Haitallisen miehuullisuuden ihannoinnin kummallisuus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ote Tiedelehden artikkeli..

[size=150:1drezsbp]Valkokaulusmachot eivät halua terveystarkastukseen[/size:1drezsbp]

16.08.2009 [size=150:1drezsbp]Miehekkäästi hautaan[/size:1drezsbp]

Miehekkyyttä ihannoivat miehet eivät huoli terveystarkastuksia eivätkä influenssarokotuksia. Heidän valmiutensa turvautua ennaltaehkäiseviin terveydenhuollon palveluihin on puolet vähäisempi kuin muilla amerikkalaisilla miehillä, selvisi tutkimuksessa joka esiteltiin Yhdysvaltain sosiologiseuran (American Sociological Association) vuosikokouksessa.

"Tuloksen perusteella näyttää siltä, että syvään juurtuneet miehuusihanteet ovat yksi tärkeä syy miesten huonoon terveyteen", sanoi tutkimuksen päätekijä, Rutgers-yliopiston apulaisprofessori Kristen Springer. Syntyvien poikien eliniänodote on Yhdysvalloissa viisi vuotta lyhyempi kuin tyttöjen.

Yllättävää kyllä, miehekkyyttä ihannoivien miesten ryhmän sisällä tyypillisiä miesten töitä paiskoville työväenluokan miehille, kuten rekkakuskeille ja rakennusmiehille, terveydenhoidon palvelut kelpasivat selvästi paremmin kuin ylempien sosiaaliluokkien valkokaulusmachoille.

Otos käsitti tuhat keski-ikäistä miestä, joilta oli kysytty heidän käsityksiään miehuudesta, ammattiasemaa ja koulutusta sekä käyntejä tavanomaisessa terveystarkastuksessa, influenssarokotuksessa ja eturauhastutkimuksessa.

Aiheeseen liittyviä uutisia
- Pitkä mies altis kivessyövälle
- Hormonit ohjaavat salkunhoitoa
- Sauhuttelu edistää kaljuuntumista
- Miehisyys tappaa




Väkevää todistusta siitä mistä kansan syvät rivit on puhuneet ja tienneet, mistä tyttöystävät, vaimot, siskot, äidit, anopit, jotkut miespuolisetkin puhuu ja tuskailee niitten kanssa joille ei järkipuhe tehoa vaikka miten yritettäis perustella asiallisesti.

Käytännössä on tietenkin niin että joillakin on riesanaan perinnöllinen luonnevika tai sitten on jotakin adhd, tjms. niin että omaa käyttäytymistä on vaikeaa säädellä vaikka miten tietäis paremmat menettelytavat jne.
Mutta..
Ne ei selitä ilmiön laajuutta, sitä miks miesihanteiksi valikoituu ihan liian usein kahjot, joita ei saa mikään mahti kuuntelemaan järjen ääntä.

Niitäkään tilastoja ei noteerata missä ihan selkeästi kerrotaan isättömien lasten surkeita kohtaloita verrattuna niihin joista iskät huolehtii. Mies on esimerkki ja vastuunkantaja siinä kuin nainenkin. Miehuuteen ei pitäis nykyaikana länsimaissa liittyä enää kummallisia tabuja, joilla sivuutetaan looginen järjenkäyttö.

Ainoa mikä tuossa tutkimuksessa on yllättävää on se miten hölmömiehuuden ihannointi keskittyykin nykyisin valkokaulusporukan keskuuteen, ei niinkään fyysisen työn tekijöihin muka hierarkian alempaan osaan = hierakiajärjestys ei ole sekään niikuin matschoilijat haluavat itselleen ja muille uskotella.

Tässäpä jälleen yks "maailma muuttuu eskoseni" juttu.
Ja.. huom! puheenaihetta ei nyt sit kannata vääntää naisiin ainakaan syyllistämällä yksipuolisesti. Reaalista on tuttua se miten lukemattomat naispuoliset yrittävät kaikin keinoin saada miespuolisia huolehtimaan kunnostaan, terveydestään, käyttäytymään itseään kohtaan rakastavammin mutta se vaan ei toimi.

Roolista puhuminen, mallioppimisesta, esimerkeistä, ihanteista, miesidoleista, jne. avautuminen, niiden pohtiminen, yms. lienee ainoa älyllinen väylä jotka pitkin muutosta parempaan voidaan saada aikaiseksi.

Sivut

Kommentit (68)

R4D4
Seuraa 
Viestejä1566
Liittynyt25.3.2009

Kun tästä aiheesta varmaankin syntyy keskustelua, niin täytyy muistaa, että tuo uutinen kertoo ainoastaan amerikkalaisen yhteiskunnan vallitsevasta tilanteesta. Uutisesta ei voi vetää johtopäätöksiä suoraan Suomen tilanteeseen.

En oikein usko, että Suomessa tilanne on sama sosiaaliluokkien suhteen. Toki on machoporvareita, mutta koulutustaso ja sosiaalinen asema ainakin Suomessa ovat yhteydessä terveellisempiin elintapoihin ja sitä kautta parempaan terveyteen. Ylemmissä luokissa myös eletään pidempään.

Viinankylväjä
Seuraa 
Viestejä476
Liittynyt15.1.2009
Moukale
Kun tästä aiheesta varmaankin syntyy keskustelua, niin täytyy muistaa, että tuo uutinen kertoo ainoastaan amerikkalaisen yhteiskunnan vallitsevasta tilanteesta. Uutisesta ei voi vetää johtopäätöksiä suoraan Suomen tilanteeseen.



Taitaa olla Suomessa vielä "pahemmin" asiat. Vaivoja on monia, mutta ei uskota, että lääkärit niitä osaisivat hoitaa tai ne eivät häiritse elämää merkittävästi. Itsekin olen yskinyt voimakkaasti viimeiset kymmenen vuotta, jos menen viileään ilmaan ruokailun jälkeen. Harvoin tulee ulkona käytyä ruuan päälle, joten en viitsi lääkäriä vaivata.

Tuossa uutisessa puhuttiin, että machomiehet eivät hae ennaltaehkäiseviä rokotuksia niin paljoa kuin muut. Mitä ihmeen ennaltaehkäiseviä minä edes voisin hakea, jos en matkaile Euroopan ulkopuolella? Sikainfulenssa ei terveelle nuorelle miehelle ole vaarallinen, minä säästän rokotteen sitä tarvitseville.

Vierailija
Moukale
Kun tästä aiheesta varmaankin syntyy keskustelua, niin täytyy muistaa, että tuo uutinen kertoo ainoastaan amerikkalaisen yhteiskunnan vallitsevasta tilanteesta. Uutisesta ei voi vetää johtopäätöksiä suoraan Suomen tilanteeseen.

En oikein usko, että Suomessa tilanne on sama sosiaaliluokkien suhteen. Toki on machoporvareita, mutta koulutustaso ja sosiaalinen asema ainakin Suomessa ovat yhteydessä terveellisempiin elintapoihin ja sitä kautta parempaan terveyteen. Ylemmissä luokissa myös eletään pidempään.




Mietin itsekin tuota. Vaikea sanoa mitään pätevää.. mut.. Työterveydenhuoltohan on huikeasti suomessa mennyt harppomalla eteenpäin kun verrataan vaikka vielä 70-luvun tilanteeseen. 80-luvulla, jolloin olen itte toiminut työpaikkani työsuojeluvaltuutettuna (ja kävin asianmukaisia kursseja) aiheen tiimoilla aktiivisti eläneenä kuin myös irl tilanteita muutoinkin seuranneena tiedän että matalapalkka-aloilla ja rasvanahkaduunaripuolella käytetään aktiivisti työterveyspalveluita hyväksi sitämukaa kun niitä on tarjolla.

Ehkä tässä kannattaa sivuuttaa epoleellisena se että usa:n terveydenhuoltosysteemi kuin koko muukin yhteiskunnallinen asioiden hoito on erilainen kuin meillä ja huomiota voidaan kiinnittä siihen miks miespuoliset niin hanakasti seuraa ihan väriä auktoriteetteja, jopa itsetuhoisesti jos sillä saa jotain machobonuksia?

Mikäli syy on siinä että naaraat ihailee potentiaalisina siittäjinä tyhmänrohkeita hulluja, joilla ei ole kykyä kantaa vastuuta jälkeläisistään niin sitten kyyseessä on jo jokin inhimillinen rappio? Mutta voiko olla niin että miehuus on jotakin tyyten vastuusta, vapaasta tahdosta, omista valinnoista tyyten riisuttua naisten perässä kaiken tekemistä, ei kai?!

Miks terve itserakkaus on hukassa miehuudesta?
Miks se kuvastaa niin usein hölmöyttä?
Onko taustalla joku paradoksi niin että miehuuteen liitetään aimo annos yli-inhimillistä rohkeutta ja urheutta ja käytännön tasolla esmes hammaslääkäriin meno voi jännittää ihan hirveesti. Rokotteen ottaminen aiheuttaa pyörtymisen. Terveystarkastus sinällään jo pelottaa kun pitää palastaa itsestään kaikki ja aina on riski että voi löytyä jotakin mikä ei ole niinkuin on luulutu että pitäis? Pelko ja arkuus ei saa paljastua ja parempi sit mennä saappaat jalassa hautaan vaikka ennenaikojaan???

Mistä on kyse?

Vierailija
Viinankylväjä
... matkaile Euroopan ulkopuolella? Sikainfulenssa ei terveelle nuorelle miehelle ole vaarallinen, minä säästän rokotteen sitä tarvitseville.

Mistä olet tuollaista saanut päähäsi?
Ainakin tieteellisissä julkaisuissa on todettu, että swine flu on juuri nuorille vaarallisempi kuin kokeneille. Nuoret eivät ole vielä montaa kertaa ehtineet sairastaa flunssa, joten heillä ei ole flunssan immuniteettia...

Vastauksesi pikemminkin tukee tiede-lehden uuutista

Vierailija
Viinankylväjä
Moukale
Kun tästä aiheesta varmaankin syntyy keskustelua, niin täytyy muistaa, että tuo uutinen kertoo ainoastaan amerikkalaisen yhteiskunnan vallitsevasta tilanteesta. Uutisesta ei voi vetää johtopäätöksiä suoraan Suomen tilanteeseen.

Taitaa olla Suomessa vielä "pahemmin" asiat. Vaivoja on monia, mutta ei uskota, että lääkärit niitä osaisivat hoitaa tai ne eivät häiritse elämää merkittävästi. Itsekin olen yskinyt voimakkaasti viimeiset kymmenen vuotta, jos menen viileään ilmaan ruokailun jälkeen. Harvoin tulee ulkona käytyä ruuan päälle, joten en viitsi lääkäriä vaivata.

Tuossa uutisessa puhuttiin, että machomiehet eivät hae ennaltaehkäiseviä rokotuksia niin paljoa kuin muut. Mitä ihmeen ennaltaehkäiseviä minä edes voisin hakea, jos en matkaile Euroopan ulkopuolella? Sikainfulenssa ei terveelle nuorelle miehelle ole vaarallinen, minä säästän rokotteen sitä tarvitseville.




Puhehan oli eroista toimistotyöntekijämiesten ja fyysisen työntekijöiden välillä. Muuten tilanne voi olla melko sama yleensä ja laajemminkin maailmassa tai ainakin meikäläistyyppisissä kulttuureissa.

Minä tästä btw. olen kohta lähdössä taas labraan verikokeeseen.
Olen ikäni, siis aikuisikäni rampannut lääkärissä vaikka mistä vaivoistani. Lapsuuttanihan varjosti machoäijä, joka oli sitä mieltä ettei turhanpäiten mennä lääkäriin ja me lapset saatiin apua vain kun oltiin kuolemankielissä, mm. sisko makas kolmatta päivää tajuttoman keuhkokuumeessa niin vasta sitten. Eipä ihme kun isän isä vei yhden lapsensa vastasyntyneenä saunaan koviin löylyihin testatakaseen onko siitä eläjäksi ja kuolihan se.

Minä olen joutunut ramppaamaan aikuisena psykitarillakin noitten hullujen machoäijien takia. En tiedä oliko sekin tietoinen valinta isältäni että valkkas vaimokseen uskonnollisesti orientoituneen naisen, jolla oli jo perusopittuna että mies on perheen pää ja sai huseerata yksinvaltiaana dominoiden muita. Sellaisiahan machomiehet ovat kotona aviomiehinä ja isinä. Muut pitää turpansa kiinni kun herrat ja hidalkot määrää. Eikä ne määräykset järin järkeviä ole kun valittaminen ja kriittisyys, epäkohtiin puuttuminen ja kaikki säätäminen on sensuroitu jo heti alkuunsa ja asiat vaan muka menee jollakin luonnon omalla painolla eteenpäin.

Siksikin minua tietenkin aihe kiinnostaa erityisesti että on omakohtaisesti vahva suhde aiheeseen ja haittoja on riittänyt.

Machoäijäilystä ei piirry assosiaatiota länsimaiseen sivistykseen. Se kuvastaa paremminkin jotain itsemurhaterrorismia ja muuta väkivaltaa ilman järkeilyä. Primitiivityhmyyttä, yksinkertaisuutta, tunteita.. ei älyä ja viisautta.
Liikaa temperamenttia, addiktoitumista haitallisiin elämäntapoihin, itsekeskeisyyttä, itsekkyyttä, ja sitä itteensä, hölmöyttä.

Vierailija
Lääkäriin mennään jos on jalka poikki tai mora kyljessä.

No, kattoo sit jos ei jaksa raapia... kutiaa perkeleesti




Tässä yhden "sankarin" hm.. "urhoollisuutta". Ihan sama kuka sen sanoi. Tuollaista olen kummissani saanut kuulla niin siskona, koulutoverina, naapurinlikkana, tyttöystävänä, tyttärenä, työkaverina. Äitinä en onneksi kun vein aina lapseni lääkäriin ja kaikki vaivat on hoidettu sitä mukaa kun niitä on ollut ja jälkikasvu on oppinut pitämään itsestään hyvää huolta. Hiukan oli ongelmia lääkäripelon kanssa nuoremapana mutta ne on tearpoitu pois ja olettaa sopii että edessään on pitkä ja hyvä elämä. Nyt ikää rapiat kolkyt vee, parisuhteessa ja verekseltään hankittu omakoti-idylli vailla vertaa, vakityö, yms. Vaikka ei olla mitään.. ei ainakaan mistään machoalffaperspektiivistä parhaita.. hm..
Toki niin että kyseessä on luojan kiitos tytär ja lisäksi lesbo!
Joskus minusta tuntuu että koko se skenaario, mikä erityisesti netin kautta piirtyy etenkin miespuolisten kuvailemana ja erityisesti siis netissä kolmekymppisten sinkkumiespuolisten toimesta, jossa joukossa myös soiaalisesti rajoittuneet peräkamarityypit, siitäkö pitäis vetää yhtäläisyysmerkit siihen miten asiat oikeasti on tai pitäis olla?!
Onneks ei!

Mummoperspektiivi, sosiaalitantta-, martta-, kukkahattu-, jopa feministinenkin perspektiivi voi antaa reaalimman ja kehityskelpoisemman skenaarion.

Muinoin ammoisna aikoina öykkäröivät luolamiehet eivät takuulla olleet niitä voittajia. Ne maan hiljaiset, jotka osas hiukan väistellä ja tutkia ympäristöään, tarkkailla miten mikin ravinto vaikuttaa, mitä tapahtuu mistäkin, jne.. kyllä sensorttiset ihmiset on ehdottomasti paremmilla selviytymistaidoilla varustettuja kuin örveltäjät jotka rehentelevät sillä että on puukko kyljessä, pari lasinsirua jalkapohjassa ihan vaan karaistumismielessä, vähä vertakin ulosteessa ja kossupullo menee alas kulauttelemalla ilman että vetää henkee ja jos muija uskaltaa jostakin valittaa niin vaihtoon.. Eiköhän tuollaiset taapukset kuulu ennemminkin jonkun kehitysvammahuollon piiriin eikä selittämään muille miten pitäis olla ja elää?

Vierailija

Kyvyttömyys huolehtia itsestä ja sen naamiointi machoiluun, kovanmaamaisuuteen, ties mihin keekoiluun, se voi evoluution mitassa olla joku kuhnuri-ilmiö, kehityspoikkeavuutta yhteen suuntaan mutta olkoot mitä on - ei suhteellisen vapaan tahdon omaava, älyllinen ihminen, jotka useimmat kuitenkin ovat poikkeavuuksistaan huolimatta, ei mikään estä tarkastelemasta ilmiötä älyllisestä perspektiivistä niin että tunteilu työnnetään taka-alalle itse ilmiöön paneutumalla..

Huh ja hui tätä ennakkoasennettani, joka on päässyt valtaamaan mielen kun niin monituiset kerrat on alkanut kuulua uhoa, korskuntaa, ylipyyhkimistä, vähättelyä, mollaamista, jopa se ikuinen väite: Mitä sä mua haukut! kun tästä, varsin perustava laatua olevasta kysymyksestä on koittanut saada aikaiseksi juttua.

Onneks tuossa nyt on tuo ei-minun kirjoittamani artikkeli niin tätä ei voi vääntää pahalla tahdollakaan muuksi kuin tarkoitukseksi keskustella itse ilmiöstä ilman sivumerkityksiä.

Vierailija
Viinankylväjä
mensaani
Ainakin tieteellisissä julkaisuissa on todettu, että swine flu on juuri nuorille vaarallisempi kuin kokeneille. Nuoret eivät ole vielä montaa kertaa ehtineet sairastaa flunssa, joten heillä ei ole flunssan immuniteettia...
Vastauksesi pikemminkin tukee tiede-lehden uuutista

http://www.sikainfluenssa.fi/riskiryhmat/

Ei ainakaan tuossa näy.


Mää luinkin siitä amerikkalaiselta sivulta.

Ainakin näin järjellä ajatellen tavallisesta flunssasta pitäisi olla ihmisille jotakin hyötyä; flunssaviirusta ei olisi, jos siitä ei olisi mitään hyötyä

Sikaflunssan poteminen auttaa ihmistä sietämään paremmin tavallista flunssaa, joka tappaa vuosittain 15 miljoonaa ihmistä. Jos ottaa sikaflunssarokotteen, niin ei voi sitten pitää sikapartyja

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973
Liittynyt18.2.2009

Olen ja EN ole samaa mieltä pönnin kanssa.

Samaa mieltä olen mm.tästä

"Muinoin ammoisna aikoina öykkäröivät luolamiehet eivät takuulla olleet niitä voittajia. Ne maan hiljaiset, jotka osas hiukan väistellä ja tutkia ympäristöään, tarkkailla miten mikin ravinto vaikuttaa, mitä tapahtuu mistäkin, jne.. kyllä sensorttiset ihmiset on ehdottomasti paremmilla selviytymistaidoilla varustettuja"

Kyllähän se noin on.
Mutta nykyaikaan siirtyessä,sinun kannanotoista huokuu semmoinen vaikutelma,että jokainen uhoava,riskejä otta,"vaarallisesti elävä" macho on jotenkin tyhmä ja vasten tahtoisesti houkuteltu kyseiseen elämäntyyliin.Ei sen asian tarvi niin olla.Ihmisellä on yksi ainut kertainen elämä,sen saa kuluttaa nauttimiinsa asioihin,eikä sivullinen voi YHDENKÄÄN ääliöltä vaikuttavan,ongelmista ongelmiin ajautuvan uhoajan puolesta sanoa,etteikö hän tietoisesti niin tekisi,ja tekemästään nauttisi.
Se on sitten eri keskustelun paikka,kun kun kyseisellä tavalla elävä pääsee esikuvalliseen asemaan ja 100 000 kotimachoa seuraa perässä(kestämättä kuitenkaan leikkiä loppuun).Kumpi silloin on se "tyhmä",se alkuperäinen originelli(kuka kenties todella nauttii tavoistaan ja tyylistään)vai ne 100 000 keijoa?

Ja jos sitten varovasti sivuan vaikeampaa aihetta yrittäen olla loukkaamatta ,niin sinun ikävät kokemukset ovat todella ikäviä,mutta pääpiirteittäin "kotihirmu"(oli se sitten perheen isä,äiti tai joku lapsista)tarvii aina ympärilleen ne ketkä "antaa" öykkäröinnin tapahtua.Toki selititkin äitisi uskovaisen taustan ym. joka selittää tilannetta,mutta n.isossa kuvassa harvoin öykkäri pisemmän päälle voi pitää asemaansa sementoituna,ellei sen "anneta tapahtua".

Itse olen ollut jossain määrin koulukiusattu,ja siinä strategisessa iässä aika pienikokoinen(iso en ole vieläkään),ja voin järjellä ajateltuna myöntää,että olin osasyyllinen öykkäreiden toimintaan,niin kauan kuin annoin sen tapahtua.Itse asiassa olin vähintään yhtä syyllinen kuin itse tekijät.Näin jälkeenpäin ajateltuna,tiettyyn ikään tulevassa poikajoukossa on itsestään selvää,että joku käyttää tilanteen hyväksi,jos on vain joku,kuka kääntää selkänsä tai "paljastaa kurkkunsa".Tuo ei ole öykkäröinnin tai koulukiusaamisen puolustus,mielestäni vain tosiasia.

Vierailija
Viinankylväjä
Taitaa olla Suomessa vielä "pahemmin" asiat. Vaivoja on monia, mutta ei uskota, että lääkärit niitä osaisivat hoitaa tai ne eivät häiritse elämää merkittävästi.



Lääkärit eivät tosiaan osaa hoitaa oikeastaan mitään vaivoja. Aika on paras ja ainoa lääkäri, joka voi auttaa.

Vierailija
Reijo Realisti
Kaikki naiset on huoria mutta kaikki huorat eivät ole naisia.



Tein ilmoituksen.
Haluat siis pois täältä? Et osaa itte lähteä?

Kuinkakohan mones kerta tuon floodaaminen jo oli?
Kertakin on liikaa!

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
RaahenTiikeri
Itse olen ollut jossain määrin koulukiusattu,ja siinä strategisessa iässä aika pienikokoinen(iso en ole vieläkään),ja voin järjellä ajateltuna myöntää,että olin osasyyllinen öykkäreiden toimintaan,niin kauan kuin annoin sen tapahtua.Itse asiassa olin vähintään yhtä syyllinen kuin itse tekijät.Näin jälkeenpäin ajateltuna,tiettyyn ikään tulevassa poikajoukossa on itsestään selvää,että joku käyttää tilanteen hyväksi,jos on vain joku,kuka kääntää selkänsä tai "paljastaa kurkkunsa".Tuo ei ole öykkäröinnin tai koulukiusaamisen puolustus,mielestäni vain tosiasia.

Entäs siinä tilanteessa kun haluaa apua koulukiusaamiseen, mutta aikuiset kääntävät selkänsä ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää pilotella koulun jälkeen kirjastossa kunnes kiusaajat kyllästyvät ja pääsääntöisesti juosta koulumatkat edes takaisin sakinhivutuksen uhatessa? Kiusattu ei ilman tukea ja apua yleensä pärjää.

Hämmentää.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat