Maatalouskoneet ja uusiutuva energia yms

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Vähän tuollaista miettinyt, että onko peltotöissä käytettäviin koneisiin odotettavissa minkäänlaisia muutoksia tulevaisuudessa. Hevosista joskus siirryttiin traktoreihin ja muihin koneisiin. Nyt olen nähnyt juttuja jonkinlaisista peltotöissä avustavista roboteista myös.
Miten tuota onko pyörillä kulkeva traktori järkevin vaihtoehto esim. kyntämiseen vai kannattaako miettiä jotain pienempää, ehkä sitten vaikka hevosta muistuttavaa konetta, joka liikkuisi enemmänkin kävelemällä.

Olisiko järkevää pyrkiä keventämään traktoria, jos samalla saa kasvatettua pitoa jollain konstilla?
Tai onko ylipäänsä tarvetta miettiä jonkinlaista energiansäästöä tuossa asiassa ja onko ylipäänsä mahdollista. Onko tuollainen suuri ja pyörillä kulkeva painava kone järkevin tuohon käyttöön?

Sivut

Kommentit (21)

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

Kumitelatraktorit yleistyvät. Isoissa koneissa on ongelmana pellon tiivistyminen. Peltojen koko kasvaa koko ajan joten koneiden pitää olla tehokkaampia sillä aika on marginalinen rehun keräämiseen. Koska koneet seisovat suurimman osan vuodessa on halvempaa pitää paria isoa yksikköä kuin monta pientä yksikköä ajokunnossa. Myös rahallisena sijoituksena pienempi kun ei ole niin paljon henkilöstökuluja.

tietokoneohjattuun toiminta tulee kehittymään ja yleistymään sillä on aika hankalaa hallita jopa kolmekertaa leveämpää siipiauraa. Ongelma on päästä seuraavalle kohdalle manuaalisesti niin että auraaminen olisi tehokasta.

kun tilakoot kasvavat tulevat toimintaan mukaan myös kuorma-autot sekä rekat joilla liete sekä rehu kuljetetaan yksikköön. Tämä on taloudellisesti kannattavaa. on itsestään selvää ettei 1000 eläimen navetan rehuja voida kasvattaa ihan lähiympäristössä.

se mikä on selvää kasvavat tilojen koot vielä paljon tästä ja alkavat vaatimaan logistiikkaa sekä sen osaamista viljelijöiltä.

todennäköisin muutos tulee olemaan siinä että lietteestä aletaan valmistamaan kaasua traktoreiden polttoaineeksi. Laitteisto pitäisi olla yksinkertainen ja siirrettävä. Varastointi on kuitenkin helppoa joten siinä tuskin ongelmaa. Siinä jollekkin pelle pelottomalle vinkkiä.

toisen polven pilkkuvirhe

Vierailija

Harrastajaviljely tehottomuuksineen tulee jäämään vähemmistöksi ja ammattimainen tapa lisää tilakokoa ja koneita. Muualla kehitetyt ratkaisut siirtyvät maalle. Se ei koskaan tule olemaan uuden airut.

kohe
Seuraa 
Viestejä1257
Liittynyt30.8.2009

Muualla kehitetyt ratkaisut siirtyvät maalle. Se ei koskaan tule olemaan uuden airut.[/quote]

Ihan tiedoksi että maatalous on aina ollut uuden airut.

ensimmäisiä polttomoottoreita käytettiin maataloudessa.
tuulimyllyt, vesimyllyt yms. tekniset laitteet on kehitetty nimenomaan maataluoden tarpeisiin.
biotekniikka on lähtenyt liikkeelle jalostuksen tarpeista.
jne. jne.

Ja tuntuu ettei suurissa keskuksissa nykyäänkään mitään uutta keksitä. Muualla keksityt jutut vain kaapataan, kehitetään suurilla resusseilla valmiiksi tuotteeksi ja markkinoidaan takaisin muualle.

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007

Suorakylvö lisääntyy, niin ei tarvitse jyryyttää traktorilla peltoja jatkuvasti. Tällöin ei kalustonkaan tarvitse olla niin järeätä, kun ei tarvita tehoja 6-siipisen auran vetoon.

kohe
Seuraa 
Viestejä1257
Liittynyt30.8.2009
Denzil Dexter
Suorakylvö lisääntyy, niin ei tarvitse jyryyttää traktorilla peltoja jatkuvasti. Tällöin ei kalustonkaan tarvitse olla niin järeätä, kun ei tarvita tehoja 6-siipisen auran vetoon.

Taas tiedoksi että se suorakylvökone vasta ison traktorin vaatiikin.

Teekkari
Seuraa 
Viestejä2347
Liittynyt27.4.2008
Denzil Dexter
Suorakylvö lisääntyy, niin ei tarvitse jyryyttää traktorilla peltoja jatkuvasti. Tällöin ei kalustonkaan tarvitse olla niin järeätä, kun ei tarvita tehoja 6-siipisen auran vetoon.
Suorakylvökone riipii jyvät suoraan kovaan maahan. Saa vapaasti yrittää "entisen isännän voortilla"

Everything you know, is about to change.

Teekkari
Seuraa 
Viestejä2347
Liittynyt27.4.2008
tietää
Muualla kehitetyt ratkaisut siirtyvät maalle. Se ei koskaan tule olemaan uuden airut.

kohe
Ihan tiedoksi että maatalous on aina ollut uuden airut.

ensimmäisiä polttomoottoreita käytettiin maataloudessa.
tuulimyllyt, vesimyllyt yms. tekniset laitteet on kehitetty nimenomaan maataluoden tarpeisiin.
biotekniikka on lähtenyt liikkeelle jalostuksen tarpeista.
jne. jne.

Niin ruuantuotannon paine ajaa kehitystä pakostakin. Raha yms. muut tavoitteet pyrkivät tosin nykyisin ratsastamaan aallon harjalla.

Edit, korjailin kaikenlaista

Everything you know, is about to change.

Epic
Seuraa 
Viestejä2174
Liittynyt16.5.2009
Denzil Dexter
Suorakylvö lisääntyy, niin ei tarvitse jyryyttää traktorilla peltoja jatkuvasti. Tällöin ei kalustonkaan tarvitse olla niin järeätä, kun ei tarvita tehoja 6-siipisen auran vetoon.

Mitä on suorakylvö?

Nyt kävi näin.

Vierailija
Epic

Mitä on suorakylvö?

Suorakylvössä siemen ja lannoite kylvetään suoraan muokkaamattomaan maahan. Hyötynä vähentynyt työn määrä, kun muokkausta ei tarvita, sekä pitkällä aikavälillä maan rakenteen paraneminen. Haittana ehkä eniten se, että märkänä keväänä suorakylvö ei onnistu yhtä hyvin kuin perinteinen menetelmä.

Epic
Seuraa 
Viestejä2174
Liittynyt16.5.2009
NdFeB

Haittana ehkä eniten se, että märkänä keväänä suorakylvö ei onnistu yhtä hyvin kuin perinteinen menetelmä.

Mikä on perinteinen menetelmä?

Nyt kävi näin.

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

syksyllä lieteen ajo pellon pinnalle, auraus, keväällä karhiminen ja kylvö.

suorakylvössä liete voidaan samalla laskea maan sisään kylvön yhteydessä.

toisen polven pilkkuvirhe

Epic
Seuraa 
Viestejä2174
Liittynyt16.5.2009
sinnipirtti
syksyllä lieteen ajo pellon pinnalle, auraus, keväällä karhiminen ja kylvö.

suorakylvössä liete voidaan samalla laskea maan sisään kylvön yhteydessä.

Mistä minä nyt sitten saan lietettä?

lehmän persseestä...

ps. Oletetaan että kyse on karjatilasta. Määrä ei ole mikään pieni ajateltuna 50 päisen karjan ulosteen määrästä vuodessa. 10 kuution vaunulla sai kärrätä 70-90 kuormaa vuodessa pelolle.

toisen polven pilkkuvirhe

Epic
Seuraa 
Viestejä2174
Liittynyt16.5.2009
sinnipirtti
Epic
sinnipirtti
syksyllä lieteen ajo pellon pinnalle, auraus, keväällä karhiminen ja kylvö.

suorakylvössä liete voidaan samalla laskea maan sisään kylvön yhteydessä.

Mistä minä nyt sitten saan lietettä?

lehmän persseestä...

Kun ei ole lehmiä. Paitsi muija mutta sitä ei varmaan lasketa.

Nyt kävi näin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat