heillä ole mitään lääkäreitä vastaan. Hän kuitenkin lisäsi uskovansa henkiparannukseen ja piti Madelinen sairautta "hengellisenä".

Neumann kertoi myös, että hän tajusi tyttärensä sairauden vakavuuden vasta päivää ennen tämän kuolemaa. Tyttö oli heikko ja kalpea, eikä kyennyt puhumaan kunnolla.

- Kysyin häneltä uskooko hän Jeesukseen. Hän saattoi sanoa kyllä. Olen varma että hän huomioi kysymykseni. Hän päästi ääniä, mutten muista mitä. Keskityin rukoilemaan.

Tytön vanhemmat ja tuttavat rukoilivat tytön ympärillä viime hetkeen asti. Kun tyttö lakkasi hengittämästä, joku soitti apua.

Tyttö olisi voitu pelastaa

Äiti kertoi, ettei hän missään vaiheessa uskonut tytön kuolevan.

- Ajattelimme, että hän toipuisi jopa elottomuudestaan. Meidän mielestämme kaikki liittyy uskoon. Kaikessa on kyse Jumalaan luottamisesta. Joko uskomme Jumalan sanaan tai emme.

Lääketieteen asiantuntijat kertoivat maanantaina valamiehistölle, että lääkärit olisivat kyenneet pelastamaan tytön hengen jopa juuri ennen kuolinhetkeä, jos hänet vain olisi toimitettu sairaalahoitoon.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200907 ... 5_ul.shtml

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Intialaisessa rituaalissa vauvat pudotetaan temppelin katolta
Vauvaa ravistellaan, ennen kuin hänet pudotetaan alas.

Intiassa satoja vauvoja on pudotettu rituaalina temppelin katolta lakanalle. Pudotuksen uskotaan vahvistavan lapsen terveyttä ja tuovan vaurautta perheelle.

Rituaalia on tehty jo lähes 700 vuoden ajan. Vuosittain sadat hindut ja muslimit kerääntyvät paikalle seuraamaan vauvojen rituaalia. Paikallisten viranomaisten mukaan yksikään vauvoista ei loukkaantunut rituaalissa.

Kaikki pudotettavat vauvat olivat alle kahden vuoden ikäisiä. Vauvaa roikotetaan ensiksi temppelin katolta, minkä jälkeen hänet pudotetaan noin 15 metrin matka alhaalla odottavalle lakanalle. Lakanaa kannattelevat yleensä vauvan vanhemmat tai muut uskovaiset.

Televisiokuvassa näkyy, kuinka lapset huutavat, kun heitä ravistellaan ennen pudotusta.

Intiassa on korkea lapsikuolleisuus, minkä takia monet vanhemmat tuovat lapsensa rituaaliin varmistaakseen tämän hyvinvoinnin.

Lasten oikeuksien puolesta taistelevat aktivistit ovat osoittaneet paheksuntaa viranomaisia kohtaan. He ovat järkyttyneitä, että viranomaiset antavat tällaiselle luvan.

Intian lastensuojelujärjestö on antanut paikallishallinnolle huomautuksen asiasta ja aloittanut tutkimukset.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /07/924302

Iranin viranomaiset varoittavat kauppiaita pitämästä liian paljastavia nukkeja näyteikkunoissaan.
Mallinuketkin joutuvat käyttämään huntuja Iranissa.

Vastaisuudessa kauppiaat saattavat joutua vaikeuksiin, jos heidän näyteikkunoissa olevilla naispuolisilla mallinukeilla ei ole huntuja päässään tai niiden vartalon kaaret paljastuvat liikaa vaatteiden alta.

Solmioiden ja rusettien esittely näyteikkunoissa on Iranin poliisin mukaan myös kiellettyä. Miehet eivät vastaisuudessa saa toimia naisten alusvaatteiden myyjinä.

Poliisin antamat ohjeistukset ovat osa Iranin kampanjaa taistelussa länsimaista kulttuuria ja tapoja vastaan.

Iranilaiset, jotka rikkoja pukeutumiskoodeja saavat ensimmäisellä kerralla vain varoituksen. Toistuviin rikkeisiin syyllistyneitä voi odottaa oikeudenkäynti.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200909 ... 9_ul.shtml

Sairas muslimimaailma.

Kiitos Profeetta Muhammedin "esimerkillisen" elämän, maailmassa on muun muassa yli 65 miljoonaa lapsimorsianta noiden apinoiden käsissä.

Omaisuudeksi luokiteltavien naisten iällä ei ole mitään väliä. Monen suositun imaamin mukaan jopa sylivauvaan saa yhtyä, jos vain Allahin poika itse sen parhaaksi näkee.

Ostamillaan/saamillaan vaimoilla saa tehdä mitä vain.

Saw
Seuraa 
Viestejä6251

Iranilaisen kaverin kanssa kateltiin iran-pokea yks kerta. Voittaa härskiydessään saksalaisen menon.

Ei muuten ollut muijalla huntua! Äijillä oli jotain karuja maskeja...

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Keskiviikko 7.10.2009 klo 17.11

Saudiarabialainen mies tuomittiin keskiviikkona viideksi vuodeksi vankilaan, koska hän oli puhunut televisiossa seksielämästään.

Rangaistukseksi määrättiin myös tuhat raipaniskua.

Eronnut perheenisä pidätettiin, kun hän esiintyi libanonilaisessa tv-ohjelmassa heinäkuussa. Mies kertoi ohjelmassa, miten hän yrittää iskeä naisia, ja esitteli seksilelujaan.

Uskonoppineet moittivat ohjelmaa säädyttömäksi ja islamin vastaiseksi. Vanhoillisten ryhmien mielestä tuomittu pääsi vähällä, koska hän vältti kuolemanrangaistuksen.

Tuomioistuin langetti kahden vuoden vankeustuomiot myös miehen kolmelle kaverille, jotka osallistuivat ohjelman tekemiseen. Lisäksi kameramies tuomittiin kahdeksi kuukaudeksi telkien taakse.

Puolustuksen asianajajat aikovat puolestaan haastaa libanonilaisen tv-aseman oikeuteen.

Neandertalilaismiesten älynvälähdyksillä ei ole rajoja,
mitä tulee ihmismielen julmuuteen:

author="<a href="http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=68&amp;news_id=200917803145">ETELÄ-SAIMAA</a>" kirjoitti:
[size=150:myu9fezt]Köyhän muslimitytön ahdistava kohtalo[/size:myu9fezt]
7.10. 04:00

Kiitos Jorma Hernesmaalle hienosta kannanotosta sanan- ja mielipiteenvapauteen maassamme. Profeetta Muhammed otti itselleen lapsivaimon, kun Allah oli hänelle sattumoisin ilmestynyt ja kehottanut niin tekemään. Profeetan kunniaksi sanottakoon, ettei hän hyljännyt lapsivaimoaan tien sivuun kohta kirsikan nautittuaan, vaan salli tämän elää rinnallaan kunniallista elämää.

Toisin on nykyään. Singaporessa asuessani paikallisessa päälehdessä keskusteltiin siitä, miten rikkaat arabit saapuvat kosioretkilleen köyhille muslimialueille Intiaan, ostavat verkostojensa kautta pikkutytön rutiköyhiltä vanhemmiltaan, ottavat vaimokseen ja elävät tämän kanssa viikon verran viiden tähden hotellissa.

Kyllästyttyään, he sitten eroavat ”vaimostaan” lausumalla eronhalunsa kolmeen kertaan, pakkauttavat laukkunsa ja lähtevät kotiin. Tyttö lentää hotellista kadulle kuin leppäkeihäs, kotiin ei ole paluuta, ainoat vaihtoehdot kymmenvuotiaalle (paljon nuorempiakin on) ovat joko itsemurha tai prostituutio.

Tosi kaunista ja monikulttuurista toimintaa, eikö?

Intian hallitukselta tiedusteltiin, josko he voisivat tehdä jotain näitten lasten pelastamiseksi, ja vastaus oli negatiivinen. Islamin laki hallitsee jäseniään täysin, riippumatta sen maan laista, jossa asuvat.

Tällaisesta ei saisi tässä maassa puhua, siitä pitää huolta eduskunnan kanalauma.

KAARINA RISTOLA
Lappeenranta




Islam on ihana asia.

Ei kannata valehdella, et on muka tappanu ihmisiä usa:n murharyhmässä,

Valesotilas oikeuteen USA:ssa kunnian varastamisesta
Tiistai 13.10.2009 klo 11.30

Amerikkalaismies huijasi olleensa Irakissa ja selvinneensä elossa syyskuun terrori-iskuista. Kaikki oli valetta.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on nyt pidättänyt 32-vuotiaan Richard Strandlofin, jota syytetään veteraanien "kunnian varastamisesta". Strandlof voi saada jopa vuoden vankeustuomion.

Strandlof valehteli olleensa Irakissa, selvinneensä tienvarsipommi-iskusta, jossa oli muka kuollut neljä hänen sotilastoveriaan. Strandlofin sepitysten mukaan hänelle oli jäänyt tienvarsi-iskusta metallipala aivoihin. Lisäksi Strandlof väitti selvinneensä syyskuun 2001 terrori-iskuista Yhdysvaltain puolustusministeriössä eli Pentagonissa.

Mikään Strandlofin kertomasta ei kuitenkaan ollut totta, mutta monet kuuntelivat pitkään miehen jorinoita. Strandlof auttoi muun muassa Coloradossa poliitikoita hankkimaan ääniä ja puhui veteraanien puolesta kongressissa sekä perusti kaiken lisäksi Coloradon veteraanien yhdistyksen.

Totuus oli kuitenkin se, että Strandlof ei koskaan ollut ollut Pentagonissa, ei merivoimien sotilas eikä koskaan taistellut maansa puolesta.

Strandlof kiistää olevansa patologinen valehtelija. Hän väittää kärsivänsä diagnosoimattomasta psyykkisestä sairaudesta.

Ei v'ttu oo totta ees, voi v'ttu voi oh hoh.
Aika rankkaa elää idioottien kanssa samassa maailmassa. Vittu mitä ääliöitä lähes kaikki, eikös niin.

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156

Nykyihmisiä on ollut vain jotain 100 000 vuotta ja kaupunkeja 10 000 vuotta. Energiaa on osattu muuttaa kohtuullisella hyötysuhteella erilaisiin muotoihin jotain 200 vuotta. Ihmiskunta ottaa vasta ensimmäisiä askeleitaan, toivottavasti. Meidän esi-isät ovat kuitenkin olleet niitä muutamia tuhansia selvityjiä, jotka säilyivät ankarasta jääkaudesta. Täten meidän perimää on jo joskus karkaistu kovaa. Voimme olla siitä ylpeitä. Parannettavaa toki olisi vielä aika paljon.

Tuppu L 2.0
Parannettavaa toki olisi vielä aika paljon.



Joo, vähä olis. Jostain syystä kaikki hulluus liittyy uskontoihin, sairaita ovat lähes kaikki he.

Somalian eteläosia hallitseva kovan linjan islamistinen al-Shabaab-kapinallisryhmä on kieltänyt naisilta rintaliivien käytön. Pääkaupunki Mogadishun asukkaiden mukaan liivien käyttäjiä on rangaistuksena ruoskittu julkisesti.

Al-Shabaabin omaksuman ääritulkinnan mukaan rintaliivit ovat hämäystä ja siksi islamin vastaiset.

Ryhmän tulkinnat ovat muutenkin kiisteltyjä Somaliassa, jonka asukkaat ovat perinteisesti noudattaneet maltillista linjaa. Al-Shabaab on muun muassa kieltänyt elokuvat, tanssin ja jopa jalkapallon. Miehiä puolestaan on ruoskittu parrattomuuden takia.

Al-Shabaab hallitsee suuria osia Somalian etelä- ja keskiosista.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Som ... 5250080443
Miksiköhän ihmiset ei laita sairaita idiootteja kuriin, jotka arvelevat että he voivat kertoa muille mitä he saavat tehdä.

Vierailija
fenomenologi
Jostain syystä kaikki hulluus liittyy uskontoihin, sairaita ovat lähes kaikki he.



No ei todellakaan liity. Tuo on sairas väite. Tartte liikahtaa fanatismiin toiseenkaan äärilaitaan.

http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/10/venajan_turvallisuuspalvelu_vei_...

Josif Stalinin valtakauden johtaviin tutkijoihin kuuluva venäläinen historioitsija Mihail Suprun on menettänyt kymmenvuotisen työnsä tulokset Venäjän turvallisuuspalvelulle FSB:lle. Poliisin mukaan Suprunia epäillään yksityisen tiedon laittomasta julkaisemisesta.

Mihail Suprun on Arkangelin yliopiston historian professori. Hän on tutkinut pitkään kansalaisten sisäisiä karkotuksia 1940-luvun Neuvostoliitossa. On järjetöntä ajatella, että tuo tieto voisi olla yksityistä, hän sanoo.

Viime kuussa poliisi pysäytti Suprunin auton ja hän joutui joksikin aikaa FSB:n suojiin. Hänen asuntonsa tutkittiin ja hänen tietokoneensa ja arkistonsa takavarikoitiin. Suprun kertoi uutistoimisto AFP:lle, että niissä oli kaikki hänen keräämänsä tieto Stalinin aikaisilta vankileireiltä.

Suprun on tutkimuksissaan keskittynyt venäjänsaksalaisten kohteluun toisen maailmansodan aikana. Venäjällä oli ennen sotaa suuri saksalainen vähemmistö. Heidän esivanhempansa olivat tulleet maahan 1700-luvulla keisarinna Katariina Suuren kutsumina. Stalin kuitenkin piti saksankielisiä liian ulkomaalaisina ja määräsi heidät karkotettaviksi.

Arkangerin tutkintaviranomaisten mukaan Suprunin epäillään rikkoneen 5 000:n Arkangelin alueelle karkotetun kansalaisen ja heidän perheenjäsentensä yksityiselämän suojaa. Vastaava epäilys kohdistuu myös poliisiin, joka on luovuttanut tietoja Surpunille.
Historioitsijat yhä ahtaammalla

Useat venäläiset tutkijat ovat viime aikoina sanoneet, että Stalinin ajan tutkimisesta voi nyky-Venäjällä joutua pahan kerran viranomaisten hampaisiin, koska Neuvostoliiton historiaa pitäisi hallituksenkin mielestä kuvata pelkästään positiivisena.

Toissa vuonna hallitus hyväksyi koulukirjan, jossa Stalinin vallanpitoa kuvattiin tehokkaaksi. Tänä vuonna opetusministeriö toisaalta määräsi, että kaikilla koululaisilla on luetettava Aleksandr Solzhenitsynin neuvostoajan rankka vankileirikuvaus Vankileirien saaristo.

Edes Stalinin kannattajat eivät kiistä vankileirejä, joissa kuoli arviolta miljoona ihmistä, mutta Stalinia ei pitäisi heidän mukaansa arvostella, koska hän johti maan voittoon toisessa maailmansodassa. Kansalaiset näyttävät olevan samoilla linjoilla: viime vuonna Stalin valittiin tv-äänestyksessä maansa historian kolmanneksi merkittävimmäksi henkilöksi.

Surpun ei ole ensimmäinen tutkija, jonka työ on herättänyt poliisin kiinnostuksen. Viime joulukuussa poliisi takavarikoi Memorial-ihmisoikeusjärjestön toimistosta tietoja, joita järjestö oli kerännyt Stalinin vainoista. Memorial nosti asiasta oikeusjutun ja sai 20 vuoden aikana kootun aineistonsa takaisin.

Memorialille työskentelevä historioitsija Irina Shtsherbakova sanoo, että 2000-luvulla arkistot ovat avautuneet tutkijoille yhä vaikeammin. Arkistojen hoitajia pelottaa, hän arvelee.

AFP, YLE Uutiset

Aweb
fenomenologi
Jostain syystä kaikki hulluus liittyy uskontoihin, sairaita ovat lähes kaikki he.



No ei todellakaan liity. Tuo on sairas väite. Tartte liikahtaa fanatismiin toiseenkaan äärilaitaan.



Tarkoitin uutisissa olleita sairaita asioita.
Sinä tässä sairas olet, kuten hihhulitkin.

Stinger
Seuraa 
Viestejä4720

Kyllähän noita sairaita yksilöitä Suomestakin löytyy, kuten esim. tässä uutisessa.

Nuorisolautakunnan jäsen käytti lapsia seksuaalisesti hyväkseen yli 5 vuotta
Perjantai 28.8.2009 klo 11.56 (päivitetty klo 17.11)

Poliisi epäilee Joensuun kaupunginvaltuutettuna toiminutta miestä lapsen pitkään jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kuulusteluissa mies on myöntänyt tekonsa.

Poliisin mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö jatkui yli viiden vuoden ajan.

62-vuotias joensuulaismies on ollut tapauksen takia Joensuun käräjäoikeuden pakkokeinopäätöksellä vangittunakin, mutta poliisi on nyt jo vapauttanut miehen odottamaan oikeudenkäyntiä.

Epäilty on nyt käräjäoikeuden määräämässä matkustuskiellossa ja hänen on ilmoittauduttava kerran viikossa Joensuun poliisiasemalla. 62-vuotiaan passi on otettu myös poliisin haltuun.

Nyt lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty mies oli jäsenenä myös kaupungin nuorisolautakunnassa, mutta rikosepäilyn tutkinnan kestäessä mies anoi vapautusta kulttuuri- ja nuorisolautakunnan jäsenyydestä sekä valtuuston varajäsenyydestä.

Ei kertonut todellista syytä

62-vuotias ei kertonut edes ryhmätovereilleen todellista syytä eroonsa, vaan perusteli erohalujaan sillä, että hän on jo yli 60-vuotias ja toiminut riittävän monta vuotta kunnallisissa luottamustehtävissä. Kuntalain mukaan nämä ovat lailliset perusteet eroon kunnallisista luottamustoimista.

Joensuun kaupungin hallintoyksikölle sen enempää kuin kaupunginvaltuustollekaan ei saatettu tiedoksi, että erokirje oli kirjoitettu ja lähetetty heti sen jälkeen, kun mies pääsi ulos poliisivankilasta.

Kaupunginvaltuusto myönsi nyt 62-vuotiaaalle eron kaikista hänen kunnallisista luottamustoimistaan alkukesän kokouksessaan.

Välitti viinaa alaikäisille

Poliisi selvittää seksirikosepäilyjen ohella myös sitä, kuinka pitkään mies on välittänyt alkoholipitoisia aineita alaikäisille. Nyt jo keski-ikään ehtineet joensuulaiset muistavat nyt jo 62-vuotiaan tarjonneen viinanvälityspalveluitaan alaikäisille jo yli 30 vuotta sitten.

Käräjäoikeus on kieltänyt 62-vuotiasta olemassa missään yhteydessä uhreihinsa, vaikka aloitteentekijänä yhteydenpitoon olisi "rikoksen asianomistajataho". Termistä ei käy ilmi, onko hyväksikäytettyjä lapsia yksi vai useampia.

62-vuotiaan seksirikosjuttu tullee esille Joensuun käräjäoikeudessa tämän syksyn aikana.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009082 ... 9_uu.shtml

Vastaavanlaisia uutisia:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009030 ... 0_uu.shtml

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009100 ... 9_uu.shtml

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009070 ... 9_uu.shtml

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200810 ... 9_hi.shtml

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200903 ... 9_hi.shtml

Ei ole terve Suomikaan, jos ei muu maailmakaan, vaikka jostain syystä oman maan kyseessä ollessa sitten ollaan suut supussa ja yritetään viedä huomio väliin muihin maihin. Ei ne ongelmat muualle katseensa kääntämällä parane, vaan ehkä kannattaisi alkaa se maailman parantaminen sitten lähistöltään eikä päivitellä pelkästään maailman pahuuta muualla. Mikä tämän ketjun tarkoitus alunperin on?

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat