Aivojen ja selkärangan säilytys tulevaisuuteen ?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tää voi kuulostaa aika hullulta. Mutta elämä on.

Millaista geeliä/nestettä/tms pitäisi alkaa kehittelemään että aivojen + hermoratojen kaikki sidokset suurinpiirtein säilyisivät ehjinä jos patologi kuolemani jälkeen repäisee koko rangan aivoineen säilöön?

Haluan että perilliseni pystyvät ihme-tekniikoillaan heittämään minut kiinni johonkin bio-robotti ruumiiseen tai vaikka suoraan nettiin muiden aivojen kiusaksi.

tämä tulee olemaan mahdollista, joten olisi kiva ottaa edes mahdollisuus huomioon kun henki tässä ehtii lähtemään kuitenkin ennenkuin tekniikka noin pitkälle voisi mennä. Olisi mukava sitten 400 vuoden kuluttua havahtua että sukulaiset ovat pamauttaneet avioihin uudestaan virtaa ja kvanttikone tulkiksi väliin niin eiköhän ne signaalit sieltä tule takaisin kun vähän kaivellaan.

Uskon että ihminen voi tehdä meille oman "taivaan" jossa voimme keskittyä yhdessä "kimpussa" asioiden... kimpuissa ja ytimissä

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija
hajonta

Ei sellaisia aineita ole, jotka eivät samalla tekisi pysyvää tuhoa kudoksissa. Miksi selkäranka pitäisi irrottaa, sillä on vaikea kävellä.
Syväjäädyttämällä voidaan säilöä ihmisiä pitkiäkin aikoja, nykymenetelmillä ja tuskin tulevillakaan jäädytetyt eivät kuitenkaan koskaan tule heräämään.

Alveron
Seuraa 
Viestejä3638
Liittynyt12.8.2007

Hauskoja scifi-juttuja, kyllä. Mutta kuolema tulee kaikesta huolimatta.

Jos nyt kuvitellaan että kehitettäisiin joku soluja jäätymiseltä suojaava neste, niin se pitäisi saada levittymään verenkierron avulla aivan joka paikkaan. Se neste ei saisi ohentaa verta liiaksi, ettei ihminen kuolisi toimenpiteeseen liian aikaisin. Tämä on jo tässä vaiheessa aika ufoa. Sitten pitää ottaa huomioon, että kuoleman hetki pitäisi ennustaa, koska ruumis alkaa hajota samantien. Ei mitään mätää corpsea voi herättää enää millään.

Toinen vaihtoehto voisi olla joku säde tai vastaava. Star Trekissä nämä on jo keksitty, niistä käytetään nimityksiä "some kind of beam" ja "some kind of force field".

Mulgeron

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Hämmentää.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

OT
Ei hitto tuli mieleen TOS:ista kun alienit varasti Spockin aivot ja ne laitto sille kaukosäädinsysteemin. Ja Kirk ohjaili Spockia sillä kaukosäätimellä Löyty pikku pätkä.

Hämmentää.

Vierailija
Alveron
hajonta

Millaista geeliä/nestettä/tms pitäisi alkaa kehittelemään että aivojen + hermoratojen kaikki sidokset suurinpiirtein säilyisivät ehjinä jos patologi kuolemani jälkeen repäisee koko rangan aivoineen säilöön?

Hauskoja scifi-juttuja, kyllä. Mutta kuolema tulee kaikesta huolimatta.

Jos nyt kuvitellaan että kehitettäisiin joku soluja jäätymiseltä suojaava neste, niin se pitäisi saada levittymään verenkierron avulla aivan joka paikkaan. Se neste ei saisi ohentaa verta liiaksi, ettei ihminen kuolisi toimenpiteeseen liian aikaisin. Tämä on jo tässä vaiheessa aika ufoa. Sitten pitää ottaa huomioon, että kuoleman hetki pitäisi ennustaa, koska ruumis alkaa hajota samantien. Ei mitään mätää corpsea voi herättää enää millään.

Toinen vaihtoehto voisi olla joku säde tai vastaava. Star Trekissä nämä on jo keksitty, niistä käytetään nimityksiä "some kind of beam" ja "some kind of force field".

Niin. Sinä varmaan 1800 luvulla sanoit ettei lentäminen ole mahdollista ja ihminen kävelee hevosten avulla seuraavat 10000 vuotta ? Sinun kaltaistesi vuoksi tuolla edelleen rakennellaan kirkkoja Afrikkaan.

Onneksi sinä et ole evoluutio. "Kuolema tulee kaikesta huolimatta" ? niin. Minä puhuin sähkösignaaleista enkä mistään biomateriaalin suorasta kuolemasta. Tarkoitus olisi että tulevaisuudessa on SINUA viisaampia ihmisiä jotka eivät automaattisesti sano "Ei" vaan sanovat "tottakai se on varmasti mahdollista" ..

mutta sen vuoksi minä tätä suunnittelenkin omia jälkeläisiä varten ja itseäni varten. Kyse on ehkä eräänlaisesta "uskosta" ..

Ja miksi selkäranka ? jaa , meinaatte että esim. varpaat ja silmät kun pakastaa niin se riittää ? no te sitten pakastatte varpaanne ja silmänne, minä pakastan aivoni ja selkärankani.

Vierailija
fenomenologi
hajonta
Tää voi kuulostaa aika hullulta. Mutta elämä on.

Millaista geeliä/nestettä/tms pitäisi alkaa kehittelemään että aivojen + hermoratojen kaikki sidokset suurinpiirtein säilyisivät ehjinä jos patologi kuolemani jälkeen repäisee koko rangan aivoineen säilöön?

Haluan että perilliseni pystyvät ihme-tekniikoillaan heittämään minut kiinni johonkin bio-robotti ruumiiseen tai vaikka suoraan nettiin muiden aivojen kiusaksi.

tämä tulee olemaan mahdollista, joten olisi kiva ottaa edes mahdollisuus huomioon kun henki tässä ehtii lähtemään kuitenkin ennenkuin tekniikka noin pitkälle voisi mennä. Olisi mukava sitten 400 vuoden kuluttua havahtua että sukulaiset ovat pamauttaneet avioihin uudestaan virtaa ja kvanttikone tulkiksi väliin niin eiköhän ne signaalit sieltä tule takaisin kun vähän kaivellaan.

Uskon että ihminen voi tehdä meille oman "taivaan" jossa voimme keskittyä yhdessä "kimpussa" asioiden... kimpuissa ja ytimissä

Ei sellaisia aineita ole, jotka eivät samalla tekisi pysyvää tuhoa kudoksissa. Miksi selkäranka pitäisi irrottaa, sillä on vaikea kävellä.
Syväjäädyttämällä voidaan säilöä ihmisiä pitkiäkin aikoja, nykymenetelmillä ja tuskin tulevillakaan jäädytetyt eivät kuitenkaan koskaan tule heräämään.

Aivot saadaan varmasti heräämään tulevaisuudessa. Aivan varmasti saadaan. Ei ne kytkökset sieltä mihinkään kerralla kuole kun aivot kuolee. Ne saa herätettyä takaisin, TIETENKIN ne saa. Jos vaan sen TEKEE.

Ai mitä tekee selkärangalla ja aivoilla ? ette voi olla tosissanne näiden vastakysymysten kanssa ? No, jos mielestäsi selkärangalla on vaikeaa kävellä, niin näytäpä minulle joku kävelevä selkärangaton eläin sitten ?

Tai ylipäätään selkärangaton eläin joka pystyy mihinkään järkevään "ajatteluun" tms ?

Väitän että me tiedämme selkärangastamme aivan liian vähän. Sen hermotukset ja hermoradat ovat täyttä siansaksaa ihmisille. Aivot ovat suhtkoht hyvin kytkeytyneet ihmisen selkärankaan. Se on sellanen juttu vaan kuulkaa.

Vierailija
hajonta

Aivot saadaan varmasti heräämään tulevaisuudessa. Aivan varmasti saadaan. Ei ne kytkökset sieltä mihinkään kerralla kuole kun aivot kuolee. Ne saa herätettyä takaisin, TIETENKIN ne saa. Jos vaan sen TEKEE.

Ehkä. Tai kenties aivot kaikkine yhteyksineen voidaan joskus kuvantaa tietokoneelle niin tarkasti, että sama mieli voidaan luoda uudestaan neuroverkkona. Mutta tuskin vielä meidän elinaikanamme. Suosittelisin koko ihmisen pakastusta sitten aikanaan, niin todennäköisyys onnistumiseen on suurempi kuin pelkkien aivojen ja selkärangan kera.
Tietoa tarvitaan huimasti lisää, että aivojen toimintaa voitaisiin ylipäätään ymmärtää, saatikka sitten jäljitellä sitä. Odottelen kyllä mielenkiinnolla, mitä tulevaisuuden tiede tuo tullessaan.

hajonta
No, jos mielestäsi selkärangalla on vaikeaa kävellä, niin näytäpä minulle joku kävelevä selkärangaton eläin sitten ?

Öh, tuo huonekärpänen ainakin näyttää kävelevän aika sujuvasti ilman selkärankaa.

Vierailija

Parempi keskittyä solujen jakamiseen ilman että telomeerit siellä DNA:n lopussa eivät lyhentyisi. Se on suurin syy vanhenemiseen, kun solut eivät enää kykene jakautumaan. Tuo "bugi" on syntynyt yksinkertaisesti siitä syystä että harva eli ennen kovin vanhaksi. Joten ei tarvittu ikuista kopiomekanismia. Sellainen toki voitaisiin luoda, jolloin ihminen ei vanhenisi, eikä siten vanhuuteen kuolisi. Toki muita tapoja kuolla olisi vielä aika liuta.

Vierailija
Armitage

ystäväni juuri höpisi eilen jostain meduusasta joka osaa "palautua" kai jotenkin solutasolla ... hmm. En prkl muista mitä hän nyt puhui mutta pitää käydä moikkaamassa kahvilla nyt vielä kun aurinko paistaa ja pyydän häntä kyllä rekisteröitymään tänne forumille.

se on paljon rauhallisempi ja älykkäämpi kaveri kuin minä. minä riehun nyt vielä.

Alveron
Seuraa 
Viestejä3638
Liittynyt12.8.2007
hajonta

Niin. Sinä varmaan 1800 luvulla sanoit ettei lentäminen ole mahdollista ja ihminen kävelee hevosten avulla seuraavat 10000 vuotta ? Sinun kaltaistesi vuoksi tuolla edelleen rakennellaan kirkkoja Afrikkaan.

Onneksi sinä et ole evoluutio. "Kuolema tulee kaikesta huolimatta" ? niin. Minä puhuin sähkösignaaleista enkä mistään biomateriaalin suorasta kuolemasta. Tarkoitus olisi että tulevaisuudessa on SINUA viisaampia ihmisiä jotka eivät automaattisesti sano "Ei" vaan sanovat "tottakai se on varmasti mahdollista" ..

Ei vaan kyllä nämä ovat mielestäni hauskoja scifi-juttuja myös siksi, että scifi tarkoittaa tässä myös sitä scienceä.

Optimistisesti tällaiseen kryoniikkaan suhtautuvat uskovat aivot voitavan suojata suurella määrällä mainitsemasi tapaista jäätymiseltä suojaavaa ainetta. Tällaisia aineita käytetään nykyäänkin säilöttäessä spermaa, verta, munasoluja jne. Näin myös eläinten aivoja on voitu estää näkyvästi vahingoittumasta jäätymisen takia. Ongelmana on aineen levittämisen lisäksi ainakin aineiden myrkyllisyys, josta johtuen takia tapahtuu mm. denaturoitumista.

Toinen ongelma liittyy happen tai veren puutteeseen kudoksissa. Sen aiheuttaa tietysti kuolema tai sanotaan nyt sydämen pysähtyminen. Sen jälkeen aivot joutuvat olemaan vähintään monia minuutteja lämpimässä, jolloin iskeemisten vaurioiden lisäksi alkaa nopea hajoaminen.

Herättämiseen liittyviä ongelmia ovat ainakin iskeemisten ja muiden vaurioiden korjaaminen, myrkytysestä parantaminen sekä tietysti alkuperäisen kuolemansyy olisi ihan kiva osata estää toistumasta heti uudelleen. Yleisesti hypoteettisessa herätystilanteessa kuvitellaan voitavan ehkä käyttää apuna jotain mikroskooppisia organismeja, jotka korjaisivat solujen kemian ja rakenteen, mielellään jo ennen lämmitystä. Sitten on mielen siirtämiseen ynnä muuhun liittyviä visioita.

http://en.wikipedia.org/wiki/Cryonics

Tätä on vähän vaikea verrata lentämisen ja auton keksimiseen, sillä niiden aikojen jälkeen uusien mullistavien keksintöjen määrä on jatkuvasti laskenut. Asiaa voidaan toki tutkia.

Ja miksi selkäranka ? jaa , meinaatte että esim. varpaat ja silmät kun pakastaa niin se riittää ? no te sitten pakastatte varpaanne ja silmänne, minä pakastan aivoni ja selkärankani.

Jos ei pakasteta koko ruumista, niin herätyksessä on vielä enemmän pähkäiltävää.

Mulgeron

Vierailija
Alveron

Jos ei pakasteta koko ruumista, niin herätyksessä on vielä enemmän pähkäiltävää.

kiitoksia kattavasta vastauksestasi! lueskelen sen hetken kuluttua oikein ajatuksella. Mutta heti alkuun sanoisin että mielestäni on tärkeämpää säilyttää aivot + hermoradat kuin joku kömpelö raihnainen ruumis. En minä halua edes tätä ankeaa ruumistani kun herättävät eloon, jos haluan mitään fyysistä ruumista ollenkaan.

En usko että aivojen koko kapasiteettia on mahdollista käyttää hyväkseen jos se on kiinni fyysisessä ruumiissa joka häiritsee keskittymistä liikaa.

Aivot eivät ole pelkkää ajattelemista varten, vaan myös liikkeitä, aisteja jne. Ajattelu, tunteet ja havaitseminen liittyvät olennaisesti koko kokonaisuuteen, mikä tarkoittaa, että aivojen ja selkärangan erottaminen, jos ne voitaisiin sellaisenaan erottaa, muutaisi varmasti olennaisti mielen rakennetta liittyen tietoisuuteen, tunteisiin jne.

Tietysti vielä isompi ongelma olisi elää ilman verta pumppaavaat sydäntä, puhdistavia ja hormoneja tuottavia sisäelimia, happea hankkivia keuhkoja jne.

Mulgeron

Vierailija
hajonta
tämä tulee olemaan mahdollista, joten olisi kiva ottaa edes mahdollisuus huomioon kun henki tässä ehtii lähtemään kuitenkin ennenkuin tekniikka noin pitkälle voisi mennä.
Tulee olemaan mahdollista? Mistäs sinä sen tiedät?
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

happea pullosta?
hormonia ruiskusta kuten bodarit ?
sisäelimistä maksa on puhdistava ja ainoana ihmisessä kai uusiutuu tehokkaasti? mitä maksa sanoo D-vitamiinista ?
valoa tarvitsee iho tuottaakseen D-vitamiinia ainakin.

"minuus" ? minuus rakentuu fysikaan mukana elinaikana. Aivot toimii sähköllä ja muilla näillä komponenteilla ?

raajansa menettänyt "tuntee" edelleen kutinaa jalassa vaikka jalkaa ei ole olemassakaan. Selkäranka sen aiheuttaa vai aivot vai molemmat yhdessä ?

mitä ovat kylmät väreet ? tuleeko niitä kun hivelet selkärankaasi tai jos kuulet sen parhaan biisin tai luet sen parhaan jutun jne jne.. mitä tarkoittaa kun aivot lähes "sulkeutuvat" kitarasoolo-improvisaatiossa jonnekin matematiikan ja äänien sekamelskaan ? miksi siitä voi tulla myös kylmät väreet ja saman voi myös keskittymällä tehdä ilman soittamista eli fysiikkaa ?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Flow

paaaaaljon on kysyttävää

Vierailija
sjk
hajonta
tämä tulee olemaan mahdollista, joten olisi kiva ottaa edes mahdollisuus huomioon kun henki tässä ehtii lähtemään kuitenkin ennenkuin tekniikka noin pitkälle voisi mennä.
Tulee olemaan mahdollista? Mistäs sinä sen tiedät?
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Jos ihminen jotain keksii niin se myös sen tekee. En usko että kovinkaan moni asia universumissa on "mahdotonta" siinä mielessä mitä me tällä hetkellä käsitetään mahdolliseksi ja mahdottomaksi.

Nyt tuli ajatus että on todennäköisesti pakko tehdä "itsemurha" vanhana. Eli siis menee letkut kropassaan kiinni sinne jääveteen makoilemaan ja sitten alkaa "eutanasia" mutta tietenkin tässä vaiheessa pitäisi olla sitten jo melko vanha ja varma muutenkin asiasta.

lisäksi jos aivojen kapasiteetista käytetään tällä hetkellä n. 10% niin silloinhan yksi aivo pystyisi periaatteessa tallettamaan ainakin kymmenen aivon tiedon.. eli biologisella maatumisella ei olisi niin merkitystä koska uusia aivoja "pankkiin" tulisi jatkuvalla syötöllä.

Jo pelkästään vakavasti fyysisesti vammaisten lasten aivot voitaisiinkin heittää purkkiin samantien kasvamaan kun ei siitä elämästä täällä maanpinnalla kuitenkaan tule hevonhelvettiä. ELlei sitten lapsi halua bio-mekaanista välimuotoa ennenkuin menee purkkiin. jne jne. kaikki on suhteellista, myös se mikä on mahdollista.

Lisäksi jos reaali-maailman ärsykkeet poistuvat aivojen tehtävälistalta (purkissa) niin uskoisin kapasiteettia siirtyvän muihin alueisiin vahvasti.. aivothan mukautuvat hyvin voimakkaasti ja nopeasti kaikkeen ympäröivään maailmaan ? kroppahan siinä hidasteena toimii pääasiassa ?

ja kaikki tämäkin vaatisi sitä USKOA myös sitten

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat