'Plasmakivääri'

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen varmaan pelannut liikaa räiskintäpelejä joskus, mutta näin neljän juodun Grafenwalder oluen jälkeen (teekkariystävälliseen hintaan Lidlistä) aloin pohtimaan näitä futuristisia aseita.

Olisiko mahdollista valmistaa kiväärin luoti niin että laukauksen jälkeen siinä alkaisi termiitti-reaktion kaltainen mutta superkuuma prosessi. Luoti valmistettaisiin sillä tavalla ettei reaktio ole merkittävä kuin vasta kymmenys sekuntteja laukauksen jälkeen, jolloin sekä ase että ampuja olisivat turvassa.

Luodin vaippa voisi olla vaikkapa jotakin soveliasta metalliseosta ja sisällä olisi lasikapselissa happoa tai "jotain", joka sitten saisi aikaan asiaan kuuluvan superkuuman reaktion kun kapseli hajoaisi laukauksen aiheuttamasta tärinästä. Lasikapseli voitaisiin asettaa vaipan sisälle, jos käytettäisiin ruuvaamalla koottavaa luotia.

Ja kai tuota ihan plasmaksikin voisi kutsua kun rihlojen aiheuttama kierre saa kuuman seoksen melkoiseen keskeiskiihtyvyyteen ja mahdollistaa siten SMG-ilmiöt seoksen varautuneisiin molekyyleihin ja mahdollisiin ioneihin.

Jos luodin paino olisi vaikka jotain ~50 grammaa niin energia olisi melkoinen, jos seoksen lämpötila saataisiin tonne 7000 Kelviniin. panssarivaunun tuollainen uppoaisi kuin kuuma veitsi voihin ja voisi aiheuttaa pienen pamauksen kun seos roiskuu osumassa. Oikealla lähtönopeudella sekä rihlauksella seosmassa voisi säilyttää melko hyvin muotonsa lennon aikana.

Sopiva kivääri olisi esim. 12,5 kaliiberinen Barretti.

Sivut

Kommentit (22)

vihertaapero
Seuraa 
Viestejä6081
Liittynyt7.3.2006
half-life

Sopiva kivääri olisi esim. 12,5 kaliiberinen Barretti.



[pilkunsukupuolinussintaa]
Tarkoittanet 12,7 millistä Barrettia?
[/pilkunsukupuolinussintaa]

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007

Käsittääkseni plasmakiväärissä on se ongelma että materia pysyisi plasmamuodossa vain muutamia metrejä, riippuen tietenkin lämpötilasta.

Toiseksi se lämpö mitä sen kehittämiseen tarvitaan on niin suurta että aseet eivät kestäisi sitä. Esim raskaskonekivääreissä ja muissa ihan perusaseissa sitä piippua täytyy vaihtaa välissä kun kitkasta kuumenee ja alkaa näkymään tarkkuudessa.

petsku
Seuraa 
Viestejä1473
Liittynyt6.6.2009

Mahtaisikohan 50g plasma-ammus purra panssariin? Vaikka sen saisi pysymään kasassa osumahetkeen asti, uskoisi plasman leviävän ja jäähtyvän kaasuksi nopeasti. Läpäisykyky ei säily jos muoto leviää. Vaikka energiaa toki on paljon, on ammus sulatettavaan ja lävistettävään panssariin verrattuna pieni.

Ehkä kiväärissä pitäisi olla plasmasäiliö ja itse piippu toimisi hiukkaskiihdyttimenä. Lopputulos voisi olla kylläkin jonkin näköinen plasmanheitin.

Plasman ongelma on sen kuumuus. Jos luotaisiin plasmaa ja eroteltaisiin ytimet ja elektronit. Ytimet pakattaisiin überhypersupereristekuoreen ilman elektroneja. Tälläinen kylmäplasma-ammus tuhoaisi kohteen molekyylirakenteen. Ehkä vielä askeleen verran scifimpää toteuttaa.

E: Barbaari ehtikin jo todeta samoja seikkoja...

Vierailija

Minulla on parempi idea. Mitäs jos kehiteltäisiin ammus, jossa kemiallinen reaktio alkaa vasta ammuksen osuessa maaliinsa. Salamannopea, korkea-energinen reaktio voisi sulattaa metallisen sisuksen ja singota sen valtavalla nopeudella päin panssarointia. Ei ehtisi jäähtyä tai hajaantua matkalla. Tehokasta.
Ammuksen sisälle täytyisi kenties jättää jonkinmoinen tyhjä tila , jotta metallisuihku pääsee muodostumaan oikein. Siksi ajattelin kutsua tällaista ammusta vaikkapa ontelopanokseksi.

Sori, univajetta.

vihertaapero
Seuraa 
Viestejä6081
Liittynyt7.3.2006

Vaan onhan se ihmiskunta jo kauan aikaa sitten oivaltanut plasmakiväärin salat. Pulmana tietty on ollut kuskata plasma perille mutta tämä on ratkaistu muuttamalla kuparin olomuotoa vasta perilletoimituksen loppuvaiheessa. Seuraavana kuva puolivuosisataa vanhasta, sangen yleisestä plasmakivääristä:

Edellämainittujen plasmakivääreiden ammuksia tutkimalla voinee jokainen muodostaa mielikuvan paljonko .50 BMG:n luodin kokoinen plasmapallero aiheuttaisi hävitystä ynnä kauhistusta vastapuolen panssarointiin. Lisäksi on huomioitava jotta tämä plasma on tuupattava liikkeelle muutamia kilometrejä/sekunti -nopeudella jos mieli aiheuttaa toivottua vaikutusta. Jos materiaali tyrkätään liikkeelle suoraan plasmana ja riittävällä nopeudella, en haluaisi kokea tuommoista rekyyliä olkapäätäni vasten.

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

Sitten vielä muistetaan, että raketit on sotilaskäytössäkin jo tuhansia vuosia vanha keksintö, ja sitä edeltänyttä keihästä on käytetty vielä sitäkin paljon kauemmin. Enismmäisiä pitkän kantaman aseita käytettiin vain panssarinläpäisyn sijasta ihmisläpäisyyn. Kaksikomponenttisella paloaineella saa jo aika kivan kantaman ja osumanopeuden kohteeseen. Kymmeniä metrejä sekuntissa lentävä terävällä taistelukärjellä varustettu bambukuituseiväs on loppujen lopuksi jossain mielessä jopa melko moderni sotilasase, jos ei sitten ajattele raketin olevan vanhaa tekniikkaa.

Vierailija

Jaa-a. Vai plasmakivääri...

Kyllä semmoinen sädepyssy on hienompi.

Tai valomiekka.

Tai kaikki viholliset sammakoiksi muuttava loitsu.

Huoh...

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337
Liittynyt29.3.2005

Koska plasma on itse "pehmeätä", niin sen panssarinläpäisykyky on varmaan aika huono. Pehmeitä maaleja, kuten pakoon ryntäileviä siviilejä varmasti kärventäisi tehokkaasti. Eh eiku siis vihollisen sotilaita. Ei saa puhua siviilien lahtaamisesta vakavassa asekeskustelussa. Ennenkään ei ole aseilla siviilejä tapettu.

Muuten tuo kemiallisen reaktion tapahtuminen lentomatkan aikana on kiinnostava idea, mutta arvaan että se heikentäisi ehkä tarkkuutta ja kantamaa. Näin tuntumalta heitän. Nyt ei kerkeä enempää scifipyssyistä tarinoida. Scifi kyllä kiinnostaa minuakin viihteenä.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

Vierailija
Bitjuus
Kyllä semmoinen sädepyssy on hienompi.

Etenkin sellainen, jonka säde kulkee silmin havaittavaa nopeutta kuten Star Warsissa. Varmasti helppo hidastaa sädettä kulkemaan hitaasti tyhjiössä tai normaalissa ilmakehässä.

Vierailija
tuc
Varmasti helppo hidastaa sädettä kulkemaan hitaasti tyhjiössä tai normaalissa ilmakehässä.



Ensin pitäisi ratkasta se, miten säteen saa yleensä näkymään tyhjiössä. Huoneessa voi sentään puhallella tupakinsavua paljastamaan erilaisia säteitä, mutta avaruudessa ei myydä tulitikkuja.

vihertaapero
Seuraa 
Viestejä6081
Liittynyt7.3.2006
Tuppu L 2.0
Sitten vielä muistetaan, että raketit on sotilaskäytössäkin jo tuhansia vuosia vanha keksintö, ja sitä edeltänyttä keihästä on käytetty vielä sitäkin paljon kauemmin. Enismmäisiä pitkän kantaman aseita käytettiin vain panssarinläpäisyn sijasta ihmisläpäisyyn. Kaksikomponenttisella paloaineella saa jo aika kivan kantaman ja osumanopeuden kohteeseen. Kymmeniä metrejä sekuntissa lentävä terävällä taistelukärjellä varustettu bambukuituseiväs on loppujen lopuksi jossain mielessä jopa melko moderni sotilasase, jos ei sitten ajattele raketin olevan vanhaa tekniikkaa.



Toki viittasin tuolla RGP-7:n kuvalla todelliseen plasmavaikutukseen joka ilmenee ontelokranaatin osuessa kohteeseen.

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

o_turunen
Seuraa 
Viestejä10607
Liittynyt16.3.2005

Lainaus:
"Ensin pitäisi ratkasta se, miten säteen saa yleensä näkymään tyhjiössä. Huoneessa voi sentään puhallella tupakinsavua paljastamaan erilaisia säteitä, mutta avaruudessa ei myydä tulitikkuja."

Määrittele avaruus.

Ainakin tähtien sodassa oli kapakka jossain planeetalla. Jos avaruus alkaa 100 km korkeudella Maan pinnasta, niin oliko tuo kapakka avaruudessa? Vai alkaako avaruus aina 100 km planeetan pinnasta?

Oletteko muuten löytäneet Alderaanin kartaltanne?

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi.
Korant: Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat