Luuletko (vaaditko) muiden olevan kuten sinä?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Joskus olen nähnyt netissä pedofiilien kirjoituksia joissa on melko suoraan sanottu että kaikkihan me tykkäämme lapsista mutta osa ei vaan myönnä ääneen. Äärimmäisyyttä itsessään ilmaisevan ihmisen voi siis olla vaikeaa mieltää että suurin osa hänen ympärillään vaikuttavista ihmisistä ei olisikaan kuten hän. Onhan se aika ahdistavaa havaita olevansa jossakin asiassa yksinään, että kukaan ei ole kuten sinä.

Mutta tarvitseeko olla äärimmäisyysyksilö, jotenkin kehityksessään vinksahtanut, neurootikko tms. kuvitellakseen (toivoakseen?) että muut ovat kuten sinä? Vai onko meille kaikille yleistä olettaa jotenkin automaattisen, alitajuisen itsestäänselvästi että kaikki ihmiset ovat samanlaisia?

Se selittäisi sen minkä takia jotkut suuttuvat suorastaan kun selviää että joku ihminen kannattaakin vallan toisia arvoja kuin hän itse. Ehkä se tuntuu petokselta, luonnottomalta, käsittämättömältä että samanlaisuus onkin valetta?

Erilaisuuden sietokyky tai -kyvyttömyys on oikeastaan pohjavireenä tämänkin foorumin puiduimmissa aiheissa. Oli kyseessä sukupuoli tahi etniset ryhmät tai milloin mikäkin, siinähän se pahin kompastuskivi aina on että jotenkin vaikeaa on mieltää että kaikki eivät olekaan kuten ihminen itse on (tai olettaa olevansa).

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Jos huomaa itsessään jonkin eroavaisuuden, joka yleisesti tuomitaan tai, johon suhtaudutaan muuten negatiivisesti, niin tulee kai jonkinlainen tarve perustella tuota ominaisuuttaan itselleen ja muille oman yhteisön jäsenille.
Itsekseen voi alkaa miettimään, että onkos se nyt oikein sitten olla tällainen tai tehdä tällä tavalla. Tai sitten ehkä välttää itseensä kohdistuvaa väkivallan uhkaa tai yhteisöstä eristämistä tms., jonka tuo eroavaisuus itsessä voisi aiheuttaa.
Ihmisellä on ainakin tapana miettiä omien toimiensa oikeellisuutta ja usein tuntea olevansa jonkin yhteisön/lauman jäsen ja välttää itseensä kohdistuvia negatiiviselta tuntuvia asioita/kaikenlaista väkivaltaa.

Onko siinä muuten eroa, jos kysyy, luuletko/vaaditko muiden olevan kuten sinä tai, jos kysyy, luuletko/vaaditko itsesi olevan kuten muut?

Jotain tuollaista tuli mieleen ainakin...

Itse en oikein tiedä miten paljon pyrin olemaan samanlainen kuin muut. Kyllä aika monessa asiassa on sellaisia, että ei uskalla tai ei ole mitenkään järkevää poiketa yleisten normien ulkopuolelle.
Sitten, jos jokin asia tuntuu, että on yleisesti hyväksyttävää, mutta itse alkaa vähän epäillä oman ja muiden toiminnan oikeellisuutta, niin ei siinäkään oikein osaa muilta välttämättä väkisin vaatia, että eläisivät tai ajattelisivat samalla tavalla kuin itse. Paras kai olisi vain pohtia sellaisia yhdessä jotenkin tai jotain semmoista.

Vierailija

En luule muiden olevan samanlaisia kuin minä, mutta aina välillä hämmästyn sitä, kuinka erilaisia muut oikein ovatkaan. Tätä tapahtuu etenkin silloin, kun olen ollut jonkin aikaa omissa oloissani, ja ehtinyt unohtaa ihmisten kirjon. Viimeksi hämmennyin asiasta, kun olin kuukauden verran ollut tekemisissä lähinnä luonnontieteilijöiden kanssa, ja päädyin keskustelemaan evoluutiosta kotikylän kodinkonekauppiaan kanssa.
Erilaisuus hankaloittaa keskinäistä ymmärrystä ja tuottaa väärinkäsityksiä, joten ihmiset mielellään hakeutuvat kaltaistensa seuraan. Ehkä erilaisuuden demonisointi on vain seuraava askel tästä?

Juuri tänään itse asiassa tajusin, kuinka suuri ongelma minulle sosiaalisessa elämässä (nimenomaan "tavallisten ihmisten" kanssa) oikeastaan on se, että minuun suhtaudutaan pelkkänä erikoisuutena, ihan kuin ainoa ominaisuuteni olisi se että olen erilainen kuin muut. Olen se tyttö, joka opiskelee anatomiaa mielummin kuin katsoo tv-sarjoja. Se joka keräilee pääkalloja ja pelastaa kastematoja maantieltä. Kaikesta, mitä itsestäni tai perheestäni kerron, tunnutaan hakevan syitä sille miten "siitä on tullut tollanen". Silloin, kun tarvitaan neuvoja jossain biologiaan liittyvässä, seurani kyllä kelpaa mutta muulloin jään - tai kenties yhtä usein itse jättäydyn - ulkopuoliseksi.

Hamppu
Seuraa 
Viestejä1145
Liittynyt16.3.2005

Joskus olen kuullut samaa sanottavan jostain pissaleikeistä. Eikö noille ihmisille tule mieleen että kun maailmasta varmasti löytyy sellaisiakin fetissejä joista he taasen eivät ole kiinnostuneet, niin yhtälailla heidänkään perversionsa eivät kaikkia houkuta. Freud myös tuntui teorioissaan monasti pohjaavan omiin omituisuuksiinsa ja sitten soveltavan niitä kaikkiin.

Ehkä tuo on jokin omituinen mekanismi tehdä asioita itselleen hyväksytyksi. Mieltymykset joita ei osata perustella selitetään noin, ettei tunnettaisi että itsessä on jotain vikaa. Jotenkin äärimmäisen itsekeskeinen ajattelumalli, etenkin pedofiilin tapauksessa jossa sillä perustellaan toimintaa jossa vaakakupissa on oma hetken mielihyvä uhrille mahdollisesti hyvin vakavia seuraamuksia vastaan.

Ja miksi ihmiset suuttuvat kun selviää ettei toinen ajattelekkaan samanlailla. Kun ihminen omassa mielessään on jonkin asian todeksi hyväksynyt ja päättänyt siihen uskoa, niin vastalauseet siivilöidään suoraan epätodeksi ja yritykset perustella asiaa käsitetään vain totuudenvastaiseksi jankkaamiseksi ja typeryydeksi. Viha syttyy jos tämän lisäksi ei kyetä ymmärtämään miksi toinen ajattelee toisin.

Vierailija

Mielenkiintoinen aihe. Mulla saattaa ainakin olla vähän tuollaista ongelmaa. Sen liittäminen omaan erilaisuuteen ei kuitenkaan ole itselleni ominaista, tunnistan kyllä missä suhteessa olen erilainen, mitkä ovat hyvät ja pahat puoleni.

Mutta olen huomannut että en todellakaan siedä erilaisia ihmisiä kovin hyvin. Usein koen eriävät arvot/mielipiteet käsittämättöminä. Tässä asiassa on kai aika suuria ihmisten välisiä eroja, mutta luulisin että aika monet eivät siedä erilaisuutta.

Kai se on kuitenkin niin että oman maailmankuvan ylläpitäminen edellyttää omiin dogmiin uskomista ja muiden dogmien kyseenalaistamista.

Vierailija
Qadesha
Joskus olen nähnyt netissä pedofiilien kirjoituksia joissa on melko suoraan sanottu että kaikkihan me tykkäämme lapsista mutta osa ei vaan myönnä ääneen. Äärimmäisyyttä itsessään ilmaisevan ihmisen voi siis olla vaikeaa mieltää että suurin osa hänen ympärillään vaikuttavista ihmisistä ei olisikaan kuten hän. Onhan se aika ahdistavaa havaita olevansa jossakin asiassa yksinään, että kukaan ei ole kuten sinä.

Mutta tarvitseeko olla äärimmäisyysyksilö, jotenkin kehityksessään vinksahtanut, neurootikko tms. kuvitellakseen (toivoakseen?) että muut ovat kuten sinä? Vai onko meille kaikille yleistä olettaa jotenkin automaattisen, alitajuisen itsestäänselvästi että kaikki ihmiset ovat samanlaisia?




Jos se äärimmäisyysyksilön IDEOLOGIA on sellainen että on "ikuinen ihmisluonto", niin totta perkeleessä hän silloin olettaa kaikkien muidekin olevan samalaisia paskiaiasia tai pahempia, koska hän jotakuinkin varmasti näkee itsensä myös "valioyksilönä"!

Toisaalta sikäli jonkinlainen taipumuskin on arvoida muiden sisäistä elämää omansa kautta, koska MUUTA MALLIA EI OLE sille käytettävissä. (Tai tietysti VOI olla esimerkiksi taiteesta omaksuttuina.)

Se selittäisi sen minkä takia jotkut suuttuvat suorastaan kun selviää että joku ihminen kannattaakin vallan toisia arvoja kuin hän itse. Ehkä se tuntuu petokselta, luonnottomalta, käsittämättömältä että samanlaisuus onkin valetta?

Erilaisuuden sietokyky tai -kyvyttömyys on oikeastaan pohjavireenä tämänkin foorumin puiduimmissa aiheissa. Oli kyseessä sukupuoli tahi etniset ryhmät tai milloin mikäkin, siinähän se pahin kompastuskivi aina on että jotenkin vaikeaa on mieltää että kaikki eivät olekaan kuten ihminen itse on (tai olettaa olevansa).

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005

Koko ajan jossain määrin - muutoin reflektointi olisi todella vaikeaa. Samaistuminen vaati myös suojasatamaa - siis käsitystä omasta persoonasta. Tämä "suojasatama" myös asettaa muille jatkuvasti standardeja, koska niin se maailma ja ihmissuhteet vain toimivat.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Qadesha
Mutta tarvitseeko olla äärimmäisyysyksilö, jotenkin kehityksessään vinksahtanut, neurootikko tms. kuvitellakseen (toivoakseen?) että muut ovat kuten sinä? Vai onko meille kaikille yleistä olettaa jotenkin automaattisen, alitajuisen itsestäänselvästi että kaikki ihmiset ovat samanlaisia?



Ei tarvitse. Lähes kaikki ihmissuhteet, mitä olen läpi käynyt elämässäni, on antanut ja antaa olettaa, että lähestulkoon kaikki ihmiset tekevät tätä. Eikä tälle pettymysten sarjalle ole tulossa näillä näkymin loppua koskaan. Lapsia ovat suurinosa maailman ihmisistä.

Hamppu
Freud myös tuntui teorioissaan monasti pohjaavan omiin omituisuuksiinsa ja sitten soveltavan niitä kaikkiin.



Niin, että heteroseksuaalisuusko on omituisuus? Kannattaisi varmaan kömpiä pois sieltä vaginan seutuvilta?

Vierailija

Ei millään pahalla mutta miksi keski-ikäinen akka pelkää pedofiilia?
Pelon lietsonta ääri-ilmiöiden varjolla on itsessään sairasta, johon asperger-persoonat syyllistyvät ymmärtämättä sosiaalisia vaikutuksia.

Vierailija

Muistuupa tästä aiheesta mieleeni eräs tilanne bussissa. Vanha mummeli istui kyydissä ilmeisesti lapsenlapsensa kanssa ja alkoi tälle ääneen päivitellä ohikulkeneen nuoren tytön pukeutumista: "Kauheeta tuollaiset mustat vaatteet ja hiukset. Mikä lie saatananpalvoja tuokin on." Itse katselin tädin omaa vaatetusta ja ajattelin, että se nuori tyttö varmaan hiljaa itsekseen kauhisteli vastaavasti mummovaatteiden kukkakuoseja. Olipahan vain tarpeeksi kohtelias, eikä sitä ääneen toitottanut.

Usein kyllä kummastelemme toisten ihmisten käytöstä tai ulkonäköä, mutta unohdamme, että he tekevät täsmälleen samaa meille itsellemme. Ja täydellä oikeudella!

Miellyttävintä olisi kaikille, kun voisimme antaa toisillemme väljyyttä siinä, millainen pitää tai saa olla. Silloin itsekin voisimme etsiytyä sellaiseen olotilaan, jossa parhaiten viihdymme, miettimättä liikoja muiden mielipiteitä.

Toisaalta tämä ihmisen erilaisuus on kovasti pintatason erilaisuutta. Suuri suru, kipu tms. paljastaa sen, kuinka samanlaisia me kaikki pohjimmiltaan olemme. Kovasti vain yritämme pitää sen piilossa näissä arkitohinoissa.

Vierailija

Ehkä on olemassa jonkinlainen kokonaismyönteisyys tai -kielteisyys jota jokaisella ihmisellä on elämänsä varrella jonkin tietyn kuvitteellisella asteikolla mitattavissa oleva määrä (jossa tietenkin on hetkellistä vaihtelua elämässä vastaan tulevien vastuksien ja hauskuuksien ärsyttämänä). Ehkä lienee ihmisiä jotka kykenevät jonkinlaisen sisäisen myllerryksen jälkeen nostamaan myönteisyytensä määrää - tai ehkä hetken pystyy teeskentelemään myönteisempää kuin onkaan? Joskus rehellisesti ja avoimesti kielteiset ihmiset tuntuvat realistisemmilta ja järkevämmiltä kuin "Hangon keksit" jotka näkevät kaikkialla ja kaikessa pelkkää hyvää & ihanaa.

Mutta kielteisyyspointsien lisääntyessä erilaisuutta on tietysti vaikeampi sietää, koska se vaikuttaa olevan täynnä uhkia ja vaaroja. Toisaalta evoluution lienee ollut pakko sisällyttää ihmisen jossain määrin epäluuloisuutta ja muutoksiin kohdistuvaa vastahankaisuutta, koska muuten lajimme olisi päistikkaa syöksynyt jyrkänteeltä alas kun tarpeeksi päästään pimahtanut shamaani/pappi/tms. saa päähänsä että kunhan loikkaamme jyrkänteeltä niin onni & autuus odottaa. Joskus tuntuu että vastarannan kiiskiä tarvittaisiin enemmänkin, ettei typeryys rehottaisi...

Sivistynyt ihminen ei mielestäni ala lörpötellä ääneen mistä kaikesta hän ei tykkää toisessa ihmisessä (ainakaan jos kyseinen taho on läsnä), ei silloin kun kyseessä eivät ole mitkään todelliset uhkatekijät. Mustatukkainen saatananpalvojalta (mummon mielestä) näyttävä tytteli tuskin yhtäkkiä keskellä kirkasta päivää käy kurkkuun kiinni aikoen impata mummosta veret... tai mitä lie sitten mummo pelänneekään. Mutta lapset & vanhukset jostain syystä laukovat kaikenlaista ääneen, mitä ei olisi syytä. Ja muuten vaan lapsenmieliset.

Vierailija
tietää
Ei millään pahalla mutta miksi keski-ikäinen akka pelkää pedofiilia?
Pelon lietsonta ääri-ilmiöiden varjolla on itsessään sairasta, johon asperger-persoonat syyllistyvät ymmärtämättä sosiaalisia vaikutuksia.



Onhan se tosiaan hullua jos nuori perheenisä ei saa riisua uimahousuja omalta lapseltaan, kun mummoarmeija kyttää vieressä ja kälättää "pedofiilista". (Näin nimittäin rannalla sellaisen tapauksen jossa isukki laittoi pikkutyttönsä siivoamaan vielä pienemmän veljensä hiekasta jne. - ja tuskin kyseessä oli mikään otetaanpa lapsi mukaan töihin -tyyppinen juttu. Isä ei vaan uskaltanut koskea omaan lapseensa mummojen nähden.)

Omalla kohdallani se miksi tuon näitä pedofiileja esille on se että mielelläni käytän raflaavia ja dramaattisia esimerkkejä. Toinen syy miksi moiset pyörivät mielessä on tietenkin oma As-piirteinen mustavalkoisuuteni jossa hyvä ja paha taistelevat verissäpäin päivät pääksytysten, ja kaikki epämääräiset ilmiöt kuten se että lasta rakastamaan ja varjelemaan tarkoitettu aikuinen haluaa uittaa lapsessa munaansa (tai jotain muuta, sillä ei tämä yksinomaan miehiä koske) ovat oksetus nro 1 joka olisi syytä poistaa, mieluiten siten että pedot saadaan ymmärtämään tekevänsä väärin.

Kolmas syy voi sitten olla se että osittain itse lapsen tasolle henkisessä mielessä jääneenä samaistun lapsiin ja vihaan sitä pahaa mitä heille tehdään.

Sitten on vielä neljäs syy ja se on se vaikein. Koska minulla on kuitenkin taipumusta myös yrittää löytää elämästä jotain järkeä vaikka väkisin, minussa on myös se osa joka pyrkii ymmärtämään miksi pedo on pedo. On kuitenkin liian pelottavaa ymmärtää pedoa, koska ihmiset sotkevat helposti ymmärtämisen ja hyväksymisen keskenään, ja jälkimmäiseen en todellakaan halua mennä. Pedofilia on siis eräänlainen pimeyden ydin tai se vihonviimeinen raja elettävän elämän ja sekavan, helvetillisen infernoelämän välissä. Toisaalta pedofiliasta jankuttaminen ja lässyttäminen tekee kyllä varmaan sen uhrien elämästä varsin kiusallista ja vaikeaa, vaikka toisaalta taas en itse usko siihenkään että vaikeneminen olisi kultaa.

Mutta on muuten aika pirullinen testi sellaiselle ihmiselle joka kuvittelee voivansa samaistua kaikkiin ja joka pitää erilaisuutta aika yhdentekevänä ja liiaksi paisuteltuna asiana kysyä että mitenkäs nämä pedofiilit? Kaikkien ystävää ja kaveria esittävälle ihmiselle menee pullat väärinpäin kurkkuun kun ilmenee että kaikkia ihmisiä ei voikaan fanittaa.

Ja siitä juuri pitäisi havaita että kaikki on suhteellista. Erilaisuutta voi sietää - mutta ei loputtomiin. Toisaalta voi taas ajatella niinkin että koska me kaikki edustamme samaa lajia, niin kaikki mikä on yhdessä ihmisessä on vääjäämättä potentiaalisesti kaikissa ihmisissä. Ja se on pelottava ajatus, vai mitä?

Hamppu
Seuraa 
Viestejä1145
Liittynyt16.3.2005
tietää
Ei millään pahalla mutta miksi keski-ikäinen akka pelkää pedofiilia?
Pelon lietsonta ääri-ilmiöiden varjolla on itsessään sairasta, johon asperger-persoonat syyllistyvät ymmärtämättä sosiaalisia vaikutuksia.

Kaikki eivät ole niin itsekkäitä että voivat ummistaa silmänsä kunhan vain itsellä on asiat hyvin. Enkä ole havainnut tässä ketjussa mitään pelon lietsontaa.

Vierailija

Mutta kun ostikko on arkisen tuntuinen kysymys ja petofia seuraa esimerkissä.
Sama kui kysyisi että etkö pitä muista ja tarjotaan ydinasetta ongelman tyyppiratkaisuna. Stana.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat