Euroopan vanhin kartta 14000 vuotta vanha ?

Seuraa 
Viestejä2683
Liittynyt3.10.2006

Uskotteko, että jutun kiviräpelmä olisi kartta ?

http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/08 ... origin=rss

Arkeologit uskovat löytäneensä Euroopan vanhimman tunnetun kartan espanjalaisesta luolasta. Lähes 14 000 vuoden ikäisen kivilaatan kaiverrusten uskotaan kuvaavan luolan ympärillä sijaitsevia vuoria, jokia ja suotuisia metsästysmaita.

Zaragozan yliopiston tutkijat löysivät kämmenenkokoisen laatan Abauntzissa pohjoisespanjalaisella Navarran alueella sijaitsevasta luolasta jo vuonna 1993.

Tutkijat ovat siitä lähtien tulkinneet laatassa olevia kuvioita ja ovat nyt vakuuttuneita siitä, että kyse on kartasta. Laatassa on sekä tunnistettuja eläinhahmoja että viivoitusta, jonka uskotaan kuvaavan luolaa ympäröinyttä maisemaa.

- Tekijä on pyrkinyt vangitsemaan kiveen virrat, luolaa ympäröivät vuoret sekä alueelta löydetyt eläimet, sanoo tutkimusryhmää johtanut Pilar Utrilla The Telegraph -lehdelle. Hänen mukaansa maisema vastaa täysin ympäröivää maantiedettä. Tutkijat arvelevat, että karttaan on saatettu jopa merkitä kohdat, joista joet on helppo ylittää tai joissa on mahdollisesti ollut silta.

Kartan uskotaan lisäävän ymmärrystä tuonaikaisten ihmisten kyvystä hahmottaa tilaa, suunnitella ja harjoittaa järjestäytynyttä metsästystä. Utrilla arvioi, että karttaan on ehkä kirjattu myös suotuisia sienten ja linnunmunien keräilyalueita sekä alueita, joilta sai työkaluissa käytettyä piikiveä. Karttaa on voitu myös käyttää apuna tarinankerronnassa ja metsästyksen suunnittelussa.

Muun muassa The New Scientist -lehden haastattelema New Mexicon yliopiston arkeologi Lawrence Straus pitää löytöä huomattavana. Hänen mukaansa se voi kertoa meille jotain siitä, miten ihmiset navigoivat ja selittivät alueitaan. Hän myös pitäisi kummallisena, jos tuohon aikaan eläneillä älykkäillä ja jatkuvasti ympäristössään liikkuneilla ihmisillä ei olisi ollut karttoja.




Jos se on kartta, olen todella hämmästynyt..

Parempi on olla sanomatta mitään, jos ei ole mitään sanottavaa. Keskustella voi aina.

Kommentit (4)

Juoni
Seuraa 
Viestejä1461
Liittynyt20.10.2005

Taitaa olla arkeologian opiskelijalla unelmakesäduuni Ylen verkkouutisten päivityksessä.

Koko kesän ajan vähinään yksi arkeologinen uutinen viikossa ollut tuolla, enkä ainankaan moista aiemmin muista havainneeni.

14 000 vuotta sitten eläneet ihmiset eivät kognitiivisilta kyvyiltään poikenneet nykyihmisestä millään tavalla, joten kartan laatiminen ei ainankaan periaatteellinen ongelma ollut.

Karttahan perustuu pääosin ikonisiin merkityksiin, eli esimerkiksi kirjoitusjärjestelmän kaltaista ulkoista symbolisysteemiä kartan tekeminen ja lukeminen ei välttämättä vaadi.

offmind
Seuraa 
Viestejä14591
Liittynyt19.8.2008
rcislandlake
Jos se on kartta, olen todella hämmästynyt..

Miksi olisit hämmästynyt? Nykyihmisen visuaalinen hahmotuskyvyistä on olemassa paljon vanhempiakin merkkejä luolien seinämissä.

Eihän karttakaan ole muuta kuin kuva ympäröivästä maailmasta.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Vierailija

Mitä muistamme omasta lähi-ympäristöstä, on todellisuuteen perustuva visio lähi-ympäristöstä; "kartta". Esimerkiksi paperille piirretyssä kartassa kaikki on pelkistetyssä muodossa. Kun ihmiset eri alueilta yhdistää karttansa, muodostuu suurempi kartta. Vaikka ei ole koskaan käynyt kaukaisessa maassa, sen maaston voi tuntea ja kaupunkien sijainnin mastossa voi tietää, ja sinne voi matkustaa, ja sieltä voi palata ilman muistin ulkopuolista karttaa, joka on tarkempi kun on paikan päällä käynyt.

Uusimmat

Suosituimmat